ISÄPUOLI -päivähän jo meni mutta ei koskaan liian myöhäistä kun asia on freesi

Anonyymi-ap

Onnellista myös ISÄPUOLI -päivää isänpäivän ohella

kai jollekin parempi olla vaikkapa edes isäpuoli kun ns. oikeat jälkeläiset eivät halua edes tuntea kun maine kiirinyt niin, että osa jopa muuttanut nimensä ettei vaan vahingossa tunnistettaisi.

Syitähän ”matkalla maineeseen”, avustettuna tai ihan yksin on voinut olla esim.

lipevyys eli nuoleskeluilla yrittää epätoivoisesti saada ihalua osakseen, vihoissaan kyltymätön, täysin omissa oloissaan eli vainoharhainen, maaninen valehtelu, katteettomat syytökset syyttömille, huijaukset, valekaupat , valelaskut, miljoonavelat, tuntemattomien naimiset ja pahimpina ehkäpä vuosikausien raaka henkinen väkivalta eli terrori todella iäkkäitä lähimmäisiään kohtaan, terroria jopa videoitu ja levitetty ympäristöön.

Mutta onneksi huomenna on juhlapuheiden ja suunnattoman ihailun aika, toivottavasti totuus luuraa nurkissa.

3

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Isä joka lähtee toisen mukaan ja jättää lapset ,et kai kehtaa edes vaatia että lapset muistaa sinua .Olet särkenyt heidän sydämmensä ikuisesti . Niin vähänkö lapset sinulle merkitsi ??
      "sivusta seurannut "

    • Anonyymi

      ohohhoh, voiko tuo olla edes todellista, minkälaisestahan eläjästä kyse??

      • Anonyymi

        erinomainen kysymys, vastauksia odotellessa


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe