Kehitysloikka Joutsalle

Anonyymi-ap

Joko Kesko on julkistanut paikkakunnalla uuden Citymarketin rakentamisen vanhan liikekeskuksen tontille?

23

1217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Köyhän ainut huvitus, on vilkas mieli kuvitus !!!

      • Anonyymi

        Mielikuvitus on yhdyssana.


    • Anonyymi

      Ei siitä tullut mitään. Lidl ehti varata tontin.

    • Anonyymi

      Voi lapsukaiset , moskeijan on kunnan johto päättänyt siihen kyhätä . Demarit ja Kepu vaativat kulttuurillista toiminta tilaa kyläpahaseen . Saataisiin imaamille duuni .

    • Anonyymi

      Lidl tulee kivijalkaan, juutalaisten synagooga toiseen ja moskeija ylimpään, kolmanteen kerrokseen. Sinne siksi, että laskeutuminen lentävällä matolla olisi mahdollista.
      Ikkunattomaan kellariin sijoittuu Jukan uusi lakitoimisto, hyss!

    • Anonyymi

      Tätä vartenhan on ihan elinkeinokoordinaattori palkattu, että uusia yrityksiä saadaan. Ja keskustan kehittämiseenkin on satoja tuhansia rahaa pelkkään suunnitteluun!

    • Anonyymi

      Joutsaan vain sattui saapumaan keinoelinkoordinaattori.

    • Anonyymi

      Olisi tullut mutta sarjavalittaja ehti tehdä valituksen jo ennen päätöstä 😂

      • Anonyymi

        Onko sillä kollega Ähtärissä?


    • Anonyymi

      Hyvä! Ei tartte luhankalaistenkaan käydä sysmässä. Voidaan tulla joutsaan :)

      • Anonyymi

        Sysmässä on paljon paremmat palvelut kuin Joutsassa!


    • Anonyymi

      Valitetaan heti kun tulee esille . Kylässä on puoteja riittävä määrä kokojen suhteen .

    • Anonyymi

      Sysmässä on ainoastaan seksin ammattilaisia enemmän kuin Joutsassa.

      • Anonyymi

        Niitä kyllä tarvittais tännekkin,sais piparia edes rahalla...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä kyllä tarvittais tännekkin,sais piparia edes rahalla...

        Joko teillä on entiset kuivettuneet? Me voimma lähettää toisen omistamme leasing-sopimuksella kevvääseen saakka. Turistikaudella tarvitaan itse molemmat.
        Jos on jotakin sesonkia nin kysykää Luhangasta, niillä on toistakymmentä, mutta vähän ammattitaidottomia, kun tekevät sivutöinä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko teillä on entiset kuivettuneet? Me voimma lähettää toisen omistamme leasing-sopimuksella kevvääseen saakka. Turistikaudella tarvitaan itse molemmat.
        Jos on jotakin sesonkia nin kysykää Luhangasta, niillä on toistakymmentä, mutta vähän ammattitaidottomia, kun tekevät sivutöinä.

        👍👍


    • Anonyymi

      Joko ne apsilla päivystäneet ulkomaalaisammattilaiset ovat vaihtaneet maisemaa?

    • Anonyymi

      Konsulttitoimistojen keskittymä tontille tulee . Kunta on hyvä lypsylehmä koska ei kykene omin voimin mitään tuottamaan .

    • Anonyymi

      Tuleeko sama lakitoimisto kuin ennen? hihihi

      • Anonyymi

        😇😇


    • Anonyymi

      Mites Joutsan miljonäärit? Vaihtaneet asuinpaikkaa, vai?

    • Anonyymi

      Meitille ei ole miljonäärejä pesiytynyt kuin velka listoilla .

    • Anonyymi

      Puhuvat täällä osuuskaupan keskiössä, että Keskimaa olisi lopettamassa Joutsan apsia kannattamattomana. Onko siellä kylällä tietoa?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      517
      1580
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      861
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe