Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vanha sarvi

Viime kesänä olin vaimoni kanssa jälleen kerran mökillä. Siinä naapurissa on maatila, jossa asuu eläkkeelle jäänyt leski-isäntä. Hän käy talvisin auraamassa tien ja kesäisin leikkaamassa nurmen jos ei itse päästä lähtemään.

Olen usein huomannut, että hän ei oikein tahdo saada katsettaan irti nelikymppisen vaimoni muodoista. On toki vatsaakin, mutta niin on myös isot tissit ja melkoisen leveä ja paksu takapuoli. On vielä hedelmällinen. Hän ei käytä ehkäisyä. Joudunkin aina vetämään ulos ja ruikkaamaan satsini hänen pyöreän vatsansa päälle. Naimme yleensä lähetyssaarnaajassa, joskus hän tulee päälle ratsastamaan itselleen orkut.

Jouduin tuona päivänä kuitenkin lähtemään kaupunkiin kesken kaiken ja vaimoni jäi yksin mökille. Olin matkannut puolisen tuntia kun ilmoitettiin palaverin peruuntumisesta ja käännyin takaisin.

Jätin auton katokseen ja kävelin kohti päärakennusta, ihmettelin miksi naapurin ukon polkupyörän rämä oli pihassa. Avasin kuistin oven varovasti, väliovi oli raollaan ja kurkistin sisään. Näky oli uskomaton.
Vaimoni oli tuvan pöydällä selällään jalat koukussa kohti kattoa ja jalkojen välissä selkä minua kohti naapurin ukko nuolemassa rehevää vakoa. Kesämekkon helma oli vatsan päällä, rintaliivien olkaimet käsivarsilla ja tissit oli kaivettu esiin, isot kovettuneet nännit kiittelivät ilmeisesti syljestä. Meinasin rynnätä sisään, mutta jähmetyin paikoilleni tuijottamaan.

Ukko lutkutti hedettä minkä kerkesi ja työnteli sormiaan sisään ja ulos. Kiima näytti olevan melkoinen. Vaimoni äänteli ja näytti saavan pian orkut. Ukko nousi ylös jakkaralta ja kaivoi haalareistaan esiin sellaisen sarven mitä en ole ennen luonnossa nähnyt valkoisella miehellä. Vaimoni levitti käsillään paksuja reisiään ja kuulin sanovan ethän laske sisään.
Olin itsekin kiimassa ja aloin runkkaamaan samalla kun ukko työntyi hitaasti sisään. Vaimoni otti kalun koko mitaltaan vastaan ja hidas nainti alkoi. Vaimoni sai nopeasti orkut. Kyntäminen jatkui kiihtyvään tahtiin. Tunsin tulevani ja ruikkasin lastini oven pieleen. Samalla huomasin että vaimoni oli siirtänyt kätensä vakosensa päälle ja hieroi itseään. Ukko kouri tissejä ja vatsaa, korisi jotain että olen siementäjä ja lasken sisään. Vaimoni oli saamassa toiset orkut ja tarttui haalareista kiinni vetäen ukon täysin sisäänsä. Vartalot jäykistyivät kaarelle ja siementä pumpattiin sisään varmaan kymmenen sekuntia. Ukko moiskautti sarvensa ulos ja istui jakkaralle. Rehevä vittu oli auki ja siementä valui ulos. Vaimoni sanoi siivoa jälkeesi ja ukko alkoi taas lutkuttamaan nyt siementä valuvaa levinnyttä vakoa...
45118
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiihottava aihe, melko hyvää tekstiä, mutta varsin suoraa ja lyhyttä proosaa. Lainatut repliikit pitäisi erottaa muusta lauseesta: ...kuulin sanovan: "Ethän laske sisään."

Äänestä
  • Ai tähän tyyliinkö:
    Kysyn sinulta "Minkä sortin pilkun nussija olet"?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ai tähän tyyliinkö:
    Kysyn sinulta "Minkä sortin pilkun nussija olet"?

    Ei kai se muiden vika ole että aloittaja ei osaa kirjoittaa.

    Äänestä

Vanhoista miehistö ei ole mihinkään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Viime kesänä olin vaimoni kanssa jälleen kerran mökillä. Siinä naapurissa on maatila, jossa asuu eläkkeelle jäänyt leski-isäntä. Hän käy talvisin auraamassa tien ja kesäisin leikkaamassa nurmen jos ei itse päästä lähtemään.

Olen usein huomannut, että hän ei oikein tahdo saada katsettaan irti nelikymppisen vaimoni muodoista. On toki vatsaakin, mutta niin on myös isot tissit ja melkoisen leveä ja paksu takapuoli. On vielä hedelmällinen. Hän ei käytä ehkäisyä. Joudunkin aina vetämään ulos ja ruikkaamaan satsini hänen pyöreän vatsansa päälle. Naimme yleensä lähetyssaarnaajassa, joskus hän tulee päälle ratsastamaan itselleen orkut.

Jouduin tuona päivänä kuitenkin lähtemään kaupunkiin kesken kaiken ja vaimoni jäi yksin mökille. Olin matkannut puolisen tuntia kun ilmoitettiin palaverin peruuntumisesta ja käännyin takaisin.

Jätin auton katokseen ja kävelin kohti päärakennusta, ihmettelin miksi naapurin ukon polkupyörän rämä oli pihassa. Avasin kuistin oven varovasti, väliovi oli raollaan ja kurkistin sisään. Näky oli uskomaton.
Vaimoni oli tuvan pöydällä selällään jalat koukussa kohti kattoa ja jalkojen välissä selkä minua kohti naapurin ukko nuolemassa rehevää vakoa. Kesämekkon helma oli vatsan päällä, rintaliivien olkaimet käsivarsilla ja tissit oli kaivettu esiin, isot kovettuneet nännit kiittelivät ilmeisesti syljestä. Meinasin rynnätä sisään, mutta jähmetyin paikoilleni tuijottamaan.

Ukko lutkutti hedettä minkä kerkesi ja työnteli sormiaan sisään ja ulos. Kiima näytti olevan melkoinen. Vaimoni äänteli ja näytti saavan pian orkut. Ukko nousi ylös jakkaralta ja kaivoi haalareistaan esiin sellaisen sarven mitä en ole ennen luonnossa nähnyt valkoisella miehellä. Vaimoni levitti käsillään paksuja reisiään ja kuulin sanovan ethän laske sisään.
Olin itsekin kiimassa ja aloin runkkaamaan samalla kun ukko työntyi hitaasti sisään. Vaimoni otti kalun koko mitaltaan vastaan ja hidas nainti alkoi. Vaimoni sai nopeasti orkut. Kyntäminen jatkui kiihtyvään tahtiin. Tunsin tulevani ja ruikkasin lastini oven pieleen. Samalla huomasin että vaimoni oli siirtänyt kätensä vakosensa päälle ja hieroi itseään. Ukko kouri tissejä ja vatsaa, korisi jotain että olen siementäjä ja lasken sisään. Vaimoni oli saamassa toiset orkut ja tarttui haalareista kiinni vetäen ukon täysin sisäänsä. Vartalot jäykistyivät kaarelle ja siementä pumpattiin sisään varmaan kymmenen sekuntia. Ukko moiskautti sarvensa ulos ja istui jakkaralle. Rehevä vittu oli auki ja siementä valui ulos. Vaimoni sanoi siivoa jälkeesi ja ukko alkoi taas lutkuttamaan nyt siementä valuvaa levinnyttä vakoa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu