Krematorio

Tapaus sattui muutama vuosi sitten ollessani vartijana (ja olen edelleen). Yöllä tuli lvi-hälytys paikallisesta krematoriosta ja sen kuittaamiseksi piti mennä kellariin jossa lvi-keskus sijaitsi. Olin ollut useasti muulloin samassa kohteessa eikä siellä mielestäni mitään pelottavaa ollut. Hälytyksen olin saanut hoidettua ja nousin rappuja ylöspäin kun aivan selvästi aistin että takanani oli joku, sellainen käsittämätön tunne kun esim. tuntuu kun joku tuijottaa. Käännyin ympäri, enkä tietenkään nähnyt ketään, koska olin yksin ko. rakennuksessa, tai no, mitä nyt "asiakkaat" olivat kylmiössä, mutta outo tunne joka tapauksessa.

Samaisessa kohteessa krematorion pihalla tapahtui kuukausia myöhemmin outo tilanne, kun olin yöllä ajamassa kohteen hälytykseen, piiriautoni sammui aivan yllättäen keskellä pihaa. Käynnistin auton uudestaan joka sammui hetken kuluttua, tämä toistui yhteensä kolme kertaa, jonka jälkeen ei ollut minkäänlaisia käyntihäiriöitä, tapauksella on toinenkin todistaja, elikkä väsymyksen piikkiin ei voi laittaa.
41254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Humanoid on tullut sinua katsomaan työpaikallesi. Olet töissä sellaisessa paikassa että uskot paremmin näihin yliastillisiin kokemuksiisi, kuin että oisit muualla.

Äänestä
  • heh heh.. onpas hauskaa. On se kumma kun ihmisten pitää aina alkaa heittämään läppää sellasista asioista mitä ne ei voi ymmärtää.

    Oon ite ollu tekemisissä niin hyvien kuin pahojenki henkien kanssa, mutta ei kannata vaivata päätänsä niillä. Kunhan vain uskoo jeesukseen niin kaikki on hyvin.

    Äänestä

  • quu--- kirjoitti:

    heh heh.. onpas hauskaa. On se kumma kun ihmisten pitää aina alkaa heittämään läppää sellasista asioista mitä ne ei voi ymmärtää.

    Oon ite ollu tekemisissä niin hyvien kuin pahojenki henkien kanssa, mutta ei kannata vaivata päätänsä niillä. Kunhan vain uskoo jeesukseen niin kaikki on hyvin.

    Ei sitä kaikkia tarvi niin tosissaan ottaa.. Joskus on mukavaa pelleillä ja katsoa mitä toisilla on sanottavaa

    Äänestä

  • Sama Angi kirjoitti:

    Ei sitä kaikkia tarvi niin tosissaan ottaa.. Joskus on mukavaa pelleillä ja katsoa mitä toisilla on sanottavaa

    Ai jos on tekemisissä henkien kanssa niin pitää uskoa jumalaan? Jos ei usko,niin tapahtuuks sit jotain kauheeta??!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vartija/Väktare kirjoitti:

Tapaus sattui muutama vuosi sitten ollessani vartijana (ja olen edelleen). Yöllä tuli lvi-hälytys paikallisesta krematoriosta ja sen kuittaamiseksi piti mennä kellariin jossa lvi-keskus sijaitsi. Olin ollut useasti muulloin samassa kohteessa eikä siellä mielestäni mitään pelottavaa ollut. Hälytyksen olin saanut hoidettua ja nousin rappuja ylöspäin kun aivan selvästi aistin että takanani oli joku, sellainen käsittämätön tunne kun esim. tuntuu kun joku tuijottaa. Käännyin ympäri, enkä tietenkään nähnyt ketään, koska olin yksin ko. rakennuksessa, tai no, mitä nyt "asiakkaat" olivat kylmiössä, mutta outo tunne joka tapauksessa.

Samaisessa kohteessa krematorion pihalla tapahtui kuukausia myöhemmin outo tilanne, kun olin yöllä ajamassa kohteen hälytykseen, piiriautoni sammui aivan yllättäen keskellä pihaa. Käynnistin auton uudestaan joka sammui hetken kuluttua, tämä toistui yhteensä kolme kertaa, jonka jälkeen ei ollut minkäänlaisia käyntihäiriöitä, tapauksella on toinenkin todistaja, elikkä väsymyksen piikkiin ei voi laittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu