Mitä mieltä porukka on täällä Tradenomiliitosta?
Olen liittynyt tuonne jo aiemmin, mutta on jo alkanut mietityttää tuolta ”poistuminen” johonkin muuhun liittoon.
Erityisesti ko. liitossa ”hiertää” se, että siellä pitää työttömänä ollessakin maksaa 50 prosenttia jäsenmaksusta.
Lisäksi heidän asiakaspalvelussaan olisi toivomisen varaa.
Heillä soittaessa täytyy käyttää 020-alkuista numeroa, joka ei ole normaalihintainen.
Jos asioitaan hoitaa mailitse, niin se ei ole oikeastaan sen parempaa.
Samasta asiasta voi joutua viestittelemään saman työntekijän kanssa jopa monta kertaa.
Tuonkin jälkeen voi olla, että minä puhun aidasta ja työntekijä aidan seipäästä, vaikka molemmat ovat kantasuomalaisia.
Esim. laitoin heille viimeisimmäksi mailia jäsenmaksutilanteeseeni liittyen pe:na 1.11.24.
Vielä tänäänkään 4.11.24 asia ei ole selvinnyt. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että mitä useamman viestin heille samasta asiasta laittaa, niin sitä monimutkaisemmaksi koko kuvio menee.
Välillä tuntuu jopa siltä, että he ihan tahalleen vääntelevät ja kääntelevät asioita ihan väärinpäin, jotta saavat vai mahd. paljon aikaa kulutettua tmv.
Tuossa viimeisimmässä viestittelyssä pääongelmaksi muodostui jälleen se, että ihan kaikki seikat pitäisi osata heiltä lypsää. Mitään ei siis heidän taholtaan kerrota ns. oma-aloitteisesti.
Tuon takia olenkin nyt jo luovuttanut ko. tilanteen suhteen ja estänyt heidän mailiosoitteensa, jotta eivät pääse enää ottamaan minuun mitään yhteyttä.
Jossain vaiheessa tulen siis eroamaan tuosta liitosta, koska en enää jaksa tuota heidän vatvomis-/jankkaustyyliään asiassa kuin asiassa.
Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, jos tästä on mahd. jollekin hyötyä…
Tuo viimeisin minulle TRAL:n puolelta pieleen vastannut työntekijä oli Anita Mellajärvi. Sitä edellinen oli Pia Kaarninen.
Noita on varmasti ollut muitakin, mutta tässä vaiheessa en vain ehtinyt tuon enempää ”kahlata” mailiani.
Huonojen kokemusten takia Tradenomiliiton vaihtaminen toiseen liittoon. Mihin? Onko hyviä ideoita?
Anonyymi-ap
0
173
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait263160Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3843Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68760Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3720Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha36624Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32601Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20559- 41550
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3539- 40531