Olin silloin 18 v. ja juuri kortin saanut nuorukainen. Olin käynyt pornokaupassa ja ostanut pari ulkomaista pornolehteä. Siihen aikaan tuota yhdyntämatskua ei kotimaisessa Jallussa ym. ollut. Pysähdyin matkalla levähdysalueelle ja selailin noita ostamiani lehtiä. Oli iltamyöhä ja levähdysalueella oli vain yksi henkilöauto. Autossa ei ollut ketään.
Stondishan siinä alkoi noita kuvia katsellessa ja otin kalun esille ja ajattelin vetäistä liiat paineet pois. Olin niin keskittynyt noihin kuviin, että en huomannut auton takaa ohitse kävelevää n. 30 v. naista. Nainen vilkaisi ohimennessää auton sivuikkunasta ja näki varmasti mitä olin tekemässä. Hän käveli muutaman askeleen ja kääntyi ja koputti sivuikkunaan. Yritin tunkea jäykistynyttä kaluani housuihin ja laiton lehden takkini alle sivupenkille.
Avasin ikkunan, ja nainen hymyili ja sanoi " hyvä juttu, mutta menee aivan hukkaan". Hän avasi oven ja nosti hiukan mini hamettaan. Sanoja ei tarvittu, kumpikin ymmärsi, mitä olisi mahdollisesti tuossa. Niinpä nainen riisui pikkuhousunsa ja tuli sylikkäin istumaan. Hän oli pienikokoinen ja sopi hyvin Ruotsalaisen tila-auton kuskinpenkillä istumaan syliini. Ja sinne ohjautui kaluni ihan oikeaan paikkaan. Pari minuuttia ehkä ja koko juttu oli siellä. Nainen pyysi jatkamaan vielä hetken. Ja niin tuli myös hänelle fyysinen täyttymys tuolle sessiolle.
Nainen nousi päältäni ja ulos autosta. Katseli hetken minua ja nauroi. Ei siinä juteltu mitään. En tiedä edes tuon naisen nimeä. Ja siinä hässäkässä jäi autonkin rekisteri ottamatta muistiin.
Motarin levähdysalueella
Anonyymi-ap
0
5706
Luetuimmat keskustelut
- 101869
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671088Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.265991- 76862
- 63788
- 75751
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22696Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69671Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138657- 62626
- 42609
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?122595Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.44559- 51553
- 55538
- 38519
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20508Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503- 30493