Mökin rauha

Leo istui mökin terassilla,
tuuli silitti järven pintaa,
lintujen laulu kulki metsän varjoissa,
kahvikupin lämpö kuin ystävän käsi.

Auto lähestyi, rikkoi hiljaisuuden.
Naapuri – syytösten kulkija – saapui,
hänen sanansa terävinä,
kuin oksa, joka raapaisee ihoa.

Leo nousi, vakaana kuin kallio,
kartta käsissään, rauhan ase.
Sanat virtasivat selkeinä,
kuin puro, joka tietää uomansa.

Naapuri perääntyi, vaimea murina jäljelle jäi.
Leo palasi takaisin, kahvikuppi odotti.
Lokki halkoi taivasta, järvi pysyi tyynenä.
Maailma asettui taas paikoilleen.