Montako pienriista päivää kertyi?

Anonyymi-ap

Minä kävin kolme kertaa 2pvä eli kuusi yhteensä, 4pvä teerijahdissa ja kaksi päivää vesilintujahdissa.
Saalismäärällä ei voi kehua mutta esimerkiksi vesilintujahdissa jos olisin viitsinyt olla valppaampi niin olisin saanu kolme sinisorsaa ja ne olisi olleet täysin varmoja saaliita mutta kun ei oikein enää ole intoa niin kuin oli vielä 15-20 vuotta sitten niin tulee haulikko olalla enimmäkseen haukoteltua🤣
Oikeastaan vanhan koirani vuoksi tämän syksyn reissut tein eli löysästi tuli otettua senkin vuoksi.
Onhan noita metsästys vuosia tullut jo hyvin paljon. On syksyjä jolloin olin joka ikinen päivä haulikon tai kiväärin kanssa metsässä, sittemmin vaihtunut kivääri ja haulikko rihlakkoon.

17

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitenkähän tuota laskis metsästyspäivät, kun on hyvän matkaa seitsemättä vuosikymmentä asunut keskellä lapin kairaa. Ase on aina käden ulottuvilla ja pata on porissut joka vuosi. Haulikkorihlahan se minullakin on, jolla on ammuttu pyystä hirveen. On kyllä kätevä ase, kun on kumpikin aina mukana, jos tulee etemmäskin käveltyä. 60 luvulla ammuttiin ympäri vuoden paitsi ei pesintä aikana ja keväällä ammuttiin soitimelta pelkästään uroslintuja. Kanahaukat ammuttiin tai pyydettiin raudoilla, kun tappoi kanojakin pihasta. Riistaa oli huomattavasti enemmän, koska riistanhoitoa tehtiin perusteellisemmin mm petojen osalta. Sen aikaisen metsästyslain kun saisi voimaan, niin se olidi kaikkien parhaaksi.

      • Anonyymi

        Mitä tähän sanoo Hav...Jok...

      • Anonyymi

        Vielä 6 vuotta sitten minullakin oli vaikea laskea metsästyspäiviä kun asuin korvessa, lähimpään taajamaan oli 40km matkaa, tuo on nyt lyhyt matka Lappiin verrattuna mutta täällä se on jo pitkä.
        Silloin ei aseet joutaneet asekaappiin vaan olivat milloin missäkin, enimmäkseen eteisessä ja patruunat valmiina ikkunalaudalla.
        Usein pilkoin polttopuita ja haulikko tai kivääri roikkui liiterin ulkoseinällä naulassa, lähes käsivarren mitan päässä.
        Metsästänyt olen reippaasti yli 40 vuotta ja sitä ennenkin jo isäni mukana olen ollut niin pienriistan kuin myös hirven metsästyksessä. Silloin lähes koko kylä osallistui hirvijahtiin. Puukalikoita minäkin hakkasin vastakkain ja huusin kurkun käheäksi. Silloin ei tiedetty koirien tutkista mitään.
        Riistaa kunnioitettiin ja riistan kaikki osat hyödynnettiin. Teeren siipi oli äidillä "harjana" kun hän leipoi ja keräsi pöydältä loput jauhot talteen.
        Näin täällä Kainuussa.
        Nykyään meininki on erilaista. Paljon tulee ilmi metsästysrikoksia..olihan niitä ennenkin mutta silloin hirvi kaadettiin salaa siksi kun oli perheellä nälkä, ei sitä huvin ja jännityksen sekä näyttämisen vuoksi ammuttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linnunsiivellä se äitivainaakin pullat siveli ja jäniksenkäpälällä tervattiin sukset ja reet. Oli meilläkin joskus ajoketju hirvihommissa, mutta etupäässä ne ammuttiin yhden tai kahden miehen taidoilla. Kettuja pyydettiin polkuraudoilla ja myrkyillä....Joka osasi, sillä kairan kettu onkin semmoinen, että hajuja ja lumikokkareita ei kestänyt olla. Hirvet ei jääneet samoille kunnaille, vaan vaihtoivat reippaasti maisemia saatuaan vähänkään vihiä ihmisestä. Eivät pyörineet kylän pinnassa saatikka pelloilla. Koira joka ei palannut isännän luo, jos hirvi meni kilometri tolkulla, niin siitä tehtiin kinttaat tai päätyi muuten kuusenperseelle.

    • Anonyymi

      Et satu tietämään, että metsästyskautta jatkuu helmikuun loppuun joten kysele asiaa silloin uudelleen.

      • Anonyymi

        Luontoliiton porukalla on ihan omat metsästysaikansa

      • Anonyymi

        Tiedän..koska täälläkin metsästyskausi jatkuu marraskuulle mutta tarkoitinkin montako reissua on tullut tehtyä tähän mennessä koska itse jo kauden lopetin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luontoliiton porukalla on ihan omat metsästysaikansa

        Trolli

      • Anonyymi

        Ei kaikkialla ole marraskuulle saakka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikkialla ole marraskuulle saakka.

        Pitäisi vissiin määritellä mitä otusta metsästetään, esim. jäniksen metsästyskausi on eri kuin vaikkapa hirven, jne. jne..
        Metsästys voi jatkua vaikkapa 24/7/12/365 jos kohteena on supi tai minkki, on siinä kaudella pituutta kylliksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän..koska täälläkin metsästyskausi jatkuu marraskuulle mutta tarkoitinkin montako reissua on tullut tehtyä tähän mennessä koska itse jo kauden lopetin.

        Kysyit. "Montako pienriista päivää kertyi". Et, Montako kertynyt tähän mennessä. Vissi ero.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyit. "Montako pienriista päivää kertyi". Et, Montako kertynyt tähän mennessä. Vissi ero.

        No kyllä pitäis älytä tuollainen juttu.
        Ihan sama kuin kysyisin montako vuotta olet elänyt niin vastaista että älä kysy vielä kun en ole vielä kuollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä pitäis älytä tuollainen juttu.
        Ihan sama kuin kysyisin montako vuotta olet elänyt niin vastaista että älä kysy vielä kun en ole vielä kuollut.

        Fiksu ihminen ymmärtää kysymyksen asettelun. Jos kysyt menneessä aikamuodossa, niin kysyt kuin olettaisit kauden päättyneen. Tietenkin osalle kirjallinen ilmaisu on ylitsepääsemätöntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksu ihminen ymmärtää kysymyksen asettelun. Jos kysyt menneessä aikamuodossa, niin kysyt kuin olettaisit kauden päättyneen. Tietenkin osalle kirjallinen ilmaisu on ylitsepääsemätöntä.

        Nii-in, täällä on jo jahtikausi loppunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nii-in, täällä on jo jahtikausi loppunut.

        Missäs päin maailmaa sitä ollaan? Yhdessäkään suomessa olevalla paikkakunnalla jahtikausi ei ole vielä loppunut, vaan kesken.
        Ja "minä itte" ei ole yhtäkuin jahtikausi. Sinä voit olla jahtisi lopettanut, mutta kausi on edelleen täydessä käynnissä.

    • Anonyymi

      Vähän hankala määritellä jahtipäivät, kun asun täällä keskellä lintu ja riistamaita. Omia maita ympärillä riittävästi johon on satsattu riistanhoitoa silmälläpitäen. Metsiä tulee välillä hakattua mikä lisää sinänsä sitä monimuotoisuutta joka on päivän sana. Melkein joka päivä tulee metsästettyä.

      • Anonyymi

        Eihän tuo ollut vaikea määritellä eli käyt lähes joka päivä metsästämässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 617
      10241
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2478
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      218
      1985
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      23
      1803
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      72
      1090
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      49
      1064
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      75
      895
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      882
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      43
      852
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      88
      833
    Aihe