Jäi traumat

Älkää menkö Jyväskylän keskustan Tokmanniin. Siellä minun väitettiin että olisin varastanut tekokynsi paketin. Siinä sitten minua tutkittiiin neljästi ja venasin siellä varmaan 40min kaverini kanssa. Sitten vartiat alkoi väittää että olisin ottanut sen. SAATANA OLKAA NYT EDES IHMISIKSI EI TARVITSE SYYTTÄÄ TURHASTA 12 VUOTIASTA. Kehtasivat vielä väittää että kamerassa näkyi että tungin hihaani jotain. #JyväskylänforuminTokmannikonkurssiin.
39350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Eipä tulisi mieleenkään sinne mennä.

Äänestä

Hyvä että kerroit sillä emme olisi tienneet että sinuakin epäiltiin . Kerro iltalehteen oikein kuvasi kanssa

Äänestä
  • Miksi kukaan kertoisi moiselle paskamedialle mitään mistään? Lukekaa te vaan juorulehtiänne ja ummehtukaa.

    Äänestä

Näpistelijät Siperiaan!!

Äänestä
  • Ja hallitus ja EK Auschwitziin.

    Äänestä

Lisättiin vartioita Lidlin tulon jälkeen ja siellä käyvän rupusakin lisääntymisen myötä. Sama juttu Seppälän Tokmannillla Kankitien porukat käy siellä.

Äänestä
  • Ai siksi siellä vartija joskus kassalla paimensi ja pörrää persauksessa joskus kiinni.. :D t: verkkarimies

    Äänestä

Älä ole narkkari mt potilaan näköinen niin saat olla rauhassa.

Äänestä
  • Mä oon sellasen näköinen ja jättäisin ostokset kassalle missä tullaan kassalle tuijottamaan ellei olisi niin pitkä kauppamatka.

    Äänestä

  • Suositteletko viiksiä vai, vahamies?

    Äänestä

Rustassa ei vartioita ole ikinä näkynyt eikä myöskään pälyileviä myyjiä! Rauhassa saa tutkia hyllyjenvälissä ilman, että vartija ilmestyy kyttäämään lähistölle. Tokmannillla,(varsinkin Seppälän) kun kysyy myyjiltä jotain tulee naismyyjiltä lähinnä mulkaisu tai silmien pyörittelyä tyyliin "etkö osaa itse etsiä"

Äänestä
  • Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Aina olen saanut SEPPÄLÄNKANKAAN Tokmannilla erinomaista palvelua ilman mulkoilua, kun olen myyjiltä kysynyt jos en jotain hakemaani ole löytänyt ja myyjä on jopa lähtenyt näyttämään mistä hyllystä löytyy.

    Äänestä

Jyskän Tokmanni ainoa asiallinen Jyväskylässä! Käykää siellä.

Äänestä

Seppälän Tokmannillla otin kerran punalappuisen tuotteen ja myyjä rupesi väittämään kassalla, että olin vaihtanut tarran siihen toisesta tuotteesta.

Äänestä
  • Parempiosaiset elämäntapanatsit tuntevat kateutta, jos väärännäköisten ruoka ei näytä tarpeeksi homeiselta, katsos.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Parempiosaiset elämäntapanatsit tuntevat kateutta, jos väärännäköisten ruoka ei näytä tarpeeksi homeiselta, katsos.

    Kyseessä oli kasvi puutarha osastolta jota myytiin alennuksella..

    Äänestä

  • Luulisi myyjän tietävän mitkä tuotteet on niitä punaisen lapun tuotteita.

    Äänestä

Epäilen Tokmannin työilmapiiriä..? Näkyy sitten asiakkaalle näin.

Äänestä

Kokoomuslaiset eivät käytä kyseisen liikkeen palveluita.

Äänestä
  • Eivät myöskään housuja. Essu riittää.

    Äänestä

Kyllä niille vartioille riittää oikeitakin hommia. Viimeviikolla oli keskustan Tokmannillla jo klo,13 jälkeen vartija soittamassa kaljaveikolle kyytiä Urhonkadulle.

Äänestä
  • Vartijoille!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vartijoille!

    Trololoo

    Äänestä

Aloittajalle! Varastelevat teinit pilaa rehellistenkin teinien maineen.

Äänestä
  • Olikohan vartija joku pikkutyttöjen tirkistelijä, olisi ehkä halunnut viedä takahuonmeeseen "tarkastusta" varten...

    Äänestä

Missä forumin Tokmannissa muka myyjiä näkee? Vilahtaa nyssykän kanssa piiloon eikä ededs kuule jos jotakin tuotetta kysyy! Kamerat on varkaista vasten sinne läntätty niiin että ette tajuakaan missä ja mistä kulmasta sormenne näkyy-

Äänestä
  • Minulla alkoi siellä peräreikää kutittamaan ja laitoin käden housuihini ja raavin sieltä, ihme kun kukaan ei tullut kassalla tarkastamaan reikääni

    Äänestä

Ihmiset ja vessat pitäisi siivota pois keskustasta, jotta yrittäjät voivat toimia siellä rauhassa.

Äänestä
  • Nimen ommaan, saisivat sitten puotiensa ovilla seisoskella rauhassa ja huudella toisilleen jassu jassu

    Äänestä

Muutenkin se tokmanni on ihan surkea paikka, ei edes talvitakkeja eikä -kenkiä myynnissä, Myyjät vain rupattelee jossakin keskenään. Ja helvetisti sukkia myynnissä mutta ei esimerkiksi kunnollista valikoimaa miesten poolopaitoja tai kaulureita tms.. vaikka kylmä talvi lähestyy

Äänestä
  • Seppälän Tokmannillla löytyy isompi miestenvaate osasto.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Seppälän Tokmannillla löytyy isompi miestenvaate osasto.

    Tampereella kannattaa käydä laatuostoksilla. Junalla nopeasti ja edullisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Seppälän Tokmannillla löytyy isompi miestenvaate osasto.

    Seppälässä ei ole Tokmannia, Seppälänkankaalla on

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Seppälässä ei ole Tokmannia, Seppälänkankaalla on

    "voih..auts"...

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tampereella kannattaa käydä laatuostoksilla. Junalla nopeasti ja edullisesti.

    Minä käyn lentokoneella Pariisissa ostoksilla, viimeksi ostin sieltä yhden hienot sukat.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Seppälän Tokmannillla löytyy isompi miestenvaate osasto.

    Ei huvita lähteä täältä pääkirjaston vierestä sinne vaateostoksille. Tai jos lähden Seppälääm kuntolenkille, käy mieluummin Prismassa, Citymarketissa tai vaikka XXL:ssä vaateostoksilla.

    Tokammin johtajille tiedoksi: Nimenomaan Jyväskylän ydinkeslkustassa olisi tarvetta edullisia talvivaatteita myyvälle kaupalle. Esim,. Sokoksen hinnat ovat aika pahasti yläkanttiin, varsinkin pienituloisten kannalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ei se johtaja ymmärrä, kun on noin paljon kirjoitusvirheitä.

    Pienituloisille on keskustassa kirppareita.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ei se johtaja ymmärrä, kun on noin paljon kirjoitusvirheitä.

    Hei sorru mut kun mulla on nää tekokynnrt niin pitköt ettei näil voi nornaalisti näpytel viestei

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Älkää menkö Jyväskylän keskustan Tokmanniin. Siellä minun väitettiin että olisin varastanut tekokynsi paketin. Siinä sitten minua tutkittiiin neljästi ja venasin siellä varmaan 40min kaverini kanssa. Sitten vartiat alkoi väittää että olisin ottanut sen. SAATANA OLKAA NYT EDES IHMISIKSI EI TARVITSE SYYTTÄÄ TURHASTA 12 VUOTIASTA. Kehtasivat vielä väittää että kamerassa näkyi että tungin hihaani jotain. #JyväskylänforuminTokmannikonkurssiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu