Hetken emmittyään Emilia sujautti myymäläpuolelta kähveltämänsä kondomipakkauksen laukkuunsa.
- Hui, en tiennyt että vielä olet töissä, hän hoki ensishokista vielä toipumatta.
- Laskin kassat, Aapo sanoi.
- Saisit olla äänekkäämpi.
- Tiedän, tämä vastasi.
- Älä viitsi, Emilia huokasi irrottautuessaan Aapon kömpelöstä kosketuksesta.
- Minulta kesti pari kuukautta.
- Mikä?
- Esoteerisen kvanttifysiikan divertikkelipartikulaarimolekyyliteorian ymmärtäminen, Aapo myhäili ja nosti alas valahtaneet lasinsa tökkäämällä kehysten keskiliitosta.
- Anna jo olla.
- Tähtien sodan kolm…
- Ei kiinnosta, Emilia töksäytti mielestään turhankin tylysti.
- Vaikka kaivaisitkin laukustasi ne varastamasi kondomit ja… en ikimaailmassa suostuisi, Aapo ilmoitti, - olen sellaisen yläpuolella.
- Hyvä on, mitä haluat? Mitä aiot?
- En mitään.
- Etkä kantele?
- En, miksi kantelisin? hän älähti ja läimäytti oven kiinni poistuessaan.
Emilia riisuutui lakonisesti ja asettui hajareisin suihkuhuoneen rahille. Onnellisen tietämättömänä raollaan olevan tuuletusluukun takana pälyilevästä silmäparista hän alkoi peseytyä.
Aapon edessä piirtyvä näky oli epätodellinen, se herjasi häntä elämättömästä elämästä. Varusmiespalvelusta suorittaessaan hän oli nähnyt kymmeniä alastomia miehiä ja leikitellyt ajatuksella, miltä he olisivat näyttäneet naisina. Häpykarvoitukset olivat muodostaneet mitä vaihtelevimman muotoisia pöheikköjä, siittimet olleet yksilöllisiä kuin kasvot. Emilian näkeminen riipaisi hänen sydäntään. Enkelimäisistä kasvoista ja siroista kätösistä huolimatta tämä oli yhtä lailla eläimellinen. Aapon jokainen luokkatoveri oli. Aapo itsekin oli. Heidän jokaisen sukupuolielimiä ympäröi häpykarvoitus, miehillä siittimenvarren alapuoli oli tummunut ja naisilla vastaavasti häpyhuulet. Heidät oli vihitty aikuisuuteen, he olivat päässeet todistamaan elämän suurimpia riemuja ja saattoivat mielin määrin ahmia toisiaan. Aapo yksin oli kuolleena elävä.
- Hyi olkoon, riittää jo, Emilia huudahti huomatessaan Aapon.
- En tarkoittanut, Aapo aloitti vetäen kätensä avoimesta sepaluksestaan, - olla töykeä, minä vain…
On tilanteita, jolloin “tämä ei ole sitä, miltä näyttää” -tyyliset selitykset vain pahentavat asioita. Aapolle niitä sattui yhtenään, eikä hän useinkaan älynnyt vaieta.
Myöhemmin samana iltana Emilia tapasi Tuomaksen. Tämä oli turkulainen teekkari, komea ja itsevarma; sellainen, jota naiset miehisen ymmärryksen ylittävällä oivalluksella kutsuvat rentuksi tarkoittamatta saati heittiötä, hulttiota tai retkua.
- Ei sunkka sul o tulta? tämä kysyi möreällä viskibassolla.
- No kun en polta, Emilia hymyili.
- Ei sunkka meit turkkulaissi oikke ymmärret missä muhal ku Turus, Tuomas kröhötti ja valloiti Emilian sydämen tuolla sanoinkuvaamattomalla renttumaisuudellaan.
- Olenpa minä hupsu, Emilia keimaili, - joo, palan kyllä, siis on tulta.
- Ai miks ni?
Kukaan ei ole täydellinen, mutta rentut epätäydellisiä juuri sopivissa määrin, Emilia ajatteli. Rentut ovat myös salaperäisiä ja syvällisiä, eivätkä avoimia tabula rasoja kuin Aapon kaltaiset nörtit, hän jatkoi pohdiskeluaan. Tuomas vaikutti juuri sellaiselta ihanalta rentulta, jollaisesta hän aina oli unelmoinut.
Samaan aikaan Aapo rytkytti paisunutta elintään Bizet’n Toreadorin alkusoiton voimistuvien ja nopeutuvien sävelten pauhatessa hänen päässään. Hän toteutti kiihkeintä fantasiaansa, jonka oli saanut elokuvasta “Sekaisin Marysta”. Jälkiä jättämättömän siemensyöksyn aikana hänen silmissään salamoivat sateenkaaren kaikki värit. Sitten soi ovikello. Hän menee avaamaan ja kohtaa Maryn, joka pyyhkäisee kämmenellään korvassa roikkuvan spermamällin ja hieroo sen hiuksiinsa. Tällä kertaa rappukäytävä ei ollut tyhjä. Ovikelloa oli juuri ollut soittamaisillaan pelastusarmeijan vanha rahankeruutäti, joka astui naapuritaloyhtiössä.
- Elämän kevät, oli ainoa, mitä täti sai suustaan änkytetyksi.
- Tämä ei ole sitä, miltä se… Aapo aloitti, mutta oivalsi pian, ettei kannattanut.
Renttu ähki ja mölysi toisaalla aikansa ja tyhjensi eritteensä varastettuun kumihylsyyn. Emilia alkoi itkeä. Ei siksi, ettei hän ollut saanut orgasmia. Ei hän koskaan saanut. Ei siksikään, että Tuomas olisi ollut paha tai vastenmielinen. Häntä vain puistatti toimituksen raadollisuus ja tunteettomuus. Renttu kummeksui tytön tirahtelua ja jätti tämä yksin. Seuraava yöbussi Turkuun lähtisi tuota pikaa.
Omalla tahollaan Aapo kirjoitteli päiväkirjaansa synkeitä mietteitä yksinäisyydestä, kuolleena elämisestä, itsensä häpäisemisestä ja aina hautaan säilyvästä poikuudesta. Jossain välissä itsemurhakin käväisi hänen mielessään, mutta heti tuon ajatuksen olemassaolon tiedostettuaan hän pyyhki sen pois tajunnastaan; hän kävisi ennemmin huorissa kuin riistäisi itseltään hengen pitkään säilyneen poikuuden takia.
- Kuin kävisi huorissa, Emilia tuskasteli tyynynsä märäksi itkeneenä, - mutta huorilla on vaikuttimena raha. Entä minulla?
Siitä päivästä lähtien Aapo luki silmänsä uuvuksiin aihetta käsitteleviä artikkeleita verkossa ja teki kaikkensa harjaannuttaakseen itsestään pelimiehen. Palkanmaksupäivänä hän osti kalliin mustanahkaisen blazerin ja tummat aurinkolasit. Ruokaostosten yhteydessä hän osti myös savukkeita ja ryhtyi kotiin tultuaan koetupruttelevaan peilin edessä uusiin tamineisiinsa sonnustautuneena. Hän hankkiutuisi eroon kirjoistaan, vaihtaisi akustisen kitaransa sähköiseen ja alkaisi sulkapallon pelaamisen sijasta käytä punttisalilla.
- Rakastan sinua Aapo, kuuli Emilia itsensä eräänä päivänä sanovan ja luuli maan pettävän jalkojensa alla.
- Älä heitä bööna flööbaa, kyl Aapo snaijaa kliffasti, Aapo keikaroi opettelemallaan stadin slangilla. - Paljon klöntti vispaa? hän lisäsi ja loi suurieleisen katseen ranteessaan kimaltelevaan piraattirolexiin.
Emiliaa hymyilytti tahattomasti.
- Aapo… hän sanoi vakavoituen ja otti tämän pään käsiensä väliin, - älä enää, ole kiltti.
Aapo loi naiseen ymmärtämättömän katseen.
- M-mutta minähän… minä, tiedäthän, halusin vain…
- Tiedän, Emilia vastasi sinetöiden Aapon huulet etusormellaan. - Halusimme molemmat.
- Kaikki puheet kvanttifysiikasta, tiedäthän, yritin…
- Tiedän, Emilia itki, - anna minulle anteeksi…
- Ja se tirkistely, olen…
- Ei, älä. Pidin siitä.
- Niin minäkin, Aapo naurahti arasti.
Hän ei ollut aiemmin ääneen myöntänyt kenellekään nauttineensa mistään seksiin liittyvästä.
- Haluatko nähdä minut taas? Emilia kysyi.
- Haluan.
Emilia riisuutui. Hänen rintansa olivat terhakat ja ruskeanänniset. Hänen alavatsaansa peittivät lyhyeksi leikatut käherät karvat, jotka muodostivat Aapon mielestä huolellisesti virkatun mustan pitsiliinan näköisen suorakaiteen, joka leveni tasaisesti napaa lähestyttäessä. Emilia asettui selälleen varastotilan nukkavierulle duunarisohvalle ja harotti koipiaan. Sormillaan hän levitti paljaiksi ajeltuja ulkoisia häpyhuuliaan ja paljasti sisäisten häpyhuulten yhtymäkohdassa olevan pienen ihokuomun alla piilevän nupun. Aapo oli näkevinään pitsiliinan alareunan kohdalla ruskean, hikisen pavun, ja oli tuntevinaan naisen hurmaavan, imelän sillisen ominaistuoksun ja hytkyi aikansa sateenkaaren kaikkien värien salamoidessa verkkokalvoilla.
- Ei se mitään, Emilia valehteli vetäessään viittä sekuntia myöhemmin kinttuihinsa pikkupöksyjä, joista Aapo olisi maksanut kuukauden palkkansa.
- Olemme siis nyt…
- Emme, Emilia keskeytti ja purskahti itkuun.
- Olet outo.
- Haista…
- Miksi itket? Aapo kummasteli.
Vastausta odottamatta hän poistui ja läimäytti oven kiinni perässään.
- Olen sellaisen yläpuolella, hän mutisi. Ulkona hän paiskasi tummat aurinkolasinsa ensimmäiseen ohittamaansa roskalaatikkoon.
Jossakin lähistöllä raakkui varis ja pyrähti lentoon.
- Hui, en tiennyt että vielä olet töissä, hän hoki ensishokista vielä toipumatta.
- Laskin kassat, Aapo sanoi.
- Saisit olla äänekkäämpi.
- Tiedän, tämä vastasi.
- Älä viitsi, Emilia huokasi irrottautuessaan Aapon kömpelöstä kosketuksesta.
- Minulta kesti pari kuukautta.
- Mikä?
- Esoteerisen kvanttifysiikan divertikkelipartikulaarimolekyyliteorian ymmärtäminen, Aapo myhäili ja nosti alas valahtaneet lasinsa tökkäämällä kehysten keskiliitosta.
- Anna jo olla.
- Tähtien sodan kolm…
- Ei kiinnosta, Emilia töksäytti mielestään turhankin tylysti.
- Vaikka kaivaisitkin laukustasi ne varastamasi kondomit ja… en ikimaailmassa suostuisi, Aapo ilmoitti, - olen sellaisen yläpuolella.
- Hyvä on, mitä haluat? Mitä aiot?
- En mitään.
- Etkä kantele?
- En, miksi kantelisin? hän älähti ja läimäytti oven kiinni poistuessaan.
Emilia riisuutui lakonisesti ja asettui hajareisin suihkuhuoneen rahille. Onnellisen tietämättömänä raollaan olevan tuuletusluukun takana pälyilevästä silmäparista hän alkoi peseytyä.
Aapon edessä piirtyvä näky oli epätodellinen, se herjasi häntä elämättömästä elämästä. Varusmiespalvelusta suorittaessaan hän oli nähnyt kymmeniä alastomia miehiä ja leikitellyt ajatuksella, miltä he olisivat näyttäneet naisina. Häpykarvoitukset olivat muodostaneet mitä vaihtelevimman muotoisia pöheikköjä, siittimet olleet yksilöllisiä kuin kasvot. Emilian näkeminen riipaisi hänen sydäntään. Enkelimäisistä kasvoista ja siroista kätösistä huolimatta tämä oli yhtä lailla eläimellinen. Aapon jokainen luokkatoveri oli. Aapo itsekin oli. Heidän jokaisen sukupuolielimiä ympäröi häpykarvoitus, miehillä siittimenvarren alapuoli oli tummunut ja naisilla vastaavasti häpyhuulet. Heidät oli vihitty aikuisuuteen, he olivat päässeet todistamaan elämän suurimpia riemuja ja saattoivat mielin määrin ahmia toisiaan. Aapo yksin oli kuolleena elävä.
- Hyi olkoon, riittää jo, Emilia huudahti huomatessaan Aapon.
- En tarkoittanut, Aapo aloitti vetäen kätensä avoimesta sepaluksestaan, - olla töykeä, minä vain…
On tilanteita, jolloin “tämä ei ole sitä, miltä näyttää” -tyyliset selitykset vain pahentavat asioita. Aapolle niitä sattui yhtenään, eikä hän useinkaan älynnyt vaieta.
Myöhemmin samana iltana Emilia tapasi Tuomaksen. Tämä oli turkulainen teekkari, komea ja itsevarma; sellainen, jota naiset miehisen ymmärryksen ylittävällä oivalluksella kutsuvat rentuksi tarkoittamatta saati heittiötä, hulttiota tai retkua.
- Ei sunkka sul o tulta? tämä kysyi möreällä viskibassolla.
- No kun en polta, Emilia hymyili.
- Ei sunkka meit turkkulaissi oikke ymmärret missä muhal ku Turus, Tuomas kröhötti ja valloiti Emilian sydämen tuolla sanoinkuvaamattomalla renttumaisuudellaan.
- Olenpa minä hupsu, Emilia keimaili, - joo, palan kyllä, siis on tulta.
- Ai miks ni?
Kukaan ei ole täydellinen, mutta rentut epätäydellisiä juuri sopivissa määrin, Emilia ajatteli. Rentut ovat myös salaperäisiä ja syvällisiä, eivätkä avoimia tabula rasoja kuin Aapon kaltaiset nörtit, hän jatkoi pohdiskeluaan. Tuomas vaikutti juuri sellaiselta ihanalta rentulta, jollaisesta hän aina oli unelmoinut.
Samaan aikaan Aapo rytkytti paisunutta elintään Bizet’n Toreadorin alkusoiton voimistuvien ja nopeutuvien sävelten pauhatessa hänen päässään. Hän toteutti kiihkeintä fantasiaansa, jonka oli saanut elokuvasta “Sekaisin Marysta”. Jälkiä jättämättömän siemensyöksyn aikana hänen silmissään salamoivat sateenkaaren kaikki värit. Sitten soi ovikello. Hän menee avaamaan ja kohtaa Maryn, joka pyyhkäisee kämmenellään korvassa roikkuvan spermamällin ja hieroo sen hiuksiinsa. Tällä kertaa rappukäytävä ei ollut tyhjä. Ovikelloa oli juuri ollut soittamaisillaan pelastusarmeijan vanha rahankeruutäti, joka astui naapuritaloyhtiössä.
- Elämän kevät, oli ainoa, mitä täti sai suustaan änkytetyksi.
- Tämä ei ole sitä, miltä se… Aapo aloitti, mutta oivalsi pian, ettei kannattanut.
Renttu ähki ja mölysi toisaalla aikansa ja tyhjensi eritteensä varastettuun kumihylsyyn. Emilia alkoi itkeä. Ei siksi, ettei hän ollut saanut orgasmia. Ei hän koskaan saanut. Ei siksikään, että Tuomas olisi ollut paha tai vastenmielinen. Häntä vain puistatti toimituksen raadollisuus ja tunteettomuus. Renttu kummeksui tytön tirahtelua ja jätti tämä yksin. Seuraava yöbussi Turkuun lähtisi tuota pikaa.
Omalla tahollaan Aapo kirjoitteli päiväkirjaansa synkeitä mietteitä yksinäisyydestä, kuolleena elämisestä, itsensä häpäisemisestä ja aina hautaan säilyvästä poikuudesta. Jossain välissä itsemurhakin käväisi hänen mielessään, mutta heti tuon ajatuksen olemassaolon tiedostettuaan hän pyyhki sen pois tajunnastaan; hän kävisi ennemmin huorissa kuin riistäisi itseltään hengen pitkään säilyneen poikuuden takia.
- Kuin kävisi huorissa, Emilia tuskasteli tyynynsä märäksi itkeneenä, - mutta huorilla on vaikuttimena raha. Entä minulla?
Siitä päivästä lähtien Aapo luki silmänsä uuvuksiin aihetta käsitteleviä artikkeleita verkossa ja teki kaikkensa harjaannuttaakseen itsestään pelimiehen. Palkanmaksupäivänä hän osti kalliin mustanahkaisen blazerin ja tummat aurinkolasit. Ruokaostosten yhteydessä hän osti myös savukkeita ja ryhtyi kotiin tultuaan koetupruttelevaan peilin edessä uusiin tamineisiinsa sonnustautuneena. Hän hankkiutuisi eroon kirjoistaan, vaihtaisi akustisen kitaransa sähköiseen ja alkaisi sulkapallon pelaamisen sijasta käytä punttisalilla.
- Rakastan sinua Aapo, kuuli Emilia itsensä eräänä päivänä sanovan ja luuli maan pettävän jalkojensa alla.
- Älä heitä bööna flööbaa, kyl Aapo snaijaa kliffasti, Aapo keikaroi opettelemallaan stadin slangilla. - Paljon klöntti vispaa? hän lisäsi ja loi suurieleisen katseen ranteessaan kimaltelevaan piraattirolexiin.
Emiliaa hymyilytti tahattomasti.
- Aapo… hän sanoi vakavoituen ja otti tämän pään käsiensä väliin, - älä enää, ole kiltti.
Aapo loi naiseen ymmärtämättömän katseen.
- M-mutta minähän… minä, tiedäthän, halusin vain…
- Tiedän, Emilia vastasi sinetöiden Aapon huulet etusormellaan. - Halusimme molemmat.
- Kaikki puheet kvanttifysiikasta, tiedäthän, yritin…
- Tiedän, Emilia itki, - anna minulle anteeksi…
- Ja se tirkistely, olen…
- Ei, älä. Pidin siitä.
- Niin minäkin, Aapo naurahti arasti.
Hän ei ollut aiemmin ääneen myöntänyt kenellekään nauttineensa mistään seksiin liittyvästä.
- Haluatko nähdä minut taas? Emilia kysyi.
- Haluan.
Emilia riisuutui. Hänen rintansa olivat terhakat ja ruskeanänniset. Hänen alavatsaansa peittivät lyhyeksi leikatut käherät karvat, jotka muodostivat Aapon mielestä huolellisesti virkatun mustan pitsiliinan näköisen suorakaiteen, joka leveni tasaisesti napaa lähestyttäessä. Emilia asettui selälleen varastotilan nukkavierulle duunarisohvalle ja harotti koipiaan. Sormillaan hän levitti paljaiksi ajeltuja ulkoisia häpyhuuliaan ja paljasti sisäisten häpyhuulten yhtymäkohdassa olevan pienen ihokuomun alla piilevän nupun. Aapo oli näkevinään pitsiliinan alareunan kohdalla ruskean, hikisen pavun, ja oli tuntevinaan naisen hurmaavan, imelän sillisen ominaistuoksun ja hytkyi aikansa sateenkaaren kaikkien värien salamoidessa verkkokalvoilla.
- Ei se mitään, Emilia valehteli vetäessään viittä sekuntia myöhemmin kinttuihinsa pikkupöksyjä, joista Aapo olisi maksanut kuukauden palkkansa.
- Olemme siis nyt…
- Emme, Emilia keskeytti ja purskahti itkuun.
- Olet outo.
- Haista…
- Miksi itket? Aapo kummasteli.
Vastausta odottamatta hän poistui ja läimäytti oven kiinni perässään.
- Olen sellaisen yläpuolella, hän mutisi. Ulkona hän paiskasi tummat aurinkolasinsa ensimmäiseen ohittamaansa roskalaatikkoon.
Jossakin lähistöllä raakkui varis ja pyrähti lentoon.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Meinaat vähän panna tuuletusta ummehtuneeseen kirjastoon?
Et arvosteluja pyytänyt, mutta jotain laitan kumminkin.
Hieman poikkeavaa tämän palstan tavallisesta tarjonnasta. Sinänsä hyvä asia.
Kirjoitat hyvin ja melkein saatoin nähdä, kuinka naputtelit tätä itseksesi virnistellen kieli poskessa.
En löytänyt kuin yhden kirjoitusvirheen. Kuten tiedät niiden etsiminen on niin oleellista täällä.
Veikkaan että olet teekkari?
Saapa nähdä mitä vakiokriitikkomme jutustasi sanovat.
Kiitos palautteestasi. Kirjoitusvirheitä löysin itse peräti kolme kolutessani tekstiä vielä kertaalleen läpi. Jotenkin ne vain tuppaavat jäämään huomaamatta lukuisista oikolukukerroista huolimatta.
Odotan innolla mainitsemiesi vakiokriitikkojen palautetta.
Ensinnäkin, tämä vaatii pari lukukertaa auetakseen, en vain tiedä haluanko lukea tätä toistamiseen.
HÖÖ-seksiä? Tai jottain.
Siis vaikka nuoruuden kurjuudesta on jo tovi aikaa, nolous on tunne jonne ihminen on helppo palauttaa. Tuossa Tuomas J on onnistunut mainiosti, joten kirjoittaa hän osaa.
Ehkä tämä oli erilainen, mutten pitänyt. Tektissä nainen/tyttö alentaa itsensä täysin omaa tyhmyyttään, mies/poika käyttää tilanteen hyödyksi ilman omantunnontuskia.
Tilanne on niin totta. Sitä mietin missä ovat ne pojat/miehet, jotka todella olisivat tuollaisen yläpuolella. Ei tilaisuuden käyttämättäjättäminen ole rikos.
Mitä olisin tehnyt toisin? Olisin ratkaissut lopun erilain, käytännössähän tilanne päättyy juuri noin. Entä jos mies olisi ollut tuollaisen yläpuolella? Olisiko lopun voinut kasvattaa yllättäväksi?
Kiitos palautteestasi.
Tarinan lähtökohtana on, ettei Aapo omana kilttinä ja raadollisen promiskuiteetin yläpuolella olevana itsenään herätä Emilian kiinnostusta. Emilia tuntee vetoa - kuten todellisessa elämässä liian monet naiset - ns. renttuihin, jotka kaikista kyseisille naisille ominaisista romanttisista haavekuvista huolimatta useimmiten osoittautuvat nimenomaan heittiöiksi, hulttioiksi ja retkuiksi; uhriensa hyväuskoisuutta häikäilemättömästi hyväkseen käyttäviksi klopeiksi.
"Renttumaiseksi" Aapo itsensä sitten tekemällä tekee, jotta onnistuisi herättämään Emilian kiinnostuksen itseensä - ja onnistuu.
"- En, miksi kantelisin? hän älähti ja läimäytti oven kiinni poistuessaan."
Vähän sekoittaa lukijaa, Aapo häipyi ja jätti kortsuvarkaan myymälään?
"Sitten soi ovikello. Hän menee avaamaan."
Ei siinä tilanteessa lähdetä ovea avaamaan.
Alussa ehkä etenee liian nopeasti.
Tarinana menettelee, mutta ei seksitarinana, jotain siitä puuttuu, se tunnelma.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä sillin tuoksuinen 7-
T. Sherlokki (c) 2005
Hei ja kiitos palautteestasi.
Tarinan alku jäi myös omasta mielestäni keskeneräiseksi ja ymmärrän hyvin, että se voi nykyisessä asussaan saada lukijan pään pyörälle. Vihjeen Aapon työsuhteesta kyseisessä myymälässä lisäsin repliikkiin, jossa hän toteaa laskeneensa kassan. Aapo ja Emilia ovat siis työtovereita.
Aapon fantasiasta puheen ollen lähdin härskisti siitä, että lukijalle olisi tuttu Ben Stillerin tähdittämä komedia "Sekaisin Marysta". Siinä Ben Stillerin roolihahmo ennen treffeille lähtöään muuan ystävänsä kehotuksesta masturboi, jotta seuralaisen kanssa jutusteltaessa osaisi keskittyä muuhun kuin seksin ajatteluun. Kyseinen "lainaus" minun tarinassani perustuu siihen, että ovikello soi elokuvassa ja että Stillerin roolihahmo elokuvassa avaa oven, jonka takana sitten seisoo treffiseuralainen, joka nappaisee Stillerin korvaan lennähtäneen ja siihen roikkumaan jääneen, hiusgeeliksi luulemansa spermamällin ja hieroo sen omaan otsatukkaansa. Minun tarinassani ovikello ei lainkaan soi, mutta fantasioidessaan Aapo kuvittelee niin tapahtuneen ja eläytyy tapahtumiin niin täysin, että oikeasti avaa oven. Hänen huonoksi onnekseen ovikelloa on juuri ollut SOITTAMAISILLAAN (ei siis ole vielä ehtinyt soittaa) se rahankeruutäti.
Keksin ihan tietoisesti mahdollisimman kehnon ja älyttömän fantasian korostaakseni Aapon nörttimäisyyttä.
Harhaanjohtavaa lienee ollut sana "soi", joka on sama sekä imperfektissä että preesensissä. Puheena olleessa kappaleessa olin tarkoittanut sen preesensiin kerratakseni elokuvan "Sekaisin Marysta" tapahtumainkulkua.
Näin kun asian selität, tarinasi avautuu paremmin, vaikka kyseinen olekuva on jäänyt näkemättä pelkästään nimensä johdosta.
Ehkä muutamalla rivillä lisää tekstiä, olisi tarinaan päässyt paremmin sisään ja pisteet olisivat nousseet huomattavasti.
Se on joskus niin pienestä kiinni.
T. Sherlokki (c) 2005
tyhjä viesti
juu
No, on vaikea kyllä sanoa tekstistäsi mitään selvää, sillä onhan se esim.
-eläväinen (sanoissa ja joissain tapahtumissa) ja kuitenkin jotenkin eloton (Hahmot vaikuttavat aivan liian tyhmiltä. Ehkä jätkät tosiaan voivat seota poikuudestaan, mutta ei kai tuollaisia tosinörttejä ole??? Ja lisäksi Emilia vaikuttaa todella mitättömältä bimbomasokistilta, jollaisia kai loppujen lopuksi on aika vähän, joten kannattaisi hieman syvyyttä tähän hahmoon saada. Kaiken kaikkiaan varsinkin luettuani tätä koko keskustelua, tuntuu että olet/ olet ollut itse tuo Aapo, ja nyt on siis varmaa, että naiset rakastuvat melkein aina renttuihin ja kunnon miehet eivät... ja ja ja pläplää.)
-kokeneen kirjoittajan (siis tekstihän esim. sanoiltaan on aika ammattimaista)ja kokemattoman ihmisen kirjoittama (Siis jotenkin tuntuu ärsyttävästi paistavan teinin uho ja putkiajattelu. Montako aikuisille suunnattua romaania olet lukenut, joissa asiat olisi näin yksioikoisia? Siis tosiaan esim. ihmiset liian selvissä ja raaoissa rooleissa: renttu ja nörtti. Tai no toisaalta, nuorilleko haluatkin kirjoittaa?)
No, olipa oma arvostelunikin hieman vaivainen, mutta toivottavasti sait ajattelemisen aihetta.
Kiitos palautteestasi. Olen kyllä periaatteessa kanssasi samaa mieltä.
Omaksi puolustuksekseni vetoan siihen, että tarkoitukseni oli luoda karrikoidut ja stereotyyppiset hahmot, jotka niinikään karrikoidussa ja stereotyyppisessä kolmiodraamassa joutuvat tekemisiin toistensa kanssa karrikoidulla ja stereotyyppisellä tavalla.
Miksi? - Kuten itsekin jo ounastelit, kyse oli omaelämäkerrallisesta itseironiasta (vailla minkäänlaista surkuttelua tai itsesääliä!). Liioiteltua toki, mutta eikö se jonkinlaiseen humoristisuuteen tähtäävässä kyhäelmässä ole hyväksyttävää?
Jotenkin minulle tuli tunne, että yritit lukea tekstiäni liian vakavasti ja syvääluotaavasti. Siinä kun ei ole kerrassaan mitään opettavaista tai filosofista. Se oli pelkkää kaunistelematonta - joskin, kuten sanottu, liitoiteltua itseivaa.
Käsityksesi elämisestä on suppeampi kuin minulla. Kuolleena eläminen - Aapon omin sanoin - on mielestäni yhtä lailla elämistä kuin eläväisenä eläminen, vaikkakin erilaista. Mielestäni oli paras yrittää kyhätä kokoon tarina jostakin, josta itselläni on kokemusta.
No joo, myönnän, että viestini oli aika hyökkäävä. Mulle käy aina näin, enkä edes välttämättä huomaa sitä. Taisin tosiaan vaikuttaa aika tosikolta valittajalta... Mutta no, vaikka nauran jopa huonoille kakkavitseille, kirjoituksesi ei jotenkaan huvittanut, enkä sitten katsonut sitä ironiseksi, pelkästään surulliseksi tai ärsyttäväksi. No, mutta olet oikeassa, vikaa on minussakin: olen liian hyökkäävä.
Sanoit, ettet pitänyt tarinaani ironisena, vaan ainoastaan surullisena tai ärsyttävänä.
Surullinen ja ärsyttäväkin se oli mielestäni turkulaisteekkarin ja tarinan naishenkilön kannalta, mutta Aapon kannalta ennemmin surkuteltavan ironinen kuin surullinen. Totesithan itsekin ensimmäisessä vastineessasi, ettei hänenkaltaisia nörttejä oikeasti olekaan (eikä todellakaan ole!).
Kenen tervejärkisen kiihkein seksuaalinen fantasia olisi Ben Stillerin sinänsä loistavan kylpyhuonemasturbaatiosuorituksen (elokuvassa "There's something about Mary"/"Sekaisin Marysta")..? :)
Viimeinen kappale jäi keskeneräiseksi. Piti mennä näin:
Kenen tervejärkisen kiihkein seksuaalinen fantasia olisi oikeasti Ben Stillerin sinänsä loistavan kylpyhuonemasturbaation (elokuvasta "Sekaisin Marysta) apinoiminen..?
Se, että tarinan ironinen puoli pyöri niin dominoivasti juuri Aapon ympärillä oli yksinkertaisesti se, että hän oli se varsinainen päähenkilö. Olihan kyseessä mainitsemaani "omaelämäkerrallista ironiaa".