Kirjoitin yhteen Podcastiin.. Kylläpä oli sekavaa seka hedelmä soppaa. . No, niin se onkin mikäli ei ymmärretä perus käsitteitä. Lähetää liikkeelle heti vaikka Reinkarnaatio eli uudelleen syntyminen. Raamatussa sanotaan selkeästi, että Ruumis on sielun temppeli ja piste. Sitten puhuttiin tuhat vuotisesta valtakunnasta. No jos siihen ei tarvita Reinkarnaatiota niin mitä. Eikö Jeesus ollut muka olemassa ennen maallista syntymää oli vai ei ja miten muut Paavalit ja Apostolit. Kyllä ihan Johannes Kastajaa myöten he olivat olemassa ennen maallista syntymää ja ihan ihmimisen poikana myös. Eli tämän hetkinen maallinen ruumis luodaan maallisten isien ja äitien kautta ja taivaallinen ruumis eli ikuinen ruumis missä ei naisia enää naiteta luodaan Jumalan käden ja hengen kautta... Toki tuhatvuotiseen valtakuntaan. Kysymykset kuuluu esittää, että miksi paratiisiin asetettiin se hyvän ja pahantiedon puu ja miksi tuhatvuotinen valtakunta on vielä silloin tarpeellinen. Kyllä Kyllä ihminen on sielullinen henkilö. Ei ihmisen sielu mätäne maahan, vaan liha.
Kysymys on päämärällisesti Jumalan valtakunnasta ja siitä onnesta miten se saavutetaan täydellisesti ja millaisia meidän tulisi olla. Siksihän kaikki luotiin ja ihan Jumalan omaksi kuvaksi. Sielua tässä puhdistetaan siihen ja maailma on siihen hommaan todella hyvä paikka sitä varten. Osa syntyy piiaksi ja osa orjaksi ja osa rammaksi ja ties mimmoisiin aikoihin ja paikkoihin.. silti Jumala sanoo, että hän toivoo, että kaikki pelastuvat.. juuri niin kaikki pelastuvat. .. Eli he kaikki oli silloin jo luotu maailman alusta saakka... Myös sinä joka luit tätä.
Sitten ymmärrät myös sen Raamatun pedon ja sen tarkoituksen... etkä sekoile enää. . Ja kaikki asiat mitä Raamatussa on kirjoitettu.. peto on helppo ja pedon luku on helppo .. Hei mitä sillä luvulla tarkoitetaan mihin käyttöön se on tarkoitettu ja samoin peto... Se seisoo samoin Jumalan tarkoittanana, kuin kaikki muutkin täällä. Ei ei sinulta putoa hiuskarvakaan, ettei sitä luettaisi... Eikä pyhän Hengen kiroamista anneta anteeksi.. Koska siinä on kaikki se hiuskarva myös.
Persu poika tulee tälle palstalle taas kommentoimaan.. No, Niin kävi, kuten kirjoitin viimeksi ... niiden päivystyksessä sanoo sähköposti piip piip piip.
Toki se on negatiivien kommentti, vaikka pyrin kirjoittamaan hyvin positiivisesti. Thaimaassa ihmiset uskoo jälleensyntymiseen eli Reinkarnaatioon. Toki raamatussa erotellaan ihmisen ja eläimen sielu. Sinänsä hyvin lähellä sitä mitä kristinuskosta yleensä opetellaan. Ei sanatarkasti, mutta asia ja aihetasolla.
Itse aloin käymään Thaimaassa Pattayalla Oliko 2006. Kertoja on tullut ja siitä tulin sitten asumaan tänne Aasian helteisiin. Toki Kambodzan kautta nyt Vietnamissa. Pääsin tai keplottelin itseni TK-eläkkeelle ja siinä onni osui oikeaan aikaan. Oli ehkä herra mukana. Tai oli siitä olen varma.
Kirjoitin tuon huvittaa katsella kateellisia poikia. Tottahan se on, että kun lukee kirjoituksia ja keskustelee sinne suomeen ihanuuteen, niin kyllä käy selvästi ilmi, että ajat siellä on kurjistuneet. Mitä vielä, kun minäkin asun täällä maailman halvimmassa maassa Vietnamissa, niin kuluja ei oiken ole.
Tähän tulee vastauksia kehitysmaa ja sillee, mutta katsoppa poika siellä ulos niitä palveluita mitä täällä saa ja mitä siellä sudet ja karhut ja pakkanen ikkunan takana tarjoaa. Ei ei toki me täällä olla pakosta tai ollaan toki suomeen nähden. Ei näillä eläkkeillä siellä onnellisten maassa pärjää. Eikä ole sitä lentävää sorsa-koiraa eikä visakoivu huvilaa. Eikä tehty 65 vuotta työtä täyteen eläkkeeseen. Ei tehty.
Mutta elämä pn elämisen aikaa. Naattia pitää lämmöstä ja kesästä. Te poijat lentokentällä voitte hyräillä sitä lasten laulua, että onkos tullut kesä nyt... säästää kannattaa. Tänään on kuun viimeinen päivä poijat. Minäkin säästin aika hyvin ja sitten on millä loiskuttaa. Mitens poijilla siellä jäi säästöön. Palstalla on niitäkin, jotka ei matkusta ei. Ei matkusta ei.
Joskus seuraavassa elämässä persu-poika syntyy sitten vähän lämpimämpään maahan, niin ei tarvitse palella..Eikä tarvitse ihan noin monta vuotta tehdä, kuin orja töitä.. vai eikö siellä ole niitä piika poikia myös. . . Siis ihan virallisesti.
Niin, kuten kirjoitin tuo uudelleen syntyminen on hyvin hyvin todennäköistä näin Raamatun mukaan ja toki myös Buddhalaisuuden mukaan. Tosin, siinä ei hirveästi usko auta tai voi auttaakin jos on syntynyt keskelle korpea ja niihin olosuhteisiin.. syödäänkö Suomessa iltasin ulkona vai onko se vain näiden persu-poikien etuoikeus, kun sitä lämmintä paikkaa ei aina ole. . . Varsinkin talvella.
Kukapa se kissan hännän nostaisi jo ei kissa itse. Pattayalla on aika monta kisu mirriä ja monen moista hyrrääjää. Mä katoin, kun Dubaissa on hirveästi kauniita naisia. Onhan se raha mikä tekee komeaksi tai helppo elämä. Pattayalla ja Aasiassa on näitä fake juttuja ja ne kyllä ajaa saman asian. Pukee miestä ja naista. Numbat ja sensut on tienneet pitkään. Talvi tulee tulee.
Patrayan matkan hengellinen eväste!
6
144
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä jos Saarihurma opettelisit ensin yhdyssanat.
- Anonyymi
Yhdyssanoja
tuhat vuotisesta
hedelmä soppaa
perus käsitteitä
uudelleen syntyminen
Persu poika
visakoivu huvila
piika poikia
Maantietoa
"Aasian helteisiin"? Myös Siperia on Aasiaa.
Numbat ja sensut on tienneet pitkään. Talvi tulee tulee. - Joo se tulee Numballe ja Senssulle samaan aikaan, koska Simonkylä sijaitsee Vantaalla.- Anonyymi
Ja missä lienee otsikon Patraya?
- Anonyymi
Kiitos pyhälle hengelle siitä, että keplottelin itseni TK-eläkkeelle.
Mammutit, sudet ja karhut ja onnellinen lentävä sorsa-koira ikkunan takana ja piika poikia myös.
T. Patrayan hengellinen Rapsa, Winku Tau, Vietcong - Anonyymi
Resupekka en ota koskaan mitään kantaa uskonasioihin, millään muotoa, joten en ole avauksen takana, jäljet viittaavat taas rakkaiden sylttytehtaalle, kun huomioidaan kirjoitusvirheet, jokaisella on oikeus uskoa mihin haluaa, jos et tiedä suomessa on uskovapauslaki joka sen takaa, asiasta on maininta perustuslaissa.
- Anonyymi
Resupekka otan kyllä Pupelta pyllyyn.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145895Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324007- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182966Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2502017Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881984- 1421771
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421743Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881549