Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Junanvessassa

"Saavumme Tampereelle noin kymmenen minuutin kuluttua". Havahduin konduktöörin römeään ääneen
ja koitin tajuta missä kummassa oikein olin.
Hiki valui pitkin kasvojani ja liimasi intin
karkean paidan ihoon kiinni. Hiljalleen alkoi muisti kertoilla että olin noussut junaan Helsingistä reilut tunti sitten ja kotiini oli vielä toinen mokoma.Aurinko paistoi täydeltä
terältä ja oli todella hikiset oltavat.Kaksi viikkoa huonoilla unilla "vanhojen" loppusodassa
teki tehtävänsä ja olin sammahtanut Helsingissä jo ennen kuin juna oli ehtinyt lähteä asemalta.
Vielä ehtisi käydä keventämässä ennenkuin juna
saapuisi Tampereen asemalle. Vessassa oli vielä
kuumempi kuin osastolla joten veivasin ikkunan
auki ja työnsin pään ulos ja silmäilin lähestyvää asemaa.Laskin housut alas ja koitin osua pönttöön
junan heilahdellessa vaihteiden kohdalla.
Jotenkin asia tuli hoidettua. Jäin nojailemaan
ikkunaan vasen käsivarsi leuan alla. Asemalla oli kymmenkunta ihmistä jotka odottivan junan vauhdin
hiljentymistä. Jotenkin kuin huomaamatta olin jättänyt kullini huosujen ulkopuolelle ja oikea
käsi puristeli ja venytteli kiveksiä.
Laiturilla näkyi eräs nuori nainen kireissä
farkuissa ja kevyessä paidassaan.Molemmissa käsissä nakyi olevan painavat kassit. Tämä upea
näky sai aikaan valtavan stondiksen. Oikella kädellä vedin esinahkaa varovasti edestakaisin.
Junan pysähdyttyä laiturille laskeutui iso määrä ihmisiä tupakalle. Ja onneksi ikkunan lähelle
jalkautui kolme tyttöstä kikattamaan ja vetelemään
savuja.
Kastelin käteni ja pumppasin seinällä olevasta
saippuatelineestä parikertaa kämmenelleni ja levitin liukkaan nesteen tummanpunaiseksi muuttuneen terskani alapuolelle. Tätä kohtaa
varovasti etusormella hieroen katselin muina miehinä tyttöjen kireitä takapuolia ja esiin työntyviä rintoja. Riuhdoin jalastani housut
ja nostin toisen jalkani pöntön reunalle ja vedin
esinahkaa niin paljon taaksepäin kun mahdollista.
Tämä tuntui todella aivan upealta. Saippuoin
myös vasemman käteni ja vedin takaa jalkojen
välistä kiveksiä taaksepäin voimakkaasti.
Kova litinä täytti vessan vetäessäni nyt oikella kädellä pitkiä vetoja pitkin kullia. Keskitin katseeni lähimpänä oleviin pakaroihin. Aivan
selvästi näkyi minkä malliset pikkarit tytöllä
oli jalassaan. Jalat alkoivat tutun tärinän
orgasmin tehdessä tuloaan. Työnsin vielä saippuaisen sormen peppureikään ja samalla runkkasin niin nopeasti kun kykenin.
Räjähdys oli valtava.Spermalasti lennähti pitkin
seiniä ja vessanpönttöä. Sitä valui mytyssä olevien vaatteiden päälle. Tytöt katsoivat minua
naureskellen varmaankin arvaten touhuni.
Paljon paperia kului ennenkuin kehtasin vetäytyä
vaunuun paikalleni.Junan kiihdyttäessä vauhtiaan
ajattelin että kyllä elämä on ihanaa.
23019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vähän pitenpiä KIITOS!!!ihan hyvä alku mutta sitä olis voinut viellä jatkaa esim."Katselin junaan nousevia nuoria..niillä oli kaikilla tosi hienot vartalot...kun olin saanut putsattua seinät oli kullini taas täydessä tanassaan..nyt nuoret olivat astuneet junaan enkä voinut enää katsella heitä..yhtäkkiä oveen koputettiin ja oven takaa kuuluin naurua..yhtäkkiä kuului ihana ääni:Voidaanko tulla sun kanssa sinne tiedetään kyllä mitä sä oot tekemässä! ja sitten taas kauheeta naurua..heerasmiehenä tietenkin avasin oven ja tytöt hämmästyivät valtikkaani..oven sulkeuduttua yksi tytöistä tuli eteeni ja alkoi nuolemaan samalla vedellen terskaa taaksepäin..se tuntui ihanalta..toiset tytöt olivat riisuneet toisensa ja toinen tytöistä hieroi toisen rintoja toisen maistellessa toisen nännejä...koko tämä näytös ja kuuma kulli tytön suussa sai minut värähtelemään ja sieltä se tuli taas seinille...taas alkoi se hervoton nauru mutta sitten tyttö käski minut pöntölle ja meni itse seisomaan eteeni.hän käski minun laskea housut ja alkaa nuolemaan...."

Tulis vähän parempi ja kiihottavampi...
ja toihan oli vaan ESIMERKKI!!!!

Äänestä
  • Pikkuinen!! toi oli oikeasti ihan sairaan ihanan kiihottavampaa! Kirjoita ihmeessä kokonaan oma tarina! Siitä tulisi varmasti LOISTAVA!! Solttupoika:ketään ei varmasti kiihota niin paljoa tarina käteen vetämisestä =) Actionia peliin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Solttupoju kirjoitti:

"Saavumme Tampereelle noin kymmenen minuutin kuluttua". Havahduin konduktöörin römeään ääneen
ja koitin tajuta missä kummassa oikein olin.
Hiki valui pitkin kasvojani ja liimasi intin
karkean paidan ihoon kiinni. Hiljalleen alkoi muisti kertoilla että olin noussut junaan Helsingistä reilut tunti sitten ja kotiini oli vielä toinen mokoma.Aurinko paistoi täydeltä
terältä ja oli todella hikiset oltavat.Kaksi viikkoa huonoilla unilla "vanhojen" loppusodassa
teki tehtävänsä ja olin sammahtanut Helsingissä jo ennen kuin juna oli ehtinyt lähteä asemalta.
Vielä ehtisi käydä keventämässä ennenkuin juna
saapuisi Tampereen asemalle. Vessassa oli vielä
kuumempi kuin osastolla joten veivasin ikkunan
auki ja työnsin pään ulos ja silmäilin lähestyvää asemaa.Laskin housut alas ja koitin osua pönttöön
junan heilahdellessa vaihteiden kohdalla.
Jotenkin asia tuli hoidettua. Jäin nojailemaan
ikkunaan vasen käsivarsi leuan alla. Asemalla oli kymmenkunta ihmistä jotka odottivan junan vauhdin
hiljentymistä. Jotenkin kuin huomaamatta olin jättänyt kullini huosujen ulkopuolelle ja oikea
käsi puristeli ja venytteli kiveksiä.
Laiturilla näkyi eräs nuori nainen kireissä
farkuissa ja kevyessä paidassaan.Molemmissa käsissä nakyi olevan painavat kassit. Tämä upea
näky sai aikaan valtavan stondiksen. Oikella kädellä vedin esinahkaa varovasti edestakaisin.
Junan pysähdyttyä laiturille laskeutui iso määrä ihmisiä tupakalle. Ja onneksi ikkunan lähelle
jalkautui kolme tyttöstä kikattamaan ja vetelemään
savuja.
Kastelin käteni ja pumppasin seinällä olevasta
saippuatelineestä parikertaa kämmenelleni ja levitin liukkaan nesteen tummanpunaiseksi muuttuneen terskani alapuolelle. Tätä kohtaa
varovasti etusormella hieroen katselin muina miehinä tyttöjen kireitä takapuolia ja esiin työntyviä rintoja. Riuhdoin jalastani housut
ja nostin toisen jalkani pöntön reunalle ja vedin
esinahkaa niin paljon taaksepäin kun mahdollista.
Tämä tuntui todella aivan upealta. Saippuoin
myös vasemman käteni ja vedin takaa jalkojen
välistä kiveksiä taaksepäin voimakkaasti.
Kova litinä täytti vessan vetäessäni nyt oikella kädellä pitkiä vetoja pitkin kullia. Keskitin katseeni lähimpänä oleviin pakaroihin. Aivan
selvästi näkyi minkä malliset pikkarit tytöllä
oli jalassaan. Jalat alkoivat tutun tärinän
orgasmin tehdessä tuloaan. Työnsin vielä saippuaisen sormen peppureikään ja samalla runkkasin niin nopeasti kun kykenin.
Räjähdys oli valtava.Spermalasti lennähti pitkin
seiniä ja vessanpönttöä. Sitä valui mytyssä olevien vaatteiden päälle. Tytöt katsoivat minua
naureskellen varmaankin arvaten touhuni.
Paljon paperia kului ennenkuin kehtasin vetäytyä
vaunuun paikalleni.Junan kiihdyttäessä vauhtiaan
ajattelin että kyllä elämä on ihanaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu