Useampi kunnantyöntekijä on jättänyt työnsä kuntalassa viimeisten vuosien aikana.
Syy kunnanjohtajan asiaton käytös.
Useampi kunnantyöntekijä on jättänyt työnsä kunnassa
25
1440
Vastaukset
- Anonyymi
Tassuttelee niiden pillin tahdissa tiktokkeja eikä ymmärrä oikeista asioista, kuten bussivuorojen katoaminen.
- Anonyymi
Tärkeää on tietää missä Mascara eiku Onnibus menee. Olivat kuulemma jo heinäkuussa kertoneet syksyn lopettamissuunnitelmistaan (siis Onnibus)
- Anonyymi
Viime vuosina lähtijöitä on ollut kyllä ihmeen paljon, ja nykyisistäkin aika moni etsii uutta työtä. Onko tätä ongelmaa selvitetty tarpeeksi? Voisiko asialle tehdä jotain?
- Anonyymi
Kuka on työsuojeluvaltuutettu?
- Anonyymi
Oli huono valinta. Kertoi olevansa kuunteleva avoimien ovien kunnanjohtaja jos hänet valitaan. Hän on osoittanut olevansa kuntalaisia ja alaisiaan kohtaan kaikkea muuta. Itsepäinen muita kuuntelematon hän on. Muiden mielipiteet voi kuunnella mutta tyhjille korville menee. Kuntalaiset kokevat aivan turhaksi tavata tai olla yhteydessä häneen. Ajan haaskausta.
- Anonyymi
Pitäisi kirjastoon perustaa valtuusto-aloite halukkaiden allekirjoitettavaksi, ikään kuin paikallinen kansalaisaloite, edelleen jollekin poliittiselle ryhmälle, aloittamaan prosessi kunnanjohtajan välittömäksi erottamiseksi, jo ennen joulua. Valittakoon seuraava kunnanjohtaja tai pormestari siitä joka on seuraavissa kunnallis-vaaleissa ääni-kuningas tai - kuningatar. Muutama kk pärjätään kuntalassa hyvin ilman tuollaista tyhjän toimittaja heppeliäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ja me kaikki varmaan tiedetään kuka haluaisi olla tuo pormestari. Taitaa itse parta väristen solvata täällä kunnanjohtajaa. Utopistisena haaveena ja fantasiana tuo pormestarius. Vaalityötä tämäkin. Onneksi viisaat kuntalaiset näkevät tämän läpi.

Kannattanee vastaisuudessa valita pormestari tai sitten muuttaa kunnanjohtajan pesti määräaikaiseksi (mahd. jatko-optiolla), jotta huonokin kj häipyisi ennen pitkää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja me kaikki varmaan tiedetään kuka haluaisi olla tuo pormestari. Taitaa itse parta väristen solvata täällä kunnanjohtajaa. Utopistisena haaveena ja fantasiana tuo pormestarius. Vaalityötä tämäkin. Onneksi viisaat kuntalaiset näkevät tämän läpi.
Tämä on kyllä hieno visio! Oliskohan se, joka ainoana piti muidenkin kuntalaisten kuin maanomistajien puolia Karijärven tuulivoimakiistassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja me kaikki varmaan tiedetään kuka haluaisi olla tuo pormestari. Taitaa itse parta väristen solvata täällä kunnanjohtajaa. Utopistisena haaveena ja fantasiana tuo pormestarius. Vaalityötä tämäkin. Onneksi viisaat kuntalaiset näkevät tämän läpi.
Kj:ko se siellä osallistuu keskusteluun, vai onko hänellä tosiaan myös joku fani?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja me kaikki varmaan tiedetään kuka haluaisi olla tuo pormestari. Taitaa itse parta väristen solvata täällä kunnanjohtajaa. Utopistisena haaveena ja fantasiana tuo pormestarius. Vaalityötä tämäkin. Onneksi viisaat kuntalaiset näkevät tämän läpi.
Viisaat kuntalaiset ??? Onko niitäkin ?
- Anonyymi
kuuma kesäyö!
- Anonyymi
Mitä kunnan rengillä, joka käyttää tätä vanhaa ”parta väristen” terminologiaa, on yhteyttä kuntaan tai edes kuumaan kesäyöhön muuta kuin laiturin varastaminen kuntalaisilta omaan rantaansa, kunnan työajalla ja keskellä kirkasta päivää. Eipä sitäkään sietänyt kunnan tutkia.

Alkaa mikä tahansa muu kuin entisen lastentarhanopettajan, entisen palomiehen entinen visio kiinnostaa.
- Anonyymi
Keskustelun aiheena on kuntalan henkilökunnan ja kuntalaisten viihtyvyys Kuhmoisissa. Joten pysytäänkö aiheessa.
- Anonyymi
Ei aloittaja maininnut mitään kuntalaisten viihtyvyydestä.
- Anonyymi
Eikös kunnantyöntekijät ole meillä kuntalaisilla töissä?
On luonnollista että työssään viihtyvät kunnantyöntekijät tekevät työnsä hyvin kuntalaisten ja kausiasukkaiden viihtyvyyden eteen. - Anonyymi
Kunnantyöntekijät ovat töissä.
Eivät työllistettyinä aikaansa viettämässä
kuntalaisten verorahoilla.
Ilmaisia aterioita tai vapaamatkustajia ei mikään yksityinen yritys voi listoillaan pitää. Sama koskee myös julkistataloutta ja -varojen käyttöä. - Anonyymi
Kuntaliitos voisi olla hyvä ratkaisu.
- Anonyymi
Eiköhän huolehdita oman kuntamme taloudenhallinnasta viisaasti.
Ei ole todellakaan hyvä olla Kangasalan seuraava sivutaajama.- Anonyymi
"Eiköhän huolehdita oman kuntamme taloudenhallinnasta viisaasti."
Eipä hyvältä näytä Vuokrakiinteistöjenkään tilanne
https://kuhmoinend10.oncloudos.com/kokous/2024139-8-5181.PDF - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eiköhän huolehdita oman kuntamme taloudenhallinnasta viisaasti."
Eipä hyvältä näytä Vuokrakiinteistöjenkään tilanne
https://kuhmoinend10.oncloudos.com/kokous/2024139-8-5181.PDF"Eipä hyvältä näytä Vuokrakiinteistöjenkään tilanne"
Mutta minne ihmeeseen katosi Kuhmoisten Kiinteistöt Oy? Yhtiötä ei koskaan haettu konkurssiin eikä se hakenut velkasaneerausta.
Velkaa oli ja vastuita. Velkoja ei voi saada anteeksi ilman velkasaneerausta. Konkurssissa ne tulee julkiseksi tiedoksi. Mihin on piilotettu ? Hyvin on piilotettu.
https://www.minilex.fi/a/yrityssaneeraus-ja-velat
- Anonyymi
Mäkin lähen kohta.
- Anonyymi
Niin ulos vai kunnasta ?
- Anonyymi
Ulos kunnasta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501080
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89857
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713