Hei, lueskelin Lähitapiolan kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksen ehtoja. Löysin sieltä tällaisen kohdan:
"Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa, joka liittyy lasten huoltoon, elatukseen, tapaamisoikeuteen tai
asumiseen. Kulut kuitenkin korvataan yhdessä vakuutustapahtumassa kolmea (3) vuotta kohden, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät samanaikaisesti:
• asiaa ei käsitellä ensi kertaa tai yhteiselämän lopettamisen
tai päättämisen yhteydessä
• vaatimukset perustuvat viranomaisen vahvistaman, voimassaolevan ja täytäntöönpanokelpoisen sopimuksen tai
oikeuden tuomion muuttamiseen
• muut vakuutusehdoissa määritellyt edellytykset
Vakuutuksesta ei korvata näihin asioihin liittyvää täytäntöönpanoa."
Eli ymmärtääkseni siis Lähitapiolan kotivakuutuksen oikeusturvavakuutus korvaisi huoltajuus, elatus, tapaamis ja asumiskiistat, jos nuo ehdot täyttyy.
Itsellä jää kuitenkin vähän epäselväksi tuo viimeinen kohta, että mitä nuo "muut vakuutusehdoissa määritellyt edellytykset" ovat?
Onko kukaan perehtynyt paremmin? Haluaisin tietää, ettei siellä ole mitään sellaisia ehtoja, joilla mahdollisesti vakuutusyhtiö voisi helposti pakoilla tällaisten kiistojen korvaamista?
Tähän saa myös suositella vakuutusyhtiöitä, joissa on järkevät ja selvät ehdot, koskien näitä edellä mainittuja riita-asioita.
Lähitapiolan kotivakuutuksen oikeusturva huoltajuuskiistoissa?
Anonyymi-ap
2
462
Vastaukset
- Anonyymi
If ja sen laaja oikeusturva, jossa
suurempi vuosimaksu noin 100€
pelkän oikeusturvan osalta, joko kuuluu koti vakuutukseen.. Korvaa muistaakseni 1 vakuutus tapahtuman 5 vuotta kohden ja myös vastapuolen kulut, jos häviää jutun - Anonyymi
Se kohta "muut vakuutusehdoissa määritellyt edellytykset" tarkoittaa sellaisia edellytyksiä joit aiwmmin esiretyiaaä kohdissa ei olla mainittu. Edellytys tarkoitta asianhaaraa tai huomioonotettavaa seikkaa eli tuo mainitsemasi kohdan voisi vapaasti kääntäen sanoa olevan muut vakuutussopimuksessa määritellyt asianhaarat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4676605Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1923930Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112533Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262050Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1391456Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?781338- 681176
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te791108- 631105
- 461049