Koulutusreissulla

Anonyymi-ap

Olin työkaverin kanssa viime viikolla muutaman päivän koulutuksessa. Oltiin koulutus oli kylpylähotellissa, ei tosin mitenkään liittynyt siihen kylpemiseen vaan hotellin kokoustiloissa. Työn täyteisiä päiviä ja illalla oltiin aika väsyneitä. Työkaveri sai houkuteltua minut kylpylän puolelle illalla, vaikka millään ei olisi jaksanut lähteä. Mutta olihan se rentouttavaa uida, saunoa ja ihan vaan oleskella vedessä.

Altallla joku mies tuli juttelemaan ja yllättäen ihan hyvin juttu hänen kanssa luisti. Jatkettiin vielä porealtaassa juttelua kun sinnekin osuttiin yhtä aikaa. Itselle jäi oikeen hyvä fiilis tuosta ja vähän jopa jotain tunnetta tuntui olevan. Ainakin sellaista kihelmöintiä tunsin kropassani.

Seuraava päivä olikin meidän koulutuksen viimeinen päivä. Koulutus kesti aika myöhään iltaan ja tällä kertaa ei kylpylään ehditty vaan mentiin syömään ja sen päälle ajateltiin käydä parit drinkit juomassa. Aamulla olisi kotimatkan aika. Drinkeillä kun oltiin niin tuo eilinen mies olikin samassa ravintolassa ja liittyi seuraamme. Houkutteli meitä alakerran tanssiravintolaan vielä iltaa jatkamaan. Lopulta päätettiin lähteä. Pari juomaa lisää siellä ja tanssi alkoi maittaa yllättävän hyvin. Eilinen tunne otti taas valtaansa ja tuntui todella mukavalta tanssia tämän miehen eli Mikon kanssa.

Työkaveri oli ottanut vähän enemmänkin juotavaa ja lähti jo hotellihuoneelle. Jäin vielä Mikon kanssa tanssimaan. Jossain vaiheessa iltaa olin myös lähdössä mutta Mikko kyseli, että tulisinko hänen huoneen kautta. Kävin taistelua päässäni, että mitä tehdä mutta päätin mennä. Heti ovella hän suuteli minua pitkään ja hyväili pakaroitani. Siinä vaiheessa päästin kaikista estoista irti ja annoin vaan mennä. Riisuttiin vaatteet ja Mikno hyväili kroppaani, erityisesti rintojani jotka saa mut ihan kuumaksi. Hän samalla myös sormella hieroi klittaani ja aloin olla melko valmis. Lopuksi Mikko rakasteli minua takaapäin. En ole aikoihin tässä asennossa rakastelkut, ja nyt tuntui jotenkin erikoisen hyvältä. Tunsin miten koko kroppani jännittyy ja sain valtavan voimakkaan orgasmin. Pian sen jälkee myös Mikko laukesi sisääni. Hyvöiltiin vielä hetken toisiamme ja sitten ajattelin, että on aika mennä omaan hotellihuoneeseen, ettei työkaverini ihmettele missä olen.

Mennessäni huoneeseen työkaverini makasi sängyllä puolialastomana. Rinnat paljaana ja pelkät pikkuhousut jalassa. Oli ilmeisesti vähän sammunut sinne tullessaan kesken riisumisen. Siinä kun katsoin häntä niin jotenkin alkoi uudelleen kiihotus nousta. Todella seksikkään näköisenä makasi nännit vähän kovana sängyllä. Teki todella paljon mieli koskettaa hänen rintojaan.

Nostin häntä paremmin sänkyyn ja laitoin peittoa päälle. Vähän hän siinä reagoi tuossa ja samalla varovaisesti kosketin rintoja. Enempää en uskaltanut häneen koskea vaan hetken katselin ja hyväilin vielä itseäni.

Aamulla vähän juteltiin illasta ja lähdettiin aamupalan jälkeen kohti kotimatkaa.

1

7854

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan kiva juttu.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      382
      1471
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      65
      971
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      925
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      91
      923
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      71
      891
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      629
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      614
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      605
    Aihe