”On yleisessä tiedossa, että eläkeiästä puhutaan nimenomaan niin, että siihen päästään. Ikään kuin se olisi virstanpylväs, jossa raskas työelämä loppuu ja ainainen loma alkaa. Eläkkeellä voi olla vapaa tekemään juuri niitä asioita, joista tykkää. On aikaa harrastuksille ja perheelle.”
”Käsitys eläkkeistä on vanhanaikainen. Tulevaisuudessa tuskin on niin, että on täytettävä tietty ikä päästäkseen ikuiselle ansiosidonnaiselle. Huonontuneen huoltosuhteen sekä olemattoman talouskasvun takia eläkejärjestelmämme on koetuksella, eikä sillä ole varaa päästää hyväkuntoisia ikäihmisiä liian aikaisin pois työelämästä.”
”Ei ole optimaalista, että eläkeiän nostaminen on sidottu elinajanodotteeseen. – – Vanhuudelle ei ole yksiselitteistä ikää. Seitsemänkymppinen voi toimia erinomaisesti esimerkiksi ekonomina tai lakimiehenä, mutta hänen jaksamisensa ei sairaanhoitajana tai remonttimiehenä ehkä riittäisi.”
”Keskusjohtoiset ratkaisut keskivertotilastojen valossa harvoin ovat paras malli yksilöille. Sen sijaan eläkkeen tulisi kulkea käsi kädessä työkyvyn kanssa.”
”Tämä saattaa kuulostaa radikaalilta ratkaisulta, mutta oikeasti palaisimme vain aikaisemman, esiteollisen maailman periaatteisiin. Ennen oli selvää, että ihminen tekee töitä ja auttaa yhteisöänsä niin pitkään kuin pystyy. Historiallisessa kontekstissa työn tekeminen on ollut elinehto, ei vaihtoehto. Ainoastaan oman kunnon estäessä työnteon oli muiden vastuulla pitää huolta heikoimmista.”
”Eläke tulisi nähdä vanhuusloman sijasta sosiaaliturvana.”
”Eläkkeelle pääsyn sitominen työkykyyn on totta kai tinkimistä elintasostamme. Dystooppisesti muotoiltuna töitä on tehtävä, kunnes ei pysty tai kuolee. Tämä ei tosin ollut sata vuotta sitten mikään radikaali ajatus, vaan elämän perusedellytys.”
Lainaus kokoomuspoliitikon tekstistä
Tulevaisuuden eläketurvako ?
Anonyymi-ap
3
214
Vastaukset 3
- Anonyymi
Noin sanoi kiinalainen Tupamäki
- Anonyymi
Päivääkään ei ole nähnyt töitä tehtävänkäön
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivääkään ei ole nähnyt töitä tehtävänkäön
ei terve mies töitä kaipaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561