Wilpoloiden korvaukset saattavat olla miljoonaluokkaa

Anonyymi-ap

Uhkapelin järjestämisen lasku on tulossa. Ym.ym.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus päätti käsittelyssään 4. syyskuuta pidentää aikarajaa 9. tammikuuta asti. Asianosaisia kuultiin vastaajien edustajien toiveesta kirjallisesti eikä suullisesti.

Poliisi sekä molemmat vastaajat ovat pyytäneet, että käsittelyn aikana pakkokeinoasian käsittelyssä kertyneet oikeudenkäyntiasiakirjat pidetään salassa syyteasian käsittelyyn asti. Poliisi perustelee pyyntöä sillä, että esitutkinta on vielä kesken ja tiedon paljastuminen voisi vaarantaa rikoksen selvittämisen.

Niinpä päätöksestä ei esimerkiksi selviä, mitä omaisuutta ja miksi poliisi on takavarikoinut. Esitutkinta voi päättyä syytteen nostamisen sijaan myös siihen, että asia raukeaa.

Sivistysjohtaja J. W on tällä hetkellä virkavapaalla. Hänen asianajajansa Juho Juusela kertoo, että asiasta on hänen päämiehensä kanssa sovittu, että sitä ei kommentoida millään lailla. Myös toisen vastaajan asianajaja Pinja Rantanen kertoo, ettei asiaa kommentoida.

10

533

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huomenta Wilpola

      • Anonyymi

        Teemu Puurunen


    • Anonyymi

      Olen tässä vähän tuumaillut irtisanoutuneena virkamiehenä että mistä saisi pientä lisätuloa ja päähäni pälkähti aivan huima idea.
      Kerään jostain thairouvani kanssa 10000€ ja etsin jostain rahan tarpeessa olevia ihmisiä, jotka eivät saa pankista lainaa. Lainaan heille tämän kymppitonnin pienellä , vaikka 15 prosentin korolla. Laina-aika voisi olla vaikka 3 kk.kolmen kuukauden jälkeen kassassa olisi 14500€. Tämän jälkeen lainaisin tuon koko kassavarannon uudelleen kolmeksi kuukaudeksi, jonka jälkeen kassassa olisi 23400€. Uusisin tempun jonka jälkeen kassaa olisi jo 35430€. Toistaisin vielä saman ja yhden vuoden jälkeen kassavarani olisivat 51304.50 . Toistaisin vain samaa kaavaa ja toisen vuoden jälkeen kassaa olisi jo yli 200 tuhatta. Lompakko turpoaisi kuin pullataikina. Kolmannen vuoden jälkeen olisin jo miljonääri. Tämä kaikki toki sillä oletuksella että lainan pääoma ei lyhene, mutta tähänkin olen miettinyt ratkaisun. Lainaan ainoastaan köyhille maahanmuuttajille. Eihän heillä ole varaa maksaa kuin pelkkiä korkoja. Juuri tästä tulee sanonta korkoa korolle. Voisin siinä sivussa järjestää velka vangeille jotain vapaa-ajan viihdykettä , vaikka arpajaisia tai muuta vastaavaa. Pääsisin pienellä pääomalla äveriääksi. Tämähän on aivan laillista toimintaa. Muistan Hämeen poliisin maininneen että rahan lainaaminen ei ole rikos. Mitä olette mieltä?

      • Anonyymi

        Olet koronkiskonnasta hullaantunut


    • Anonyymi

      Hullu vauhdissa!

      • Anonyymi

        Hullu vauhdissa, mutta ei enää Janakkalan kunnan palveluksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullu vauhdissa, mutta ei enää Janakkalan kunnan palveluksessa.

        Wilpola voi hakea myös sivistysvirkaansa takaisin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wilpola voi hakea myös sivistysvirkaansa takaisin

        Saarijärveltä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saarijärveltä

        Mesellä tuli perille tolvana


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      50
      3354
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      551
      2077
    3. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      84
      1956
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1950
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1588
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1528
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1386
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1297
    10. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      48
      1220
    Aihe