Eläkeläisten elintaso ja palstan kirjoitukset

Kummastuttaa kutka tänne 70-palstalle kirjoittelevat. Olipa kuka tahansa vallassa, aina haukutaan päättäjiä. Miksi? Meidän asiamme ovat erittäin hyvin. Olemme tehneet pitkän työuran ja ansainneet eläkkeemme. Sairauksia tulee, mutta niihinkin löytyy apua. Availeekohan tänne palstalle keskusteluita pääasiassa trollit?
3102332
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 310

Vanhimmat

kaksi sairasta eikeskustelevaan toinen maalainen osaamaton ja toinen tahallinen eri palstoilta ja mediasta propagandaa toistaen kopioiva

ei mitään hyötyä kummankaan kirjoituksista vielä siten
että jokainen arvaa etukäteen mitä ne kirjoittavat kun jokin uutinen tulee

esim. nyt voisi pohtia milloin Israel iskee Iraniin, ennen vai jälkeen USA-vaalin
jolloin talous romahtaa ja öljy räjähtää
ja hetkeä voi käytää ansaintaan

mutta ei tällä palstalla käy mikään keskustelu

2Äänestä
  • No ole hyvä ja tee aloitus.
    Siili

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    No ole hyvä ja tee aloitus.
    Siili

    Ei ei. Mut kut mul maalainennja seva lepukki haluavat juuri että joku käyttäisi sikaansa heihin mutta ei tällä palstalla käy mikään keskustelu Sikavaras uhkaa ei käy

    Äänestä

  • Puhu vaan itsestäsi , et voi mitenkään madaltaa toisia ihmisiä , jos näet heidät sellaisina kun kirjoitat niin epäilen kykyäsi arvioida ihmisiä.
    Mielestäni jokainen ihminen kirjoittaa miten hän kokee asioita . Kaikki eivät koe samalla tavalla eikä se ole mitenkään pahaksi . Tilaa on kaikille

    1Äänestä

  • Roskaa on se kun arvostellaan muita ihmisiä palstalla , kukin voi tehdä aloitteen itse niin saa samoin ajattelevat mukaansa. . Helppoa. Eikö vaan

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ei ei. Mut kut mul maalainennja seva lepukki haluavat juuri että joku käyttäisi sikaansa heihin mutta ei tällä palstalla käy mikään keskustelu Sikavaras uhkaa ei käy

    Joo, selvä se, kirjoittaa pitää.

    Äänestä

  • Ei kai kukkaan voi keskustella , miten voisikaan eivöt tiedä näistä. asioista mitään eivät ole koskaan olleet kiinnostuneita politiikasta , sen vertaa etä tietäisivät oman historiansa.
    Politiikka on heille Hebreaa
    Mutta samalla vaativat että jonkun pitäisi kommentoida heidänkin tekstejään, on kyllä niin että, valitettavasti ei minua ainakaan kiinnosta mitenkään millainen ilma maassa , koska en sille voi tehdä. mitään,
    tai mitä joku on vetänyt naamaan illallisella . Muuta jos ne asiat ovat tärkeitä heille niin siinäpä ovat ainakin . Ei minun ole ainakaan pakko,kommetoida Hönen juttuja mitenkään

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    No ole hyvä ja tee aloitus.
    Siili

    Minä olen tehnyt ainoastaan kahtena erimkettana aloituksen , kumpaakaa ei kukaan kommetoitoinut
    Joten silloin on laitettava arvot paikoilleen ja todeta että , ,ketään ulkopuolista ei voi syyttää , heitä vaan ei kiinnostanut minun aloitukseni, ja sen sitten vaan hyväksyy itsekkin että, Ilmeisesti on niin, etten ole kykenevä aloitusten tekoon , nostan hattua heille joilla se taito on ja saan toki kommentoida heidän aloituksia , ainoastaan mitkä kiinnostaa .
    Ja tavallisesti sitä on aikuisena ihmisenä kiinnostunut maan asioista, samalla kun oppiikin poliittisista asioista aina jotain . Siis annetetaan kaikille sama mahdollisuus valita aiheensa ilman että haukutaan jotain sairaaksi kun hän ottaa esille poliittiset asiat
    Yksi tykkää ,äidistä toinen tyttärestä , niin on aina.

    Äänestä

  • Anonyymi00219 kirjoitti:

    Politiikalla on omat palstat, kiitos kun ymmärrät!

    2Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Puhu vaan itsestäsi , et voi mitenkään madaltaa toisia ihmisiä , jos näet heidät sellaisina kun kirjoitat niin epäilen kykyäsi arvioida ihmisiä.
    Mielestäni jokainen ihminen kirjoittaa miten hän kokee asioita . Kaikki eivät koe samalla tavalla eikä se ole mitenkään pahaksi . Tilaa on kaikille

    Ihan niin ei ole tilan puutetta navan annetaan kaikkien kiåukkien kukkia ilman ettämketäö. Loukataan se ei olempastan ikäluokille oikein sopivaa haukkua jonkun kirjoituksia. Kopiooiksi

    Äänestä

  • Nyt olet maininnut kaksi ihmistä joilla on mielnkiintona yhteiskunnalliset asiat , anna ihmsten kirjoittaa sillä seuraavat aikaansa. Ja sen tapahtumia .
    Tee itse älykkäitä aloituksia ihan niin paljon kun haluttaa, mutta sama mahdollisuus on muillakin

    Äänestä

Sanna Marinin aikana oli positiivinen ilmapiiri, luottamus tulevaisuuteen korkealla kyllä me tästäkin selviämme.

Äänestä
  • Sanna Marinin hallituksen aika oli parasta mitä on ollut kaikista ulkopuolisten
    aiheuttamista kriiseistä huolimatta.
    Sanna Marin pääministerinä tiedotti selkeästi, kun oli asiaa.
    Ei tarvinnut jäädä miettimään "mitä se tarkoitti?"
    niinkun persuhallituksen hössöttämisistä ja paniikinlietsonnasta.
    Persuhallitus puhuu ihan toista mitä tekee, kieroilee ja valehtelee.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sanna Marinin hallituksen aika oli parasta mitä on ollut kaikista ulkopuolisten

    Marin oli hihanpuhuva toistelija ja välttelijä joka ei tiedottanut mitään eikä antanut haastatteluja ja oli äkäinenämmä

    2Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Marin oli hihanpuhuva toistelija ja välttelijä joka ei tiedottanut mitään eikä antanut haastatteluja ja oli äkäinenämmä

    Sinä olet varmaan toistelyssa ottanut hältä oppia.
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Marin oli hihanpuhuva toistelija ja välttelijä joka ei tiedottanut mitään eikä antanut haastatteluja ja oli äkäinenämmä

    "Marin oli hihanpuhuva toistelija ja välttelijä joka ei tiedottanut mitään eikä antanut haastatteluja ja oli äkäinenämmä"

    Ja lähti viihteelle työaikana.
    Tanssi jauhojengissä faniensa sydämiin.
    Iloa ja valoa pitää olla PMkin elämässä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Marin oli hihanpuhuva toistelija ja välttelijä joka ei tiedottanut mitään eikä antanut haastatteluja ja oli äkäinenämmä

    Ohhoh, jopa oli harhainen mielipide - totuushan on aivan toinen!

    Äänestä

  • Sanna Marinin aikana kansa revittiin kahtia
    Joko vanhuksilla pääsi unohtumaan boomeri-ivailut, mitä juoppo ämmä kailotti?

    2Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Marin oli hihanpuhuva toistelija ja välttelijä joka ei tiedottanut mitään eikä antanut haastatteluja ja oli äkäinenämmä

    Sinähän nimittelet kaikkia jonkun asian toistelemisesta onko se ainut ominaisuus sinussa milloin lehdistä toistella ja milloin mistäkin, ihmisillä on oma käsityskyky sentään jokaisella joten lopeta tuollaiset pahan puhumiset

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Sanna Marinin aikana kansa revittiin kahtia
    Joko vanhuksilla pääsi unohtumaan boomeri-ivailut, mitä juoppo ämmä kailotti?

    Onko sana boomeri sinulle ivailua ?????
    Ja miten se voi sitä olla edes ???
    Hän ei ole juoppo , eikä mikään ämmä mitenkään joten jätä haukkumiset koska tietosi tulevat juoru artikkeleista joita Juorumedia levittelee , siis ei tosia .
    Luuletko sinä jotenkin että olet kykenevä puhumaan hänestä mitä vaan , et ole , koska sinulla vaan ei ole mihinkään todisteita mistä huutelet .
    Lapsellinen ihminen jolla elämän kova koulu on viitoittanut tien
    Anna olla ihmisten haukkuminen sikseen ,

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sanna Marinin hallituksen aika oli parasta mitä on ollut kaikista ulkopuolisten
    aiheuttamista kriiseistä huolimatta.
    Sanna Marin pääministerinä tiedotti selkeästi, kun oli asiaa.
    Ei tarvinnut jäädä miettimään "mitä se tarkoitti?"
    niinkun persuhallituksen hössöttämisistä ja paniikinlietsonnasta.
    Persuhallitus puhuu ihan toista mitä tekee, kieroilee ja valehtelee.

    VOI TEITÅ POLIIKKO HUIARIEN PALVOJAT..
    Vai hyvin kun ei tiedä paremmasta

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    VOI TEITÅ POLIIKKO HUIARIEN PALVOJAT..
    Vai hyvin kun ei tiedä paremmasta

    Voi meitä ja heitä.

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    "Marin oli hihanpuhuva toistelija ja välttelijä joka ei tiedottanut mitään eikä antanut haastatteluja ja oli äkäinenämmä"

    Ja lähti viihteelle työaikana.
    Tanssi jauhojengissä faniensa sydämiin.
    Iloa ja valoa pitää olla PMkin elämässä.

    Onko sinulla todisteita että jollain oli jotain jauhoa , jos on niin hyvä , voi olla että sinua tarvitaan. Selittämään silminnäkijänä asiaa mistä puhut mutta et tee ilmoitusta poliisille.kaikki mitä,listaat tuossa on median valheita jotka on jo kerran todistettuun vääriksi. Kukin vaihtaa työaikaa tarpeen tullessa toisen työläisen kanssa. Niin myös Sanna siihen sinulla ei ole mitään sanottavaa ! Sillä et tiedä näiden asioiden todenperäisyyttä, ne on jo todettu ankaksi lehdissä,. Vaan se että luet juorumediaa ketoo sinusta kaiken. ——- Valitettavasti .
    Se joka lähtee juorumedian kirjotusten kalalta kommetoimaan asioita , voisi jarruttaa hieman ja ajatella asioista mistä puhuu , loogisesti , niin ymmärtää että kaikki ei oikein stemmaa

    Äänestä

Täällä kirjoittaa ja linkittää joka päivä Pertikki-nikki
Häntä peesaavat samanhenkiset.
Mm allekirjoituksina Siili ja Kylmätotuus.

Yrität kirjoittaa mitävain, aina tulee hesarilinkki ja persuja
Päivästä toiseen.

Se on kuin kiusantekoa tai sairautta.
Mutta näköjään sallittua.

Suomi24ssa on ollut joskus Tarinaketju tai jokin sellainen.
Olisi hyvä idea suomi24ssä avata jokin sellainen keskusteluketju.

Voisivat 70 plus ikäiset keskustella ihan jokapäiväisistä arjen asioista.

3Äänestä
  • Koiran kusettaja arvostelee ilkeästi arvossa pidettäviä palstalaisia.

    1Äänestä

  • Kyllä täällä näyttää joka päivä viesteilevän myös Leski70 ja hyvä niin. Me olemme erilaisia yksilöitä. Toisia kiinnostaa politiikka ja yhteuskunnassa tapahtuvat ilmiöt. Sinä Leski70 et kauheasti näytä kiinnostuvan ottaa osaa mihinkään muiden ketjuihin. Ehkä plogisi aiheet eibät jaksa kiinnostaa. Oletko oikeasti ajatellut perustaa johonkin plogin jossa saat päivittää kiinnostuneille elämäsi käänteitä?
    Epämiellyttävää myös tuo tapasi hyökiä toisia tunnistettavalla nilollä kirjoittavia päin ja myös keksiä heistä valheita.

    Minun puolestani kukin kirjoittakoon täällä asiasta mikä kutakin kiinnostaa. Itse osallistun jos tietoraitoni riittää ja jos minulla on jotain sanottavaa kustakin aiheesta.
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä täällä näyttää joka päivä viesteilevän myös Leski70 ja hyvä niin. Me olemme erilaisia yksilöitä. Toisia kiinnostaa politiikka ja yhteuskunnassa tapahtuvat ilmiöt. Sinä Leski70 et kauheasti näytä kiinnostuvan ottaa osaa mihinkään muiden ketjuihin. Ehkä plogisi aiheet eibät jaksa kiinnostaa. Oletko oikeasti ajatellut perustaa johonkin plogin jossa saat päivittää kiinnostuneille elämäsi käänteitä?

    Lisään vielä että ehkä jokapäväiset arkielämän aiheet on kaluttu loppuun. Ei täällä voi määräillä toisten kirjoituksia.
    Siili

    Äänestä

  • "Se on kuin kiusantekoa tai sairautta.
    Mutta näköjään sallittua."

    Se on vaan niin että sinun yksityiselämäs käänteet eivät valitettavasti jaksa kiinnostaa näköjään palstalaisia. Sinä et osallistu mihinkään muuhun kuin omiin ketjuihisi ja itket jos ne eivät pojota päällimmäisenä sivulla. Ja sen lisäksi olet ilkeä ja häijy. Onko sekään ihan aikuiselta tervettä?
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Koiran kusettaja arvostelee ilkeästi arvossa pidettäviä palstalaisia.

    Mikä hemmetin koirankusettaja

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    "Se on kuin kiusantekoa tai sairautta.
    Mutta näköjään sallittua."

    Se on vaan niin että sinun yksityiselämäs käänteet eivät valitettavasti jaksa kiinnostaa näköjään palstalaisia. Sinä et osallistu mihinkään muuhun kuin omiin ketjuihisi ja itket jos ne eivät pojota päällimmäisenä sivulla. Ja sen lisäksi olet ilkeä ja häijy. Onko sekään ihan aikuiselta tervettä?
    Siili

    Älä vaihda puheenaihetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä täällä näyttää joka päivä viesteilevän myös Leski70 ja hyvä niin. Me olemme erilaisia yksilöitä. Toisia kiinnostaa politiikka ja yhteuskunnassa tapahtuvat ilmiöt. Sinä Leski70 et kauheasti näytä kiinnostuvan ottaa osaa mihinkään muiden ketjuihin. Ehkä plogisi aiheet eibät jaksa kiinnostaa. Oletko oikeasti ajatellut perustaa johonkin plogin jossa saat päivittää kiinnostuneille elämäsi käänteitä?
    Epämiellyttävää myös tuo tapasi hyökiä toisia tunnistettavalla nilollä kirjoittavia päin ja myös keksiä heistä valheita.

    Minun puolestani kukin kirjoittakoon täällä asiasta mikä kutakin kiinnostaa. Itse osallistun jos tietoraitoni riittää ja jos minulla on jotain sanottavaa kustakin aiheesta.
    Siili

    Oikeinkirjoitus olisi rautaa

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Älä vaihda puheenaihetta.

    Et näköjään ymmärrä lukemaasi tekstiä.
    Sinä et määrää mitä tai kuka täällä kirjoittaa. Tämä päälle hyökimisesi on lapsellista.
    Siili

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Oikeinkirjoitus olisi rautaa

    Älä vaihda puheenaihetta
    Tällaista "keskustelua"sinä palstalle haluaisit kun et muuhun näytä kykenevän.
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Älä vaihda puheenaihetta
    Tällaista "keskustelua"sinä palstalle haluaisit kun et muuhun näytä kykenevän.
    Siili

    Kerro aplle murheesi mutta lyhyesti

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Kerro aplle murheesi mutta lyhyesti

    Aloittajan aloitus on vielä asiallinen toisin kuin sinun hyökkäyksedi toisia kirjoittajia kohtaan. Sinun kirjoituksesi on lähinnä räkytystä.
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aloittajan aloitus on vielä asiallinen toisin kuin sinun hyökkäyksedi toisia kirjoittajia kohtaan. Sinun kirjoituksesi on lähinnä räkytystä.
    Siili

    Sinä peesaat Pertikkiä.
    Saat mielipiteesi kuuluviin monta kertaa päivässä.
    Mitä sinä kitiset tosiasioista
    Ei ole mitään hyökkäyksiä.
    On selviä faktoja. Mitä sinä siitä hiillyt.

    2Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aloittajan aloitus on vielä asiallinen toisin kuin sinun hyökkäyksedi toisia kirjoittajia kohtaan. Sinun kirjoituksesi on lähinnä räkytystä.
    Siili

    Sinulla onkin sopiva nimimerkki, aina piikit pystyssä.

    2Äänestä

  • "Olisi hyvä idea suomi24ssä avata jokin sellainen keskusteluketju.

    Voisivat 70 plus ikäiset keskustella ihan jokapäiväisistä arjen asioista."

    Mikset avaa tarinaketjua ?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    "Olisi hyvä idea suomi24ssä avata jokin sellainen keskusteluketju.

    Voisivat 70 plus ikäiset keskustella ihan jokapäiväisistä arjen asioista."

    Mikset avaa tarinaketjua ?

    En tarkoita ketjua.

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Oikeinkirjoitus olisi rautaa

    Kommentin sisältö on tärkeämpi kuin kirjoitusvirhe.
    Et sinäkään virheettömästi kirjoita, joten et viitsisi toisten kirjoitusvirheisiin takertua ja niistä huomautella.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kommentin sisältö on tärkeämpi kuin kirjoitusvirhe.
    Et sinäkään virheettömästi kirjoita, joten et viitsisi toisten kirjoitusvirheisiin takertua ja niistä huomautella.

    kylmätotuus

    Oliko vielä muuta?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sinulla onkin sopiva nimimerkki, aina piikit pystyssä.

    Ollut viimeiset 10 vuotta

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    En tarkoita ketjua.

    Mitä tarkoitat ? Voi tähän palstaan avata ketjun, jossa voi arkipäivän
    asioista kirjoittaa kuka vain jota kiinnostaa, mutta muut kuin politiikasta
    kiinnostuneet eivät osaa aloituksia tehdä.

    Mikä sen ketjun nimi voisi olla ?

    Äänestä

  • Peesarit ovst pienempi kiusa kuin pörtsikki ja pukki va lepskaa levittävä eli tämä kaksikko

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä täällä näyttää joka päivä viesteilevän myös Leski70 ja hyvä niin. Me olemme erilaisia yksilöitä. Toisia kiinnostaa politiikka ja yhteuskunnassa tapahtuvat ilmiöt. Sinä Leski70 et kauheasti näytä kiinnostuvan ottaa osaa mihinkään muiden ketjuihin. Ehkä plogisi aiheet eibät jaksa kiinnostaa. Oletko oikeasti ajatellut perustaa johonkin plogin jossa saat päivittää kiinnostuneille elämäsi käänteitä?
    Epämiellyttävää myös tuo tapasi hyökiä toisia tunnistettavalla nilollä kirjoittavia päin ja myös keksiä heistä valheita.

    Minun puolestani kukin kirjoittakoon täällä asiasta mikä kutakin kiinnostaa. Itse osallistun jos tietoraitoni riittää ja jos minulla on jotain sanottavaa kustakin aiheesta.
    Siili

    Tekopyhä pörttkin morsian

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Et näköjään ymmärrä lukemaasi tekstiä.
    Sinä et määrää mitä tai kuka täällä kirjoittaa. Tämä päälle hyökimisesi on lapsellista.
    Siili

    Siili olet tekopyhä pörstikin usuttaja
    Pörtikki on häirikkipostaaja eikä politiikanpuhuja

    1Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Oliko vielä muuta?

    Eiköhän tuossa ollut kaikki oleellinen tällä kertaa.

    Vedähän syvään henkeä muutaman kerran, se rauhoittaa.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mitä tarkoitat ? Voi tähän palstaan avata ketjun, jossa voi arkipäivän
    asioista kirjoittaa kuka vain jota kiinnostaa, mutta muut kuin politiikasta
    kiinnostuneet eivät osaa aloituksia tehdä.

    Mikä sen ketjun nimi voisi olla ?

    Sen ketjun nimeksi voisi laittaa:
    "Myö vanhukset olemma ylen vittumaista joutosakkia zig, zig,zig"

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Mikä hemmetin koirankusettaja

    Lue aloitus ja yritä pysyä aiheesa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    "Olisi hyvä idea suomi24ssä avata jokin sellainen keskusteluketju.

    Voisivat 70 plus ikäiset keskustella ihan jokapäiväisistä arjen asioista."

    Mikset avaa tarinaketjua ?

    Jos Leski70 avaisi "tarinaketjun", niin tuskinpa se olisi pituudella pilattu. Aloittaja häätäisi kirjoittajat pois yksi toisensa jälkeen: Häivy ketjustani komennon saattelemana.

    Unohdetaan koko juttu.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Koiran kusettaja arvostelee ilkeästi arvossa pidettäviä palstalaisia.

    Kuka on koirankusettaja joka on ilkeä

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Jos Leski70 avaisi "tarinaketjun", niin tuskinpa se olisi pituudella pilattu. Aloittaja häätäisi kirjoittajat pois yksi toisensa jälkeen: Häivy ketjustani komennon saattelemana.

    Unohdetaan koko juttu.

    kylmätotuus

    Onkos se kylmätotuus saanut kylmää kyytiä Nojatuolista, kun on palannut taas takaisin roikkumaan Leski70:n niskaan.

    3Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kuka on koirankusettaja joka on ilkeä

    Voisin olla vaikka minä.
    Tuntomerkit passaa hyvin.

    2Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Siili olet tekopyhä pörstikin usuttaja
    Pörtikki on häirikkipostaaja eikä politiikanpuhuja

    Niihän mie mut mikä sie?
    Siili

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Sinä peesaat Pertikkiä.
    Saat mielipiteesi kuuluviin monta kertaa päivässä.
    Mitä sinä kitiset tosiasioista
    Ei ole mitään hyökkäyksiä.
    On selviä faktoja. Mitä sinä siitä hiillyt.

    Minun faktani ei ole hiiltymistäsamalla tavoin sinä saat "mielipiteesi kuuluviin" ja vielä useita kertoja päivässä? MIkä ongelma?
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sinulla onkin sopiva nimimerkki, aina piikit pystyssä.

    Kyllä. Ylpeänä kannan "nimeni". Onneksi ei ole vuelä piikitkään vaakatasossa🤣
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sinulla onkin sopiva nimimerkki, aina piikit pystyssä.

    Kyllä. Ylpeänä kannan nikkini. Onneksi ei ole vielä piikit vaakatssossa
    Siili

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Ollut viimeiset 10 vuotta

    Sinä stalkkaajahan sen "tiedät".
    Totta sulla on kaikki viestini tallennettuna kuten "siskollasi"
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Siili olet tekopyhä pörstikin usuttaja
    Pörtikki on häirikkipostaaja eikä politiikanpuhuja

    Joskus käy näinkin et kirjoittaja projisoi omat virheensä toiseen.
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Jos Leski70 avaisi "tarinaketjun", niin tuskinpa se olisi pituudella pilattu. Aloittaja häätäisi kirjoittajat pois yksi toisensa jälkeen: Häivy ketjustani komennon saattelemana.

    Unohdetaan koko juttu.

    kylmätotuus

    Sitähän hän itkeekin kun ploginsa ei vedä. Vai onko kukaan koskaan nähnyt että hän ottaisi osaa mihinkään toisen aloittamaan ketjuun oli aihe mikä tahansa. Leski70 saa virtaa riitelystä.
    Siili

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Onkos se kylmätotuus saanut kylmää kyytiä Nojatuolista, kun on palannut taas takaisin roikkumaan Leski70:n niskaan.

    Kylmätotuus on yksi palstan fiksuimmista ja asiallisimmista kirjoittajista. Etkö sinäkin osallistu kirjoittelemalla muissa ikäryhmissä?
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Sitähän hän itkeekin kun ploginsa ei vedä. Vai onko kukaan koskaan nähnyt että hän ottaisi osaa mihinkään toisen aloittamaan ketjuun oli aihe mikä tahansa. Leski70 saa virtaa riitelystä.
    Siili

    Kenen ketju tämä on?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Sinä stalkkaajahan sen "tiedät".
    Totta sulla on kaikki viestini tallennettuna kuten "siskollasi"
    Siili

    Kaikkien kaikki viestit ovat tallennettuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kyllä. Ylpeänä kannan nikkini. Onneksi ei ole vielä piikit vaakatssossa
    Siili

    Puskassa oleva nikki.
    Mitä sinä pelkäät?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Eiköhän tuossa ollut kaikki oleellinen tällä kertaa.

    Vedähän syvään henkeä muutaman kerran, se rauhoittaa.

    kylmätotuus

    Totuuskomission jäsen on puhunut
    Ugh

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Kylmätotuus on yksi palstan fiksuimmista ja asiallisimmista kirjoittajista. Etkö sinäkin osallistu kirjoittelemalla muissa ikäryhmissä?
    Siili

    Näkyisi se fiksuus sitten kylmiksen kirjoituksissa.
    Pelkkää veetuilua ja mustamaalaamista.
    80 plussassa solvaa Nojatuoli-ketjun aloittajaa

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Siili olet tekopyhä pörstikin usuttaja
    Pörtikki on häirikkipostaaja eikä politiikanpuhuja

    Pertikki taitaa olla se astmaatikko, joka asustelee Siilin luukussa.
    😛😛😛

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Puskassa oleva nikki.
    Mitä sinä pelkäät?

    Voisin kirjoittaa myös anonyyminä mutta nyt näin. Pelostahan tässä ei ole kyse vai oletatko että kaikki anonyyminä kirjoittajat pelkäävät?
    Koitahan pysyä aloituksen aiheessa.
    Siili

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Kaikkien kaikki viestit ovat tallennettuja.

    Niin. Siinä onkin kyttäämistä ja tallentamista kun kaiklien kirjoittajien nikit laittaa muistiin😆. Ja rekisteröityneiden kirjoitukset käsittääkseni eivät näy kaikille jos ei ole ruksia ruudussa vai olenko käsittänyt väärin
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Voisin kirjoittaa myös anonyyminä mutta nyt näin. Pelostahan tässä ei ole kyse vai oletatko että kaikki anonyyminä kirjoittajat pelkäävät?
    Koitahan pysyä aloituksen aiheessa.
    Siili

    OMG

    1Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Näkyisi se fiksuus sitten kylmiksen kirjoituksissa.
    Pelkkää veetuilua ja mustamaalaamista.
    80 plussassa solvaa Nojatuoli-ketjun aloittajaa

    👍 Aivan. Kaikkea muuta kuin fiksu.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Onkos se kylmätotuus saanut kylmää kyytiä Nojatuolista, kun on palannut taas takaisin roikkumaan Leski70:n niskaan.

    Tellukka ja Leski70. Kosketelkaa toisianne.
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Niin. Siinä onkin kyttäämistä ja tallentamista kun kaiklien kirjoittajien nikit laittaa muistiin😆. Ja rekisteröityneiden kirjoitukset käsittääkseni eivät näy kaikille jos ei ole ruksia ruudussa vai olenko käsittänyt väärin
    Siili

    Olet pihalla kun Roin puistotäti

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Tellukka ja Leski70. Kosketelkaa toisianne.
    Siili

    Olet yhtä pöljä kun idolisi P

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Näkyisi se fiksuus sitten kylmiksen kirjoituksissa.
    Pelkkää veetuilua ja mustamaalaamista.
    80 plussassa solvaa Nojatuoli-ketjun aloittajaa

    Ehkä se ei sellaiselle näy joka fiksuutta ei tunnista.
    Siili

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Olet yhtä pöljä kun idolisi P

    Samaa voin sanoa sinusta ja idoleistasi.
    Kerro missä seurassa pyörit sellainen olet🤣
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Ehkä se ei sellaiselle näy joka fiksuutta ei tunnista.
    Siili

    No ei viimeiseen 10 vuoteen tältä ano/ktltä ole tullut yhtään järkevää viestiä.
    Pelkkää pilkun n.......a.

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    No ei viimeiseen 10 vuoteen tältä ano/ktltä ole tullut yhtään järkevää viestiä.
    Pelkkää pilkun n.......a.

    Sultahan noita fiksuja n.....ta-juttuja onkin riittänyt .
    Siili

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Onkos se kylmätotuus saanut kylmää kyytiä Nojatuolista, kun on palannut taas takaisin roikkumaan Leski70:n niskaan.

    Etkö sinäkin pyöri ikäryhmissä 60-80 vai oletkos saanut " kylmät kyydit"?
    Siili

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Näkyisi se fiksuus sitten kylmiksen kirjoituksissa.
    Pelkkää veetuilua ja mustamaalaamista.
    80 plussassa solvaa Nojatuoli-ketjun aloittajaa

    Snähän sielläkin itse pörräät riitelemässä.
    Siili

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Näkyisi se fiksuus sitten kylmiksen kirjoituksissa.
    Pelkkää veetuilua ja mustamaalaamista.
    80 plussassa solvaa Nojatuoli-ketjun aloittajaa

    Mielipiteen esiintuominen ei ole solvaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kyllä. Ylpeänä kannan nikkini. Onneksi ei ole vielä piikit vaakatssossa
    Siili

    Minkä ihmeen nikin?
    Anonyyminä nytkin kirjoitat. Kuka vain pystyy allekirjoittamaan Siili, minäkin.

    Siili

    1Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Minkä ihmeen nikin?
    Anonyyminä nytkin kirjoitat. Kuka vain pystyy allekirjoittamaan Siili, minäkin.

    Siili

    No sillä nikllä kuitenkin kirjoitan ja Leski70 minut sillä tuntee. Jos haluat Siilinä kirjoittaa ole hyvä vaan.
    Siili

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Onkos se kylmätotuus saanut kylmää kyytiä Nojatuolista, kun on palannut taas takaisin roikkumaan Leski70:n niskaan.

    Käväise ostamassa uusia tikkoja ja yritä osua tauluun.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Jos Leski70 avaisi "tarinaketjun", niin tuskinpa se olisi pituudella pilattu. Aloittaja häätäisi kirjoittajat pois yksi toisensa jälkeen: Häivy ketjustani komennon saattelemana.

    Unohdetaan koko juttu.

    kylmätotuus

    Helpottaako jo riitelyn tarpeesi

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Sitähän hän itkeekin kun ploginsa ei vedä. Vai onko kukaan koskaan nähnyt että hän ottaisi osaa mihinkään toisen aloittamaan ketjuun oli aihe mikä tahansa. Leski70 saa virtaa riitelystä.
    Siili

    Tätä ketjua lukuunottamatta, en muista nähneeni Leski70- nimimerkin kirjoituksia muiden tekemissä aloituksissa.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Kylmätotuus on yksi palstan fiksuimmista ja asiallisimmista kirjoittajista. Etkö sinäkin osallistu kirjoittelemalla muissa ikäryhmissä?
    Siili

    Hahaaaaaaaaaa vitsin murjasit

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Tellukka ja Leski70. Kosketelkaa toisianne.
    Siili

    Lusiina heittäytyi tosi typeräksi nyt

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Tätä ketjua lukuunottamatta, en muista nähneeni Leski70- nimimerkin kirjoituksia muiden tekemissä aloituksissa.

    kylmätotuus

    Ainaskaan ei sun aloituksissa, kun niitä ei ole näkyny. Pistähän jotain, niin saadaan ruotimista.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Hahaaaaaaaaaa vitsin murjasit

    Hah hah hih hih hoooooo😛😛🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Lusiina heittäytyi tosi typeräksi nyt

    Harrastaako jotain sateenkaarisäätöä yön pimeinä tunteina, tuo Lusiinna

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä täällä näyttää joka päivä viesteilevän myös Leski70 ja hyvä niin. Me olemme erilaisia yksilöitä. Toisia kiinnostaa politiikka ja yhteuskunnassa tapahtuvat ilmiöt. Sinä Leski70 et kauheasti näytä kiinnostuvan ottaa osaa mihinkään muiden ketjuihin. Ehkä plogisi aiheet eibät jaksa kiinnostaa. Oletko oikeasti ajatellut perustaa johonkin plogin jossa saat päivittää kiinnostuneille elämäsi käänteitä?
    Epämiellyttävää myös tuo tapasi hyökiä toisia tunnistettavalla nilollä kirjoittavia päin ja myös keksiä heistä valheita.

    Minun puolestani kukin kirjoittakoon täällä asiasta mikä kutakin kiinnostaa. Itse osallistun jos tietoraitoni riittää ja jos minulla on jotain sanottavaa kustakin aiheesta.
    Siili

    Pata kattilaa soimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kuka on koirankusettaja joka on ilkeä

    Leski70.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Leski70.

    Eihän minulla edes ole koiraa.
    Koirako ilkeä?

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Tätä ketjua lukuunottamatta, en muista nähneeni Leski70- nimimerkin kirjoituksia muiden tekemissä aloituksissa.

    kylmätotuus

    Hän myös haluaisi tänne "arkipäiväkirjansa" muiden luettavaksi.
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Lusiina heittäytyi tosi typeräksi nyt

    No kah, niinkö teki.
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    No kah, niinkö teki.
    Siili

    Miksi sinä vastaat?

    Äänestä

  • Petrikki on kiinnostunut politiikasta ja siksi siitä kirjoittaa, ja aina ei ole niin että on hänen kanssaan samaa mieltä edes , mutta silloin reagoidaan kun sinä kirjoitat 86 kertaa Hesarista .

    Annetaan Petrikin kirjoittaa ei kai se keltään pois ole mitenkään . Palstoilla on tilaa hänelle myös, ei sinun tarvitse edes lukea mitä hän kirjoittaa kelaa vaan eteenpäin toisiin asioihin

    . Siis mikä on se perimmäinen syy oikeastaan kun hänen kirjoituksista jaksat joka kerta mainita Hesarin . Lopeta tuollainen käytös vanhaa ihmistä kohtaan . Tee itse aloituksia niin saat mukaasi ne jotka pitävät kirjoituksistasi .

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Helpottaako jo riitelyn tarpeesi

    Sattuiko totuus?

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Älä vaihda puheenaihetta.

    Ei hän vaihtanut puheenaihetta, sanoi ihan asiasta kuten sen muutkin näkevät

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Sinä peesaat Pertikkiä.
    Saat mielipiteesi kuuluviin monta kertaa päivässä.
    Mitä sinä kitiset tosiasioista
    Ei ole mitään hyökkäyksiä.
    On selviä faktoja. Mitä sinä siitä hiillyt.

    Faktoja ????
    Sinä olet ottanut Petrikin silmätikuksi ja siihen reagoi moni. Koska me muuta annamme palsta tilaa myös hänelle kuten muillekkin
    Sinä vastailet ilkeästi hänelle , ilma asiallista pohjaa joten luuletko ettei ihmiset sellaista huomioi.
    Petrikki saa kirjoitella , eikä häntä tarvitse loukata joka kerta kun hän kirjoittaa jotakin. Kukaan ei pyydä sinua olemaan samaa mieltä hänen kanssaan . Mutta älä loukkaa häntä joka kerta kun hän kirjoittaa. Se ei ole koskaan oikein . Pastaa pyritään pitämään riitavapaana

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Eiköhän tuossa ollut kaikki oleellinen tällä kertaa.

    Vedähän syvään henkeä muutaman kerran, se rauhoittaa.

    kylmätotuus

    Meni ilmeisesti ottamaan hieman lääkitystä. Raukalla varmaan verenpaine korkealla kun yrittää savustaa Petrikkiä pois palstoilta

    1Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Faktoja ????
    Sinä olet ottanut Petrikin silmätikuksi ja siihen reagoi moni. Koska me muuta annamme palsta tilaa myös hänelle kuten muillekkin
    Sinä vastailet ilkeästi hänelle , ilma asiallista pohjaa joten luuletko ettei ihmiset sellaista huomioi.
    Petrikki saa kirjoitella , eikä häntä tarvitse loukata joka kerta kun hän kirjoittaa jotakin. Kukaan ei pyydä sinua olemaan samaa mieltä hänen kanssaan . Mutta älä loukkaa häntä joka kerta kun hän kirjoittaa. Se ei ole koskaan oikein . Pastaa pyritään pitämään riitavapaana

    Petrikki ja pastaa .
    Ota tästä nyt selvä.

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Miksi sinä vastaat?

    Hän riiteli ennen nikillä Lusiina.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Tämä sopii vastaukseksi kommenttiisi.
    Ole hyvä!

    https://www.youtube.com/watch?v=RidNDGcM3fk

    kylmätotuus

    Sinun antisi palstoilla on vain riitely ja musiikkilinkit.

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Hän riiteli ennen nikillä Lusiina.

    Ihan oikeesti.
    60 plussassa en muista Lusiina nikkiä
    Siilenämää, siili, tinkaava, vänkäävä

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Sinun antisi palstoilla on vain riitely ja musiikkilinkit.

    Olen saman huomioinut kylmiksestä.
    Aina vastarantaan joka asiassa.
    Piikittelevä, ivaileva, ylimielinen.
    Toivon hartaasti aina, että tyyppi ei kirjoittaisi ketjussani.

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Olen saman huomioinut kylmiksestä.
    Aina vastarantaan joka asiassa.
    Piikittelevä, ivaileva, ylimielinen.
    Toivon hartaasti aina, että tyyppi ei kirjoittaisi ketjussani.

    Täällä ei ketjuja omista kukaan. Voit tehdä aloituksen mutta sitä kuka siihen vastaa et pysty määräilemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Täällä ei ketjuja omista kukaan. Voit tehdä aloituksen mutta sitä kuka siihen vastaa et pysty määräilemään.

    Toivossa on hyvä elää

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Hän riiteli ennen nikillä Lusiina.

    Hän oli syöpäpalstalla.
    Lusiinan lorut ja muut älyttömyydet
    Kuinka kiusata syöpäpotilaita ja heidän lähimmäisiään.

    Sairaalloinen huvi tällä tyypillä.
    Mikä pahinta,että on hoito-alalla töissä tai ainakin väittää niin.

    Tässä siis Siili, Pertikin peesaaja.

    1Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Hän oli syöpäpalstalla.
    Lusiinan lorut ja muut älyttömyydet
    Kuinka kiusata syöpäpotilaita ja heidän lähimmäisiään.

    Sairaalloinen huvi tällä tyypillä.
    Mikä pahinta,että on hoito-alalla töissä tai ainakin väittää niin.

    Tässä siis Siili, Pertikin peesaaja.

    Mitkä orkut sinä saat noista toisten kirjoittajien kirjoitusten esiintuomisista uutisina. Esimerkiksi Lusiina on aina itse nikkiä vaihtaessaan kertonut siitä.

    Sinä sen sijaan muistutat tyyliltäsi erästä palstoilla kauan ollutta nikkiä joka on aina jonkun kimpussa "paljastuksineen". Vastenmielistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Meni ilmeisesti ottamaan hieman lääkitystä. Raukalla varmaan verenpaine korkealla kun yrittää savustaa Petrikkiä pois palstoilta

    Liekkö Lepakko kun roikkuu Siilen perässä, tallentaa kirjoituksiaan ja jos ei talleta lukee historiaa päivät pitkät. Lisäksi tiedottaa uutisina tekemisistään ja kirjoituksistaan. Jaxennen kaikkea esittää valheita. Ei taida olla ihan terve.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Mitkä orkut sinä saat noista toisten kirjoittajien kirjoitusten esiintuomisista uutisina. Esimerkiksi Lusiina on aina itse nikkiä vaihtaessaan kertonut siitä.

    Sinä sen sijaan muistutat tyyliltäsi erästä palstoilla kauan ollutta nikkiä joka on aina jonkun kimpussa "paljastuksineen". Vastenmielistä.

    Olin 10 vuotta 60 plus.
    Lusiina nimi ei sano tämän siili-nikin yhteydessä mitään.
    Enkä yhtään ihmettele.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Liekkö Lepakko kun roikkuu Siilen perässä, tallentaa kirjoituksiaan ja jos ei talleta lukee historiaa päivät pitkät. Lisäksi tiedottaa uutisina tekemisistään ja kirjoituksistaan. Jaxennen kaikkea esittää valheita. Ei taida olla ihan terve.

    " Lusiina palstalla, siili siis

    Aloit raapustaan ketjua.
    Johonka kirjoitit 500 eri stooria.

    Yritit niitä ottaa veke, kun miinusluvut alko olla kolmilukusia, mutta ylläpidike ei ottanut ketjua veke.

    Anto sun ihan rauhassa kirjoitella skeidaas oot varmman tosi ylpee "

    Hyvin mielenkiintoisia viestejä Lusiinasta alias Siilistä

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Olin 10 vuotta 60 plus.
    Lusiina nimi ei sano tämän siili-nikin yhteydessä mitään.
    Enkä yhtään ihmettele.

    Äläpä puhu p...aa.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Äläpä puhu p...aa.

    Eikö muuta ole sanottavaa?

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    " Lusiina palstalla, siili siis

    Aloit raapustaan ketjua.
    Johonka kirjoitit 500 eri stooria.

    Yritit niitä ottaa veke, kun miinusluvut alko olla kolmilukusia, mutta ylläpidike ei ottanut ketjua veke.

    Anto sun ihan rauhassa kirjoitella skeidaas oot varmman tosi ylpee "

    Hyvin mielenkiintoisia viestejä Lusiinasta alias Siilistä

    Kenelle sinä puhut?
    500 eri stooria?
    Nyt taitaa sinulla mennä liian lujaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Kenelle sinä puhut?
    500 eri stooria?
    Nyt taitaa sinulla mennä liian lujaa.

    "Ookkona tyytyväinen itestäs?Monikaan meistä ei tajuu sun touhua täälä! Sitte keksit tän haamupotilaan"

    Onko tämä sitten tutumpaa"

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Kenelle sinä puhut?
    500 eri stooria?
    Nyt taitaa sinulla mennä liian lujaa.

    "Mee sinne missä sua kaivataan ja saat kannustusta ja juttu seuraa,täällä kirjoittelet ittesi kanssa eri nikeillä,siinä kaikki,ekkönä jo ala tajuun,ei sua enään usko kukaan,oot itte hölmöillyt satu jutuillasi ja tässä tulos,normaali ihminen tajuis,mikset sä?"

    Näitähän riittää Lusiinalle alias Siilelle

    Nonii. Nyt päästiin asiaan. Leski70 ja korppis, pata ja kansi, paita ja peppu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Nonii. Nyt päästiin asiaan. Leski70 ja korppis, pata ja kansi, paita ja peppu.

    Korppis ei tiedä tästä ulostulostani
    mitään.
    Lusiinasta on keskustelua käyty palstoilla.
    En ole yhdistänyt Lusiinaa ja Siiliä vaikka siitä on vihjailtu.

    Olen kurkkuani myöden täynnä tota takiaispalloa, että toivoisin hartaasti pääseväni tyypistä eroon.

    Ja vielä tuo menneisyyden esiintulo.
    Mitähän sieltä oikeesti läytyy.
    Hyi hitto.

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Nonii. Nyt päästiin asiaan. Leski70 ja korppis, pata ja kansi, paita ja peppu.

    Bingo.

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Bingo.

    Voi teitä säälittäviä. Kun ei nyt millän oikein keksi, että mitä kirjoittaisi.
    Yrittäkää miettiä.
    .

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Korppis ei tiedä tästä ulostulostani
    mitään.
    Lusiinasta on keskustelua käyty palstoilla.
    En ole yhdistänyt Lusiinaa ja Siiliä vaikka siitä on vihjailtu.

    Olen kurkkuani myöden täynnä tota takiaispalloa, että toivoisin hartaasti pääseväni tyypistä eroon.

    Ja vielä tuo menneisyyden esiintulo.
    Mitähän sieltä oikeesti läytyy.
    Hyi hitto.

    Juu ei tiedä vaikka 80-kymppisissä näyt tehneet aiheesta oikein korppista kiittelevän aloituksen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Juu ei tiedä vaikka 80-kymppisissä näyt tehneet aiheesta oikein korppista kiittelevän aloituksen.

    Kiitos annetaan oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    "Mee sinne missä sua kaivataan ja saat kannustusta ja juttu seuraa,täällä kirjoittelet ittesi kanssa eri nikeillä,siinä kaikki,ekkönä jo ala tajuun,ei sua enään usko kukaan,oot itte hölmöillyt satu jutuillasi ja tässä tulos,normaali ihminen tajuis,mikset sä?"

    Näitähän riittää Lusiinalle alias Siilelle

    Vastaan tähän vielä tämän kerran sulle.
    En muista minulle tuollaisia kirjoitetun. Lisäksi kaikki mitä olen kaikilla nikeilläni rekattuna kirjoittanut niiden takana edelleen seison ja niistä vastaan
    Jos joku on esim. Lusiinana rekkaamattomana kirjoittanut niillehän en boi mitään.

    Mutta jos se teitä , sinua korppis ja Leski 70 yhtään lohduttaa, en enää teitä kommenteillani ärsytä enkä teille vastaa. En tiennyt että aiheuttamani ärsytys juuri teille oli niin paha. Palstoja en luitenkaan teidän valheidenne takia kuitenkaan jätä.
    Mukavaa loppusyksyä.
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    Hyvästi

    1Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Korppis ei tiedä tästä ulostulostani
    mitään.
    Lusiinasta on keskustelua käyty palstoilla.
    En ole yhdistänyt Lusiinaa ja Siiliä vaikka siitä on vihjailtu.

    Olen kurkkuani myöden täynnä tota takiaispalloa, että toivoisin hartaasti pääseväni tyypistä eroon.

    Ja vielä tuo menneisyyden esiintulo.
    Mitähän sieltä oikeesti läytyy.
    Hyi hitto.

    Tuon kommentin kirjoitettuasi riensit 80+ palstalle kertomaan korppikselle, että Lusiina on Siili.

    Oot sä melkoinen tapaus. Olen tullut tälle foorumille noin 10 vuotta sitten, mutta en ole moiseen tapaukseen ennen tätä törmännyt.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Voi teitä säälittäviä. Kun ei nyt millän oikein keksi, että mitä kirjoittaisi.
    Yrittäkää miettiä.
    .

    Säälittävää on sinun käytöksesi, ei mikään muu.
    Yritän kuitenkin ymmärtää tekojasi, koska elämässäsi on tapahtunut niin paljon muutoksia pienen ajan sisällä.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Kenen ketju tämä on?

    Anonyymin ketju tämä näyttää olevan.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Ihan oikeesti.
    60 plussassa en muista Lusiina nikkiä
    Siilenämää, siili, tinkaava, vänkäävä

    60 plus palstalla en nähnyt nimimerkkiä Leski70.
    Siellä pomottelivat ja satuja kertoivat 2lesken ja1lesken.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    60 plus palstalla en nähnyt nimimerkkiä Leski70.
    Siellä pomottelivat ja satuja kertoivat 2lesken ja1lesken.

    kylmätotuus

    ei se mitään....

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Toivossa on hyvä elää

    voi...ollakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Kenelle sinä puhut?
    500 eri stooria?
    Nyt taitaa sinulla mennä liian lujaa.

    Pitkäperjantai

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    "Ookkona tyytyväinen itestäs?Monikaan meistä ei tajuu sun touhua täälä! Sitte keksit tän haamupotilaan"

    Onko tämä sitten tutumpaa"

    Nostoväkeä ollaan....joo.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Ei hän vaihtanut puheenaihetta, sanoi ihan asiasta kuten sen muutkin näkevät

    v..tun idioottimaisia jankutuksia....

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Miksi sinä vastaat?

    ...---...

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    No ei viimeiseen 10 vuoteen tältä ano/ktltä ole tullut yhtään järkevää viestiä.
    Pelkkää pilkun n.......a.

    Riehumista näkyy . . . .

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Ei hän vaihtanut puheenaihetta, sanoi ihan asiasta kuten sen muutkin näkevät

    kummaahan se on

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Sinä peesaat Pertikkiä.
    Saat mielipiteesi kuuluviin monta kertaa päivässä.
    Mitä sinä kitiset tosiasioista
    Ei ole mitään hyökkäyksiä.
    On selviä faktoja. Mitä sinä siitä hiillyt.

