kaverinhäissä

Anonyymi-ap

Tämä   juttu tapahtui  kesällä 24
Lähdimme  aamu varhaisella ajamaan vanhempien asuntoautolla kohti kaveriemme hääpaikka jonne matkaa  oli ajaa muutamia tunteja, oli lauantai aamu keli hieman kostea.
noin reilu tunti  ajettuani  niin siskoni pyysi että  jos se kävisi tuossa kaupassa  ostamassa muutaman lonkeron illaksi kaappiin jäähtymään. niinpä pysähdyimme sitten kaupanpihaan ja samalla itsekkin  muutama oluen myös sinne varuilta että   jos maistuu sitten iltasella.
jatkoimme matkaa sitten ostosten jälkeen taas eteenpäin, matka taittui jutellessa niitä näitä.
 noin tunti kun oli matkaa määränpäähän niin sisko  siirtyi takapäähän istumaan ja alkoi meikata laittautua ennen kuin olemme perillä,  
kun saavuimme sitten  kirkon parkkipaikalle noin  vajaa tunti ennen vihkimistä niin siirryin taakse itsekin ja aloin  hieman peseytyyn mitä nyt asuntoautossa vähän voi pestäkään ja laittamaan  juhla vaatetta päälle  ja hiuksiin kuntoon  ja kenkiä kiillottaan lopuksi,
kun vihkitilaisuus aika koitti niin  kävelimme kirkkoon istumaan ja odottamaan hääparia saapuvaksi
kun kirkossa hommat oli ohi  menimme takaisin autoon ja ajoimme hääpaikan pihaan ( paikannimeä en mainitse koska jos joku häävieraista lukee tallaisia niin tunnistavat minut ja meidät )
juhlat sitten siinä alkoi perinteisellä tavalla  syömisillä  kahvittelulla ym.   leikeillä mitä kaasot olivat  järjestäneet vieraille ja hääparille.
 siinä  sitten aikaa kului ja kaikenlaista tapahtumaa oli ja porukka alkoi jo   vapautua ja rentoutua varmaankin boolin ansiostakin :)
itse en juonut kun jouduin ajamaan vielä poiskin sieltä, sisko otti  jonkun paukun  siinä aina välillä.
kello jo oli siten siinä ilta yhdeksän kun sisko tuli kertoon että joko olisi aika lähteä ajamaan kotiinpäin pikkuhiljaa,, niinpä totesin vaan että minä joudan kyllä jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan kerta .
kävimme siinä kiittämässä hääparia ja muitakin tuttaviamme ja nousimme autoon ja lähdimme ajeleen kohti kotia päin.
muutamia kilometrejä ajettuamme pysähdyimme ja sanojn että vaihdan rennompaa päälle tässä niin kivempi ajaakin, samoin teki siskokin sitten  siinä myös,
vaihdettuamme rennompaa päällle niin jatkoimme matkaa eteenpäin
ajettuamme jonkin aikaa sisko haki kaapista kylmän siiderin ja istui takaisin siihen etupenkille juoden sitä
katsoin sitä kun se joi ja huomasin että  tuntuu   maistuvan  hyvin  taisi muutamia ottaa hääpaikallakin kun noin maistuu ja  juttua piisaa joka oli ihan hyvä  että pysyin hereillä vielä.
katsoin kello
aessani  niin huomasin että kello  jo puoli kaksitoista yöllä  ja matkaa kotiin vielä reippaasti, sanojn siinä sitten siskolleni että mitä olet mieltä jos jäämme välille yöpyy että en taida jaksaa ajaa kotiin saakka nukkumatta koska matkaa vielä ihan mukavasti. sisko  vaan tuumasi että onko täällä petikamppeita  valmiina että jos on niin kai me voimme jäädäkin johonkin parkkiin yöksi .
pyysin siskoa tarkistamaa löytyykö petivaatteet sängystä ,sisko nousi ja meni tarkistamaan ja sanoi että täällä on valmis peti  kaikkineen mutta vain tämä paripeti tässä perällä,
kysyin siinä sitten että riittääkö se meille molemmille . sisko vastasi että kai se riittää vaikka ei tää mikään kauhean  leveälle vaikutakaan. hetken  siinä jatkoin matkaa ja huomasin että tulee huoltoasema että siinä ehkä olisi hyvä paikka yöpyy pihassa niinpä  käänsin sinne sitten ja katsoin että täällä muitakin karavaanareita  yöpyy niinpä pukkasin  sinne laitaan parkkiin automme ja sammutin siihen ja kun oli kesä niin ei sähköäkään tarvitse., aloin sulkemaan verhoja autosta että saa olla rauhassa ja muutenkin kukaan sinne kurki,
istuin alas pöytäryhmään ja kaivoin kaapista kylmän oluen  joka meni  hetkessä alas. sisko istui  vastapuolelle pöytää juoden myös siideriään.
juotuani yhden otin jo toisen ja kolmannenkin juoman itselleni,, juttelimme  kuluneesta päivästä ja matkasta . juotuani  kaikki kolme olutta  aloin  puhumaan siskolle että joko olisi aika laittaa unille että huomenna jaksamme nousta ajoissa ja jatkaa matkaa kohti kotia päin ,sisko vaan meinasi että ei hänellä kiire ole nukkua kun ei mun tarvitse ajaa , huomasin että siskolla  noussut hieman enemmän jo päähän siiderit ,
itse riisuin siinä  pitkät housut pois jalasta ja t- paidan päältä ja siirryin sänkyyn  jo makoilleen..huomasin siellä  perällä että siellähän on telkkari jossa näkyi virtavalo mietin että kuin se voi olla kun ei ole sähköt päällä, testasin että  avautuuko se kun löysin kaukosäätimen,, sehän avautui,, selasin kanavia läpi siinä maatessa niinpä siinä sitten avautui pornokanava telkkarista  joka näkyy antenni verkossa viikonloppuisin..kummasti  kanava jäi siihen sivulle,, sisko kysyy sieltä edestä kun kuulee ääniä että mikä  tuo ääni on siellä ;) vastasin  että täällä tälläinen aikuisten kanava pyörii vaan,. jatkuu seuraavassa kun loppui merkit

5

3839

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Spede se taas on lukenut isojen poikien lehtiä uutterasti buaahaa

      • Anonyymi

        meneppä lapsi kouluun ja puhu sit lisää kun olet aikuinen


      • Anonyymi

        Sää mää ja bää mikä säälittävä pikku kyyläri buaahaa


    • itse myös siskoa vuonna 22 syksyllä senluona. vkl vietetttiin senkans ja asia sit meni siihen että päätettiin vähän helpottamaan toisiaan

      • Anonyymi

        Jep jep ja lehmät lentää trololoo


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      998
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      298
      860
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      77
      748
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      726
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      71
      701
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      655
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      646
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      44
      617
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    Aihe