Kärtyisä emokissa

Meillä on alunperin ollut kiltti tyttökissa joka ei ole koskaan sähissyt, murissut tai raapinut ketään. Se sai tänä vuonna pentuja ja vähän ennen luovutusikää se alkoi olla äreä pennuille. Ajattelin, että tilanne helpottuu, kun pentuja muuttaa pois, yhden kuitenkin jätimme. Tilanne ei ole kuitenkaan helpottunut. Aina kun emokissa näkee pennun niin se alkaa sähisemään ja murisemaan. Jos pentu kuitenkin pääsee lähelle niin emokissa alkaa nuolemaan sitä mutta murisee samaan aikaan. Nykyään kissa murisee ja sähisee välillä jopa ihmisille. Se ei ole kuitenkaan raapinut ketään muuta kuin pentua. Täytyyköhän meidän kuitenkin luopua viimeisestäkin pennusta emokissan mielenrauhan takia vai meneeköhän tilanne muuten ohi. Olen myös miettinyt sitä jos kissa olisi kipeä mutta se ei ainakaan vaikuta siltä kun olen verrannut sitä kipeän kissan tuntomerkkeihin. Tietääkö joku muu mikä avuksi?
1374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuohon auttaa vaan aika.
Emolla tietysti vieroitus menossa. Minullakin on äitikissa joka sai pennut. Yhden pennun jätin itelleni. Pojan.
Äiti on leikattu ja Pentukin 1,5v. Vanha.
Äitikissa ärhenteli yms. Sille pennulle sen jälkeen kun pentu tuli 12 viikon ikään ja sitä jatkui kuukausi.

Nyt ne viihtyy parhaiten yhdessä, ja menevät yhdessä esim. Ulos leikkimään. Ja ompa emo tuonut sille poika pennulle hiirenkin… siin ihan kesällä joskus.
Välillä ne tappelee, ja on vähän rajun näköistä mutta sitten taan nukkuvat yhdessä ja välillä se pentu nukkuu äitinsä päällä😂 ja kumpikin näyttää ihan tyytyväiseltä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Meillä on alunperin ollut kiltti tyttökissa joka ei ole koskaan sähissyt, murissut tai raapinut ketään. Se sai tänä vuonna pentuja ja vähän ennen luovutusikää se alkoi olla äreä pennuille. Ajattelin, että tilanne helpottuu, kun pentuja muuttaa pois, yhden kuitenkin jätimme. Tilanne ei ole kuitenkaan helpottunut. Aina kun emokissa näkee pennun niin se alkaa sähisemään ja murisemaan. Jos pentu kuitenkin pääsee lähelle niin emokissa alkaa nuolemaan sitä mutta murisee samaan aikaan. Nykyään kissa murisee ja sähisee välillä jopa ihmisille. Se ei ole kuitenkaan raapinut ketään muuta kuin pentua. Täytyyköhän meidän kuitenkin luopua viimeisestäkin pennusta emokissan mielenrauhan takia vai meneeköhän tilanne muuten ohi. Olen myös miettinyt sitä jos kissa olisi kipeä mutta se ei ainakaan vaikuta siltä kun olen verrannut sitä kipeän kissan tuntomerkkeihin. Tietääkö joku muu mikä avuksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu