Turha syytellä eläkeläisiä

Anonyymi-ap

Pienen keskustelun jälkeen asiassa kuin asiassa aletaan syytellä eläkeläisiä ja meidän kasvavaa määrää. Elinkaaren toisessa päässä ollaan lapsia ja toisessa vanhuksia, jokainen sen tietää. 1950- luvulta lähtien on ollut tiedossa, paljonko meitä jonakin päivänä on. Meidän määrämme ei ole yllätys kenellekään. Koneisto olisi silti riittänyt meidän hoitamiseemme. Hoitokapasiteetin raja tuli vastaan hallitsemattoman maahanmuuton kautta. Olisi pitänyt ottaa vain sen verran, kun on henkilöstöä hoitamaan. Nyt on sitten kurjistettu kansaa ja tapeltu keskenään nuoret sekä vanhat kenen on syy, kun ei ole kanttia myöntää virhettä ja ryhtyä korjaustoimiin oikeiden asioiden suhteen.

14

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onkohan mainitsemasi muutto venäjältä todellinen syy Suomen kestävyysvajeeseen.
      Nykyeläkeläiset ei vain osanneet kasvattaa lapsia jotka osaisi tehdä lapsia.

      • Anonyymi

        Ahaa...itellä 4 lasta, 12 lastenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi. 17 olen lisääntynyt, kaikenkaikkiaan. Ja näin on moni muukin eläkeläinen. Niin, että ja lapsetkin lisääntyneet vuorollaan..

      • Anonyymi

        Ehkä isän malli oli sellainen etteivät pojat osaa tunteilla ja keskustella, koska ei isä koskaan keskustellut lastensa kanssa muusta kuin tietokoneisiin liittyvistä asioista. Ei halannut vaimoaan eikä lapsiaan koskaan. Oli läsnä samassa tilassa, mutta ei läsnä koskaan henkisesti.

      • Anonyymi

        Nykyajan nuoret hommaavat lapsensa hieman myöhemmin joten ei ketään kasvateta lapsia hommaamaan. Jokaisen oma valinta .
        Kun muistaa 60 luvun ” vahinko avioliitot”: niin ymmärtää että viisaat nuoret osaavat ajatella nenäänsä pidemmälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä isän malli oli sellainen etteivät pojat osaa tunteilla ja keskustella, koska ei isä koskaan keskustellut lastensa kanssa muusta kuin tietokoneisiin liittyvistä asioista. Ei halannut vaimoaan eikä lapsiaan koskaan. Oli läsnä samassa tilassa, mutta ei läsnä koskaan henkisesti.

        Ennenvanhaan isä nähtiin perheessä jonain auktoriteettina jota piti kunnioittaa ( siis pelätä)
        Äidit sanoivat tumille lapsilleen että ” odotappas kun isäsi tulee töistä niin saat sapiskaa”:
        Isät lepäsivät työpäivän jälkeen , äidit eivät koskaan . Remmiä tuli jos teki jotain väärin , jopa epäonnistumisistakin , tai tytöt kyllä pääsivät tukkapöllyllä usein tuhman olemisen rangaistukset.
        Niin että annetaan nuorten päättää oman elämänsä vaiheet ihan itse , ei niissä ole muilla nokan koputtamista

    • Anonyymi

      totuushan on
      AINA nuoret ovat elämänsä alussa suurissa taloudellisissa vaikeuksissa,
      niin olimme mekin puolisoni kanssa, me ostettiin asunto molemmat pani itseltään yhtä paljon alkupääomaan rahaa, ja yhteistä velkaa
      siihen aikaan palkat oli pieniä nykyisiin verrattuna,
      eikä ollu minkäänlaisia SOSSUN TUKI PALVELUITA OLEMASSAKAAN
      joten kyllä oli tiukkaa aikaa,
      noooh lapset kasvoi ja me saimme nyös velan maksettua määräaikaan mennessä mutta sitä KÖYHYYTTÄ EN UNOHDA IKINÄ se otti todella lujille,
      muistan itse kun ihailin ISÄÄNI hän oli tienannu elällkeensä KOVALLA TYÖTÄ TEKEMÄLLÄ siihen aikaan hänellä oli suhteessa suuri eläke meihin nuoriin lapsiperheisiin verrattuna, joskus kysin mielessäni miksi suomen politiikka on hullua, että lapsiperheet joutuu elämään köyhyydessä
      kun taas eläkkeellä olevat ovat vauraita nuoriin verrattuna,

      joten OLISKO NYTKI vähän saman suuntaista,
      eläkeläiset voivat suhteelisen hyvin TYÖ-ELÄKKEENSÄ kanssa kun taas lapsiperheet joilla on velkaa ja suuret menot muutenki joutuvat elämään sitä köyhempää elämää,

      en kuitenkaa osaa kertoa kuinka asia tasapainotettaisiin niin että myös lapsi perheet tulisi kohtuu hyvin toimeen sillä lapsissa on suomen tulevaisuus, ja heidän tulisi saada kohtuu hyvä koulutua
      korostaisin NYT AMMATTIKOULUJEN TÄRKEYTTÄ siis lapset koulutettaisiin semmosiin ammateihin JOISTA löytyy myös työ jokan trvin jälkikasvu voi rakentaa taas omaa elämäänsä,

      jokin on menny politiikassa pieleen kun nykyisin ei suomaliset saa töitä ja ulkomailta hankitaan kielitaidottomia töihin,
      politiikka on todella nykyisin pahasti vinksallaan.

    • Anonyymi

      "Hoitokapasiteetin raja tuli vastaan hallitsemattoman maahanmuuton kautta"

      Mitä tarkoitat ?

      Ilman maahanmuuttajia moni jäisi ilman hoivaa.
      Maahanmuuttajat ovat hyvin työllistyneet juuri hoiva-alalle,
      muuten hoitajia ei olisi tarpeeksi.
      Iäkkäänä olen kiitollinen. Minulla käy kotihoito 1 x vrk:ssa.
      Useimmiten maahanmuuttajataustainen.
      Kun olin laboratoriossa hiljattain, näytteenottaja oli maahanmuuttajataustainen.
      Toinen maahanmuuttajataustainen henkilö, lääkäri, otti minulta ihonäytteen
      luomesta.

      Kun käyn läheistäni katsomassa hoivakodissa noin joka toinen hoitaja on maahanmuuttajataustainen. Siellä on myös maahanmuuttajataustaisia
      siistijöitä. Se työ ei kelpaa suomalaisille ?
      Bussia, jolla sinne menen ajaa usein maahanmuuttajataustainen henkilö.

      Lähikaupassa puolet henkilökunnasta on maahanmuuttajataustaisia.

      Kiitokset maahanmuuttajille !

      • Anonyymi

        vitut

        kyllä pitää ensin kouluttaa suomen omat kansalaiset hoivatyöhön
        ja työllistää OMA KANSA ENSIN,

        aivan turhaa tänne on houkutella vierasperäistä työvoimaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vitut

        kyllä pitää ensin kouluttaa suomen omat kansalaiset hoivatyöhön
        ja työllistää OMA KANSA ENSIN,

        aivan turhaa tänne on houkutella vierasperäistä työvoimaa.

        Kas kun kouluttavat sairaanhoitajia suomen verorahoilla. Siis suomalaisia hoitajia jotka sitten lähtevätkin Norjaan töihin kun ovat saaneet sairaanhoitajan tittelin
        Siis Norja saa koulutettua työvoimaa, kun suomi kouluttaa omiaan sairaanhoitajiksi .äniin että kyllä suomalaisia koulutetaan koko ajan. Jos nyt et sitä tiennyt .
        Mitäs teet tälle asialle , olisko ehkä aika ajatella palkka kysymyksiä mitä tulee terveydenhuolloin palkkoihin .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vitut

        kyllä pitää ensin kouluttaa suomen omat kansalaiset hoivatyöhön
        ja työllistää OMA KANSA ENSIN,

        aivan turhaa tänne on houkutella vierasperäistä työvoimaa.

        Näin minäkin asian näen. Toki maahanmuutollekin on sijansa, mutta samaan aikaan suomalaiset ammattikoulun ja hoivakoulutuksen kautta työhön. Sitä kauttahan vasta todellinen ulkolaisen työvoiman tarvekin määräytyy. Tärkein asia kuitenkin olisi asumisella keinottelun lopettaminen. Mikään rahamäärä ei muutoin tule riittämään. Voisiko rakentamiselta edellyttää, että soluasuntoloiden lisäksi jokaiseen kerrostaloon tulee rakentaa yksi neljän huoneen soluasunto jokaista kymmentä huoneistoa kohti. Näin saataisiin 200-300 euron vuokraisia huoneita ihmisille ja asumistuki lähtisi vähenemään luonnollista tietä.

        EI ne kaikki norjaan mene turha väittää,
        suurinosa jää omalle paikkakunnalleen ja rakentaa perheesä kotimaahan,

        jos muutama menee norjaan niin onhan ne lopulta palanneet suomeen taksi, ei se norjakaa lopulta kotimaata vaoita,
        TURHA sinun on puhua soooooopaaa,

        Norjalla ja Suomella on yksi merkittävä ero. Norjassa on rahaa, Suomessa ei ole rahaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vitut

        kyllä pitää ensin kouluttaa suomen omat kansalaiset hoivatyöhön
        ja työllistää OMA KANSA ENSIN,

        aivan turhaa tänne on houkutella vierasperäistä työvoimaa.

        Ei ole ollut riittävästi omaa kansaa hakemaan töitä hoiva-alalta.

        Kaikki suomalaiset eivät voi olla hoiva-alalla.
        Muutkin työt on tehtävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin minäkin asian näen. Toki maahanmuutollekin on sijansa, mutta samaan aikaan suomalaiset ammattikoulun ja hoivakoulutuksen kautta työhön. Sitä kauttahan vasta todellinen ulkolaisen työvoiman tarvekin määräytyy. Tärkein asia kuitenkin olisi asumisella keinottelun lopettaminen. Mikään rahamäärä ei muutoin tule riittämään. Voisiko rakentamiselta edellyttää, että soluasuntoloiden lisäksi jokaiseen kerrostaloon tulee rakentaa yksi neljän huoneen soluasunto jokaista kymmentä huoneistoa kohti. Näin saataisiin 200-300 euron vuokraisia huoneita ihmisille ja asumistuki lähtisi vähenemään luonnollista tietä.

        Rakentaminen on bisnestä !!!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2012
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      902
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe