Sisustuslehtiä

Nitä te ihmiset teette sisustuslehdillenne? Mä olen yksinkertaisesti hukkumassa niihin, tilattu on kaikki mahdolliset. En raaskisi heittää pois, mutta nyt tilanne tuntuu karkaavan käsistä. Miten siis järkevä säilytys?
61493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse olen päätynyt siihen, että kerään leikekirjaa niistä jutuista ja kuvista, jotka ovat itselle olleet tärkeitä. En siis yritä säästää kaikkia lehtiä (nehän löytyvät kirjastoistakin). Leikekirjaa on kiva selailla ja katsoa, mitkä asiat tuntuvat vielä viiden vuoden kuluttua oman näköisiltä. Se on myös hyvä paketti, kun omaa taloa ryhtyy miettimään.

Äänestä
  • Tuo leikekirja. Sekä tuo että säästää vain kahden vuoden ajalta lehtiä. :) Tekee niistä vanhoista sitten vaikka sitä leikekirjaa..

    Vaikka minun tilanteessa olen yrittänyt koota koko lehden leikekirjan sivuille. :/

    Äänestä

Itse olen vähentänyt tilausmääriä, tsekkasin lähikirjaston sisustuslehtivalikoiman ja peruutin sen perusteella pari tilausta, lisäksi muutaman lähes kuukausittain ostamani (kalliin) brittilehden käyn lukemassa myös kirjastossa. Kotiin saakka tulleet lehdet kierrätän parin ystävän kanssa ja lopulta otan parhaat jutut talteen ja muut lehdet menee sitten (kyynelten kera) roskiin koska varastotilaa ei ole, niin ja säilön myös muutamia vanhoja numeroja tulevaisuuden varrelle jos niissä on paljonkin itseä miellyttäviä artikkeleita. Käyn kerran kesässä kirppiksellä myymässä ylimääräisiä kamoja ja olen siellä päässyt myös eroon muutamista lehdistä, kalliille lehdelle on aina kysyntää.

Äänestä

Yhtä hullu olen kuin sinäkin. Mulla on sisustuslehtiä säilöttynä kotona, lisäksi on käsityö- ja puutarhalehtiä. Mitään en raaskisi heittää pois, kun "joskus varmaan voin tarvita niitä". Oikeasti en juuri koskaan katsele niitä, mutta kun ne on liian "hienoja" heitettäväksi pois. Viisasta vois olla viedä ne kirppikselle, siististi niputettuna vaikka. Eivätpähän menisi haaskuun...

Äänestä
  • Meillä on päädytty säilyttämään kahden vuoden lehdet. Vanhat lehdet käydään läpi ja pikakelauksen jälkeen kierrätykseen! Muuten tila loppuisi kesken. Muutaman lehden olen kyllä säylyttänyt, koska niissä on vieläkin ajankohtaiset artikkelit.

    Äänestä

  • Haluaisitko laittaa lehtesi kohtuuhinnalla kiertoon? Jos, niin laitapa viestiä köyhälle näpertäjälle meiliin: [email protected].

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pilvin pimein kirjoitti:

Nitä te ihmiset teette sisustuslehdillenne? Mä olen yksinkertaisesti hukkumassa niihin, tilattu on kaikki mahdolliset. En raaskisi heittää pois, mutta nyt tilanne tuntuu karkaavan käsistä. Miten siis järkevä säilytys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu