Ilmeisesti tämä avaukseni kuuluu hyvinkin pilkkimisen piiriin, sillä harrastan tätä kalastuksen muotoa nimenomaan jäähän tehdyn reiän äärellä talvisin silloin, kun en harrasta sitä kesäisin.
Ja mistä tässä on kyse? Eikö otsikko jo kaiken kerro?
Väännetään sitten rautalangasta!
Yleensä otan ja kopautan ensin joltain vittumaiselta äijältä huomaamatta tajun pois, jos en häntä muuten saa pukeutumaan haarniskaan. Ja sitten minä otan ja sujautan tuon jäähän tehdystä reiästä kulloinkin kyseessä olevan vesistön johonkin vähintäänkin kolmisen metriä syvään kohtaan. Jos saalis on tajuton haarniskaan pukeutuessaan, odotetaan tajuihin tuloa ennen upotussuoritusta. Täytyyhän sen päästä miettimään noin minuutin ajaksi, että kannattiko vittuilla niin. Ja sitten se päästää viimeiset kuplat.
Sehän se on kalastusta parhaimmillaan - ei vedestä, vaan veteen!
Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja sitten minä kuulin äänen, ikäänkuin oman ääneni, huutavan.
"Mene pois! Usko jo! Mene pois!"
Ei vedestä, vaan veteen!

Vastaukset 3
Vanhimmat
olet hullu.hankkiudu hoitoon.
olen . ongelma vaan on siinä, kun hullu ei välttämättä tiedä tai tunnusta tilaansa.
tässä tapauksessa auttaisi jo kunhan tietokone tai edes nettiyhteydet poistettaisiin häneltä.
ei tarvitsisi meidän vähempi pönttöjen kärsiä tästä kusipäästä.
mutta eikös sulla mene paljon haarniskoja hukkaan ja mistä muuten saat ne haarniskat...et kai pölli niitä jostain?ootko miettyny säkki kangasta ja kiviä,meinaa mua vituttaa tommonen haarniskojen hukkaan heittäminen.EI SE PERRKELE RAUTA PUUSSA KASVA.