Olen tutustunut ihmiseen, johon toivoisin tutustuvani paremmin.
Olemme viettäneet harrastuksen parissa leireillä aikaa yhdessä ja sitä kautta pikku hiljaa lähentyneet. Puhumme pitkiä aikoja puhelimessa ja viestittelemme pitkiä pätkiä whatsupissa. Itseä on viime aikoina alkanut ihmetyttään se, että miksi hän ei kysy multa mitään? Ja tarkoitan todella ettei mitään. Ei kuulumisia, ei mielipidettä, ei mitä teen tai mitä ajattelen. Hän ei myöskään kommentoi mitään, jos kerron jotakin itseeni liittyvää.
Mikäli tunnistatte itseänne tästä olisi kiva kuulla, että mistä tämä teidän kohdalla johtuu? Mitä tämmöisen takana voi olla? Olemme tutustumassa ja itse haluan tietää hänestä ja oppia tuntemaan häntä. Siksi on vaikea ymmärtää, että miksi hän ei? Miten voimme syventyä tutustumisessa, jos tiedän hänestä paljon ja hän ei minusta mitään. Mietin myös, miten syvälliset keskustelut voivat onnistua, jos hän ei kysy minun ajatuksia tai kommentoi niitä, kun kerron.
Tämä henkilö kuitenkin soittaa mulle useamman kerran viikossa. Ymmärtäisin paremmin, jos itse soittaisin, koska silloinhan se voisi olla halusta kiinni, että hän ei haluaisi jatkaa tutustumista. Mutta hänen täytyy haluta puhua mun kanssa, koska hän soittaa.
Kiitos etukäteen teille, joilla on kokemusta vastaavasta tai kuulutte itse kysymättömiin henkilöihin.
Miksi toinen ei kysy mitään
Anonyymi-ap
0
72
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591461- 251063
- 80935
- 65796
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69764- 47722
- 90703
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.12674- 36660
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i15649- 111620
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 4582
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503- 18502
- 38496
- 40491