Isänmaa

Jotenkin käsite Isänmaa alkaa EU:n katveessa hämärtyä. Suomen kieli menettää merkitystään. Nuoret näyttävät uskovan, että suuret maat ovat syli avoinna heille. Näinhän uskotellaan.

Jonkin verran maailmaa nähneenä voin sanoa, että muiden kulttuureiden sisälle on vaikea mennä. Ranskassa pitää osata hyvää ranskaa, Englannissa englantia jne. Sisälle pääsee vain jonkin alan erikoistaitaja.

Amerikkalaisille Amerikka on tärkeä, ranskalaisille Ranska. Heille on isänmaa tärkeä, kieli ja kulttuuri.

Suomi on joskus raivannut tiensä kansakuntien joukkoon vahvojen ansioidensa avulla. Olemme pieni, mutta voimakas maa.

Olemmeko?
292780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Helvetin suuret verot.
Onkos se oikein?
Kun työmies maksaa kaikki sosiaalipummit ja moskeijatkin?
Jopa pyhiin vaellus matkat, missä on järki ?
Mitenkähän minäkin saisin lipun ilmaiseksi vierailakseni suomessa?
Kyllä se syli on auki , mutta mikä on palkka ja vittikö työtä alkaa tekeen.
Kun minusta kukaan ei enään viitti mitään työtä ees ajatella , noista nuorista.
Sossun luukulta kun saa sen rahan paljon helpommin ja ei likaannu käsi eikä vaatteet.
Vai olenko kuullut huhua vaan...?
Terv: Lokari69.

Äänestä
  • Olin kerran erään lähetystön mukana presidentti Kekkosen puheilla. Vetosimme häneen eräiden asioiden puolesta. Muistan aina, kun hän suuntasi katseensa minuun sanoen: sinullahan menee hyvin.

    Se tarkoitti, että jos itsellä menee hyvin, ei muiden puolesta kannata valittaa. Ne ihmiset Suomessa, joilla vielä on töitä, haluavat pois - eläkkeelle, sairaus-, vanhuus-, työkyvyttömyys-, mille hyvänsä, koska työnteko on muuttunut inhottavaksi.

    Sanotaan ettei Suomessa ole koskaan ollut niin paljon rahaa, kuin nyt. Samalla ihmiset potkitaan ulos työpaikoistaan, maatalous on ajettu alas, emme ole enää omavaraisia missään.

    Pääministeri sanoo, että EU on voitto Suomelle. Kenen voitto? Kaikki menee käsistä. Toivottavasti joku ei huomauta täällä: sinullahan menee hyvin. Miksi valitat?

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Olin kerran erään lähetystön mukana presidentti Kekkosen puheilla. Vetosimme häneen eräiden asioiden puolesta. Muistan aina, kun hän suuntasi katseensa minuun sanoen: sinullahan menee hyvin.

    Silloin eu:n alkuaikoina,kun Suomi oli liittymässä mukaan,eräskin ehdokas puhui että
    ROPOTIT pitää saada verolle,kun kohtuullinen henkilöverotus ei enää riitä.Ei ole senkoommin
    kuulunut ropottiverosta,ehdokas pääsi läpi.
    Nyt on ryöstöverotus vallalla,päättäjät pää
    pensaassa,odottavat jotain ihmettä.En haluaisi
    olla pahan ilman lintu mutta alkaa näyttää siltä
    että veropohja voi pudota alta pois piankin.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Olin kerran erään lähetystön mukana presidentti Kekkosen puheilla. Vetosimme häneen eräiden asioiden puolesta. Muistan aina, kun hän suuntasi katseensa minuun sanoen: sinullahan menee hyvin.

    Se tarkoitti, että jos itsellä menee hyvin, ei muiden puolesta kannata valittaa. Ne ihmiset Suomessa, joilla vielä on töitä, haluavat pois - eläkkeelle, sairaus-, vanhuus-, työkyvyttömyys-, mille hyvänsä, koska työnteko on muuttunut inhottavaksi.

    Sanotaan ettei Suomessa ole koskaan ollut niin paljon rahaa, kuin nyt. Samalla ihmiset potkitaan ulos työpaikoistaan, maatalous on ajettu alas, emme ole enää omavaraisia missään.

    Pääministeri sanoo, että EU on voitto Suomelle. Kenen voitto? Kaikki menee käsistä. Toivottavasti joku ei huomauta täällä: sinullahan menee hyvin. Miksi valitat?

    Ei entisillä rahamäärillä tällaisia vastikkeettomia rahamääriä jaettaisikaan. Hyvä on kun on paljon rahaa.

    Äänestä

minä muistan 50- ja -60 luvulla köyhien kyykytyksen ja ajan ettei ollut mitään apua yhteiskunnan taholta.

Kun mökissä asuva tarvitsi hevosta maksoi sen vuokra koko päivän työn talossa ja viljasäkin sai lykätä polkupyörällä myllyyn ellei halunnut maksaa sitä.

Nämä ajat ovat juhlaa työmiehelle ja varakkaampi väestö unelmoi entisestä kulta-ajasta jolloin sai valita piikatyttöjä mielin määrin ja käydä öisin heittämässä siementä vakoon.

Kyllä jämti on näin.

Äänestä
  • Kyllä olet kaukana oikeasta pohjalaisesta.

    Äänestä

  • aina kirjoitti:

    Kyllä olet kaukana oikeasta pohjalaisesta.

    Totta on ollut, on ja taitaa olla edelleen muuallakin.

    Äänestä

  • totta oli kirjoitti:

    Totta on ollut, on ja taitaa olla edelleen muuallakin.

    kaikkialle, samoin lentsikalla ja laivalla. Kaikkialla on kaikenlaisia "yrittäjiä". - Pohjanmaalla ei suuria kartanoita juurikaan ole ollut,kyllä ne ongelmat, mistä kirjoittelit, ovat olleet muualla maassa suurissa kartanoissa ja hoveissa jokapäiväistä todellisuutta, sanoo asiantuntija.

    Äänestä

  • Ei 50-ja 60-luvulla ollut enää torppariutta.

    Suomi oli maksanut suuria sotakorvauksia ja elintaso oli nousemassa.

    Itse astuin työelämään 50-luvulla ja töitä ja sen myötä kaikilla oli toimeentuloa. Aktiivisimmat menivät Ruotsiin.

    Usko meitä äläkä kerro perättömiä! Meillä on vastuukin oikean tiedon jakamisesta nuoremmille ja varsinkin tietämättömille.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Ei 50-ja 60-luvulla ollut enää torppariutta.

    Totta on, että 50-luvulla elintaso nousi, mutta ei ollut yhteiskunnan tukea paljonkaan vähäosaisille. Oli aivan äärimmäistäkin köyhyyttä. Joillekin kouluruoka oli ainoa ateria päivässä. Kahvin joukossa käytettiin monessa perheessä sikuria. 50-luvulla oli paljon yksinhuoltajia, koska miehet olivat kaatuneet sodassa.

    Kansaneläke tuli vasta myöhemmin. Vanhukset saattoivat ihan oikeasti olla silloin almujen varassa. Oli tietysti "kunnalliskoti", joka nyt ajateltuna muistutti jonkinlaista rangaistuslaitosta. Siellä oli holhokkeja, joden arvokkuus riistettiin.

    Minun kotipaikkakunnallani verokalenteri julkaistiin lehdessä. Kaikki tiesivät toistensa verot, ja erityisesti sen, miten VÄHÄN suuret kartanot ja varakkaat kauppiaat maksoivat veroja.

    Oli monenmoista yrittäjyyttä: Joku piti pikku kioskia, joku leikkasi matonkuteita, joku silitti paitoja, joku pesi pyykkiä. Ei näiden pikkuyrittäjien leipä kovin leveää tainnut olla, kuten ei se silloin ollut oikein kellään. Elämä oli vaatimatonta, ja ihmiset tyytyivät vähään. - Vuoden 1938 elintaso saavutettiin vasta vuonna 1956.

    Äänestä

  • Muistan kyllä kirjoitti:

    Jos olit ison maalaistalon lapsi, sait luontoisetuna tehdä työtä koko lapsuutesi ajan, ajella isoja lehmälaumoja kaukaisille laitumille ja paimentaa niitä pikkusiskosi kanssa pitkät päivät, viihdyttää itseäsi ja siskoasi runonlausunnalla ja lauluilla, joskus juosta lehmien perässä kaurapellossa, tai olla heinätöissä haravoimassa pikänpitkiä ojanpientareita tai ajamassa haravakonetta, isompana lypsämässä lehmiä jne. Uinti ja äidin hyvät eväät olivat suurta onnea lapsosen elämässä. Niin kului lapsuus. Olin onnellinen.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Ei 50-ja 60-luvulla ollut enää torppariutta.

    Suomi oli maksanut suuria sotakorvauksia ja elintaso oli nousemassa.

    Itse astuin työelämään 50-luvulla ja töitä ja sen myötä kaikilla oli toimeentuloa. Aktiivisimmat menivät Ruotsiin.

    Usko meitä äläkä kerro perättömiä! Meillä on vastuukin oikean tiedon jakamisesta nuoremmille ja varsinkin tietämättömille.

    Arvostan mielipidettäsi!

    Äänestä

  • oott aivan oikiassa,näin oli
    isoosta taloosta hevosta lainattihin ja tyämiähen palakalla töissä maksettihin yhyren hevoosen päivästä piti olla kaksipäivää töis ja kovaa tyätä olikin,ei mitään pikkupuun naputtelua.Jos hevoosen sai lainata että perunamaan sai ittelle kääntää niin kyllä siinä kohta torppariksi ittensä monikin tunti.Useen kyllä pottumaa käännettihin lapiolla,mutta ne pari kolome peltoa piti kääntää hevoosella ja samaten äestää ne,käsin kyllä sitten kylyvettihin ohoraa,kauraa ja ruistaki.
    Joku taas varmahan moittii tätä murretta täälä,mutta ei tartte lukia jos niin on,maassa maan tavalla tai maasta pois.
    Kun tätä on elämänsä puhunu niin ei se niin vaan katua,kuin aurinko mettän taa.
    Mutta lopetan nyt ennenkuin saa taas kuulla kunniamsa,mä niin harvoon tänne mitään preivaan,jotta kestäkää ny vaan vähän.

    Äänestä

  • pyörällä päästään kirjoitti:

    kaikkialle, samoin lentsikalla ja laivalla. Kaikkialla on kaikenlaisia "yrittäjiä". - Pohjanmaalla ei suuria kartanoita juurikaan ole ollut,kyllä ne ongelmat, mistä kirjoittelit, ovat olleet muualla maassa suurissa kartanoissa ja hoveissa jokapäiväistä todellisuutta, sanoo asiantuntija.

    kuulepas,kyllä meillä päin oli sellaasia talollisia,että torppariksi ittensä tunsi
    vanhapari ja viälä me tenavakki.
    Mutta ompahan menny heirän tiluksensa aika piäneksi kun on pitäny ruveta perikunnalle jakamahan osuuksiansa,mutta onhan nuata viälä jokka saa kaikenmaailman eu-tuet,on monet konehet pelloolla ja puimurit,ei tartte olla enää tappuri-riihellä niinku ennen tenavana munkin piti olla ja sai suut ja silimät täytehen akanoota.Vanhapari oli viälä klupu-riihellä.
    Mäkin nyt oon niin äveriäs että mullakin on tiatokone ja töllötin jota kattella ettei tuu kovin pitkäksi tämä elämän-ehtoo puali,voi,voi no onha mulla kännykkäki,ja saan viälä eläkkehenki,mikä hätä täs nykyään on,mutta ei sitä ennen-vanhana eläkkeihiä tunnettu,vaivaas-taloolle vaan jos ei ollu omistukses sellaasta jotta pääsi syytingille.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Ei 50-ja 60-luvulla ollut enää torppariutta.

    Suomi oli maksanut suuria sotakorvauksia ja elintaso oli nousemassa.

    Itse astuin työelämään 50-luvulla ja töitä ja sen myötä kaikilla oli toimeentuloa. Aktiivisimmat menivät Ruotsiin.

    Usko meitä äläkä kerro perättömiä! Meillä on vastuukin oikean tiedon jakamisesta nuoremmille ja varsinkin tietämättömille.

    olivat torppareita vielä 60-luvun alussa.
    Äiti auttoi navetalla ja isä pelloilla ja muissa raskaammissa töissä.
    Kesällä oli meidän kasvuiässä olevien lasten harvennettava sokerijuurikaspeltoja, oltava mukana heinätöissä ja viljankorjuussa.

    Äänestä

  • Muistan kyllä kirjoitti:

    Totta on, että 50-luvulla elintaso nousi, mutta ei ollut yhteiskunnan tukea paljonkaan vähäosaisille. Oli aivan äärimmäistäkin köyhyyttä. Joillekin kouluruoka oli ainoa ateria päivässä. Kahvin joukossa käytettiin monessa perheessä sikuria. 50-luvulla oli paljon yksinhuoltajia, koska miehet olivat kaatuneet sodassa.

    Kansaneläke tuli vasta myöhemmin. Vanhukset saattoivat ihan oikeasti olla silloin almujen varassa. Oli tietysti "kunnalliskoti", joka nyt ajateltuna muistutti jonkinlaista rangaistuslaitosta. Siellä oli holhokkeja, joden arvokkuus riistettiin.

    Minun kotipaikkakunnallani verokalenteri julkaistiin lehdessä. Kaikki tiesivät toistensa verot, ja erityisesti sen, miten VÄHÄN suuret kartanot ja varakkaat kauppiaat maksoivat veroja.

    Oli monenmoista yrittäjyyttä: Joku piti pikku kioskia, joku leikkasi matonkuteita, joku silitti paitoja, joku pesi pyykkiä. Ei näiden pikkuyrittäjien leipä kovin leveää tainnut olla, kuten ei se silloin ollut oikein kellään. Elämä oli vaatimatonta, ja ihmiset tyytyivät vähään. - Vuoden 1938 elintaso saavutettiin vasta vuonna 1956.

    Ei ollut ilo olla köyhä, mutta kirvelevintä oli, kun kuuli, että koti on sellainen.
    Kuitenkin se koti saattoi olla kullankallis ihmiselle, köyhyydestä huolimatta.
    Oliko niin että köyhyys alensi ihmisarvoa?

    Äänestä

"Olemme pieni, mutta voimakas maa."

Emme ole niin voimakas kuin Saksa tai Ranska. toisaalta mistä tahansa pienestä Euroopan maasta voidaan sanoa, että ne ovat voimakkaita, kuten Sveitsi, Hollanti, Belgia, Luxemburg. Missä mielessä olisimme niitä voimakkampia?

Itsenäistyneetkin olemme niitä huomattavasti myöhemmin.

Meillä on olemassa muutaman kuukauden kestäneen talvisodan myytti ja siitä luotu sankarien kuva. Muuten meistä on vaikea tehdä sankareita: sitä eivät edistä käytöstapojen puute, juopottelu, itsemurhat, synkkämielisyys ja väkivaltaisuus.

Sanokaamme mieluummin että olemme selviytyjä, ainakin joten kuten.

"Suomen kieli menettää merkitystään."

Asiahan on täysin päin vastoin. EU:n yhtenä kielenä on suomi. Kielemme ei ole koskaan aikaisemmin päässyt arvostuksessa näin korkealle. Voi ostaa vaikkapa Espanjassa tuotteen,jossa on mukana myös suomenkielinen käyttöohje ja tuoteseloste.

Jos muita kieliä osataan meillä yhä paremmin, niin se ei suinkaan osoita suomen kielen merkityksen katoamista. Tietysti yli viisikymppisten joukossa on jo varsin vähän vieraiden kielten taitoisia ja yli kuusikymppisisistä niitä saa etsiä.

Ei voi kuitenkaan sanoa,että viimeksi mainitut olisivat ainoita suomen kielen taidon ylläpitäjiä. Vähintään keskikoulun käyneet ovat tietysti poikkeuksia, mutta heidän osuutensa varsinkin maaseudulla on ollut vähäinen aikana, jolloin oppikoulussa tehtiin "herroja".

Äänestä
  • Saksa ja Ranska ovat kyllä pinta-alaltaan ja väestömäärältään suurempia kuin Suomi mutta heikompia.

    Muista II maailmansota ja itsenäisyyden säilyttäminen, se oli enemmän kuin voimanosoitus, se oli ihme!

    Eivät sveitsiläiset käkikellot ja hollantilaisten lehmätkään voi kilpailla meidän Nokiamme kanssa.

    Suomea, omaa äidinkieltänikään, en pidä mahdottoman tärkeänä. Puhuttuna ja kirjoitettunakin sen tulee olla mutta kouluissa pitäisi opettaa kaikkialla yhtä kieltä.

    Englantia ja ranskaa ei kelpuuteta niin kielenä voisi olla espanja, maailman toiseksi puhutuin kieli kiinan jälkeen. Ehkä hindhi? menee myös edelle.

    Suomenkieli lienee erittäin myöhäissyntyinen ja liian varhain kieliopin säännöin estetty kehittymästä.

    Ilmaisurikkautta pidetään suomenkielen erinomaisuutta kuvaamassa. Synonyymit ovat ainoita tässä mielessä.

    Ei suomenkielen hän-sanallakaan pystytä ilmaisemaan edes sukupuolta niinkuin muissa kielissä.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Saksa ja Ranska ovat kyllä pinta-alaltaan ja väestömäärältään suurempia kuin Suomi mutta heikompia.

    Suomen kielen "hän" on tasa-arvoinen sana. Muissa kielissä on aina oletuksena, että puhutaan uroksesta, kun puhutaan hänestä. Täytyy olla aivan erityisesti osoitettu, että kyseessä on vastakkainen sukupuoli, jos käytetään feminiinistä sanaa. Tai lapset ovat neutreja!

    Ainakin saksan kielessä erottelu on yhä kaikissa ammattinimityksissäkin (die Komissarin). Meillä ei enää ole yleisessä käytössä "tar-ammatteja" (opettajatar, sairaanhoitajatar). Vain joillakin miehillä on yhä "kodinhengetär"...

    Vanhana jäänteenä meillä on vielä nimismiehiä, puhemiehiä, maaherroja jne. Ne ovat niin kansan suuhun piintyneitä sanoja, että niiden korvaaminen uudissanalla vie aikaa (jos joku hyvän sanan löytää).

    Äänestä

  • Hintriika kirjoitti:

    Saksalaiset erottelee elukatkin. Eikö se ole vaarallista käydä joka otuksen jalkojenväli tutkimassa, ennen kuin tietää, miten siitä pitää puhua?

    Äänestä

  • tartar kirjoitti:

    Saksalaiset erottelee elukatkin. Eikö se ole vaarallista käydä joka otuksen jalkojenväli tutkimassa, ennen kuin tietää, miten siitä pitää puhua?

    Just niin. Ja nuorisomuoti on välillä semmoista, ettei millään erota, kuka on tyttö ja kuka poika. Ihmisten jalkojenväliä ei ole soveliasta mennä tutkimaan.

    Äänestä

  • Hintriika kirjoitti:

    Suomen kielen "hän" on tasa-arvoinen sana. Muissa kielissä on aina oletuksena, että puhutaan uroksesta, kun puhutaan hänestä. Täytyy olla aivan erityisesti osoitettu, että kyseessä on vastakkainen sukupuoli, jos käytetään feminiinistä sanaa. Tai lapset ovat neutreja!

    Ainakin saksan kielessä erottelu on yhä kaikissa ammattinimityksissäkin (die Komissarin). Meillä ei enää ole yleisessä käytössä "tar-ammatteja" (opettajatar, sairaanhoitajatar). Vain joillakin miehillä on yhä "kodinhengetär"...

    Vanhana jäänteenä meillä on vielä nimismiehiä, puhemiehiä, maaherroja jne. Ne ovat niin kansan suuhun piintyneitä sanoja, että niiden korvaaminen uudissanalla vie aikaa (jos joku hyvän sanan löytää).

    No se hän-sanan käyttö joskus kysyy pinnaa, kun joidenkin lemikeistä, eläimistä käytetään hän-sanaa. Koirista ja kissoista kuuluu kirjakielessä käyttää sanaa SE ja NE.
    Olen ymmärtänyt ihmisistä käytetään sanoja
    HÄN ja He. Eläimistä SE ja NE. En ole saivartelija, asia vaan on näin.

    Äänestä

  • Magda kirjoitti:

    Suomen kielessä eläimistä oikea muoto on "se", mutta useimmissa kielissä eläin on "hän", joko uros- tai naaraspuolinen hän.

    Yhtälailla minun korvaani käy nämä suomalaiset "Hän"-merkkiset lemmikit!

    Äänestä

  • Magda kirjoitti:

    No se hän-sanan käyttö joskus kysyy pinnaa, kun joidenkin lemikeistä, eläimistä käytetään hän-sanaa. Koirista ja kissoista kuuluu kirjakielessä käyttää sanaa SE ja NE.
    Olen ymmärtänyt ihmisistä käytetään sanoja
    HÄN ja He. Eläimistä SE ja NE. En ole saivartelija, asia vaan on näin.

    on naurettavaa puhua eläimistä kuin ne olisivat ihmisiä,jos ne olisivat ihmisen kaltaisia ne pyörittäisivät tätä yhteiskuntaa hoitasivat vanhukset ja siivoaisivat sotkemisen sijasta

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Saksa ja Ranska ovat kyllä pinta-alaltaan ja väestömäärältään suurempia kuin Suomi mutta heikompia.

    Muista II maailmansota ja itsenäisyyden säilyttäminen, se oli enemmän kuin voimanosoitus, se oli ihme!

    Eivät sveitsiläiset käkikellot ja hollantilaisten lehmätkään voi kilpailla meidän Nokiamme kanssa.

    Suomea, omaa äidinkieltänikään, en pidä mahdottoman tärkeänä. Puhuttuna ja kirjoitettunakin sen tulee olla mutta kouluissa pitäisi opettaa kaikkialla yhtä kieltä.

    Englantia ja ranskaa ei kelpuuteta niin kielenä voisi olla espanja, maailman toiseksi puhutuin kieli kiinan jälkeen. Ehkä hindhi? menee myös edelle.

    Suomenkieli lienee erittäin myöhäissyntyinen ja liian varhain kieliopin säännöin estetty kehittymästä.

    Ilmaisurikkautta pidetään suomenkielen erinomaisuutta kuvaamassa. Synonyymit ovat ainoita tässä mielessä.

    Ei suomenkielen hän-sanallakaan pystytä ilmaisemaan edes sukupuolta niinkuin muissa kielissä.

    Toteamuksia edelliseen:

    1. Saksa ja Ranska ovat muka Suomea heikompia. Tosiaankin erikoinen väite, johon tuskin monikaan historioitsija, taloustieteilijä, sotilas, kulttuurintuntija ym. yhtyy.
    2. Hyökkääjän asema on aina huonompi; missä suhteessa itsenäisyyden säilyminen oli ihme? Jos maa olisi vaikkapa miehitetty, se ei vielä silloinkaan olisi ollut ihme, vrt. Itävalta.
    3. Sveitsiläiset käkikellot kilpailevat muiden kellontuottajien ja hollantilaiset lehmät muiden maidontuottajien kanssa, eivät Nokian. - On jopa vaarallista, että Suomen talous on niin Nokia-vetoinen.
    4. Suomi (tai ruotsinkielisillä ruotsi) on meille tärkeä kieli. Sillä voimme parhaiten kuvata sitä todellisuutta, jossa elämme.
    5. Kouluissa on tärkeää opettaa useampaa vierasta kieltä ainakin halukkaille.
    6. Kielen tärkeysaste ei jollekulle ole siinä, kuinka paljon sitä puhutaan maailmassa, vaan kuinka paljon joutuu tilanteisiin, jossa sitä tulee osata. Etelä-Amerikka on meille kaukainen, joskin espanjaa tietysti tarvitaan. Kuinkahan moni tarvitsee hindiä? Sen kotimaassa Intiassakin on ehkä satoja miljoonia, jotka eivät sitä osaa.
    7. Suomen kieli myöhäsyntyinen? "Liian varhain kieliopin säännöin estetty kehittymästä". - Onpa erikoisia väitteitä!
    8. Ilmaisurikkautta on kaikissa kielissä.
    9. Hän-sanalla ei kieltämättä pystytä esittämään sukupuolta. Sitä vastoin pystytään erottamaan toisistaan ihminen (hän) ja ei-ihminen (se).

    Äänestä

  • kaunisoivi kirjoitti:

    on naurettavaa puhua eläimistä kuin ne olisivat ihmisiä,jos ne olisivat ihmisen kaltaisia ne pyörittäisivät tätä yhteiskuntaa hoitasivat vanhukset ja siivoaisivat sotkemisen sijasta

    kun täälä pidetään ihmistä jotenkin uliveroisena maapallolla . Me ihmiset tuhoamme tämän ja sotkemme ja rikomme kaikkia luonnon lakia . Ei ole ollenkaan soveliasta sanoa että eläimet sotkevat ja me siivoamme .Luulisin että jos ihminet ei olisi alistanut eläimiä ,ne pärjäisivät paremmin kun ihminen --pitävät huolta omistaan .

    Äänestä

Kyllä suomalaiset ovat isänmaallista kansaa. On moninaisia asioita, jotka saavat meillä suomalaisilla isänmaalliset tunteet pintaan.
Minulle se on Suomen luonto. Olin pari vuotta sitten Bussiretkellä. Ajoimme hiljaa Punkaharjulla sitä vanhempaa tietä. Oppaamme laittoi Finlandia hymnin soimaan. Koin valtavan isänmaallisen tunteen rinnassani. Itkin.

Äänestä
  • Hienosti oivallettu. Leny, minäkin olisin itkenyt tuossa tilanteessa.

    Muistan eräänä kesänä, kun Lapin reissulla ollessamme, lähdin aamulla Kemistä ajamaan mökillemme. Vain Kuopiossa pysähdyimme parin-kolmen tunnin ajan ja Savonlinnan kautta Punkaharjulle ajoin sankassa sumussa viimeiset kuutisenkymmentä kilometriä. Halusin vähän vielä lepuuttaa silmiäni, vaikka matkaa oli jäljellä vain n. 30 km. Ajoin vanhalle tielle harjun levähdyslevennykselle. Sumun hälvetessä aamuyön tunneilla auringonnousun katselu siellä harjulla oli sellainen elämys, ettei ikinä unohdu. Kyyneleet silmissä, vaikkei Finlandiakaan soinut.

    Äänestä

Mikä isänmaa sekö jonka ikl:n § konsensus porukka
myi bundesbankille jota ei aatu saanut asellakaan
nämä jotka huutavat isämmaa kypärä ja kiväri sekä
raamatu samassa kuvassa lajottivat suomenkansan
eu-monopoleille tässä se isänmaa on. kaikki se
hyvä on rakettu 50:luvun jälkeen otetaan kansalta
pois diretiivellä , missä on isänmaa se on kohta anettu vieraan kansakunna nato herran määrätäväksi ja suomi pokia vedään tykinbruaksi
EU_mopolien saalistu retkille

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Maalaismies* kirjoitti:

Jotenkin käsite Isänmaa alkaa EU:n katveessa hämärtyä. Suomen kieli menettää merkitystään. Nuoret näyttävät uskovan, että suuret maat ovat syli avoinna heille. Näinhän uskotellaan.

Jonkin verran maailmaa nähneenä voin sanoa, että muiden kulttuureiden sisälle on vaikea mennä. Ranskassa pitää osata hyvää ranskaa, Englannissa englantia jne. Sisälle pääsee vain jonkin alan erikoistaitaja.

Amerikkalaisille Amerikka on tärkeä, ranskalaisille Ranska. Heille on isänmaa tärkeä, kieli ja kulttuuri.

Suomi on joskus raivannut tiensä kansakuntien joukkoon vahvojen ansioidensa avulla. Olemme pieni, mutta voimakas maa.

Olemmeko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu