Pidän upeana asiana että yksi rohkea henkilö on tehnyt valituksen Hippos-hankkeesta. Kyseessähän on pohjimmiltaan marginaalilaji jääkiekon tukemisesta muiden urheilulajien kustannuksella. Seppäsen yöunet saa mennä vaikka kuukausiksi, mutta kyllä kaupunginvaltuustolla pitää olla parempi vastuu veronmaksajille heidän rahoistaan, vaikkakaan eivät ole edes ymmärtäneet mitä päättävät. Lisää vain valituksia ja oikeat tulevat kustannusluvut esiin liirumlaarumin sijaan.
Kankkulan Hippos
Anonyymi-ap
1651496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 165
Vanhimmat
Duunarit ne sinunkin sossu tuet maksaa
Ei maksa. Ihan perinnöillä elelen.
Vain unelmissas onneton
” Duunarit ne sinunkin sossu tuet maksaa”
-Maksoivat sinunkin peruskoulun käymisen, vaan eipä sinua ainakaan äidinkieli kiinnostanut.
Noh noh Juha. Äläs nyt takerru pikkuseikkoihin.
Enemmän pitäisi olla henkilöitä, jotka puuttuvat epäkohtiin ja tekevät valituksia. Ähtäristäkin lähti karhut kalppimaan yhden rohkean henkilön valitusten vuoksi.
Tuo sinun nillitys on yhtä kuin kärpäsen cacca Itämeressä
Karhut ei olleet kalliita ja toivat tulojakin. Toisin on Hippoksen kanssa joka megalopolikokoa vaikka ovat rakentamassa pikkukylään.
Siellä on eri hallinto-oikeus eikä taida olla yhtä hyvät suhteet Ähtärillä sinne kuin Jyväskylällä omaansa joka onnistui jo hylkäämään professorin et al tekemän.
Eiköhän tässä valittajalla ole perimmäisenä tarkoituksena "vaihtaa" Hipposhanke kahteen kouluun.
Höpöhöpö, ei valituksessa mitään kouluista. Se on netissä luettavana sivuillaan.
Hyvä välitavoite kieltämättä. Koko prosessissa näkyy selvästi se, miten vietävissä asiantuntematon kaupunginvaltuusto on, kun kyseessä on makkaran hintaa suurempi asia.
Rohkea nainen. Pidä vain pintasi. Koulut tärkeämpiä kuin joku lätkäpeli, josa isot miehet sohivat tikuilla jotain kumipalaa. Sitten raahaavat jotain peltipyttyä ympäri mailmaa.
Juuri näin!
Noh noh Juha. Äläs nyt puolustele viherlandiaa..
Koulut on tärkeämpiä kuin cheerleading hallit
Loppujen lopuksi tämän Hipposhankeen maksavat veronmaksajat, onhan jo nyt tiedossa että useilla Jyväskylän seuroilla on todella paljon velkaa kaupungille!!
https://www.sjl.fi/paikalliset/5875366
Linkitystä kääkk
Suomessa jääkiekon kiertopalkinnoksi sopisi sinkkiämpäri.
Huutokauppakeikari voisi laittaa siihen nimmarinsa, ennen kuin delaa.
Onpa rohkea tämä viherpiipertäjä totta tosiaan. Tyhmä kuin aasi.
Ja yhtä ruma kuin aasi myös...
Ja yhtä ruma kuin aasi myös..
Fiksu likka mutta kärkäs suustaan. Ymmärtää raha-asioista ihan oikeasti, hyvä että esti raksaukkojen kähminnän.
Varmaan kaupungilla luottotuomari päättämässä, miksi ne muuten tuollaista tekisi senkin jälkeen kun liikuntatieteen professori (emeritus) teki jo aiemmin valitusta asiasta.
Hipposhankkeen puuhamiehet yhden asian liike.
On ne lehmänkauppoja tehneet jotta tollasen saaneet alulle.
Tämähän on sitä korruptiota!!
Pahinta sorttia.
Kyllä Jyväskyläss lenkkipolkuja riittää! Ei kuntoiluun mitää Hippoksia tarvita.
No sinä et tarvii kuin sohvan kuntoiluus. Pari pussia sipsiä ja vähän limukkaa niin awot.
läski Kokoomuslainen kilahti!! :D
Kyllä tuo selvästi vaikuttaa joltain viherpiipertäjältä. Ei kokoomuslaisilla ole aikaa kirjoitella tällaisille höpöhöpöpalstoille.
Hippoksella kuuluu olla ravirata. Kuplahallin jääkiekkoilijoille voi puhaltaa Killerille.
Pitäähän jypillä olla moderni jäähalli, kun yleisö ei mahdu nyky kilpajäähalliin😂
Jos tapaatte tai tunnette jonkun kaupunginvaltuutetun, kysykää häneltä miten Hippoksen rahoituksen yksityiskohdat on suunniteltu tehtäväksi tulevaisuudessa.
Tyyppi punastuu ja poistuu vasemmalle!
Samaa mieltä!!!
Täysin turha rahareikä. Ikuinen moolokin kita veronmaksajille. Paskamahaökyjen kusetusprojekti vailla vertaa.
Tosi on
Sitä en ymmärrä että kerta on järviä jotka ovat talvisin jäässä niin miksei jypit ja muuta jyväskylän rusettiluistelijat voisi luistella siellä?
Ensin kolaisivst lumet pois jääktä niin tulisi hyvä alkujumppa. Spurguporukka voisvat tulla katsomaan peliä jäälle. Tilaa olisi!
Eli eiköhän sovita ettei laiteta senttiäkään veronmaksajien rahaa jääkiekkoon!
Samaa mieltä!
No jopas jotakin, piti se tämäkin päivä nähdä. Sossun elätti sopimassa kunnon kansalaisten verorahojen käytöstä. Aah, niin juu no nythän mä ymmärrän kun katselee noiden sun kirjotusvirheittes määrää. Sehän on ollut toimeentulotukipäivä tänään.
Kokoomuslainen jäi ilman yritystukia, kyllä närästää.
Ota pummi somakki, eikös sossun maksusitoumuksella pitäisi saada apteekista ilmatteeksi.
Purra eli 2004 - 2016 sossuntuilla. Joten?
Joten Hipposhanke on aivan järjetön kaupungin osuuden suhteen. Jos täysin yksityinen raha olisi sen rakentanut, niin ihan sama vaikka olisivat tehneet viisikerroksisen ja vielä velodromin katolle. Eikö Seppäsellä olekaan suhteita?
Seppäsellä on ollut niin paljon seksisuhteita että reikäpäinen ruhtinas suorastaan hohkaa punaisia pieniä kutisevia paiseita.
Sossun maksusitoumus koskee vain reseptilääkkeitä. Käsikauppa lääkkeet hankittava itse tai olla hankkimatta.
Erittäin hyvin sanottu!! Jos eivät yritykset, yksityiset sponsoroi niin kaatukoot koko liiga!! Ei kiinnosta yhtään.
Jypi Keski-Suomen ylpeys ja lippulaiva, joka ei toivottavasti uppoa!
Jypin rivit täynnä raiskaajia.
On täysin tasa arvolain vastaista rakentaa verorahoin vain pienelle hlömäärälle halleja. Kaikki kansalaiset ovat maksumiehiä.
Miten Purra halliin liittyy? Persuthan äänestivät ainoana puolueena sitä vastaan. Kokkareitten ja vassareitten projekti se on.
Toivotaan, mutta kuinka paljon on tullut jo velkaa alkukaudesta...Näkyy liian paljon tyhjiä penkkejä koristeena jypin peleissä. Tappioita, tappioita, voitto ja taas tappioputki.
Valitettavasti varmaan jonkin verran.
Taas joku saanut jypin valmennuksesta potkut. On tämä show.
Kyllä. Olen persu ja elän sossun tuilla, entäs sitten? En kuitenkaan somakkia tarvitse.
Kyllähän se keskiluokkaa ja Sinuhe Egyptiläisen äänestäjiä suututtaa. Menkööt Tampereelle.
Mites Waltarin kirja päättyikään.
Kyllä noilla rahoilla saisi jo hankittua kouluihin lisää opetusmateriaalia ,kun nyt puutyö mennään lauta lahjoituksilla ja kotitaloustunneilla tehdään max desin pullataikina! Oppikirjat kierrätetään niin monta kertaa, että ehtii sisältö jo vanhentua.
Jos neljäkakkoseen jalkaan laitetaan väkisin neljäkasit kengät, niin ontumiseksihan kulku menee.
Mutta ku jääkiekko on maailmaan tärkein peli ja niinku tärkeempää ku uskonto ainaki Suomessa!
Kaikki turha hömpätys, kuten ikäihmisten tapaamistalo (esim. Kankaalla) pitää lopettaa ja satsata kauheesti rahaa ihanaan jääkiekkopeliin! On han sen makeeta kun isot miehet polvihousuissaan hakkaavat pientä kuminpalaa kepeillä ja välillä tappelevat niin että veri roiskuu!
Kusetus sekin verojen nosto, ensi vuonna ovat taas lopettamassa samoja.
Aaatelkaa nyt Seppäsen yöunia. Ei se enää nuori mies ole. Jos ei tule Hipposta, niin viette tikkarin ukon suusta! Se saattaa viedä keppikäppänänsä vaikka Äänekoskelle!
Tämäkin porvari saa tukehtua pullaansa, kukaan ei jää kaipaamaan!!
JYP voi rakentaa oman hallinsa. Mukamas on ammattiurheilua ja veronmaksajien pitäisi kustantaa.
JYP saa romahtaa jos ei yrityksiä, yksityisiä sponsoreita löydy ja ketä kiinnostaa vaikka romahtaisi.
Isot miehet jahtaavat mustaa pientä esinettä, tökkivät mailalla! "Jee"
Toivottavasti romahtaa tämä projekti oikein kunnolla!!! Veronmaksajat tämän joutuvat loppujen lopuksi maksamaan kokonaisuudessaan.
Liitetään Jyväskylä Muurameen...siellä tehdään eikä valiteta
Jyväskylässä on niin idiootit päättäjät että tuon liitoksen jälkeen Muuramesta ei olisi mitään jäljellä!!
Sinä et kuiten tee. Luuseri.
Onko edes takeita, että pystyykö mm.urheiluseurat maksamaan korkeampia hallin käyttömaksuja? Hallien kasvaneet käyttömaksut ovat ajaneet useilla paikkakunnilla seuroja talousvaikeuksiin.
Vuokria maksavat tiloista muutkin kuin seurat esim:koulutus yhtymät. Ääääääliö.
Käsittääkseni Jypillä on talous erinomaisessa kunnossa ja halli pullistelee yleisöä liigapelissä. Eikö niin?
Kyllä, mutta tässä kysytään pystyvätkö urheiluseurat maksamaan korkeampia hallimaksuja?
Jos eivät pysty maksamaan, niin sitten täytyy hintoja alentaa tai purkaa koko halli tarpeettomana👍
Keskiarvo 3000 katsojaa.
Onko noinkin paljon?
Eikös noi mahdu vanhaankin halliin?
Nykyiseen halliin mahtuu n. 4500 henkeä.
Kaikkea muuta kuin erinomaisessa kunnossa ja otteluissa hallia koristaa tyhjät penkit sekä vierasjoukkueen voitot😂
Hipposhanke täynnä erilaisia korruptio osakeyhtiöitä ja muita korruptioviritelmiä.
Max. Kusetus
Kaiken ydin on siinä, että täysin asiassa pihalla olevaa valtuustoa viedään kuin kusiämpäriä.
Jääväsikö valtuuston entiset kiekoilijat itsensä Hippoksen päätöksenteosta?
Ei sillä ole sinänsä merkitystä. Eiväthän ne osaa edes kertotaulua.
Eikö Jypin pelien katsomisesta pitäisi maksaa?
Pitäisi! Sakot.
Asiasta toiseen, eihän kukaan ole sattunut näkemään mun pitkien kalsareiden vasenta lahetta, kun se on yhtäkkiä kadonnut..
Polviko paljaana kappas. Onko jalkoterät suorassa kulmassa
Hippos on raviradan nimi!
Nimi Hippos kuuluu raviradalle.
Hippos on raviradan nimi.
Hippos on raviradan nimi.
Periaatteessa nimi kuuluu virtahevon radalle, mutta siä kestää niin kauan kiertää se. Olkoon ravirata.
Jypi voi rakentaa yksityisen hallin asemanseudulle!
Muuramen aseman seudulle!
Pitäisi saada isot rahoittajat koripallo ja rallitähdet esim, asemanseudun hallin taakse. Jypi teki aikasen isot velat viime kaudelta.
Mitenhän tällä kaudella?
Ei hyvältä näytä, jos Jypi kyntää loppukaudenkin.
Korpivaara säästi veronmaksajilta pitkän pennin. Kiitos.
Kuinka pitkään vielä voi valittaa tuosta hankkeesta.
Ehtiikö vielä tulla muitakin valituksia?
Ei niitä kannata kerralla pistää vetämään. Jos on aihetta, niin vuoronperään. Kyllä se hiipuu sitten pois.
Hipposhanke tarvitaan, mutta kilpajäähallin paikka voisi olla asemanseutu/Lutakko!
Nyt jos esim. Liigan alle tulee A- ja B-liiga, niin voi myös käydä niinkin, että JYP joutuu pelaamaan B-liigassa ja sinne riittää varmaan 3000-4000 halli. Vai onko seuraa enää tuolloin olemassa ja onko seuralla varaa maksaa kovempia hallivuokria?
Pitäisikö nyt kummiskin vielä odottaa muutama vuosi ennenkuin tehdään uusi kilpajäähalli?
Kannattaa odottaa vielä ainakin muutama vuosi tuon kilpajäähallin kanssa, kun liiga-jypin toiminta on ollut kaikinpuolinen niin alamaissa muutaman vuoden. Kauhuskenaariona on, että seura ei pysty maksamaan mahdollisen uuden hallin kalliimpia vuokria!
Kyllähän monitoimihalli (eli jäähalli) ja toimistot olisi ainakin hyvä olla Liikenne-aseman seudulla keskustassa! Siitä olen valittajan kanssa täysin samaa mieltä!
Pienemmät hallit ja Kihu voisi olla Hippoksella ja niitä voitaisiin jo alkaa rakentamaan mahd.pian. Muissa moderneissa kaupungeissa monitoimihallit halutaan aivan keskustaan mm. aseman viereen, mutta JKL:ssä kauemmaksi keskustasta. Tässä on nyt vain kyse Jypin kiireestä!! Seuralla menee taloudellisesti heikosti ja jotain pitää saada valmiiksi mahdollisimman nopeasti vaikka muut mahdollisuudet torpaten. Täytyy ajatella asiaa laaja-alaisemmin ja tulevaisuuden tarpeet huomioiden. LUTAKON kansi-areena saisi Jyväskylän kukoistukseen!
Perustelepa hieman sitä, miten se saisi kaupungin kukoistamaan. Sama mölyäjäporukka siellä huutelisi hävyttömyyksiä ja tapahtuman jälkeen liikenne ruuhkautuisi ja pilaisi kaupungin ilmaa monta tuntia. Pieni porukka painuisi kapakoihin ja ryhtyisi tappelemaan ottelun lopputuloksesta rasittaen poliisin muutenkin vähäistä kapasiteettia.
Lutakon monitoimihalliin (=jäähalli) olisi helppo ja kätevä tulla (esim. juna, bussi) muualtakin kuin Jyväskylästä.
Siellä voitaisiin järjestää jääkiekon lisäksi erilaisia kultuuri ja liikuntatapahtumia, konsertteja, messuja esim. yhdessä Lutakon messutilojen kanssa.
Liian pieni kaupunki. Suuruudenhulluutta moinen. Tampere on juuri ja juuri kooltaan sopiva sikäläisiin urheilupaikkoihin.
Paviljonki ja tanssisali riittävät ihan hyvin.
Koukkukeppi päähäntaklaajat voivat tehdä itse oman hallinsa.
Toivotaan ettei tule enää uusia valituksia
Lisää vain valituksia jotta demokratia toimii. Kähmintä pitää läpivalaista.
Hyvä valitus.
Valitan kun ei ole neliskulmaisia golfpalloja. Yhtään en tästä kyllä tänään sano enempää.
Mielestäni täysin oikein perustein tätä projektia on valitettu. Toivon, että liiga palastellaan divareihin, niin tämä halliasia menettää merkityksensä ja veronmaksaja säästää pitkän pennin.
Hyvin kirjoitettu
Halliprojekti perustuu suhmurointiin, koska yritysjärjestelyitä pitää tehdä noin paljon. Jos kaupunki takaa koko homman, miksi se ei voi myös toteuttaa sitä. Tässä haiskahtaa asuntovaunuporukan sopimukset telttajuhlissa.
Lessu-Lehto jo kerran perääntyi. Olisiko notkumassa polun päässä?
Valtiohan voi ottaa hallin haltuunsa kun se kumminkin on rikoksentekoväline, missä pahoinpidellään vakavasti toisia ihmisiä. Tönitään tahallaan pää edellä seinään että halvaantuu ja nyrkeilläkin mätkitään. Liian iso riski se on tuollaisia rakentaa...
Erittäin hyvä näkökulma asiaan.
Tässä märännyksessä olisi Karpolle adiaa. Tai edes MOT:lle.
Mot- väki osoitti jo kiinnostusta.
Onkohan tämän hankkeen etenemisestä siis tulossa joku MOT-jakso?
Vaatii ensin kattavan tutustumisen projektiin, ettei ammuta ohi. Se vie hieman aikaa.
Mielenkiintoinen hanke ja olisi hienoa nähdä tämän Himmeli-prosessi tv:ssäkin valtakunnallisesti.
Mutta montako reikää?
Saattaisi saada monen kunnanvaltuutetun katselemaan kengänkärkiään nolona.
Sitä ne tekevät jo nyt.
Onkohan uusia valituksia vielä tullut?
Toivottavasti tulee mahdollisimman paljon valituksia kun loppujen lopuksi veronmaksajat joutuvat maksamaan tämän kuitenkin!
Kieltämättä Päivi on tehnyt ison työn selvittääkseen Hippos-hanketta. Voisiko kaupunki ottaa vastuun tuosta osaamiskeskuksen tilojen rahoituksesta ja tilojen vuokrauksista, jotta hanke saataisiin käyntiin?Kaupunki tietysti sitten kilpailuttaa mm. siivous- /huolto- ja ravintolapalvelut jne. Näin ei voi kukaan sanoa, että tämän alueen isäntä on jypi😀
Toinen vaihtoehto voi olla, että jypi rakennuttaa oman osaamidkedkuksen/monitoimihallin yksityisrahalla esim. asemanseudulle?
Paras ratkaisu olisi, että Hipposhanke käyntiin, mutta monitoimihalli Asemanseudulle/Lutakkoon!
Tämän turhempaan ei kaupunki voisi yli 200 miljoonaa laittaa. Toivottavasti päättyy koko hanke.
Kyllä nyt urheilulle rahaa löytyy, vastahan Laajavuoreen rakennettiin 500.00€ hiihtorata / latu. Mistä ne rahat otetaan, no leikataan kaikista heikoimmassa asemassa olevien palveluita: köyhät, vanhukset, vammaiset
Mitäpä muuta voi Kokoomukselta odottaa
Melko edullinenhan tuo 500€ on kunnon ladusta. Ei kannata valittaa! Kiitos Kokoomus edullisesta ladusta.
Montako metriä tuolla viidelläsadalla €urolla sai latua?
Tuo Laajavuoren hiihtolatu / hiihtoreitti maksoi 500.000€!!!!
Väität edelleen että se maksoi 500€. Puoli miljoonaa on 500000€!
Kumma kun ei Päiviä juuri pihalla näy, kapiset rakit kyllä räkyttää.
Milloin saamme tarkempaa tietoa Hippos-hankkeen aloitus ajankohdasta?
Tässä: Ei koskaan.
Eiköhän tämäkin jyrätä väksin läpi kysymättä kansalta yhtään mitään kuten Nato, valitettavasti
Ainahan voi leikata vanhustenhuollosta, kyllä päähäntaklaajat tarvitsevat hallin.
Laitetaan kaupunginhallitus siine jäälle niin kansalaiset voivat treenata jääkiekkoa!
Minusta rähmällään nuoltu Toyota- konserni voisi rahoittaa tuon hallinkin ja näin saada nimensä sen seinään. Kaikki maakunnan lippalakkiukot täyttäisivät hallin ilman muuta.
Saisiko sinne vitjakaulalle ja lakeijoille sellaisen 60:n neliön katseluboksin, jossa voisi vaikka tutustua lähemmin pelitauolla.
Zambonin kuljettajalle löytyy aina työpaikka, eiköhän Koiviston voisi laittaa Työkokeiluun!
Paljonko muuten liiga-jypillä nousisi uusitussa jäähallissa käyttömaksut? Tämä olisi erittäin kiva tietää:)
Luulisin. että käyttömaksut nousevat 30-50 %. Tietääkö joku tarkasti? Tämä valituksen jättänyt henkilö on erittäin asianosaava ja tarkka raha-asioissa, joten hän voisi olla hyvä rekry myös jypin talousjohtajaksi. Hänellä oli myös erittäin hyvä idea, että monitoimihalli tehtäisiin rautatieaseman seudulle!
Näkyykö jostain miten paljon jäävuorot nousevat juniori-jääkiekkoseuroille ja liika-jypille?
Kallista rakentaa radan päälle eikä siellä ole oikein ravintoloita. Enempi kyse kaljoittelusta jääkiekossa kuin urheilusta. Sillä Tampereella areena toistaiseksi kannattaa kun sen ymmärsivät. Voi olla ettei enää sitten kun Helsingissä vuoden päästä alkaa olla tapahtumia Hartwall Areenalla.
Jokin avoin parkkipaikka voisi olla hyvä rakentaa sinne, ilmainen parkki josta pääsee kaupunkiin.
Vaikka siihen vanhana seman edessä olevalle parkkipaikalle!
Peruspalvelut kuntoon!!
Tulee heti kun kaupunginhallitus on vaihdettu väkisin!! Muistakaa äänestää kuntavaaleissa!!
Äänestäkää kaikkea muuta kuin Kokoomusta ja PS
Viimeinen asia josta ovat kiinnostuneita. Keskustankin tahallaan tuhosivat karkoittamalla vanhukset ja laittamalla nisteille päiväkeskuksia jotta kerääntyvät kävelykadulle.
Päättäjät eivät ole Jyväskylästä.
Aiemmin valituksia tehnyt Suomi taisi olla jollei paljasjalkainen niin ainakin hyvin pitkään asunut joten ymmärsi taloudesta esittäessään vanhojen tilojen korjausta.
Tuollaiset suuret hallit eivät ole kalliita rakentaa. Laitettu nyt nolla perään kustannuksiin ja jonnekin ne vaan rahat katoavat matkalla kun yksityisiä suositaan. Kaupunki olisi voinut itse palkata rakentajat ja rakentaa paljon, paljon halvemmalla mutta välikäsiä tahtoivat.
Pitäähän sen Korruptio Kokoomuslaisen joka kaupungintalossa majailee vetää välistä!!
Kepu pellolle valtuustosta.
Jyväskylässä ei ole lestadiolaisia riittävästi rakentamaan ylihintaisia kohteita!
Liettuasta, Latviasta, Puolasta riittää rakentajia.
Joko milloin hippohanke starttaa?
Seuraavissa raveissa on useita startteja.
Ei ne lessut itse rakenna. Ne vain kuorii kermat päältä ja kusettaa asiakkaita.
Nyt jäitä hattuun hallinto-oikeus Hippos hankkeessa. Asioiden käsittelyssä tulee käyttää tasa arvoa eikä antaa jonkun yksittäisen tapauksen ohittaa jonoa. Kyllähän siellä tiedetään.
Ei saa tehdä virkavirhettä.
Kyl siin aineski vuosi vierähtää. Varovasti arvioiden.