Itkevä lapsi

Hei, millaisia keinoja ihmiset ovat keksineet siihen, että lapsi ei itke enää öisin?

Vauvojen itku on ymmärrettävää, mutta itse koen erittäin häiritsevänä sen, että 5-vuotias (tänä vuonna 6) lapsi itkee lähes joka yö, useaan otteeseen. Ei myöskään malta pysyä omassa huoneessa, vaikkakin itkukohtauksia oli myös silloin, kun nukkui vanhempien kanssa samassa huoneessa.

Ei siinä muuta, mutta itselläni alkaa työt klo 04:00, joten yöunet jää todella lyhyeen, kun heräilee jatkuvasti.

Onko joku esimerkiksi käyttänyt kuulosuojaimia? Erilaiset mallit voisi kiinnostaa. Olen ehdottanut myös ovien sulkemista öisin, mutta tähän puoliso ei ole innostunut. Jotain olisi vain pakko tapahtua, ennen kuin täytyy alkaa pyytelemään sairaslomaa, kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa enää.
0118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei, millaisia keinoja ihmiset ovat keksineet siihen, että lapsi ei itke enää öisin?

Vauvojen itku on ymmärrettävää, mutta itse koen erittäin häiritsevänä sen, että 5-vuotias (tänä vuonna 6) lapsi itkee lähes joka yö, useaan otteeseen. Ei myöskään malta pysyä omassa huoneessa, vaikkakin itkukohtauksia oli myös silloin, kun nukkui vanhempien kanssa samassa huoneessa.

Ei siinä muuta, mutta itselläni alkaa työt klo 04:00, joten yöunet jää todella lyhyeen, kun heräilee jatkuvasti.

Onko joku esimerkiksi käyttänyt kuulosuojaimia? Erilaiset mallit voisi kiinnostaa. Olen ehdottanut myös ovien sulkemista öisin, mutta tähän puoliso ei ole innostunut. Jotain olisi vain pakko tapahtua, ennen kuin täytyy alkaa pyytelemään sairaslomaa, kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu