Kesät toki kotona, mutta mikä paikka jos ei paras niin hyvä.
On ollut ajatuksena ostaa talo Puolangalta talvikuukausiksi
122
2775
Vastaukset
- Anonyymi
Todennäköisesti kaikki keskustan ulkopuolella olevat myytävät mökit ja talot ovat keskustapuolueen suunnittelemilla tuuliteollisuusalueilla.
Jos haluat ja siedät välkettä, huminaa ja jääpalasadetta, niin osta kiinteistö Puolangan keskustan ulkopuolelta.- Anonyymi
En minä tuulivoimaloita pelkää vaikka niissä ei ole ihan mitään järkeä. Talvipakkasella kun sähköä tarvitsee ne ei pyöri ja jos joku ei ole huollossa, niin tyyntä kun on yleensä korkeapaineessa tarvitsee vähän pyörimisen sulatustoimintoihin. Tuulivoimaloiden idea perustuu tukiaisiin. Ihan älytöntä että tuki on paljon enemmän kuin sähkön pörssihinta. Pudasjärvelläkin virolaiset perustaneet oikein firman millä kupataan. Yli kahdellekymmenelle väkkärälle lupa joista toistakymmentä heti tehdään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Oikeita puolankalaisia ei myllyt haittaa,täällä on hyvä ja turvallinen asua kunhan ei välitä muutaman hörhön valituksista!
- Anonyymi
Tontti huosiusniemeltä paras ratkaisu.
- Anonyymi
Oikeat puolankalaiset ei ole kuin kepuloiset. Kepuloiset on kaikki seniilejä. Ainoa kepuloisten perintö on haukkua kanssaihmisiä ja -kuntalaisia, joilla ajatus juoksee ja ovat aktiivisia.
Me aktiivit huolehdimme, ettei kepuloiset tuhoa kuntaamme. Ja siitä kepuseniilit arvatenkin ovat tyrmistyneitä. Emme me seniilien tyrmistystä pelkää. Sellainen antaa vain indision meidän olevan oikealla asialla. Estämässä kepuloisten kuntatuhoa.
Tervetuloa meidän aktiivien joukkoon. Kepuseniilit tunnistat lyhyestä askeleesta ja jutuista, joiden perusteella voit päätellä pään olevan lippistelineen korvike.- Anonyymi
Miksi sinulla on pää. Siksi ettei selkäranka valahda housuihin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinulla on pää. Siksi ettei selkäranka valahda housuihin
Nimen omaan näin on. Päässä humisee myllyjen lavat vaikkei niitä ole vielä yhtään. Aika paljon paljastaa ajatus maailman.
- Anonyymi
"ajatus juoksee ja ovat aktiivisia ".. siitä on jo yli puolensataa vuotta kun maakunnassa kiersi sanonta :" puolankamies , kaikki rosvo ..." olipa kyseessä Rasin ketkut tai kirkonkylän sutkit ..

Niin ja baariin ei kannata mennä. Tappelunsyyksi riittää jos toiselta paikkakunnalta. Ennen jopa ajaneet ulkopaikkakuntalaisia ja yrittäneet renkaisiin ampua. Eipä ihme jos norminainen muualta seuraa etsii. Kerran menin minäkin baarikaljalle kaverini kanssa ja heti kaksi kaveria tuli vessaan heti meitä retuuttamaan. Toinen joutui vessanpytynalle ja toisen survaisin sinne pesualtaan alla olevaan roska-astiaan. Siihen se sitten rauhoittui, mutta on minusta hieman outoa että tuollaisella asenteella lähdetään lystiä pitämään.

Näin ne täällä , kun sukulaiset keskenään naimisiin menee ja geenit on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinulla on pää. Siksi ettei selkäranka valahda housuihin
Miksi sinulla on päässäsi korvat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinulla on päässäsi korvat?
Siksi että lippiksesi pysyisi päässäsi.
- Anonyymi
Kunhan naapurissa ei asu ER, RH tai MP.
- Anonyymi
Tai ZZ-top!
- Anonyymi
Kunnasta löytyy suuri joukko asukkaita ja osa-aikaisia asukkaita, jotka pitää huolen ettei ainuttakaan propellia nouse.
Tervetuloa kotikuntaamme, me huolehdimme Teistä.
https://www.puolankainfo.fi/post/taloustukimus-tutki-kuntalaisten-ja-vapaa-ajan-asukkaiden-mielipiteitä-suhtautuminen-tuulivoimaan-t - Anonyymi
Muualla Suomessa kunnan tulopohja on tuplattu tuulivoimaloiden verotuotoilla. Meinaako Puolanka pärjätä jatkossa omillaan? Rollamummoillako elinvoimaa tehdään?
- Anonyymi
Valittajat on rahaihmisiä, ne ei tarvitse tuloja. Tai sitten ovat tyhmiä ! Kuten ovatkin.
- Anonyymi
On se keskustapuoluelaisilla mielikuvitusmaailma.
Tuulivoiman myötä on usea kunta joutunut nostamaan tuloveroprosenttiaan. Vain harva kunta on voinut tuulivoiman myötä pitää tuloveron ennallaan. Tuulivoiman myötä ei nyt mikään kunta ole voinut laskea tuloveroprosenttia. Tuloveroprosentin laskijat ovat tuulivoimatoteutus ja tuulivoimasuunnitelmavapaita kuntia.
On suuri ero, ja koko ajan suurenee vaalien alla, oikean toteutuneen elämän ja keskustapuolueen mielikuvamaailman välillä.
Äänestäkää todellisuutta, ei keskustapuolueen mielikuvitusmaailmaa.
Laitahan keskustapuoluelainen faktaa tuosta mielikuvitusmaailmanne tulopohjan tuplaamisesta. Minä voin kyllä laittaa vastapainona, jos voit tuoda esiin mielikuvitusmaailmasi faktan, faktaa tuulivoiman aiheuttamasta menopohjan tuplaantumisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se keskustapuoluelaisilla mielikuvitusmaailma.
Tuulivoiman myötä on usea kunta joutunut nostamaan tuloveroprosenttiaan. Vain harva kunta on voinut tuulivoiman myötä pitää tuloveron ennallaan. Tuulivoiman myötä ei nyt mikään kunta ole voinut laskea tuloveroprosenttia. Tuloveroprosentin laskijat ovat tuulivoimatoteutus ja tuulivoimasuunnitelmavapaita kuntia.
On suuri ero, ja koko ajan suurenee vaalien alla, oikean toteutuneen elämän ja keskustapuolueen mielikuvamaailman välillä.
Äänestäkää todellisuutta, ei keskustapuolueen mielikuvitusmaailmaa.
Laitahan keskustapuoluelainen faktaa tuosta mielikuvitusmaailmanne tulopohjan tuplaamisesta. Minä voin kyllä laittaa vastapainona, jos voit tuoda esiin mielikuvitusmaailmasi faktan, faktaa tuulivoiman aiheuttamasta menopohjan tuplaantumisesta.Vaikka tätä.
https://yle.fi/a/74-20035461
Sitäpaitsi, tuulivoima on nykyaikaa. Haluatte tai ette. En ole kepulainen :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka tätä.
https://yle.fi/a/74-20035461
Sitäpaitsi, tuulivoima on nykyaikaa. Haluatte tai ette. En ole kepulainen :)Tuohan on nimenomaan uutinen keskustapuolueen mielikuvamaailmasta, ei toteutumasta.
Mikä on keskustapuoluelainen esiin tuomiesi kuntien todellinen tämän päivän toteutumatilanne.
Tuulivoima on mennyt aikaa. Euroopan maat pyrkivät siitä ja sen tuhosta eroon kaikin keinoin, niin toki keskustapuolueelle se on nykyaikaa Suomea korruptiokiimassa tuhotessaan.
- Anonyymi
Miksi kepulit vihaavat niin suunnattomasti omaa kotikuntaansa, että sallivat sen tuhoamisen? Yhdessä tuulivoimalassa 1-2 m3 öljyjä. Kymmenessä 10-20 m3. Siitä voitte päätellä kuinka mittava saastuttaminen on mahdollista vaaroilla ja metsissä sekä puroissa ja joissa.
Tervetuloa meidän kotikuntaamme. Me lyömme keputuholaisille luun kurkkuun.- Anonyymi
Kysymys sulle kaheli. Paljonko voimalat on pilanneet luontoa puolangalla. Vastaus ei yhtään kun niitä ei ole. Otappa valittaja iltalääkkeet ja mene nukkumaan.
- Anonyymi
Loistavaa!!! Kepuleille luu kurkkuun ja asuinkunta kuntoon. Loppuu kepulien valitukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys sulle kaheli. Paljonko voimalat on pilanneet luontoa puolangalla. Vastaus ei yhtään kun niitä ei ole. Otappa valittaja iltalääkkeet ja mene nukkumaan.
Edellä keskustapuoluelainen tuo hyvin esille, ettei keskustapuoluelaiset tiedä mitä heidän pormestarinsa touhuaa ja tuhoaa.
Puolangalla on pilattu luontoa tuuliteollisuuden tarpeisiin jo paljon. Me keskustapuolueen ulkopuoliset kansalaiset tiedämme, että keskustapuolue on tuhonnut luontoa esimerkiksi tuulimittausmastoilla.
- Anonyymi
Näistä Puolanka sivuista saa sen kuvan, että aika yksituumaista ja sopuisaa on väki. Eli ilman muuta joukkoon tummaan.
- Anonyymi
Viikon vitsi :)
- Anonyymi
Kaksi rähisijää poikkeaa yksituumaisesta ja sopuisasta valtavirrasta.
- Anonyymi
Kepulit jos olisin yksi teistä, ymmärtäisin puolankalaisissa olevan rajallisen määrän imbesillejä, jotka tarttuu teidän kotikunnan paskomiseen, tuhoamiseen ja ulkolaisille huijarifirmoille lahjoittamiseen. Vielä vähemmän heitä on muualta muuttoa suunnittelevissa.
Tervetuloa talon ostaja! Meillä on täällä miehiä ja naisia jotka puolustaa sinunkin laillisia oikeuksia paikallisilta kepurosvoilta.- Anonyymi
Onko paikkakunnalla aktiivinen vasemmistoliike?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko paikkakunnalla aktiivinen vasemmistoliike?
Ei taida olla ,vain 2 kahelia joiden päät on vinksahtanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko paikkakunnalla aktiivinen vasemmistoliike?
On tietävä, arvostettava, toimiva ja kasvava vasemmistoedustus.
- Anonyymi
Tällaiset kommentit on kolmanteen potenssiin tehokkaampia kuntamarkkinoinnissa, kuin kepulaisten leader-avustuksilla tekohengittämät meiltä-muualle hankkeet. Siinä hankkeessa tuli ainoastaan poismuuttoa eli verorahat meni kankkulan kaivoon.
Talojen ostajakandidaatit lukee ja näkee omin silmin paikkakunnalla olevan aktiiveja, jotka pyyhkii pöytää kepuroistoilla. Niillä roistoilla jotka pyrkii toimimaan kuntalaisten tahdon ja etujen vastaisesti. Jopa rikollisesti. Alla näyte kepurikollisuudesta, jossa varastettiin vähävaraisilta kuntalaisilta 120 000 euroa ja josta tuli tuomio. Kepurosvot estivät terveydenhoitoalan yritysten vapaan ja rehellisen kilpailun.
https://www.kkv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/markkinaoikeus-maarasi-puolangan-kunnalle-120-000-euron-seuraamusmaksun-sote-palveluiden-laittomasta-suorahankinnasta/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällaiset kommentit on kolmanteen potenssiin tehokkaampia kuntamarkkinoinnissa, kuin kepulaisten leader-avustuksilla tekohengittämät meiltä-muualle hankkeet. Siinä hankkeessa tuli ainoastaan poismuuttoa eli verorahat meni kankkulan kaivoon.
Talojen ostajakandidaatit lukee ja näkee omin silmin paikkakunnalla olevan aktiiveja, jotka pyyhkii pöytää kepuroistoilla. Niillä roistoilla jotka pyrkii toimimaan kuntalaisten tahdon ja etujen vastaisesti. Jopa rikollisesti. Alla näyte kepurikollisuudesta, jossa varastettiin vähävaraisilta kuntalaisilta 120 000 euroa ja josta tuli tuomio. Kepurosvot estivät terveydenhoitoalan yritysten vapaan ja rehellisen kilpailun.
https://www.kkv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/markkinaoikeus-maarasi-puolangan-kunnalle-120-000-euron-seuraamusmaksun-sote-palveluiden-laittomasta-suorahankinnasta/ESA puhut paskaa niinkuin aina.
- Anonyymi
Osta talosi ennemmin ranualta. Sieltä valittaja on ajettu pois
- Anonyymi
Me keskustapuolueen ulkopuoliset toivotamme tervetulleeksi Puolangalle.
Meillä ei ole keskustapuolueen tavoin meiltä muualle hanketta, vaan tavoite turvata ja taata elämisen arvoinen elämä ja sen mahdollisuus Puolangalla.
Kun pitää etäisyyttä keskustapuolueeseen, eikä alistu heidän korruptioonsa, niin Puolangalla on vielä tuulivoimavapaa terveen elämän mahdollisuus. Tämä mahdollisuus on toki keskustapuolueen painajainen ja sen poistamiseksi keskustapuolue on valmis käyttämään kaikki Puolangan kuntalaisten yhteiset rahat ja resurssit.
Muuta Puolangalle ja vältä keskustapuoluetta, niin elämä on elämisen arvoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me keskustapuolueen ulkopuoliset toivotamme tervetulleeksi Puolangalle.
Meillä ei ole keskustapuolueen tavoin meiltä muualle hanketta, vaan tavoite turvata ja taata elämisen arvoinen elämä ja sen mahdollisuus Puolangalla.
Kun pitää etäisyyttä keskustapuolueeseen, eikä alistu heidän korruptioonsa, niin Puolangalla on vielä tuulivoimavapaa terveen elämän mahdollisuus. Tämä mahdollisuus on toki keskustapuolueen painajainen ja sen poistamiseksi keskustapuolue on valmis käyttämään kaikki Puolangan kuntalaisten yhteiset rahat ja resurssit.
Muuta Puolangalle ja vältä keskustapuoluetta, niin elämä on elämisen arvoista.Sanoisin kokemuksesta, että elämä on loistavaa...kun suhtaudut kepukieroiluun kriittisesti. Ja ennen kaikkea omilla aivoilla. Keput on vuosisatojen saatossa sukuruts...u ja siksi erittäin alttiita propagandalle, huhuille, olettamuksille ja luuloille. Tieto on valtaa ja kepuleilla puuttuu tieto. Luuloja on sitäkin enemmän.
Tervetuloa meidän kotikuntaamme!
Me takaamme sinun oikeusturvasi kepukieroilijoilta. Lue uusin Puolanka- lehti niin näet miten keput kieroili kirkkovaltuustossa ja -hallituksessa. Sinnekin on keput pesiytyneet. Juuri ne joilla vähiten aivotoimintaa ja joilla äänimäärä ei riitä kunnanvaltuutetuksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoisin kokemuksesta, että elämä on loistavaa...kun suhtaudut kepukieroiluun kriittisesti. Ja ennen kaikkea omilla aivoilla. Keput on vuosisatojen saatossa sukuruts...u ja siksi erittäin alttiita propagandalle, huhuille, olettamuksille ja luuloille. Tieto on valtaa ja kepuleilla puuttuu tieto. Luuloja on sitäkin enemmän.
Tervetuloa meidän kotikuntaamme!
Me takaamme sinun oikeusturvasi kepukieroilijoilta. Lue uusin Puolanka- lehti niin näet miten keput kieroili kirkkovaltuustossa ja -hallituksessa. Sinnekin on keput pesiytyneet. Juuri ne joilla vähiten aivotoimintaa ja joilla äänimäärä ei riitä kunnanvaltuutetuksi.Otapa selvää mikä on psykoosi. Jos et tiedä mene heti hoitoon se on vakava tilanne.
- Anonyymi
Se hyvä. Kuitenkin Kainuussa ihmiset ja luonto vetää puoleensa. Suomussalmella olisi halpoja uudehkoja taloja. Maisemissakaan ei kyllä olisi valittamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoisin kokemuksesta, että elämä on loistavaa...kun suhtaudut kepukieroiluun kriittisesti. Ja ennen kaikkea omilla aivoilla. Keput on vuosisatojen saatossa sukuruts...u ja siksi erittäin alttiita propagandalle, huhuille, olettamuksille ja luuloille. Tieto on valtaa ja kepuleilla puuttuu tieto. Luuloja on sitäkin enemmän.
Tervetuloa meidän kotikuntaamme!
Me takaamme sinun oikeusturvasi kepukieroilijoilta. Lue uusin Puolanka- lehti niin näet miten keput kieroili kirkkovaltuustossa ja -hallituksessa. Sinnekin on keput pesiytyneet. Juuri ne joilla vähiten aivotoimintaa ja joilla äänimäärä ei riitä kunnanvaltuutetuksi.Sinun aivotoimintasi on puhdas nolla.
- Anonyymi
Kuten huomaat talon ostaja, kepuhuijarit ottavat lämpöä kun kertoo totuuden heistä. Kyllä me turvaamme sinunkin oikeusturvasi täällä. Ei näistä kepureppanoista ole oikeudellisissa keisseissä mitään vastusta. Tiedät kyllä miksi ei ole. Tulehan meidän paratiisiin. Täällä on kesää talvea ilmainen teatteri, kun katselee kepureppanoista.
- Anonyymi
Tarinansi kertoo kaiken sinusta...
- Anonyymi
Olet turvassa kepuliroistoilta, jotka todellisuudessa ovat apukoulutasoisia seniilejä. Annat meille tiedot, mikäli sinua kepulihuijarit yrittää kusettaa hallinnollisissa asioissa niin me avustamme sinut ilmaiseksi voittajaksi. Eikö olekin reilua?
Sinua tuijotetaan kepuhuijareiden keskuudessa kuin lehmä tuijottaa uutta navettaa. Syynä on sisäsiittoisuus ja häpeilemätön sukuruts..s. Kepuseniilit tuijottaa ja miettii kukahan serkkupariskunta on sinun esivanhempia. Eikä löydä siihen vastausta. Näin matalalla ja alhaisella tasolla on kepuseniilien ajattelun taso. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet turvassa kepuliroistoilta, jotka todellisuudessa ovat apukoulutasoisia seniilejä. Annat meille tiedot, mikäli sinua kepulihuijarit yrittää kusettaa hallinnollisissa asioissa niin me avustamme sinut ilmaiseksi voittajaksi. Eikö olekin reilua?
Sinua tuijotetaan kepuhuijareiden keskuudessa kuin lehmä tuijottaa uutta navettaa. Syynä on sisäsiittoisuus ja häpeilemätön sukuruts..s. Kepuseniilit tuijottaa ja miettii kukahan serkkupariskunta on sinun esivanhempia. Eikä löydä siihen vastausta. Näin matalalla ja alhaisella tasolla on kepuseniilien ajattelun taso.Herra varjele meitä kaltaisiltasi tolloilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet turvassa kepuliroistoilta, jotka todellisuudessa ovat apukoulutasoisia seniilejä. Annat meille tiedot, mikäli sinua kepulihuijarit yrittää kusettaa hallinnollisissa asioissa niin me avustamme sinut ilmaiseksi voittajaksi. Eikö olekin reilua?
Sinua tuijotetaan kepuhuijareiden keskuudessa kuin lehmä tuijottaa uutta navettaa. Syynä on sisäsiittoisuus ja häpeilemätön sukuruts..s. Kepuseniilit tuijottaa ja miettii kukahan serkkupariskunta on sinun esivanhempia. Eikä löydä siihen vastausta. Näin matalalla ja alhaisella tasolla on kepuseniilien ajattelun taso.Taidanpa minäkin muuttaa kun paikkakunnalla näin osaavia ja aktiivisia asukkaita. Eivätkä ole korruptiokepulaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet turvassa kepuliroistoilta, jotka todellisuudessa ovat apukoulutasoisia seniilejä. Annat meille tiedot, mikäli sinua kepulihuijarit yrittää kusettaa hallinnollisissa asioissa niin me avustamme sinut ilmaiseksi voittajaksi. Eikö olekin reilua?
Sinua tuijotetaan kepuhuijareiden keskuudessa kuin lehmä tuijottaa uutta navettaa. Syynä on sisäsiittoisuus ja häpeilemätön sukuruts..s. Kepuseniilit tuijottaa ja miettii kukahan serkkupariskunta on sinun esivanhempia. Eikä löydä siihen vastausta. Näin matalalla ja alhaisella tasolla on kepuseniilien ajattelun taso.Jopa on pokkaa haukkua. Ethän sinä muuta osaakkaan kun olet itse apukoulun oppilas. Mainitset sen niin usein että se on jäänyt sinun päähäsi.
- Anonyymi
Puolanka on Kainuun parhaiten johdettu kunta. Pari tollukkaa rähisee, niistä ei kannata välittää.
- Anonyymi
Puolanka on maan henkisesti sairain kunta. Laittomuus ja rakenteellinen korruptio kukoistaa.
https://www.kkv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/markkinaoikeus-maarasi-puolangan-kunnalle-120-000-euron-seuraamusmaksun-sote-palveluiden-laittomasta-suorahankinnasta/
Puolangan kunta on sairain työyhteisö maassamme. Otetaan hieman verrokkia.
Kaikki palkansaajat maassamme vuonna 2022 sairaspoissaolojen määrä oli 13 työpv/ henkilötyövuosi.
Vankeinhoidon alalla vuonna 2023 sairaspoissaolot 16,6 työpv/ henkilötyövuosi (yli 1600 työpv/ vuosi)
Puolangan kunta vuonna 2023 sairaspoissaolot 18,7 työpv/ henkilötyövuosi.
Rääkkylän kunnassa oli vastaavana aikana 59 työntekijää ja sairaspoissaoloja 662 työpäivää. Eli keskimäärin 11,3 työpäivää/ henkilötyövuosi.
Puolangan kunnan sairaspoissaolot oli vuoden 2023 aikana + 65,5 pros. yksikköä suuremmat kuin Rääkkylän kunnassa.- Anonyymi
Vain pari keputollukkaa kehuu maanviljelijästä pormestariksi nostettua tumpeloa, joka kepulainen. Älä välitä näistä parista tollukasta ja kepulaisesta lannanlapioijasta, jolla ei koulutusta kunnanjohtoon.

Toinen rähisijöistä näyttää heränneen.
- Anonyymi
Ole huoletta potentiaalinen maalle muuttaja.
Me turvaamme sinun oikeusturvasi. Kepurikollisilta.
Kepurikolliset on erikoistuneet rötöstelemään kuntalaisten kanssa. Etenkin niiden, jotka ei piittaa kepuääliöistä. Kepuääliöt on aivan paperia. Kaatuvia seniilejä vailla aivotoimintaa. Kuntalaisista nämä seniilit ei pidä. Koska ovat vuosisataisen sukurutsan uhreja.
Kuten kommenteista itse voit lukea, kepuääliöt on ihmisvihaajia.- Anonyymi
Tukiaiset tulee varmaan kaikesta katkeruudesta.
- Anonyymi
Tänne muuttavalle.
Kepuhuijarit elävät mielikuvatodellisuudessa, jolla ei ole kiinnekohtaa reaalitodellisuuden kanssa.
Kepulaiset kuvittelevat puolankalaisten olevan monoliittinen ryhmä sukurutzzaajia tai muuten sisälle kääntyneitä/sisäsiittoisia, vähä-älyisiä. Kepulit pelkäävät kohdata sellaisia, jotka tunnistavat kepulien todellisuuden. Ja vielä enemmän pelkäävät niitä, jotka avoimesti tuovat julki nämä kepulien mielikuvatodellisuuden. Suorastaan vihaavat. Siksi sinäkin voit olla potentiaalinen sisäsiittoisten puolankalaisten vihan kohde.
Tunnettua ja tieteellisesti varhain todettua, mitä tapahtuu kun sukulaissuhteisia pariutuu taikka liian pieni populaatio (sisäsiittoisuus) pariutuu vuosisatoja. Nyt nämä sisäpopulaation lopputulokset esiintyvät "kunnan päättäjinä". Kepulaisina. Mitättömillä kyvyillä ja valmiuksilla. Häpeällisinä kävelevinä sisäsiittoisuuden mannekiineina.- Anonyymi
Puolanka on Kainuun parhaiten johdettu kunta. Seuraavissa kuntavaaleissa äänestämme kaikki pormestaria.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolanka on Kainuun parhaiten johdettu kunta. Seuraavissa kuntavaaleissa äänestämme kaikki pormestaria.
Tämä sama kepujen sukuruzzauksen lopputulos kehuu äänestävänsä kaikkien puolankalaisten puolesta.
Kuten reaalitodellisuudessa tiedämme, tämä ruzzauksen mannekiini äänestää vain yhdellä (1) äänellä. Kehuu äänestävänsä kepurosvoa, joka saastuttanut koko työyhteisön sairaaksi.
Mieleltään sairaaksi. - Anonyymi
Niin no siinähän se geenipohja supistuu. ihan samoin kuin jalostetulla koirilla joita monta tuhatta ympäri maailmaa. Vain 50 geenipohja ja ne ei enää voi lisääntyä. Näyttelyissä valitaan maailman muotovaloksi. Selkäranka köyristynyt, silmäluomet nurinpäin ja rähmettä kokoajan valuu. Jääpussi kaulanalla ettei kuolaansa tukehdu. Kannattaisi uutta verta aina naapurikunnista etsiä.
- Anonyymi
Puolanka on maan henkisesti sairain kunta. Laittomuus ja rakenteellinen korruptio kukoistaa.
https://www.kkv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/markkinaoikeus-maarasi-puolangan-kunnalle-120-000-euron-seuraamusmaksun-sote-palveluiden-laittomasta-suorahankinnasta/
Puolangan kunta on sairain työyhteisö maassamme. Otetaan hieman verrokkia.
Kaikki palkansaajat maassamme vuonna 2022 sairaspoissaolojen määrä oli 13 työpv/ henkilötyövuosi.
Vankeinhoidon alalla vuonna 2023 sairaspoissaolot 16,6 työpv/ henkilötyövuosi (yli 1600 työpv/ vuosi)
Puolangan kunta vuonna 2023 sairaspoissaolot 18,7 työpv/ henkilötyövuosi.
Rääkkylän kunnassa oli vastaavana aikana 59 työntekijää ja sairaspoissaoloja 662 työpäivää. Eli keskimäärin 11,3 työpäivää/ henkilötyövuosi.
Puolangan kunnan sairaspoissaolot oli vuoden 2023 aikana + 65,5 pros. yksikköä suuremmat kuin Rääkkylän kunnassa.- Anonyymi
Eikös työttömyys ja varsinkin työkyvyttömyys ole siellä myös isossa prosentissa suhteessa muuhun maahan.
- Anonyymi
Puolanka on paras kunta. Varsinkin hallinto huippuluokkaa.
- Anonyymi
Viime kunnanvaltuustonkokouksen ryhmäkuripalaverissa on pormestari saanut viimein opetettua kepuleilleen toisenkin lauseen. Siis ennenäkemätöntä keskustapuoluelaiselta kaksi peräkkäin kirjoitettua lausetta. Varmasti monen tunnin kuri ja opetusrupeama.
Kuluvalla valtuustokaudella ei enää kyllä keskustapuoluelaiset kerkeä opetella kolmen lauseen kirjoittamista.
- Anonyymi
Kannattaako? https://yle.fi/a/3-10275211
- Anonyymi
Nyt on kannattanut. Kerran kaatui, mutta sen jälkeen toistaiseksi pystyssä.
Jospa kunnan tekninen puoli otti toisella kerralla muutamalla kymmenellä tuhannella konsulttiapua lujuuslaskelmiin ja maansiirtotöihin. Saattoi mennä satakin tuhatta paikallisten kepulikuorma-autokaivurisuhmuroijien elättämiseen.
- Anonyymi
Minä ainakin sinuna hommaisin täältä jonkun tytöntopukan ja asuisin hänen kanssaan kesät talvet kotona. Ei se kaksin kaamoskaan kauan kestä.
- Anonyymi
Jos on punalihasta aika menee kuin siivillä.
- Anonyymi
Muuttajakandidaatille /kandidaateille
Tässä tuore esimerkki, kuinka me valveutuneet lyömme kepurikollisille ja rosvoille luun kurkkuun. Joskus joudumme lyömään muutakin heidän kurkkuun.
Tervetuloa.
Me hoidamme sinunkin oikeusturvaasi täällä puolangalla.
Täällä ei kepurovot hillu.
Kuten arvaat, tällä suolijärvisellä kepuroistolla on turha enää haaveilla ns. leppoisista eläkepäivistä. Hänellä ja puttiinilla niitä ei ole.
Reilua? Eikö vaan.
Tulehan meidän remmiin. Kepuroistoista tekemään omanlauistaan rogues galleryä.
Alla vielä galleriaasi uusimman roiston kuva.
https://yle.fi/a/74-20127196
Väsähtäneen näköinen vihannes? Näyttää 80-vuotiaalta.- Anonyymi
Itse taidat olla roistojen roisto
- Anonyymi
kepurosvosta tässä lisätietoja.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ae4791d9-fa93-41bf-8f65-b09e4c48623f
- Anonyymi
En kyllä Puolangalle uskaltaisi muuttaa vieraalta paikkakunnalta. Poariin jos meet turpiin tuloo ja syyksi riittää että olet muualta. Sitä se sisäsiittoisuus tekee ja muukin sivistyksen puute.
- Anonyymi
Vanhaa skeidaa. Pelkkiä kepuvanhuksia, joista ei kellekään itseään kunnioittavalle ole haittaa. Täällä sylkäistään päin kepua ja ohitetaan seniilit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhaa skeidaa. Pelkkiä kepuvanhuksia, joista ei kellekään itseään kunnioittavalle ole haittaa. Täällä sylkäistään päin kepua ja ohitetaan seniilit
Kokemuksesta puhun taikka oikeasti kirjoitan. Kerran menin serkkupojan kanssa kaljapaarin vessaan ja heti kaksi kylän hampparia jälkeen lähti. Tuli minua muka leikkimielisesti retuuttamaan ja pistin sen vasemmalla kädellä sinne vessanpöntön nurkkaan. Kaveri oli survaissut toisen sinne lavuaarin alle. Näin sitä kannattaisi valita ehkä uhrit paremmin. Nämä oli näitä, mutta enemmistö on kuitenkin Kainuussa mukavinta seuraa ja siksi usein käyn.
- Anonyymi
Moni Puolangalta kakkosasunnon ostaja harmittelee, kun joutuu palaamaan töiden vuoksi takaisin. Hyvin kuulostavat Puolangalla viihtyvän.
- Anonyymi
Siksi minäkin Puolangalla varmaan pienessä yhteisössä viihtyisin. Ei se Puolankakaan tosin ole kuin ennen ihan samoin kuin muutkin Kainuun ja Koillismaan kunnat. Väki vähenee vain vähenemistään ja palvelut ja liikkeet lopettaneet kannattamattomina. Toistaiseksi minulle riittäisi vain nuo peruspalvelut.

Se vain ihan pikkuvika ettei tänne sinua kukaan kaipaa.

Puolangan terveyspalvelut Suomen parhaat,muut palvelut ok.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan terveyspalvelut Suomen parhaat,muut palvelut ok.
Se vielä haittapuolena muutamia hörhöjä,mutta kun heistä ei välitä niin pitäjä parasta priimaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se vielä haittapuolena muutamia hörhöjä,mutta kun heistä ei välitä niin pitäjä parasta priimaa!
Niin joo osaahan he uhrinsa valita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin joo osaahan he uhrinsa valita.
Vanha puolankalainen sananlasku: räkänokastakin mies tulee vaan ei tyhjän valittajasta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se vain ihan pikkuvika ettei tänne sinua kukaan kaipaa.
Sanoitpas häijysti. Tuollaisiako siellä nykyään asuu! Hyvä tietää että minä ainakin aion pysyä kaukana. No en edes suunnittele muuttoa sinne, mutta...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se vain ihan pikkuvika ettei tänne sinua kukaan kaipaa.
Siksipä taidan siirtyäkin Suomussalmen suuntaan. Siellä on taloja kohtuuhintaan ja maisemat mitä parhaat. On tämä talonostokin siirtynyt jo niin pitkälle talveen, jotta taidan asustella kotitaloa ja mietiskellä vielä vuoden. Tuo oli tyypillinen Puolankalaisen sisäsiittoisen tervetuliaispuhe ja ei oikein kiinnosta. Samaa vuosikymmeniä on sitä jatkunut ja sivistyksestä olette kyllä kaukana jos viereisiin kuntiin vertaa. Ei tuo terveydenhuolto ole teillä millään mallilla, tai sitten ette ole älynneet hoitoon hakea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanha puolankalainen sananlasku: räkänokastakin mies tulee vaan ei tyhjän valittajasta!
Tyhjän naurajasta se on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksipä taidan siirtyäkin Suomussalmen suuntaan. Siellä on taloja kohtuuhintaan ja maisemat mitä parhaat. On tämä talonostokin siirtynyt jo niin pitkälle talveen, jotta taidan asustella kotitaloa ja mietiskellä vielä vuoden. Tuo oli tyypillinen Puolankalaisen sisäsiittoisen tervetuliaispuhe ja ei oikein kiinnosta. Samaa vuosikymmeniä on sitä jatkunut ja sivistyksestä olette kyllä kaukana jos viereisiin kuntiin vertaa. Ei tuo terveydenhuolto ole teillä millään mallilla, tai sitten ette ole älynneet hoitoon hakea.
Tervemenoa.
- Anonyymi
Mehtäukkojen kojuja ollu myynisä 1000€ ylös pääin
- Anonyymi
Suomeen suunnitellaan jopa 300–350 m korkeita tuulivoimaloita, sijoitettavaksi vähimmillään 1 km etäisyydelle asunnoista. Uusien pohjoismaisten tutkimusten perusteella tuulivoimalat laskevat kiinteistön arvoa sitä enemmän, mitä lähempänä kiinteistöä (erityisesti etäisyyksillä 0–3 km), ja mitä useammasta ja korkeammista voimaloista on kyse. Vaikutus voimistuu entisestään välkevaikutuksen takia. Suomen tuulivoimateollisuuden hyvin suppean tutkimuksen mukaan voimaloilla ei ole negatiivista vaikutusta myyntihintoihin. Asuinkiinteistökauppojen ajankohtia verrattiin tuulivoiman käyttöönottoajankohtiin (jolloin hinta on jo laskenut) sekä valtakunnalliseen hintatasoon. Tilastoista puuttuvat myös kiinteistöt, joita ei saa kaupaksi – välittäjät eivät ota kiinteistöä myyntiin, ostajat kaikkoavat, ja pankit eivät myönnä lainaa heikentyneen vakuusarvon vuoksi.
https://www.sttinfo.fi/tiedote/69995251/tuulivoimalat-laskevat-tutkitusti-asuntojen-ja-loma-asuntojen-arvoa?publisherId=69819944 - Anonyymi
Ei ne muutkaan asunnot näytä juuri sen kalliimpia olevan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomeen suunnitellaan jopa 300–350 m korkeita tuulivoimaloita, sijoitettavaksi vähimmillään 1 km etäisyydelle asunnoista. Uusien pohjoismaisten tutkimusten perusteella tuulivoimalat laskevat kiinteistön arvoa sitä enemmän, mitä lähempänä kiinteistöä (erityisesti etäisyyksillä 0–3 km), ja mitä useammasta ja korkeammista voimaloista on kyse. Vaikutus voimistuu entisestään välkevaikutuksen takia. Suomen tuulivoimateollisuuden hyvin suppean tutkimuksen mukaan voimaloilla ei ole negatiivista vaikutusta myyntihintoihin. Asuinkiinteistökauppojen ajankohtia verrattiin tuulivoiman käyttöönottoajankohtiin (jolloin hinta on jo laskenut) sekä valtakunnalliseen hintatasoon. Tilastoista puuttuvat myös kiinteistöt, joita ei saa kaupaksi – välittäjät eivät ota kiinteistöä myyntiin, ostajat kaikkoavat, ja pankit eivät myönnä lainaa heikentyneen vakuusarvon vuoksi.
https://www.sttinfo.fi/tiedote/69995251/tuulivoimalat-laskevat-tutkitusti-asuntojen-ja-loma-asuntojen-arvoa?publisherId=69819944Kukaan noita tuulivoimaloita omilla rahoillaan tee. Keinotteluun ja tukiaisiin kaikki perustuu. Virolaisetkin perustaneet oikein firman millä kupataan tukea enemmän kuin mitä sähkön loppuhinta on. Tosi fiksulta kuulostaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan noita tuulivoimaloita omilla rahoillaan tee. Keinotteluun ja tukiaisiin kaikki perustuu. Virolaisetkin perustaneet oikein firman millä kupataan tukea enemmän kuin mitä sähkön loppuhinta on. Tosi fiksulta kuulostaa?
Kysyppä pormestarilta jos pääsisit halvalla talvehtiin Puolangan kunnan muualta meille hankkeen etätyötiloihin. Ne ovat tyhjillään. Esitä vaikka väärennetty tai mummon kepujäsenkirja.
- Anonyymi
Kannattaa jättää ajatuksen tasolle.
- Anonyymi
Miten noin pienellä ja mitättömällä kunnalla on varaa valikoida asukkaitaan. Jos joku täysipäinen haluaisi muuttaa sinne syrjään ja jopa sijoittaa rahojaan kiinteistöön (velvoitteineen), on aika kummaa ettei toivoteta tervetulleeksi.
Jotain perin outoa on paikallisissa, sanoisinpa että ihan sairasta ajatusta töykeydellään. Mitä suuruuskuvitelmaa siellä elätellään omasta erinomaisuudesta. Oma mummolan väkeni kalpenisi häpeästä jos olisivat vielä tässä näkyvässä maailmassa.- Anonyymi
Keskustapuolue ei halua yhtään muualta muuttavaa lisää korruptiototeuttamisensa esteeksi.
Puolangalle tohtii muuttaa. Täällä on jatkuvasti laajeneva elämän mahdollisuuksia puolustava aktiivisten kansalaisten joukko.
Pormestari ja hänen kunnanhallituksensa on tutkinnan ja syyteharkinnan alla.
Vaalit on tulossa ja varmasti on elämän jatkumon ja Puolangalle muuton tai vapaa-ajanasukkaan kannalta paremmat keskustapuoluediktatuurivapaat ajat tulossa.
Keskity asunnon tai mökin hankintaan. Tutki ja perehdy asiaan. Enin osa myytävistä kiinteistöistä on sellaisia, että keskustapuoluelaiset myyvät kiinteistöjä pois kaavoitukseen laittamiltaan tuuliteollisuusalueilta mitään siitä uhasta esiintuomatta.
Keskustapuoluelainen myy vaikka mummonsa, jos saa yhden tuulivoimalan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskustapuolue ei halua yhtään muualta muuttavaa lisää korruptiototeuttamisensa esteeksi.
Puolangalle tohtii muuttaa. Täällä on jatkuvasti laajeneva elämän mahdollisuuksia puolustava aktiivisten kansalaisten joukko.
Pormestari ja hänen kunnanhallituksensa on tutkinnan ja syyteharkinnan alla.
Vaalit on tulossa ja varmasti on elämän jatkumon ja Puolangalle muuton tai vapaa-ajanasukkaan kannalta paremmat keskustapuoluediktatuurivapaat ajat tulossa.
Keskity asunnon tai mökin hankintaan. Tutki ja perehdy asiaan. Enin osa myytävistä kiinteistöistä on sellaisia, että keskustapuoluelaiset myyvät kiinteistöjä pois kaavoitukseen laittamiltaan tuuliteollisuusalueilta mitään siitä uhasta esiintuomatta.
Keskustapuoluelainen myy vaikka mummonsa, jos saa yhden tuulivoimalan.Puolangan ainut ongelma on muualta tänne tulleet pari ammattivalittajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan ainut ongelma on muualta tänne tulleet pari ammattivalittajaa.
Edellinen totuudenmukaisesti esiintuotuna. Keskustapuoluekorruption ongelma on keskustajäsenkirjattomat aktiiviset, osaavat, osallistuvat ja yhteiskuntavastuuta kantavat kansalaiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolangan ainut ongelma on muualta tänne tulleet pari ammattivalittajaa.
Entäs jos tuoreesti näkevät epäkohtia, hmm. Jos kotisokeus vaivaa muita.
- Anonyymi
Olen asunut paikkakunnalla kymmeniä vuosia ja nähnyt miten keput valheellisesti esittää kaunopuheita kuntamme sivuilla, vaikka heidän käytös ja todellisuus on päinvastainen.
Kuten lukijat jo havainneet täällä vuodesta toiseen ja riippumatta aloituksesta hoettavan tautofonisesti ”muuta muualle” tai ”sinua emme kaipaa tänne”. Samaan aikaan valtapuolueena olevat keput yrittää harhauttaa mahdollisia muuttajia kunnan kotisivuilla. Sen etusivulla. ” Eväät hyvään, helppoon ja turvalliseen arkeen. Olet lämpimästi tervetullut Puolangalle asumaan!”
Jos/kun muutat tänne, huomaat yllä sanotun ristiriidan alle vuodessa. Tällä hetkellä lukuisia pariskuntia suunnittelee vapaa-ajan asuntonsa myymistä ja muuttamista toiseen vapaa-ajan kuntaan. Jokaisella investoinnit paikkakunnalle vähintään 100keur. Em. pariskunnat ilmoittaneet asian julkisesti kunnan omissa tilaisuuksissa ja tiloissa. Ok- talollinen perhekin nosti hiljattain kytkintä, kun sai myytyä talonsa.
Muutosta normaaliin käytökseen ei ole näköpiirissä, ellei kaikkia valtuutettuja vaihdeta ensi keväänä.- Anonyymi
Vaihtakaa vasemmistoon, se auttaa aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaihtakaa vasemmistoon, se auttaa aina.
Varmasti.
He vastustaa kepujen tuulivoimavouhotusta.
He vastustivat kepupormestarin valintaa.
Eli
Se auttaa aina!
Älä anna ainoaa ääntäsi kepudiktaattoreille. - Anonyymi
Keput näytöstää osaavan petoksen yrityksen. Mutta jäävät kiinni, kun kuntalaisilla on avoimet silmät, jotka ei sokaistu kepuhumpuukista. Sitten kepunaatikat komeilevat lehtien palstoilla petoshommista ja kuntalaisilta varastamisesta, sekä kilpailun rajoittamisesta kepuloimalla.

Voi sinua poloista....
- Anonyymi
Puolanka on Kainuun parhaiten johdettu kunta.
- Anonyymi
Vitsiä väännät. No, harva johtaja pääsee lööppeihin virkarikoksista. Klik-klik.
- Anonyymi
On nämä kommentit jotenkin ulkopuolisestin ajatus asiasta. Onneksi ei meidän.
- Anonyymi
No joo, hieman on hakusessa ja hyväveli se kaikki päättää . Ihan tuttua paskaa , valitkaa ihmismielisiä jotka hieman yksin asuu-
- Anonyymi
Ajatus oli ostaa, mutta teidän asenne asiaan muutti vielä asian suunnittelua puolelle. Pitenkä noin epäluulo vieraskaikkasuuteen saa vihan syttymään.
- Anonyymi
Meidän suku molemmin puolin Kainuusta. Ei ne Puolangan asiat ole kuin ennen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän suku molemmin puolin Kainuusta. Ei ne Puolangan asiat ole kuin ennen.
Ne on paremmin,valtakunnan paras terveydenhoito ym.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne on paremmin,valtakunnan paras terveydenhoito ym.
Silloinko se on hyvä jos ei kunnon lääkäriä kuntaan edes rahalla saada?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloinko se on hyvä jos ei kunnon lääkäriä kuntaan edes rahalla saada?
On tuolla aina lääkäri ja jos tarvis vaatii muutaman päivän varoitusajalla pääsee erikoislääkärille Oulun Terveystalolle Kaksin hinnalla.Revippä siitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tuolla aina lääkäri ja jos tarvis vaatii muutaman päivän varoitusajalla pääsee erikoislääkärille Oulun Terveystalolle Kaksin hinnalla.Revippä siitä.
Ei ole maan tapa. Kun muualla tapellaan hoidon tarpeesta, ei tuokaan näytä hyvältä. Siksi sanktiot. Veronmaksajien kassasta ei jaella rahoja omille omin luvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole maan tapa. Kun muualla tapellaan hoidon tarpeesta, ei tuokaan näytä hyvältä. Siksi sanktiot. Veronmaksajien kassasta ei jaella rahoja omille omin luvin.
Älä häpötä sontaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä häpötä sontaa
Tässä vastauksessa näkee paikallisten suuruuskuvitelman itsestään. Jos laki on yksiselitteinen ja terveyspalvelujen kilpailuttaminen on mennyt ns. "vihkoon", pikkuhikiän persjalkainen solvaa sonnaksi totuutta. Kehtaako toistaa tuon myös muualla.

Ja siinä vastauksessa huutva tarve terveyspalvelujen psyykkiselle puolelle.
- Anonyymi
Puolanka on hyvä talvella ja kesällä suorastaan erinomainen. Ainakin sellaiselle joka tykkää liikunnasta ja luonnosta.
- Anonyymi
Samaa mieltä kymmenien vuosien kokemuksella ko. paikkakunnasta.
Vain kepujen seniiliosasto pyrkii tuhoamaan luonnon ja luontoliikunnan ts. luontomatkailun paikkakunnalla. Siksi kiitokset heille, jotka laillisesti puolustautuu näitä seonneita kepuseniilejä vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä kymmenien vuosien kokemuksella ko. paikkakunnasta.
Vain kepujen seniiliosasto pyrkii tuhoamaan luonnon ja luontoliikunnan ts. luontomatkailun paikkakunnalla. Siksi kiitokset heille, jotka laillisesti puolustautuu näitä seonneita kepuseniilejä vastaan.Kaksi valittajaa, toinen narsisti kiittelee itseään ?
- Anonyymi
Täyttä paskaa jokivarren tiltulta nämä päivän propaganda pätkäykset ym sonta.
- Anonyymi
Mitenkä se aloittaja on pohtinut?
Kiinnostaako maan johtava rikolliskunta? Puolanka, jonka pormestari halusi julkisuuteen virkarikoksista. Pormestari halusi seurata Kittilän kunnan aateveljiä. Molemmissa kuntarikolliset edustaa samaa puoluetta. Sama virkarikossyyttäjäkin.
Saisit sitten vastailla tutuille, kun kysyvät missä talvet vietät, että siellä maan tunnetuimmassa kepurikollisten kunnassa. - Anonyymi
Oletko aloittaja viran- tai toimenhaltija?
Jos kyllä, silloin hakemusta sisään. Tähän kuntaan valitaan mihinkään muualle kelpaamattomia ja rikolliseen mieleen taipuvaisia virka- tai luottamustoimessa. Juuri siksi hakijoita on vähän tai ei ollenkaan. Huhu rikolliskunnasta on kiertänyt jo ainakin kymmenen vuotta. Nyt se on kaikkien nähtävillä.
Jos sinulla on paljon luuloja ja vähän tieto-taitoa on ehdottomasti hakeuduttava Puolangan kunnan suojatyöhön. Silloin ei erotu joukosta.- Anonyymi
Nyt en kyllä saa suosituksia mistään. Suojelupoliisikin on tarkistanut taustani eikä sieltä ihan mitään ole löytänyt. Turva-alalla olen tutkintoni suorittanut.
- Anonyymi
Teen pormestarille julkisen kysymyksen, kun näitä aloituksia nykyään lukee kaikki toimittajat. Ympäri Suomea.
Toivoit/vaadit maakunnan päälehdessä KS:a kunnioittavaa kieltä ja keskustelua sosiaalisessa mediassa. Et kuitenkaan itse kunnioita ja arvosta kanssavaltuutettuja Puolangan kunnanvaltuustossa. Nimittelit kuullessani vasemmiston naisvaltuutettua kommariksi ja turhan valittajaksi.
Kerro nyt mahdollisille äänestäjille, oletatko olevasi puolankalaisten yläpuolella, sillä sinut on valittu äänestäjien mandaatilla. Ei osaamisen perusteella, kuten kaikki muut Kainuun kunnanjohtajat.
Eli kerro äänestäjille ja KS:n lukijoille, miksi et ole kunnioittanut kanssavaltuutettuja jo toista vaalikautta?
Alla viiteaineisto.
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/kunnanjohtajien-toive-toisten-kunnioittamista-ja-rakentavaa-keskustelua- Anonyymi
Eikö pöhöttynyt kepurosvo uskalla vastata. Vai yrittääkö keksiä uusia valheita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö pöhöttynyt kepurosvo uskalla vastata. Vai yrittääkö keksiä uusia valheita?
Ammattivalittaja ei itse uskalla lähteä valitsijalistalle ehdokkaaksi. Turha huudella muille uskaltamisen perään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö pöhöttynyt kepurosvo uskalla vastata. Vai yrittääkö keksiä uusia valheita?
Kepujen ammatti- ja taparikollinen kerkisi haukkumaan hyvinvointiyhtymän muutaman lauseen vastauksessa. Ei ihme jos kukaan ei halua yhteistyötä tämän kepulaisen ammatti- ja taparikollisen kanssa.
Räksyttää sivusta kuin kapinen piski ja syytteessä luottamusaseman väärinkäytöstä. Rikolliseen ei kukaan luota.
- Anonyymi
Kyllä on valittajille paha olla. Ei ihme kun koko ajan pitää keksiä uusia valheita ihmisille. Vähemmästäkin siinä mielenterveys heittää.
- Anonyymi
Kepujen ammatti- ja taparikollinen kerkisi haukkumaan hyvinvointiyhtymän muutaman lauseen vastauksessa. Ei ihme jos kukaan ei halua yhteistyötä tämän kepulaisen ammatti- ja taparikollisen kanssa.
Räksyttää sivusta kuin kapinen piski ja syytteessä luottamusaseman väärinkäytöstä. Rikolliseen ei kukaan luota
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 991418
Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2251377Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1661128Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori311001- 50886
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_183821Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks8815- 64806
Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric248766- 45750