Olen raskaana. raskausviikkoja on vasta 6 4. Olen onnellinen raskaudestani, mutta mistään muusta en voikaan olla onnellinen. Vauvan aion pitää, tuli mitä tuli. Avomiehen kanssa eläminen on mennyt pelkäksi riitelyksi. On keskusteltu monta kertaa suhteen kohtalosta ja omista elämän asenteista, jotka ovat täysin erilaiset, eikä kumpikaan voi niistä joustaa niin, että samalla "luovuttais" jotain itsestään pois. Nyt sopivasti juhannukseksi tuli iso riita mitättömästä asiasta ja mieheni on minulle vihaisempi kuin koskaan. Olen kuulema täysi paska, enkä saa mitään anteeksi, ennen kuin tajuan, miten paska olen. En ole tehnyt mitään "hirveää", kuten pettänyt, ryypännyt, hajottanut jotain yms.. Tavallinen kina.
Nyt vain olen täysin romahtanut, enkä jaksa enää mitään. En jaksa iloita enää vauvastakaan. Pitäisi päättää, loppuuko kaikki nyt tähän vai ryöminkö miehen luokse ja vannon olevani paska ihminen. ...???????
Nyt vain olen täysin romahtanut, enkä jaksa enää mitään. En jaksa iloita enää vauvastakaan. Pitäisi päättää, loppuuko kaikki nyt tähän vai ryöminkö miehen luokse ja vannon olevani paska ihminen. ...???????
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulosti tutulta kirjoituksesi osittain,..minkä ikäisiä olette,onko teillä kummallakaan lapsia edellisistä liitoista,kauanko olette olleet yhdessä ja onko miehesi alkoholiin menevä?Siinäpä muutama kysymys näin alkuun ja kun niihin vastaat voin ehkä kertoa jotain omasta vastaavanlaisesta tapauksesta.
Hei!
Olen 24-v., mieheni 29-v.. Kummallakaan ei ole lapsia, tämä on ensimmäinen. Olemma seurustelleet lähes kaksi vuotta ja siitä yhdessä asuneet vuoden. Alussa ongelmana oli juuri tuo alkoholin käyttö. Sinkkumiehenä hän oli kuulema todellakin viinaan menevä. Seurustelun aikana rauhoittunut, mutta mielestäni se ei sovi tulevalle isälle. Jos hän itse saisi päättää, hän joisi noin joka toinen viikonloppu. Kerta-annoksena vähintään 12 pulloa olutta. Siihen usein lisäksi jokin väkeväviina pullo. Hänen juomisen tarkoituksena on tulla humalaan, koska se on hänen hauska harrastuksensa (omien sanojensa mukaan). Olen joutunut viinan käytöstä oikeastikin nalkuttamaan hänelle ja toisinaan pääsemme kompromissiin, toisinaan emme. Hän on työtön, minä vastavalmistunut, töissä käyvä sairaanhoitaja. Eräänäkin iltana tulin töistä ja piti lähteä aamuun taas, mieheni oli poissaollessani käynyt hakemassa alkoholia ja ryyppäsi, kun tulin kotiin. Joskus käy näin...
Anteeksi. että minäkin hämmennän soppaasi hiukan.
Kuulostaa hankalalta tuo tilanteesi, mutta ei ylipääsemättömältä.
Kummallakin olisi nyt tehtävä selväksi se, mitä haluaa ja mistä ei voi antaa periksi.
Istahtaa ihan rauhassa pöydän ääreen ja vaikka kirjata asioita paperille ylös.
Mihinkään ryömimiseen et tietenkään saa antautua, se on selvää!!
Ei toinen ihminen saa niin valtaansa käyttää, että toinen joutuisi armoja anelemaan.
Pysy lujana, vaikka mikä tulisi.
Miehesi alkoholin käyttö ei kuulosta niin pahalta, että siitä kannattaisi mitään pulttia ottaa. Eikä ainakaan kannata nalkuttaa.
Kun opetat hänet siihen, että olet pahalla tuulella hänen juopottelustaan, niin siitä kehittyy oivallinen kiristyskeino tulevaisuudessa; Kun hänellä on paha mieli niin hän lähtee juopottelemaan että sitten Sinullakin on paha mieli. Näin paha mieli saadaan jaettua, mutta siinä samalla syntyy iso annos pahaa mieltä lisää ihan turhaan.
Älä anna juopottelulle minkäänlaista arvoa, niin siitä ei silloin kehity mitään painostuskeinoa.
Kannattaa selvittää perusteet tarkkaan siitä, onko juopottelu syy, vaiko seuraus joistakin asioista.
Ehkäpä lapsen tulo perheeseenne hämmentää miehesi tunnemaailmaa ja suuri osa oikuttelusta johtuukin siitä.
Muistan itse kuinka kauhuissani olin, kun ensimmäinen lapsi oli tulossa.
Vannoin, että mitään "ongelmajätteitä" en ala ympärilläni sietämään ja tein kyllä kaikkeni, että olisi abortti tehty.
Takki kääntyi kyllä vauhdilla silloin kun pienokaisen ensikerran syliini nostin.
Silloin vannoin, että tätä ette ota minulta ikinä pois. En kyllä osannut silloin aavistaa, että äidistä ei sitten lopultakaan ollut huoltajaksi, vaikka niin odotusaikana lapsen puolta piti.
Eli miehesi oikuttelu voi johtua ihan hyvin tulevasta lapsesta.
Yhdessä puhumalla voitte asiat selvittää kyllä.
Mitään henkilökahtaisia loukkauksia ei tarvitse tietenkään sietää, eikä joutavanpäiväisiä asioita anteeksi pidä ruveta anelemaan.
Tiedän, että pienetkin pahat sanat voivat vuosien päästä nousta suureen arvoon eikä niistä välttämättä yli pääse millään. Tee selväksi miehellesi, että et aio sietää mitään paskaksi haukkumisia. Kerro hänelle selväksi tuntemuksesi niistä sanoista. Anna hänelle tilanne miettiä miltä ne sanat tuntuisivat hänestä itsestään häneen kohdistettuina.
Ja jos edelleen hänen mielestä olet täysi paska, niin pistä poika kasvamaan kylmästi, äläkä anna siinä vaiheessa armoa.
Zombbari tsemppasi jo tuossa aika hyvästi Sinua, joten en naputtele tähän samoja asioita uudestaan.
Korostan vielä, että älä antaudu loukkauksille.
Niitä ei tarvitse sietää missään vaiheessa.
Äläkä anele anteeksiantoa, mikäli tiedät itse, että aihetta ei ole.
Pysy lujana ja nauti kesästä ja raskaudesta.:-))
>Miehesi alkoholin käyttö ei kuulosta niin pahalta,
>että siitä kannattaisi mitään pulttia ottaa.
Kun useamman kerran kuukaudessa vedetään 'harrastuksena' känni, niin ei hyvältä kuulosta. Selvästikään henkilö ei halua muuttaa käyttäytymistään, eikä ilman halua voi muuttua.
Lisäksi tuohon 'harrastukseen' menee sen verran rahaa, että elintasosi ei ainakaan laskisi, vaikka lähtisit lätkimäänkin.
Ettei vain kävisi niin kuin minulle ja entiselle avolleni, niin kerronpa varoittavan esimerkin siitä syy-ja-seuraus-ajattelusta. Silloin kun vielä luulin, että meillä olisi ollut oikeasti jotakin yhteistä (muutakin kuin osoite ja lapsi), avoni ramppasi harrastuksissaan, jotka päättyivät poikkeuksetta kaljoille 'poikien kanssa'. Kun häntä siitä arvostelin ja kerroin, etten siedä esim. keskiyöllä kotona kännissä mesomista, hän veti herneen nenään ja alkoi syyttää, etten ymmärrä häntä. Ja kun vaimo 'ei ymmärtänyt', niin
avonhan täytyi tietysti lähteä uudestaan kapakkaan suremaan. Eli hänen juomisensa oli lopultakin MINUN vikani. Hyvin yleistä ja tyypillistä kaikille alkkiksille syyttää kaikkia ja kaikkea muuta paitsi itseänsä! Että tätä taustaa vasten en oikein usko, että syyn ja seurauksen setviminen mitään ratkaisee. Enkä kyllä usko siihenkään, että aikuinen mies menee kovin sekaisin siitä, että perheeseen on tulossa lapsi - paitsi jos ilosta sekoaa, mutta se taitaa olla nykyään aika harvinaista.
Mites teillä nyt on mennyt,oletteko päässeet jutteleen asioista?Tuossa muutkin ovat jo vastailleet sulle,ettei todellakaan kannata alkaa ryömiin ja nöyristeleen sä et ole mikään paska,etkä ole tehnyt mitään pahaa jos raskaaksi olet tullut,siihen tarvitaan kaksi ja vauvahan on ihana asia!Ymmärrän että olet aivan tolaltas ja sekaisin kun mies käyttäytyy noin.Itselläni pari vuotta sitten oli tilanne että mies halusi mun tekevän abortin,mutta lupasi pysyä rinnallani jos päättäisinkin lapsen pitää.Toisin kävi,olin raskaana jo 6:lla kuulla kun mies päättikin ettei haluakkaan isäksi(juopottelu maistui myös hänelle),hän ei tullut tunnustamaan lasta enkä sitä edes vaatinut,ajattelin että,parempi niin.Ja hyvin olen pärjännyt lapsen kanssa,aika näyttää mitä sitten joskus lapselle isästään kerron.Tää nyt oli mun tarina,eikä tarkoita etteikö teillä vielä alkaisi homma toimimaan,tunnet kuitenkin jo varmasti miehesi suht hyvin ja osaat "lukea"häntä niin että,tiedät koska hän on tosissaan ja koska ei.Yritä sinä nauttia raskaudesta kaikesta huolimatta,tiedän ettei tuossa tilanteessa helppoa kun ajatukset poukkoilee sinne tänne.Muistan itsekkin alkuraskauden aikaan kun mietin teenkö abortin vai en,kuinka mieleni saattoi muuttua saman päivän aikanakin monta kertaa tyyliin,teen abortin,en tee,teen abortin,en tee....Kunnes eräänä päivänä sain jotain selkeitäkin ajatuksia päähäni ja tiesin etten henkisesti tulisi abortista selviämään(on ollut aikoinaan useita keskenmenoja)itseni tuntien.Ja voin sanoa että mies menetti todella paljon päättäessään ettei isäksi ryhdy,lapsi on mailman ihanin ja kiltein pieni kiharatukkainen pellavapää!
Kyllä kaikki kääntyy hyväksi sunkin elämässä,vaikka välillä on näitä karikkoja joista täytyy vaan päästä yli.Koitahan jaksaa ja kirjottele miten menee!