Nasan mukaan tänään perjantaina nähtävä Kuu on kuluvan vuoden neljäs ja viimeinen superkuu.
Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan Kuu on tänään suurimmillaan noin puoli kahdentoista aikaan illalla.
Superkuuksi kutsutaan tilannetta, jossa Kuu on radallaan lähimmässä pisteessä Maata täydenkuun aikaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vähän pilvet häiritsevät kuun näkymistä.
Korkealla etelätaivaalla näkyy Lahdessa.
Kuun suuri koko näkyy. Siis noin kello 23.30 tänään.
Tällöin Kuu näyttää noin 14 prosenttia suuremmalta ja 30 prosenttia kirkkaammalta kuin ollessaan ratansa kauimmaisessa pisteessä, Ursan sivuilla kerrotaan.
Lähimmillään Kuu on 363 300 kilometrin päässä Maasta, kun kauimmillaan se on 405 500 kilometrin päässä, Nasan sivuilla sanotaan. Koska kuun kiertoradan muoto vaihtelee hieman, ovat jotkut superkuut lähempänä tai kauempana kuin toiset.