Mirelle vihasi omaa elämäänsä. Hän olisi tahtonut vain.. kadota. Mutta tuollakin hetkellä hän istui isänsä kanssa syömässä kuin mikään ei olisi ollut väärin.
Mirelle vain tuijotti lautastaan ja koitti olla olla irvistämättä tilanteen vastenmielisyydelle.
’Eiks sun pitäis olla töissä tai jotain?’ Mirelle kuuli hänen isänsä sanovan epäselvästi ahmiessaan suu täynnä porsaankyljyksiä.
’Töissä?’ Mirelle kysyi lievästi huvittuneena ja toisaalta peloissaan tietäessään mitä oli tulossa. ’Mähän käyn koulua.’
’Ja vielä ihan ***n kallista koulua, mitä mä sellasta maksan ku ei oo omaakaan rahaa. Sun pitäis maksaa se ite.’
Mirelle tiesi, että heillä ei ollut tarpeeksi rahaa kustantamaan hänen yksityiskouluaan, saati sitten hänen tulevaa opiskeluaan. Mutta oli se kuitenkin aika paksua hänen isältään vaatia Mirelleä hankkimaan töitä varsinkin kun toinen vain nukkui jokapäiväistä krapulaansa työttömänä.
’Mee kattomaan sanomalehdestä töitä, jooko? Ja, hae samalla postit, kun kerta oot ulkona.’
Sanomalehdessä oli aika vähän tarjolla olevia töitä. Lopulta Mirelle tyytyi ottamaan työn tiskaajana. Ainakin siinä oli pitkä työaika, joten hänen ei tarvitsisi sietää isäänsä niin kauan päivässä kuin oli tähän mennessä joutunut.
Mirelle oli juuri maksanut laskut, jotka olivat osoittautuneet niin kalliiksi, että oli oikeastaan hyvä, että edes jollain talossa oli palkallista työtä kustantamaan laskut, kun hän näki yhden uusista naapureistaan kävelevän ohitseen.
Hieman kömpelön esittäytymisen jälkeen muukalainen osoittautui parin korttelin päässä asuvaksi Luciferiksi. Mirellen iloksi heillä oli paljon yhteistä; he kävivät samaa koulua, vaikkakin Lucifer oli ylemmillä luokilla, ja heistä kumpikaan ei tuntenut monta simiä Forgotten Prayersissa. ’Lucifer ei selvästi olekaan paikallisia’, Mirelle ajatteli vilkaistessaan pojan suklaanruskeaa ihoa ja katsoessaan hänen tummanruskeisiin, melkeinpä mustiin silmiin. ’Niin paljon kuin hänen silmänsä lupaavatkin pimeyttä, tunnen että niihin kätkeytyy jotain paljon muutakin..’ Mirelle hymyili kömpelösti pojalle ja käänsi nolostuen katseensa sivuun.
’Minun pitää varmaan lähteä’, Lucifer sanoi ja vilkuili ympärilleen kuin olisi ollut peloissaan, että joku yllättäisi heidät. ’Yllättäisi..’, Mirelle nauroi ajatukselle, ’Emmehän me mitään pahaa oli tekemässä. Juttelemme vain.. kai.’
’No jos niin tahdot’, Mirelle tokaisi melkeinpä harmistuneena. Sitten hän ymmärsi kuinka tyhmältä sen oli täytynyt kuulostaa ja tunsi jo poskiensa punastuvan.
’Ehkä niin on parasta.’ Poika hymyili ja käveli Mirellen ohi.
Mirelle ei voinut olla kääntymättä katsomaan Luciferia tämän kävellessä tienhaaraan. Mirelle nauroi omalle typeryydelleen, ehkä jopa häpesi hieman, ja käveli takaisin taloon tietäen hänen isänsä kyselevän missä hän oli viipynyt.
Mirelle ei ollut täysin väärässä. Isä oli ovella vastassa erityisen vihaisen näköisenä. ’Kuka se poika oli?’
’Ei kukaan’, Mirelle vastasi hieman yllättyneenä kysymyksestä. ’Joku turisti vain joka kysyi tietä ostarille.’ Mirelle ei ollut varma miksi hän oli valehdellut. Hän oli vielä aika uskonnollinen, kuten hänen äitinsä oli ollut, eikä siksi valhdellut kovinkaan usein. Kuitenkin isän katseessa oli jotain pahaa enteilevää ja siksi oli turvallisempaa kertoa valkoinen valhe. Eihän sitä koskaan tiennyt mitä isä tekisi kun hän suuttuisi.
’No ei se kyllä paikalliselta näyttänytkään’, Mirellen isä sanoi viipyilevästi kuin ei olisi ollut varma uskoako Mirelleä vai ei. Hän näytti kuitenkin vähän päästä uskovan sillä hän lisäsi vielä: ’Eihän noista sekasikiöistä tiedä koskaan mitä niiden päässä liikkuu, parempi jättää ne oman onnensa nojaan kuin tarjota niille auttavaa kättä.’
Mirelle tunsi sormiensa taipuvan nyrkkiin. Hän tajusi näyttävän epäuskottavalta siinä mielentilassa, joten hän poistui omaan huoneeseensa sanaakaan sanomatta. Oikeasti hän olisi voinut vaikka murhata isänsä.
Mirelle vain tuijotti lautastaan ja koitti olla olla irvistämättä tilanteen vastenmielisyydelle.
’Eiks sun pitäis olla töissä tai jotain?’ Mirelle kuuli hänen isänsä sanovan epäselvästi ahmiessaan suu täynnä porsaankyljyksiä.
’Töissä?’ Mirelle kysyi lievästi huvittuneena ja toisaalta peloissaan tietäessään mitä oli tulossa. ’Mähän käyn koulua.’
’Ja vielä ihan ***n kallista koulua, mitä mä sellasta maksan ku ei oo omaakaan rahaa. Sun pitäis maksaa se ite.’
Mirelle tiesi, että heillä ei ollut tarpeeksi rahaa kustantamaan hänen yksityiskouluaan, saati sitten hänen tulevaa opiskeluaan. Mutta oli se kuitenkin aika paksua hänen isältään vaatia Mirelleä hankkimaan töitä varsinkin kun toinen vain nukkui jokapäiväistä krapulaansa työttömänä.
’Mee kattomaan sanomalehdestä töitä, jooko? Ja, hae samalla postit, kun kerta oot ulkona.’
Sanomalehdessä oli aika vähän tarjolla olevia töitä. Lopulta Mirelle tyytyi ottamaan työn tiskaajana. Ainakin siinä oli pitkä työaika, joten hänen ei tarvitsisi sietää isäänsä niin kauan päivässä kuin oli tähän mennessä joutunut.
Mirelle oli juuri maksanut laskut, jotka olivat osoittautuneet niin kalliiksi, että oli oikeastaan hyvä, että edes jollain talossa oli palkallista työtä kustantamaan laskut, kun hän näki yhden uusista naapureistaan kävelevän ohitseen.
Hieman kömpelön esittäytymisen jälkeen muukalainen osoittautui parin korttelin päässä asuvaksi Luciferiksi. Mirellen iloksi heillä oli paljon yhteistä; he kävivät samaa koulua, vaikkakin Lucifer oli ylemmillä luokilla, ja heistä kumpikaan ei tuntenut monta simiä Forgotten Prayersissa. ’Lucifer ei selvästi olekaan paikallisia’, Mirelle ajatteli vilkaistessaan pojan suklaanruskeaa ihoa ja katsoessaan hänen tummanruskeisiin, melkeinpä mustiin silmiin. ’Niin paljon kuin hänen silmänsä lupaavatkin pimeyttä, tunnen että niihin kätkeytyy jotain paljon muutakin..’ Mirelle hymyili kömpelösti pojalle ja käänsi nolostuen katseensa sivuun.
’Minun pitää varmaan lähteä’, Lucifer sanoi ja vilkuili ympärilleen kuin olisi ollut peloissaan, että joku yllättäisi heidät. ’Yllättäisi..’, Mirelle nauroi ajatukselle, ’Emmehän me mitään pahaa oli tekemässä. Juttelemme vain.. kai.’
’No jos niin tahdot’, Mirelle tokaisi melkeinpä harmistuneena. Sitten hän ymmärsi kuinka tyhmältä sen oli täytynyt kuulostaa ja tunsi jo poskiensa punastuvan.
’Ehkä niin on parasta.’ Poika hymyili ja käveli Mirellen ohi.
Mirelle ei voinut olla kääntymättä katsomaan Luciferia tämän kävellessä tienhaaraan. Mirelle nauroi omalle typeryydelleen, ehkä jopa häpesi hieman, ja käveli takaisin taloon tietäen hänen isänsä kyselevän missä hän oli viipynyt.
Mirelle ei ollut täysin väärässä. Isä oli ovella vastassa erityisen vihaisen näköisenä. ’Kuka se poika oli?’
’Ei kukaan’, Mirelle vastasi hieman yllättyneenä kysymyksestä. ’Joku turisti vain joka kysyi tietä ostarille.’ Mirelle ei ollut varma miksi hän oli valehdellut. Hän oli vielä aika uskonnollinen, kuten hänen äitinsä oli ollut, eikä siksi valhdellut kovinkaan usein. Kuitenkin isän katseessa oli jotain pahaa enteilevää ja siksi oli turvallisempaa kertoa valkoinen valhe. Eihän sitä koskaan tiennyt mitä isä tekisi kun hän suuttuisi.
’No ei se kyllä paikalliselta näyttänytkään’, Mirellen isä sanoi viipyilevästi kuin ei olisi ollut varma uskoako Mirelleä vai ei. Hän näytti kuitenkin vähän päästä uskovan sillä hän lisäsi vielä: ’Eihän noista sekasikiöistä tiedä koskaan mitä niiden päässä liikkuu, parempi jättää ne oman onnensa nojaan kuin tarjota niille auttavaa kättä.’
Mirelle tunsi sormiensa taipuvan nyrkkiin. Hän tajusi näyttävän epäuskottavalta siinä mielentilassa, joten hän poistui omaan huoneeseensa sanaakaan sanomatta. Oikeasti hän olisi voinut vaikka murhata isänsä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ui, sulla on lahjoja. Eli jatkoa vaan tulemaan :D
NII:::::