    Palstalla on politurkit säätämässä.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Onkos se kylmätotuus saanut kylmää kyytiä Nojatuolista, kun on palannut taas takaisin roikkumaan Leski70:n niskaan.

    Jossain minä.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Ei hän vaihtanut puheenaihetta, sanoi ihan asiasta kuten sen muutkin näkevät

    ......

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Etkö sinäkin pyöri ikäryhmissä 60-80 vai oletkos saanut " kylmät kyydit"?
    Siili

    Puhutaan mitä puhutaan...

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Eihän minulla edes ole koiraa.
    Koirako ilkeä?

    ei sentään!

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    No kah, niinkö teki.
    Siili

    ......

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Sinä stalkkaajahan sen "tiedät".
    Totta sulla on kaikki viestini tallennettuna kuten "siskollasi"
    Siili

    Onhan tää kummaa.

    Äänestä

Ehkä me tämän ahneen, itsekkään ja epäoikeudenmukaisen hallituskauden
yli selviämme sen puoleen, että olemme jo eläkkeellä ja jos ei tule
vakavia sairauksia, ettei joudu hallituksen aiheuttamaan pitkään hoitojonoon,
joka syntyi koronan aikana ja joka ei lyhene Orpon hallituksen
tekemien massiivisten "säästöleikkausten" takia.

Ajattelukykynsä säilyttänyt empatiakykyinen ihminen ei kuitenkaan ajattele
vain itseään.
Yhteiskunnassa on monia ryhmiä, jotka ovat joutuneet hallituksen
mielivaltaisten päätösten uhriksi.
Eikä myöskään olla ajattelematta yhteiskuntaa laajemmin, mitä negatiivisia seurannaisvaikutuksia hallituksen päätöksillä on tulevina vuosina - vähintään
10-20 vuotta eteenpäin - jos riittääkään.

Mitä Purran tekemään valtionvelan jättimäiseen kasvattamiseen tulee
mennee ainakin 50 vuotta ennenkuin se saadaan pienenemään
edellyttäen, ettei persuhallitus pääse valtaan 50 vuoteen.

Äänestä
  • Tämä kliseinen kirjoitus oli sitten vastaus apn kysymykseen.

    Äänestä

  • Kiitos ! Viisas kommentti ja aloituksen aiheesta, toisin kuin useimmat muut.

    Äänestä

  • Tosi hyvän kommentin kirjoitit.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Juuri näin minäkin ajattelen.
    Siili

    Äänestä

  • "Mitä Purran tekemään valtionvelan jättimäiseen kasvattamiseen tulee
    mennee ainakin 50 vuotta ennenkuin se"

    Älä jauha tätä samaa mantraa.
    👎👎👎👎👎👎👎

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kiitos ! Viisas kommentti ja aloituksen aiheesta, toisin kuin useimmat muut.

    "Kiitos ! Viisas kommentti ja aloituksen aiheesta, toisin kuin useimmat muut."

    Mitähän kommenttia joku Pn peesaaja kehuu?

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tosi hyvän kommentin kirjoitit.

    kylmätotuus

    Tosi hyvän kommentin kirjoitit.

    kylmätotuus

    Mikä hiton kommentti on kyseessä?

    Äänestä

  • "va lepukki kehuu isteään kun vanh apu kki".
    On niin outoa huumoria, että pakko olla itärajalta.

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Tosi hyvän kommentin kirjoitit.

    kylmätotuus

    Mikä hiton kommentti on kyseessä?

    Kultapieni, opettele lukemaan ketjua! Sen opittuasi tiedät, mikä kommentti oli kyseessä.
    Olet ollut tällä foorumilla 10vuotta, joten nyt on korkea aika ryhtyä opiskelemaan, miten ketjut toimivat.

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Kultapieni, opettele lukemaan ketjua! Sen opittuasi tiedät, mikä kommentti oli kyseessä.
    Olet ollut tällä foorumilla 10vuotta, joten nyt on korkea aika ryhtyä opiskelemaan, miten ketjut toimivat.

    kylmätotuus

    Opiskellaan ja opitaankin.

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Opiskellaan ja opitaankin.

    Jotain aina jää reppuun.

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    "Mitä Purran tekemään valtionvelan jättimäiseen kasvattamiseen tulee
    mennee ainakin 50 vuotta ennenkuin se"

    Älä jauha tätä samaa mantraa.
    👎👎👎👎👎👎👎

    Kun ei se muuta osaa....

    Äänestä

Joulua mietiskelin, olisi kiva istua valmiiseen pöytään "passattavaksi", eikä itse touhuta jouluruokia.
Puoliso tykkää viettää joulua kotioloissa, niin kai sitä on venyttävä.

Miten teillä muilla, kun on kaksi kuukautta pukin tuloon?

Äänestä
  • Tapanani on tehdä syyssiivous näin lokakuulla ja se on nyt menossa. Tämän viikon. Alkua joulun odotukselle jos niin voisi sanoa. Tämän joulun vietän, ehkä, tyttäreni perheen luona. Meitä on siellä neljättä sukupolvea, pienin joulunaikaan 2 kk, lapsenlapsenlapsi. Vasta suunnitelmia, mutta ei muuta vielä.

    Äänestä

  • Ei tämä mikään joulu-aloitus ole.

    Äänestä

  • MIKÄ PIRUN JOULU ?! Luepas aloitus uudestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tapanani on tehdä syyssiivous näin lokakuulla ja se on nyt menossa. Tämän viikon. Alkua joulun odotukselle jos niin voisi sanoa. Tämän joulun vietän, ehkä, tyttäreni perheen luona. Meitä on siellä neljättä sukupolvea, pienin joulunaikaan 2 kk, lapsenlapsenlapsi. Vasta suunnitelmia, mutta ei muuta vielä.

    Mikä on 70 vuotta täyttäneitten ymmärrys ? Ei aloitus ole syyssiivouksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Mikä on 70 vuotta täyttäneitten ymmärrys ? Ei aloitus ole syyssiivouksesta.

    Voi ressukkaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei tämä mikään joulu-aloitus ole.

    Luin kommentin joulusta. Nauratti. ERINOMAONEN oivallus kääntää keskustelun suunta ketään haukkumatta aloituksen suuntaan. Minä ymmärsin tämän näin. Toki jokainen kirjoittaa kuten kirjoittaa, mutta tämä jouluajattelu sai 10 pistettä. Hyvä oivallus :)

    Äänestä

  • Jos minulle tulee pukki jouluaattona ja olen ollut kiltti, saan lahjan.

    Mutta jos olen oikein tuhma, pukki voi jäädä yöksi

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tapanani on tehdä syyssiivous näin lokakuulla ja se on nyt menossa. Tämän viikon. Alkua joulun odotukselle jos niin voisi sanoa. Tämän joulun vietän, ehkä, tyttäreni perheen luona. Meitä on siellä neljättä sukupolvea, pienin joulunaikaan 2 kk, lapsenlapsenlapsi. Vasta suunnitelmia, mutta ei muuta vielä.

    "Tapanani on tehdä syyssiivous näin lokakuulla ja se on nyt menossa. Tämän viikon."

    Muutin äskettäin ja tuli samalla joulusiivous tehtyä.
    Urakka on ohi.
    Molemmissa asunnoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei tämä mikään joulu-aloitus ole.

    "Ei tämä mikään joulu-aloitus"

    Täällähän ei saisi kirjoittaa muusta kuin Arkadiamäen lössistä.

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    "Tapanani on tehdä syyssiivous näin lokakuulla ja se on nyt menossa. Tämän viikon."

    Muutin äskettäin ja tuli samalla joulusiivous tehtyä.
    Urakka on ohi.
    Molemmissa asunnoissa.

    Hienoa, voi keskittyä muuhun mukavaan asiaan ihan rauhassa 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Mikä on 70 vuotta täyttäneitten ymmärrys ? Ei aloitus ole syyssiivouksesta.

    "Mikä on 70 vuotta täyttäneitten ymmärrys ? Ei aloitus ole syyssiivouksesta"

    Kysy niiltä kahdelta toopelta, jotka täällä hallitsevat?

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Hienoa, voi keskittyä muuhun mukavaan asiaan ihan rauhassa 👍

    Aloittaa seitsenkymppisenä ihan puhtaalta pöydältä.
    Pikkuhiljaa tehdä kotia, vain itselleen

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Aloittaa seitsenkymppisenä ihan puhtaalta pöydältä.
    Pikkuhiljaa tehdä kotia, vain itselleen

    Kiireet jää, mut ei kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Kiireet jää, mut ei kokonaan.

    laadidaa....

    Äänestä

Alotukseen. Onhan se ollut kautta aikojen niin, ettei olla tyytyväisiä edustajiin tai esim. nuoriin, ""nykynuoret ovat aina kauheita ja moraalittomia" ja milloin mihin. Loppujen lopuksi onko asiat kuitenkaan niin vai halutaanko vain tehdä puhetta jostakin. Toki tämänhetken politiikasta ja päätöksistä olen itekin huolissani, onkohan kyyti liian nopeaa. Ja mitkä seuraukset tulevat olemaan. Se jää nähtäväksi. Yllätyksiä sattuu, asiat voivat kääntyä hyväänkin suuntaan. No, ite olen juuri nyt tyytväinen elämääni. Tarkkana pitää olla ja valintoja tehdä, niitä nyt on joutunut aina tekemään. Mut kattellaan, kyllä elämä kantaa.

Äänestä
  • Huumeet on asia, josta meidän kaikkien pitäisi olla huolissamme. Kertokaa rakentavaan sävyyn mitä sille ongelmalle voisi/pitäisi tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Huumeet on asia, josta meidän kaikkien pitäisi olla huolissamme. Kertokaa rakentavaan sävyyn mitä sille ongelmalle voisi/pitäisi tehdä.

    Tekisitkövtuosta oman aloituksen Hukkuu tähän ketjuun aihe.
    Siili

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Huumeet on asia, josta meidän kaikkien pitäisi olla huolissamme. Kertokaa rakentavaan sävyyn mitä sille ongelmalle voisi/pitäisi tehdä.

    Rakastakaa lapsianne ja lastenlapsianne.

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    Rakastakaa lapsianne ja lastenlapsianne.

    Kyllä, se on selvää ja varmaa.

    Äänestä

Tottakai haukutaan kun omasta mielestä väärät puolueet ovat vallassa, ei se sen kummempaa ole.
Hiukan minuakin hirvittää nykyisen hallituksen meno, mutta eihän ne aikaansa kauempaa huhdo, kansa kun saa sitten taas äänestää toisia päättämään, joita sitten ne toiset taas haukkuu........sellasta se on elämänmeno.............me rauhallisemmat vaan katsellaan ja odotellaan mitä tuleman pitää.

Äänestä
  • "Tottakai haukutaan kun omasta mielestä väärät puolueet ovat vallassa, ei se sen kummempaa ole.
    Hiukan minuakin hirvittää nykyisen hallituksen meno,"

    Kansa on puhunut, pulinat pois

    Äänestä

  • Leski70 kirjoitti:

    "Tottakai haukutaan kun omasta mielestä väärät puolueet ovat vallassa, ei se sen kummempaa ole.
    Hiukan minuakin hirvittää nykyisen hallituksen meno,"

    Kansa on puhunut, pulinat pois

    Saa pulista, kunhan tekis sitä oikeassa paikassa.

    Äänestä

Minä tulen toimeen eläkkeelläni kohtuullisen hyvin, ainakin vielä.
Terveydenhoitokin on kohdallani toiminut hyvin julkisella puolella.

Huolissani olen opiskelijoiden, työttömien, lapsiperheiden ja vastavalmistuneiden nuorten aikuisten toimeentulosta ja epävarmasta tulevaisuudesta.

Hallituksen leikkaukset ja epävarma tulevaisuus vaikuttavat mainitsemieni ryhmien mielenterveyteen ja sen seuraukset ovat pelottavan arvaamattomia. Voi hyvinkin käydä niin, että leikkaukset tulevat lopulta hyvin kalliiksi sekä taloudellisesti että inhimillisesti.

kylmätotuus

Äänestä
  • Samaa mietin, itse pärjään, huolestuttaa mihin tilaan kansakunta ajautunut. Suurimpana syynä pidän väestörakenteen epätasapainon, työikäisten vähentyminen verotulot ei tahdo millään riittää yhteiskunnan hyvinvointiin.

    1Äänestä

  • Juuri näin. Komppaan.
    Siili

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Samaa mietin, itse pärjään, huolestuttaa mihin tilaan kansakunta ajautunut. Suurimpana syynä pidän väestörakenteen epätasapainon, työikäisten vähentyminen verotulot ei tahdo millään riittää yhteiskunnan hyvinvointiin.

    Suomenkilen riaskaaja suurimpana munapäänä

    Äänestä

Kosketelkaa toisianne!

Äänestä
  • Jokos se Metoo-hömpötys on mennyt ohi ja taas uskaltaa kosketella toisiaan?
    Näitä kummallisia trendejä tulee uusia niin nopeaa tahtia, ettei vanha meinaa enää pysyä ajan tasalla niistä.

    2Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Jokos se Metoo-hömpötys on mennyt ohi ja taas uskaltaa kosketella toisiaan?
    Näitä kummallisia trendejä tulee uusia niin nopeaa tahtia, ettei vanha meinaa enää pysyä ajan tasalla niistä.

    En niin tiedä Ruotsin asioista että mikä on mennyt ohi tai ei ole.

    Äänestä

  • 👍👍👍💖💖💖💖💖💖💖

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Jokos se Metoo-hömpötys on mennyt ohi ja taas uskaltaa kosketella toisiaan?
    Näitä kummallisia trendejä tulee uusia niin nopeaa tahtia, ettei vanha meinaa enää pysyä ajan tasalla niistä.

    "Kummallisia trendejä"?, voi hyvä luoja sentään!

    SInustako on oikein, että esim. vanhat setämiehet saavat lääppiä tai puhua sikamaisesti naisille ja naisia? Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen.

    Uskaltaa koskea? Miksi sinun pitäisi ketään koskea ilman lupaa??

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Sitähän minäkin, kun joku tuossa käski koskettelemaan toisiaan, että nytkö jo sitten saa kosketella ketä vain joutumatta käräjille.

    1Äänestä

  • Tutkimus kertoo et kosketuksen puute sairastaa.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Jokos se Metoo-hömpötys on mennyt ohi ja taas uskaltaa kosketella toisiaan?
    Näitä kummallisia trendejä tulee uusia niin nopeaa tahtia, ettei vanha meinaa enää pysyä ajan tasalla niistä.

    Kiitti Tellukka nauruista. Ketjun parhaan kommentin laitoit.

    1Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Sitähän minäkin, kun joku tuossa käski koskettelemaan toisiaan, että nytkö jo sitten saa kosketella ketä vain joutumatta käräjille.

    Puhuit Mee-toosta hömpötyksenä.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Jokos se Metoo-hömpötys on mennyt ohi ja taas uskaltaa kosketella toisiaan?
    Näitä kummallisia trendejä tulee uusia niin nopeaa tahtia, ettei vanha meinaa enää pysyä ajan tasalla niistä.

    Me to ei kiellä koskettelematta toisiaan , mutta kieltää sen että joku koskettelee vaikka sanoo Ei . Joten on siinä nainen kun sanoo asiaa hömpötykseksi . Toisaalta. Jos ei ole koskaan kokenut kenenkään lähentelyä ei voi sitä ymmärtää edes.
    Kas kun ei kaikkia naisia lähennellä edes , mutta silti vois nainen naista kannattaa . Vaikka onhan sinun kannatukseksi nähty naisia kohtaan palstalla

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Vaikutat olevan pikkusen jopa ylpeä siitä, että sinua on lähennelty "kas kun ei kaikkia naisia lähennellä edes". Montako olet vetänyt käräjille lähentelystä?

    Totta puhuen, niin minusta se Me-too liike oli pahasti yliampuvaa, kun alettiin kaivelemaan esiin jonkun vuosikymmeniä sitten kännissä tekemiä käpälöintejä päästäkseen julkisuuteen. Jokunen teki jopa itsarin sen takia, kun hänet nostettiin tapetille jostain nuoruuden aikaisesta rutistuksesta.
    Asiat voi selvittää siinä ja heti asianosaisen kanssa, jos ei nyt ihan väkisinmakaamisesta ole kyse. Siinä Me-too liikkeessähän oli kysymys sellaisesta, että olisi ensin pitänyt kysyä lupa, ennenkuin sai hipaistakaan toista tyyliin; saanko taputtaa neitiä persposkille.

    Kannatanhan minä Riikka Purraakin vaikka hän on nainen. Mitästä höpiset.

    1Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    "Kummallisia trendejä"?, voi hyvä luoja sentään!

    SInustako on oikein, että esim. vanhat setämiehet saavat lääppiä tai puhua sikamaisesti naisille ja naisia? Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen.

    Uskaltaa koskea? Miksi sinun pitäisi ketään koskea ilman lupaa??

    ......

    Äänestä

Haukkuminen on halu aiheuttaa pahaa
Kritiikki taas on ihan toista se kertoo miten kokee esim leikkaukset yhteiskunnassa.
Siis erota nämä kaksi asiaa

Äänestä
  • Jos kritisoi asioita, pitäisi esittää uskottava vaihtoehto, on helppoa vain valittaa.

    Äänestä

Moni meistä ajattelee myös muitakin kuin vain meitä, joilla menee mielestäsi hyvin.

En haukkunut Marinin hallitusta kertaakaan koska ihailin häntä ja hallituksen viisaita päätöksiä; inhimillistä ja humaania. Nykyhallitus on hirmuhallitus, jota pitääkin kritisoida. Heidän toimintansa on hävytöntä ja ylimielistä; laskuja maksetaan vuosia eteenpäin ja pahoinvointi kumuloituu pitkäksi aikaa.

Äänestä
  • Ei kahdenkymmenen vuoden virheitä kahdessa vuodessa korjata.

    Äänestä

  • Onneksi edellisen hallituksen laskuja ei tarvitse enää maksella...

    Äänestä

Terveyspalvelut huononee ja eläkeläisen verotusta kiristetään, viedään kotitalousvähennyksestä puolet ja lääkkeiden verotus nousee jne….
Ei ole kauheasti asiaa mitä voisi kehua.

Äänestä
  • Hyvätuloisten eläkeläisten verotus kiristyy ja pienituloisten laskee.
    Eikö se ole oikea suunta?

    Äänestä

  • Kotitalousvähennyksen leikkaaminen on suuri vahinko pienituloiselle.
    Pystyi pahimpaan hätään ostamaan itselleen apua, mutta nyt täytyy
    vähentää ulkoisen avun käyttöä ja yrittää pärjätä.

    Kunnallisten terveyspalvelujen asiakasmaksuja on kai pakko nostaa myös,
    koska hallitus leikkaa rahaa siitä. Ei ilman rahaan pysty toimimaan.
    Yksityisille sen sijaan hallitus antaa lisää rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Hyvätuloisten eläkeläisten verotus kiristyy ja pienituloisten laskee.
    Eikö se ole oikea suunta?

    Missä on lähde, että pienituloisten eläkeläisten verotus laskee ?

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Kotitalousvähennyksen leikkaaminen on suuri vahinko pienituloiselle.
    Pystyi pahimpaan hätään ostamaan itselleen apua, mutta nyt täytyy
    vähentää ulkoisen avun käyttöä ja yrittää pärjätä.

    Kunnallisten terveyspalvelujen asiakasmaksuja on kai pakko nostaa myös,
    koska hallitus leikkaa rahaa siitä. Ei ilman rahaan pysty toimimaan.
    Yksityisille sen sijaan hallitus antaa lisää rahaa.

    Koska kotitalousvähennys tehdään verosta omavastuineen, ei kaikkein pienituloisimmalla ole mitään veroja joista kotitalousvähennyksiä ylipäätään voisi tehdä...Kotitalousvähennys ei ole koskaan suosinut todella pienituloisia tai pientä eläkettä saavia koska eivät he ole maksaneet veroja josta olisi sen vähennyksen voinut tehdä...ei tyhjästä voi mitään vähentää.!

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Missä on lähde, että pienituloisten eläkeläisten verotus laskee ?

    Kattelin ennusteita eläkkeensaajien veromuutoksista ensivuodelle. Eipä niissä juuri mitään ollut. Pieniä muutoksia joissakin tuloluokissa tai sitten ei mitään muutoksia. Sen näkee sitten tammikuus.

    Äänestä

  • Tuosta lääkkeiden ostosta, niitähän voi ostaa ulkomailta.
    "Voit myös pyytää lääkäriä kirjoittamaan sinulle paperisen lääkemääräyksen ulkomailla ostoa varten. Reseptin käyttöön liittyy rajoituksia, sillä esimerkiksi huumausaineiksi luokiteltuja lääkkeitä ei voi ostaa toisessa maassa kirjoitetulla reseptillä. Suomessa kirjoitettu resepti ei käy EU- ja Eta-maiden tai Sveitsin ulkopuolella."
    Tuo tieto haettu täältä: https://www.eu-terveydenhoito.fi/usein-kysyttya/eurooppalainen-laakemaarays/

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Kattelin ennusteita eläkkeensaajien veromuutoksista ensivuodelle. Eipä niissä juuri mitään ollut. Pieniä muutoksia joissakin tuloluokissa tai sitten ei mitään muutoksia. Sen näkee sitten tammikuus.

    Eläkeverotukseen vaikuttaa ensi vuonna verotuksen ja eläkkeiden indeksitarkistuksen lisäksi hallituksen kevään 2024 kehysriiheessä sopima eläketulovähennyksen leikkaus.

    Eläketulovähennys on sidottu täyden kansaneläkkeen määrään. Eläketulon lisävero pysyy ennallaan.

    Kokonaisuudessaan eläkkeensaajan veroprosentit nousevat noin 2 500–4 500 euroa kuukausieläkettä ansaitsevilla.

    Enimmillään eläkeverotuksen kiristys on noin prosenttiyksikön 4 000 euron kuukausieläketasolla.

    Eläkkeet nousevat työeläkeindeksillä noin 1,3 prosenttia vuonna 2025.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Hyvää tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Kattelin ennusteita eläkkeensaajien veromuutoksista ensivuodelle. Eipä niissä juuri mitään ollut. Pieniä muutoksia joissakin tuloluokissa tai sitten ei mitään muutoksia. Sen näkee sitten tammikuus.

    Näkee ja ollaan sit viisaita....

    Äänestä

Myönnän saman mitä aloittaja, asiani ovat hyvin, pieneläke riittää ja ylikin jää. En hauku tätä hallitusta, en haukkunut edellistäkään, ei syytä sellaiseen pahemmin. Tottakai joitakin asioita saa ja voi kritisoida, mut sellainen kaikesta hallitusta syyttäminen ja sellaisilla ketjuilla tämän palstan täyttäminen on vain lapsellista ja typerää käytöstä.

Äänestä
  • Voi...nyt sinä tulet leimatuksi persuksi...

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Voi...nyt sinä tulet leimatuksi persuksi...

    Leimojen lyöjät ei osaa ajatella, papukaijan tapaisia.

    Äänestä

Tasapuolisesti kannattaa hallitukset haukkua.

Erikoinen tyyppi se demujen terapeutti Ville, joka jäi sarikselle eduskunnan huonon ilmapiirin vuoksi.
Millainen lekuri kirjoittaa sairislomaa moisesta?
Metalliteollisuuden piirissä nauraisivat sinut ulos, jos menisi valittaa. Korkeintaan saattaisivat jututtaa työsuojelutyyppiä, mistä mättää ja onko perää.

Äänestä
  • Eikös hällä ollut uupumus johon liittyi myös yksityiselämässä oleva murhe luki lehdessä.

    Äänestä

  • Ei eduskunnan vaan valiokunnan ilmapiirin takia.
    Tuota valiokuntaa johtaa Krista Kiuru.

    1Äänestä

  • Miesten aloilla on sellaista jälkeenjääneisyyttä.

    Äänestä

.Kotitalousvähennys ei ole koskaan suosinut todella pienituloisia tai pientä eläkettä saavia koska eivät he ole maksaneet veroja josta olisi sen vähennyksen voinut tehdä...ei tyhjästä voi mitään vähentää.

köyhät kuten matut eivät maksa juurikaan veroja joten matuille ei voi antaa savimajavähennystä
se olisi jo liikapaapomista

alvin nosto pakottaa matun maksamaan jotain tulonsiirroistaan

Äänestä
  • Suomijuntilla rasismi raksuttaa lujaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Suomijuntilla rasismi raksuttaa lujaa...

    Raksutat turhaan.

    Äänestä

Matun elämä pelkkää notkumista kauppakeskuksissa ja kelan nurkissa.

Äänestä
  • Siellä missä sinäkin notkut kelapersu.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Siellä missä sinäkin notkut kelapersu.

    Kelataan ja kolataan, lunta tulee.

    Äänestä

Ei voi silmiään sulkea hallituksen kuihduttamalta yhteiskunnalta,
jossa elää eläkeläisenä.

Eräs hallituksen kasvuideoista on "työelämuudistukset"
eli työntekijän aseman heikentäminen. Toinen on soten
romutus. Kolmas hillitön velanotto. Jne.

Hallituksella ja kansalla on hiukan eri käsitys "KASVUIDEASTA!

500 hallituksen "kasvuideaa" tappaa taatusti kasvun.

Äänestä
  • Ja mikä on SINUN käsityksesi "kasvuideasta", oletko vielä kasvuiässä kun kirjoittaminen on tuollaista hyppelehtimistä ja kirjoitusvirheitä on melkein 500?

    Äänestä

  • Hallituksen yksi kasvuidea on lappaa lisää rahaa rikkaille.

    Äänestä

  • Naurettavaa uhoamista persuhallitukselta.
    J O S kasvuideoita olisi 500 miksi ihmeessä persuhallitus ei ota niitä käyttöön ?
    Persuhallitus antaa tumput suorina Suomen talouden syöksyä alamäkeä viimeiseen
    syvään päätyyn asti, josta ei hevin kukaan pysty Suomea nostamaan ylös.
    Persuhallitus suorastaan edesauttaa syöksykierrettä. Uusnatsit pettävät Suomen.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Naurettavaa uhoamista persuhallitukselta.

    Naurettavaa uhoamistava mulkeropukilta

    J O S sillä aivoja olisi miksi ihmeessä ei ota niitä käyttöön ?
    Pukki antaa tumput suorina Suomen talouden kommentteja ja itse menee alamäkeä viimeiseen
    syvään päätyyn asti, josta ei hevin kukaan pysty pukkia nostamaan ylös.
    Pukkisuorastaan edesauttaa syöksykierrettä, lindt maaninenhoitolaitos odottaa

    ylläoleva on kirjoitettu aikaa säästäen lukemattava mulkeropukin tekstiä ollenkaan
    pienin muutoksi minimiajassa

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    käyttäkää tarvittaessa samaa menetelmää
    pitkiä ketjua aivan turhanpäiväistä lässyä
    lopussa jokinpskapostaus tai muuta turhapukilta

    sen voi muuntaa pukkitekstiksi nopeasti aikavaras ei pääse
    varkaisiin ja sitten siirtyä pois katsomatta edes reaktiota

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Naurettavaa uhoamista persuhallitukselta.
    J O S kasvuideoita olisi 500 miksi ihmeessä persuhallitus ei ota niitä käyttöön ?
    Persuhallitus antaa tumput suorina Suomen talouden syöksyä alamäkeä viimeiseen
    syvään päätyyn asti, josta ei hevin kukaan pysty Suomea nostamaan ylös.
    Persuhallitus suorastaan edesauttaa syöksykierrettä. Uusnatsit pettävät Suomen.

    Ikävä demari hallitusta, tämä peilikuva edellisestä.

    Äänestä

"Kotitalousvähennys ei ole koskaan suosinut todella pienituloisia tai pientä eläkettä saavia koska eivät he ole maksaneet veroja josta olisi sen vähennyksen voinut tehdä...ei tyhjästä voi mitään vähentää."

Äläpä yleistä, me ainakin jouduimme remonteeraamaan kylpyhuoneen ja onneksi saatiin vielä tuo kotitalousvähennys kaikesta työstä ja otin sen heti veroprosenttiini, joka tippui loppuvuodeksi noin 15 prosenttiyksikköä..

Käytin myös kerran vuodessa siivouspalvelua eli joulusiivouksen teetin aina ammattilaisilla jotta pystyin keskittymään muuhun puuhasteluun; enää en tätä palvelua osta, johtuen juurikin tuosta kotitalousvähennyksen pienentämisestä.

Äänestä
  • miksi muuten keskityt muuhun puuhailuun joka on niin vähätuottoista että verotus
    romahtaa kylppäriremontista

    vihje: valikoi puuhailu siten, että tulee myös hilloa

    Äänestä

  • "Veroprosenttini TIPPUI 15 prosenttiyksikköä"
    Tuosta voi huomata että tulosi ovat useita tuhansia euroja.
    Sinä olet hyvätuloinen!
    Vain hyvätuloiset ovat saaneet kotitalousvähennyksen.
    Pieneläkeläisellä, kuten minä veroprosentti on 3.5.
    Sinulla ei ole mitään käsitystä pienituloisten elämästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    "Veroprosenttini TIPPUI 15 prosenttiyksikköä"
    Tuosta voi huomata että tulosi ovat useita tuhansia euroja.
    Sinä olet hyvätuloinen!
    Vain hyvätuloiset ovat saaneet kotitalousvähennyksen.
    Pieneläkeläisellä, kuten minä veroprosentti on 3.5.
    Sinulla ei ole mitään käsitystä pienituloisten elämästä.

    15 prosentin verotukseen riittää 1600€. Ainakin minulla. Veroprosentti nousee nopeasti eläkkeen noustessa.

    Äänestä

  • Niin, pitää vaan ymmärtää että veron ennakonpidätys putosi LOPPUVUODEKSI, siis koko vuodelta ns. lopullisessa verotuksessa tasoitettava verotus ei ole tuota suuruusluokkaa...Sitä vaan en nyt ymmärrä kun käsittääkseni rakennus- ja remonttitöistä ei ylipäätään ole kotitalousvähennystä saanut, miten se siis puljattiin..?

    Äänestä

Meillä duunissa poistettiin siivoojat koska ne olivat vakoilijoitavenäjältä tosin värillisiä
ja kaikki duunin työntekijät velvoitettiin siivoamaan itse työpaikkansa

Äänestä
  • Päätöntä pakinointia, hei.

    Äänestä

  • Ja seuraavassa siivousvaiheessa: Saat potkut!

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Ja seuraavassa siivousvaiheessa: Saat potkut!

    Työnsä hyvin tekijää ei irtisanota.

    Äänestä

sotilaat ovat pkoreasta ja vakoilijat afrikasta kun stalin-putin toimii
näin siksi ettei hullumpi huomaa

Äänestä

"Sairauksia tulee, mutta niihinkin löytyy apua."

Kerro miten saan apua sairauteen, jos olen jossain sairaallassa useita kuukausia "hoidossa" ?

Sairaallassa maksaa 50€/vrk elikkä 1500 - 1550€/kk, ja siihen muut lisäksi. Tulot kuukkaudessa noin 1300€/kk, oman asunnon noin 450€ kiinteät kulut.

Suomalainen sosiaalijärjestelmä auttoi silleen että, käskivät myydä asunnon, että voin sairastaa ja ostaa laatikkokaupalla jotain kokeilu lääkkeitä Suomessa.
On tosia outoa että pienituloinen eläkeläinen joutuu tämäkin kokeilun maksaa ?! Ollaa täällä tosiaan maailmanonnen huipulla. Joten naatiskele koko hyvinvoinnin edestä vielä sen aikaa kun on tilaisuus, loppu tulee myös roistoille.

Koska persut ja sossut herää ja oikeasti ajaa suomalaisen asioita yhtä tarmokkaasti kun maahanmuuttajien, muustahan ne ei osaa puhua!

Äänestä
  • ei kai täällä mitään tupakalla keuhkonsa pilanneita aleta parantaa vaan
    matuja

    Äänestä

  • Vaikea juttu on selvitä sairaalamaksuista pienillä tuloilla.
    En oikein usko sossun vastaukseen ja
    sairaalamaksuissa on katto jossain 600 euron paikkeilla, jonka jälkeen vuorokausihinta
    puolittuu. Katto tulee aika nopeasti vastaan, parissa viikossa.

    Ei persut aja kuin omia henkilökohtaisia etujaan. Ei ne kenenkään muun asioita aja.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    ei kai täällä mitään tupakalla keuhkonsa pilanneita aleta parantaa vaan
    matuja

    yhy yhy töks töks 20:05

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    yhy yhy töks töks 20:05

    just noin ne köhii ei sitä kestä kukaan yhy yhy yhyyy töks tööks rääks

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Vaikea juttu on selvitä sairaalamaksuista pienillä tuloilla.
    En oikein usko sossun vastaukseen ja
    sairaalamaksuissa on katto jossain 600 euron paikkeilla, jonka jälkeen vuorokausihinta
    puolittuu. Katto tulee aika nopeasti vastaan, parissa viikossa.

    Ei persut aja kuin omia henkilökohtaisia etujaan. Ei ne kenenkään muun asioita aja.

    Tunsi piston. Olen haukkunut päättäjiä mielestäni älyttömistä jatkuvista muutoksista ja julkisen rahan käytöstä. Samoin poliisin katoaminen on ärsyttänyt.

    Äänestä

ulkomaalaista ei hyväksytä siivoojaksi koska sillä on avaimet
kaikkeen ja voi olla ryssänvakooja taustoja on mahdotonta
tietää kenestäkään ukkapukapinkopankonko -maan asukkaasta

Äänestä
  • Suomessa on ollut vuosikymmeniä ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia siivoojina, minunkin ison työantajani tiloja siivoamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Suomessa on ollut vuosikymmeniä ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia siivoojina, minunkin ison työantajani tiloja siivoamassa.

    Suomalaiset ei arvosta siivoojan ammattia, vaikka pitäisi.

    Äänestä

  • Siivoojilla ei ole avaimia kaikkeen, höhlä.

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Suomessa on ollut vuosikymmeniä ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia siivoojina, minunkin ison työantajani tiloja siivoamassa.

    Älä valehtele vakoilijoiden puolesta
    Matukelpaa vain risusavottaan ulos
    Ei voida päästää pääkonttoriin avsimilla

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Siivoojilla ei ole avaimia kaikkeen, höhlä.

    Totta kai höhlien huoneen saavat siivota
    Bmie lisairaalan demarien

    Äänestä

Aikomaista pakkomiellettä jankuttaa samaa hallitusvastaista propagandaa....

Äänestä
  • Tai sitten hallituksen toimia puolustelevaa propagandaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Tai sitten hallituksen toimia puolustelevaa propagandaa...

    Kukaan ei palstalla jankuta hallitusmyönteistä soopaa, mut joku sensijaan joka päivä kertoo kuinka mm. "persut on rasisteja", "Purra on velkakuningatar", "hallitus romuttaa", "Petteri läiskii", jne. jne. Jollain on kyllä mopo karannut ja valot sammunu.

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Kukaan ei palstalla jankuta hallitusmyönteistä soopaa, mut joku sensijaan joka päivä kertoo kuinka mm. "persut on rasisteja", "Purra on velkakuningatar", "hallitus romuttaa", "Petteri läiskii", jne. jne. Jollain on kyllä mopo karannut ja valot sammunu.

    Joku kääpä on asialla?

    Äänestä

  • pulipulipölöpölö, sinä ja sun hölynpölysi!

    Äänestä

Pahanolonpurkaamispalsta tämä on suurimmaksi osaksi. Helpottaa oloa, kun saa pottuilla?

Äänestä
  • Niin, jos tai kun ei ole ketään muuta kehen harmiaan purkaisi. Tärkeää mielestäni on se, ettei pahaaoloa pureta yksittäiseen ihmiseen, varsinkin työtään tekevään. Kasvottomaan massaan purkaminen on niinkuin "sallittua." Näin mä aattelen.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Niin, jos tai kun ei ole ketään muuta kehen harmiaan purkaisi. Tärkeää mielestäni on se, ettei pahaaoloa pureta yksittäiseen ihmiseen, varsinkin työtään tekevään. Kasvottomaan massaan purkaminen on niinkuin "sallittua." Näin mä aattelen.

    Aivan sama ja ihan eri, aamen.

    Äänestä

Tämä on parin katkeran valittajan terapiapalsta.

Äänestä

Ikidemarit eläkepäivillään hallitusta solvaa, sitä se vaan on.

Äänestä

Nahkurin orsilla sekin lisko on ollut jo kauan poiss apelistä,, heh

Äänestä

Helpottaa kun huutaa ja nalkuttaa....öh.

Äänestä

Hassu palsta, hilpeitä viestejä joka päivä.

Äänestä

Tottakai päättäjät saavat aina kyytiä, koska eivät ihmiset kannata
samanlaista politiikkaa. Kuka nyt esimerkiksi kannatta tätä rikkaan
eliitin politiikkaa, joka siirtää meidän maksamiamme verorahoja
itselleen ja etupiireilleen, rikkaille.
Emme me sitä varten ole veroja maksaneet eivätkä ne siihen ole tarkoitettu.
Jos jollakin on varaa rikastuttaa ennestään rikkaita ja kurjistaa muitten
elämää ja nauttii siitä, että hallitus päätöksillään on saanut aikaan
ennätystyöttömyyden, heikentänyt työtekijöitten asemaa ja ottaa
mielipuollisesti velkaa, niin kannattaa tietysti tätä Orpon
persuhallitusta.

Enemmistö suomalaisista ei kannata.
Rikkaat kannattavat, mutta heitä on vähän Suomessa
eikä tällä palstalla yhtäkään eliittirikkaisiin kuuluvia,
joitten etuja Orpon persuhalllitus ajaa.

Kannattaisi miettiä omaa etuaan eikä rikkaitten etuja,
he pärjäävät kyllä, vaikkei hallitus verorahojamme heille vohkisikaan
monia eri reittejä.

Äänestä
  • Pitäisi eläkeikäisen kyllä tietää et raha ei tule seinästä....!

    Äänestä

Hallituksessa on rasistinen uusnatsipuolue, jota ei kukaan järjissään
oleva voi äänestää eikä kannattaa.

Äänestä
  • Haukkuminen on helppoa, koiratkin sen osaa...

    Äänestä

Kummastuttaa, mut hölmöjä riittää.

1Äänestä

Opposition pakkomielteinen asialla.

1Äänestä
  • Eläkeläisiä on kaikenlaisia, mut suurin osa kunnon kansalaisia.

    Äänestä

Sama trolli asialla ollut palstalla jo vuosia....

1Äänestä

Siinä teit hieman virheellisen analyysin. Haukkuminen on ihan eri asia kun että antaa kritiikkiä . Sitähän et näytä tajuavan
Annetaan leima ihmiselle joka kirjoittaa ajankohataisia asioita siis miksi. Ei se ole mitenkään sairasta olla tietoinen mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja mitkä poliittiset päätökset vaikeuttavat eräiden; elämänlaatua mutta ei kaikkien . Niistäkö pitäisi olla hiljaa ??????
Hän ei ole sairas mitenkään jos elää tätä aikaa ja se poliittisia ehtoja tutkiskellen .
Sairas on se joka nimittelee toisia sairaaksi vaan siksi ettei itse ymmärrä politiikasta tuon taivaallista. ,
Annetaan kaikkien saada äänensä kuuluville , joku kirjoittelee miten on tepsuttelu luonnossa. Aamu kävelyllä,, siihen vastaavat ainoastaan ne joita se asia kiinnostaa
Samoin on poliittisissa asioissa se joka kiinnostaa tietää että oppositio on aina ollut osana poliittisissa keskusteluissa. Ja että kritiikki ei ole haukkumista kuten monen paksuun kalloon sekään ei ole mahtunut . Kritiikki poliittisista päätöksistä,
On kansalainen oikeus protestoida jos tuntee asian vääränä, se on siis keskustelua,, ei siis miten sinä sen olet aivoissasi sen ymmärtänyt
samaan kun teikäläiset keskustelevat niistä, teille niin kiinnostavista asioista , jotka eivät välttämätä kaikki kiinnosta mutta silti ei haukuta mitenkään niitäkään ainoastaan ohitetaan ilman että kommentoidaan koska tiedetään että heidän asiansa on törkeä juuri heille . Samoin kun politiikka enemmistölle maan asukkaista.
Opettele sentään tietämään ; kaksi sanaa mitä ne tarkoittaa siis haukkuminen ja kritiikki , eivät kuulu yhteen mitenkään . Haukkuminen on sellaista kun silloin kun Sanna oli pääministerin , niin haukuitte häntä jokapäivä
Kritiikki opposition taholta taas kuvaa sitä,ettei kansa ole tyytyväinen. Ajankohtainen hallituksen työhön , ja sen saa saa oppositio sanoa —— vai ?

Äänestä
  • En ole haukkunut Sannaa, enkä jankuta joka päivä haukkuen oppositiota tai hallitusta. Yritän keskustella mutta se ei onnistu, kun politiikasta jankuttava nostaa joka päivä kymmeniä ketjuja palstalle ja ajaa tavalliset keskustelijat muualle. On väärin et yhden asian jankuttaja saa pilata muun keskustelun jatkuvalla kymmenien hallitusta haukkuvien postaamisella.

    1Äänestä

Kritiikki ei ole sama kun haukkua jotain , oppositio on olemassa siksi että huomioi ehkä väärät päätökset .
On se ihmeellistä,että aina vaan eräät puhuvat haukkumisesta . Eikö missään kellot soi miten politiikka toimii. Hyvä hallitus saa aina vähemmän kritiikkiä se kun hallitus jonka säästöt menee ihmisten inhimillisten tarpeiden esteeksi

Äänestä
  • Kiusantekoa on jatkuva haukkuminen, ei muuta.

    1Äänestä

Mutta juuri siksihän äänestämässä käydään että se antaa luvan haukkua päättäjiä aivan mistä tahansa olivatpa he mistä leiristä tahansa.

Äänestä
  • Hauku poliittisilla palstoilla, jos on pakko haukkua....

    1Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Hauku poliittisilla palstoilla, jos on pakko haukkua....

    Elämme vapaassa maassa, sananvapaus koskee myös kirjoittamista.
    Meillä on myös vapaus valita mitä luemme ja mitä jätämme lukematta, käytä sinäkin sitä oikeutta ja jätä itsellesi vastenmieliset kirjoitukset lukematta.

    Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    Elämme vapaassa maassa, sananvapaus koskee myös kirjoittamista.
    Meillä on myös vapaus valita mitä luemme ja mitä jätämme lukematta, käytä sinäkin sitä oikeutta ja jätä itsellesi vastenmieliset kirjoitukset lukematta.

    Älä täytä palstaa kuitenkaan kokonaan, ymmärrätkö tämän? Kiusanteko on lapsellista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00231 kirjoitti:

    Älä täytä palstaa kuitenkaan kokonaan, ymmärrätkö tämän? Kiusanteko on lapsellista.

    Ymmärrätkö miten tarpeettoman ja palstaa täyttävän kommentin esitit?

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Ymmärrätkö miten tarpeettoman ja palstaa täyttävän kommentin esitit?

    Tiedän säännöt, siksi kerron asiat.

    Äänestä

  • Anonyymi00237 kirjoitti:

    Tiedän säännöt, siksi kerron asiat.

    Mitkä asiat olet kertonut?

    Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    Mitkä asiat olet kertonut?

    Se on kerrottu, että politiikalle on omat palstat, riittääkö ymmärrys siihen miksi niin on?

    1Äänestä

Se on hänen elämäänsä, ei osaa muuta.

Äänestä

Haukkuminen on typerää, ja myös kumma syyttäminen rasisteiksi suomalaisia...hyi hitto.

1Äänestä

Vastenmielistä riidankylvämistä.

1Äänestä
  • Pilataan palstaa poliittisilla julistuksilla.

    2Äänestä

Kun on kylästä mennyt kaupat, pankit, postit, nimismies, poliisilaitos, verotoimisto, kela, koulut, terveyskeskus, vanhainkoti ja sairaala, niin jossain on kyllä vika. Kaikenlisäksi koko kunta pakkoliitetty toiseen samanlaiseen, jotta kurjuus kaksinkertaistuu. Kyllä hallituksien olisi pitänyt tähän maaseudun ja pikkupaikkakunktienkin ongelmaan pitänyt puuttua. Vielä 60-luvulla kunnassa oli kaikki edellämainitut ja useita kauppoja jne. Pikkuhiljaa 80-luvulta asti aloitettiin alasajo ja EU:uun liittymisen jälkeen tilanne on mennyt moninkertaisesti pahemmaksi. Jokainen konepajakin ja muutkin pienet yritykset, joita oli satoja ovat menneet konkkaan. Jottain tarttis kyllä tehdä....

Äänestä

Joku saa huvinsa haukkumalla hallitusta joka päivä, onhan se sallittua käyttäytyä typerästi, onneksi ei sentään pakollista. Hauku vaan jos helpottaa...

1Äänestä

Katkeruus niittää voittojaan tällä palstalla. Riidanlietsontaa ja hölmöilyä.

1Äänestä

Palsta on muutettu opposition propagandaviemäriksi.

1Äänestä

Kun on kylästä mennyt kaupat, pankit, postit, nimismies, poliisilaitos, verotoimisto, kela, koulut, terveyskeskus, vanhainkoti ja sairaala, niin jossain on kyllä vika. Kaikenlisäksi koko kunta pakkoliitetty toiseen samanlaiseen, jotta kurjuus kaksinkertaistuu.

Köyhän loisijan kohtalo. Kielitaidoton kvanttikemiaa osaamaton
tekoäly ja maaltamuutto vie palvelut
se on varma

tekoäly poistaa POSTIN nyt kun tietokone poisti PANKIT
sairashoito on niin kallista että kukaan ylläpidä sellaista hajasijoitusalueella
ÄLKÄÄ OSTAKO AUTOA JA MENKÖ ASUMAAN TUPPUTKYLLÄÄN KÄRSIMÄÄN
olisi kannattanut miettiä asiaa.

eli auto estää teitä vaurastumasta
tuppukylän palvelut vie tekoäly

olette siellä köhönä ja yksin tyhjässä

Äänestä
  • Kerrotaan sen päivän tulevan jona tiedämme paremmin.

    Äänestä

Vain pässinpää jumittuu yhteen aiheeseen....

1Äänestä

Aloitus on tasan vuoden vanha tänään, huomasin, ja siltä näyttää et haukkujat ei vaan osaa lopettaa räksytystään.

3Äänestä

Eläkeläisten elintaso? Kysy mielummin henkisestä tasosta, kun ei muuta osaa kuin joka päivä samaa pottuilua hallitukselle harrastaa, höh.

1Äänestä

Riidanhaastaja asialla.

1Äänestä

Tämähän on muuttunut haukkumispalstaksi, joulunakin haukutaan jopa USAn presidenttiä.
Suomen Turku julistaa tänään joulurauhan, toimikaa sen mukaan.

1Äänestä

Pari huomionkipeää pappaa asialla.

Äänestä

Aloittaja ei ole tajunnut jotain vielä maailman menosta. Samaistuu vallan pitäjiin. Ei huomaa ongelmia. Miksi puolustat väärintekijöitä?
Kehtaat moittia muita vaikka olet tietämätön miksi ja ketkä ja syyt miksi asiat huonosti meillä.

Äänestä

Kyllä. Hän voi olla vain kateellinen. Hän rakasti ihmistä leikkimässä kerran

Äänestä

EMME ole KUTKIA.
KETKÄ on oikea sana.
onko aloittajalle kutka?

Äänestä

Mitä se elintaso kuuluu mitä kirjoittaa? Mitä hiton höperyyttäö huh huh

Äänestä

Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kummastuttaa kutka tänne 70-palstalle kirjoittelevat. Olipa kuka tahansa vallassa, aina haukutaan päättäjiä. Miksi? Meidän asiamme ovat erittäin hyvin. Olemme tehneet pitkän työuran ja ansainneet eläkkeemme. Sairauksia tulee, mutta niihinkin löytyy apua. Availeekohan tänne palstalle keskusteluita pääasiassa trollit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu