nou hätä

Asiahan on nyt niin että jos joku "kiinnostuu" scientologiasta on jo myöhäistä varottaa häntä!
15503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ikävä kyllä on. Mutta yrittää pitää silti, kenenkään kun ei toivoisi joutuvan sen sakin käsiin. Useimmathan huomaavat kyllä itse, mihin ovat päänsä pistäneet, mutta siinä vaiheessa voi olla jo rahat, ihmissuhteet ja pahimmassa tapauksessa mielenterveys menneet.

Siksi asiasta TÄYTYY pitää edes jonkinlaista elämää.

Äänestä

Suomen tuotantoa ollaan ajamassa alas; firmat siirtävät tuotantonsa ulkomaille ja samalla kansanedustajat nostivat palkkaansa. Nou hätä.

Ulkolaisessa omistuksessa olevista yrityksistä ei välitetä paskaakaan. Nou hätä

Voi olla että metsäteollisuus lopettaa toimintansa täällä Suomessa koska Suomi on hinnoitellut itsensä pihalle. Nou hätä

Psykiatrian kautta - koska hoito vahingoittaa - ihmisiä joutuu työkyvyttyömyyseläkkelle lisäten taakkaa valtion kassaan. Nou hätä

Pykiatriset lääkkeet lisäävät katuväkivaltaa ja pilaavat juomaveden. Nou hätä

jne jne NOU HÄTÄ

Äänestä
  • "pilaavat juomaveden"? Esitäpäs linkin tms. muodossa asiasta hieman faktoja. Esim. alueellisten labrojen mittaustuloksia vedenlaadusta tms.

    Jokainen väitteesi on (taas kerran) naurettavan helppo kumota. Joten en edes rupea. Toivon vain, että joskus havahtuisit ja huomaisit itsekin, kuinka päättömiä ne ovat. Oikeasti.

    Äänestä

  • hyvä ihminen kirjoitti:

    "pilaavat juomaveden"? Esitäpäs linkin tms. muodossa asiasta hieman faktoja. Esim. alueellisten labrojen mittaustuloksia vedenlaadusta tms.

    Jokainen väitteesi on (taas kerran) naurettavan helppo kumota. Joten en edes rupea. Toivon vain, että joskus havahtuisit ja huomaisit itsekin, kuinka päättömiä ne ovat. Oikeasti.

    hevosen paskaa. Voitko edes ensiksi myöntää sen että ihminen käy kusella, vai pitääkö siihenkin olla jokin "auktoriteetti"? Kun ihminen "heittää helttaansa" psyykenlääkkeitä, osa niistä poistuu kehosta luonnollisia teitä ja osa jää kehoon. Ne - psyykenlääkkeet - eivät metabolisoidu. Keho yrittää metabolisoida niitä käyttäen siinä prosessissa arvokkaita ravintoaineita. Nämä lääketeollisuuden kehittämät ilkeät partikkelit menevät läpi vedenpuhdistamon - tsuit - kierrättyen taas ihmiseen. Myös muita lääkeaineita on löytynyt luonnosta, esim hormonivalmisteet ovat aiheuttaneet muutoksia kaloihin jne jne. Mitä tästä opimme? Emme juurikaan mitään. Jos nämä asiat esittäisi joku kumraselkäinen ja pujopartainen professori, voisit ehkä suhtautua asiaan vähemmän kriittisellä tavalla.

    Älä vaan lue tossa alla olevista linkeistä, et kuitenkaan pysty asiaa ymmärtämään.

    http://www.ahrp.org/infomail/04/08/10.php

    Drug Cocktails . . . Right Out of the Tap:
    http://www.vitalitymagazine.com/node/view/405

    http://www.indymedia.org.uk/en/regions/world/2004/08/295957.html

    Äänestä

  • Heska Pavonen kirjoitti:

    olemme huumattuja? Kuka tämän kaiken takana on? Mitä tässä enää uskaltaa syödä ja juoda?

    Venus ja Mars tulisi hävittää.

    Äänestä

  • me kaikki kirjoitti:

    olemme huumattuja? Kuka tämän kaiken takana on? Mitä tässä enää uskaltaa syödä ja juoda?

    Venus ja Mars tulisi hävittää.

    ja rahanahne lääketeollisuus tulisi hävittää. Sinisilmäisille lääkäreille pieni annos asennekasvatusta - halolla.
    Venus ja Mars....no..en oikein osaa sanoa. Voi olla, että ihmisen viiraus johtuu muista "system forces".
    Muistaakseni eräällä Hubbardin luentokurssilla (Briefing Course) hän sanoo, että tämä planeetta kuntoutuu itsestään alle 400 vuodessa jos nämä muiden (planeettojen) vaikutus saadaan eliminoitua. Mene ja tiedä. Ainakin voit aloittaa oman paremman elämän lukemalla vaikka tuon Tie onneen -julkaisun.
    Itse suodatan juomaveteni aktiivihiilisuodattimen läpi. Ei välttämättä lääkkeiden takia, vaan kloorin ja muiden pöpöjen takia.

    HP

    Äänestä

  • Heska Pavon kirjoitti:

    kaikkea muutakin kivaa. Sellaista, mitä ei täyspäinen oikein voi ottaa vakavasti. Mutta rahaa teki ja hyvin... Eihän se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa.

    Simpukoita, venuslaisia, ydinaseita... Ja psykiatreja. Ehtivä kaveri.

    Äänestä

  • Heska Pavon kirjoitti:

    ja rahanahne lääketeollisuus tulisi hävittää. Sinisilmäisille lääkäreille pieni annos asennekasvatusta - halolla.
    Venus ja Mars....no..en oikein osaa sanoa. Voi olla, että ihmisen viiraus johtuu muista "system forces".
    Muistaakseni eräällä Hubbardin luentokurssilla (Briefing Course) hän sanoo, että tämä planeetta kuntoutuu itsestään alle 400 vuodessa jos nämä muiden (planeettojen) vaikutus saadaan eliminoitua. Mene ja tiedä. Ainakin voit aloittaa oman paremman elämän lukemalla vaikka tuon Tie onneen -julkaisun.
    Itse suodatan juomaveteni aktiivihiilisuodattimen läpi. Ei välttämättä lääkkeiden takia, vaan kloorin ja muiden pöpöjen takia.

    HP

    minun elämässäni on vialla? Sekö, etten ole scientologi? Jostain kumman syystä se tuntuu pikemminkin siunaukselta. :)

    Äänestä

  • Mikähän kirjoitti:

    minun elämässäni on vialla? Sekö, etten ole scientologi? Jostain kumman syystä se tuntuu pikemminkin siunaukselta. :)

    silleen ja menethän puoltamaan omaa elämänfilosofiaasi asiaankuuluvalle palstalle. Voit valita näistä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/

    Ronin kaveri

    Äänestä

  • Ronin kaveri kirjoitti:

    scientologien, vaan keskusteluun scientologiasta. Kuten joku jo jossain toisessa ketjussa sanoi, kritiikkiä tulee sietää, varsinkin noin onnettomasta touhusta sitä tulee paljon.

    Äänestä

  • palsta ole kirjoitti:

    scientologien, vaan keskusteluun scientologiasta. Kuten joku jo jossain toisessa ketjussa sanoi, kritiikkiä tulee sietää, varsinkin noin onnettomasta touhusta sitä tulee paljon.

    onnettomasta touhusta, josta sinä et tiedä yhtikäs mitään. Oletko lukenut L. Ron Hubbardin kirjoittaman kirjan? Jos olet, saanko vähän tentata?

    Äänestä

  • Ronin kaveri kirjoitti:

    onnettomasta touhusta, josta sinä et tiedä yhtikäs mitään. Oletko lukenut L. Ron Hubbardin kirjoittaman kirjan? Jos olet, saanko vähän tentata?

    ja todennut, että ei iske. Se ei kuitenkaan ole minun pointtini, vaan se, että kuten jo sanoin, olen seurannut läheltä, kuinka koneistonne tekee ihmisestä raunion. Köyhän sellaisen. Se riittää minulle perusteeksi. Mikään hubbabuban kirjoittama teos ei tuota muuta.

    Tiedän kai minä, ettei tällä keskustelupalstalla ole mitään merkitystä, mutta minun mielipiteeni on ja pysyy, eikä sitä käännellä millään, mitä yksikään scientologi sanoo.

    Äänestä

  • kuin selaillut kirjoitti:

    koneisto tekee ihmisestä raunion? En ole nähnyt mitään muuta kuin tämän yhteiskunnallisen koneiston - leipää ja sirkushuveja - tekevän ihmisistä raunioita. Ihminen romahtaa, kun hänelle annetaan ilman että vaaditaan mitään myötäväikutusta siltä ihmiseltä. Ihminen turhautuu, kun häneltä viedään leipä kädstä. Supressiiviset käyttävät tätä kaavaa: Rangaistaan tuottavia ja palkitaan tuottamattomia. Tähän kaavaan kaatuu tämä "hyvinvointiyhteiskuntamme". Tähän kaavaan kaatui Neukkula.

    läksysi lukenut... "miten vastaan sanomatta oikeastaan mitään"

    Äänestä

  • Ronin kaveri kirjoitti:

    koneisto tekee ihmisestä raunion? En ole nähnyt mitään muuta kuin tämän yhteiskunnallisen koneiston - leipää ja sirkushuveja - tekevän ihmisistä raunioita. Ihminen romahtaa, kun hänelle annetaan ilman että vaaditaan mitään myötäväikutusta siltä ihmiseltä. Ihminen turhautuu, kun häneltä viedään leipä kädstä. Supressiiviset käyttävät tätä kaavaa: Rangaistaan tuottavia ja palkitaan tuottamattomia. Tähän kaavaan kaatuu tämä "hyvinvointiyhteiskuntamme". Tähän kaavaan kaatui Neukkula.

    ... peliin Ronin Bestikselle.

    Ensinnäkin Neuvostoliitto oli sosialistinen valtio, jonka logiikan mukaan valtion etu oli tärkeämpi kuin yksilön etu.

    Tästä johtuen kaikki yksilön tarpeet olivat vähäpätöisempiä kuin valyion edut.

    Käytännössä tämä johti kyseisen valtion sisällä laittomaan yksityisyrittämiseen osaksi nälän vuoksi osaksi oman edun tavoittelun takia.

    Syy miksi Neuvostoliitto kaatui oli se yksinkertainen seikka, että sosialismissa vaadittu tiukka henkilövalvonta ja kontrolli purkautui ja mahdollisti laajamittaisen oman edun tavoittelun. Valtio ei pystynyt enään hallitsemaan tilannetta ja tähän kun listään vielä eri "neuvostokansojen" vapautusyritykset niin kaatuminen oli valmis.

    neuvostoliitossa Puolue oli tärkeämmällä sijalla kuin yksilö, kun puolue kaatui niin kaatuu yksilökin.

    Neuvostoliitossa ei rangaistu niitä tuottavia, jotka tuottivat valtion hyväksi, vaan niitä jotka harrastivat oman edun tavoittelua.

    Tämän yhteiskunnan kaatumisesta nyt kehtaan olla hieman eri mieltä kanssasi, sillä meillä toiminta perustuu ihan eri lähtökohtiin kuin tuossa ihannevaltiossa.

    D :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaikki hyvin kirjoitti:

Asiahan on nyt niin että jos joku "kiinnostuu" scientologiasta on jo myöhäistä varottaa häntä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu