NEUVOKEE

Avio-eron osituksesta kyse!

Jouduin pyytämään pesänjakajaa, kun toinen osapuoli ei sitten suostunutkaan kirjoittamaan alle jo kerran sovittua osituspaperia.

Niin mietin että, kun toinen osapuoli jäi asumaan yht. asuntoon. Ja silloin teimme kirjallisen sopimuksen siitä, että hän hoitaa kaikki kulut asunnosta. Mutta hänpä meni ja pienenti pankin osuutta niin, että pääoma ei ole pienentynyt ko. aikana.

(Nyt jo asunto myyty ja pankki saatavansa saanut)

Voinko vaatia, että tappio pääoman lyhentymättömyydestä huomioitaisiin osituksessa?

Mikä olisi sopiva osuus? Puolet lainan lyhennys summasta / kk? vai jotain muuta?

Miten osituskuvio etenee ja onko jotain aikarajoja? Jos toinen osapuoli ei saavu paikalle tai anna pyydettäviä tietoja?

Vai voiko pitkittää ja kiusata loputtomiin?
2168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tappiotasi lainan lyhentymättömyydestä, koska yhteinen kotihan se oli ja toinen osapuoli hoiti ne kuviot, mitä oli sovittukin eli kulut asunnosta ja asumisesta. Ja asuntohan on yhteisellä päätöksellä myyty? Muu ei liene mahdollistakaan avioero-tilanteessa.
Pesänjakalla pitää toimittaa tiedot tuloista, menoista ja varoista kummankin. Sitten lopputulos on 50 / 50 jako netto-omaisuudesta. Voi yrittää pitkittää, mutta päätös tulee käräjiltä poissaolleeksi kirjattuna, jos ei ilmoita varallisuutta ajallaan. Haasteella sitten pyydetään tietoja ja pahimmassa tapauksessa haastettu joutuu poliisin kuljettamana ja avustamana saapumaan paikalle. Pesänjakajan palkkio (huima) otetaan kakun päältä ja loput saa riitelevä pari.

Äänestä
  • Se paperi joka tehtiin siinä luki et hän hoitaa myös lainan....

    Muuttaako se asiaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoa tarvitseva kirjoitti:

Avio-eron osituksesta kyse!

Jouduin pyytämään pesänjakajaa, kun toinen osapuoli ei sitten suostunutkaan kirjoittamaan alle jo kerran sovittua osituspaperia.

Niin mietin että, kun toinen osapuoli jäi asumaan yht. asuntoon. Ja silloin teimme kirjallisen sopimuksen siitä, että hän hoitaa kaikki kulut asunnosta. Mutta hänpä meni ja pienenti pankin osuutta niin, että pääoma ei ole pienentynyt ko. aikana.

(Nyt jo asunto myyty ja pankki saatavansa saanut)

Voinko vaatia, että tappio pääoman lyhentymättömyydestä huomioitaisiin osituksessa?

Mikä olisi sopiva osuus? Puolet lainan lyhennys summasta / kk? vai jotain muuta?

Miten osituskuvio etenee ja onko jotain aikarajoja? Jos toinen osapuoli ei saavu paikalle tai anna pyydettäviä tietoja?

Vai voiko pitkittää ja kiusata loputtomiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu