Hetken emmittyään Emilia sujautti myymäläpuolelta kähveltämänsä kondomipakkauksen laukkuunsa.
- Hui, en tiennyt että vielä olet töissä, hän hoki ensishokista vielä toipumatta.
- Laskin kassat, Aapo sanoi.
- Saisit olla äänekkäämpi.
- Tiedän, tämä vastasi.
- Älä viitsi, Emilia huokasi irrottautuessaan Aapon kömpelöstä kosketuksesta.
- Minulta kesti pari kuukautta.
- Mikä?
- Esoteerisen kvanttifysiikan divertikkelipartikulaarimolekyyliteorian ymmärtäminen, Aapo myhäili ja nosti alas valahtaneet lasinsa tökkäämällä kehysten keskiliitosta.
- Anna jo olla.
- Tähtien sodan kolm…
- Ei kiinnosta, Emilia töksäytti mielestään turhankin tylysti.
- Vaikka kaivaisitkin laukustasi ne varastamasi kondomit ja… en ikimaailmassa suostuisi, Aapo ilmoitti, - olen sellaisen yläpuolella.
- Hyvä on, mitä haluat? Mitä aiot?
- En mitään.
- Etkä kantele?
- En, miksi kantelisin? hän älähti ja läimäytti oven kiinni poistuessaan.
Emilia riisuutui lakonisesti ja asettui hajareisin suihkuhuoneen rahille. Onnellisen tietämättömänä raollaan olevan tuuletusluukun takana pälyilevästä silmäparista hän alkoi peseytyä.
Aapon edessä piirtyvä näky oli epätodellinen, se herjasi häntä elämättömästä elämästä. Varusmiespalvelusta suorittaessaan hän oli nähnyt kymmeniä alastomia miehiä ja leikitellyt ajatuksella, miltä he olisivat näyttäneet naisina. Häpykarvoitukset olivat muodostaneet mitä vaihtelevimman muotoisia pöheikköjä, siittimet olleet yksilöllisiä kuin kasvot. Emilian näkeminen riipaisi hänen sydäntään. Enkelimäisistä kasvoista ja siroista kätösistä huolimatta tämä oli yhtä lailla eläimellinen. Aapon jokainen luokkatoveri oli. Aapo itsekin oli. Heidän jokaisen sukupuolielimiä ympäröi häpykarvoitus, miehillä siittimenvarren alapuoli oli tummunut ja naisilla vastaavasti häpyhuulet. Heidät oli vihitty aikuisuuteen, he olivat päässeet todistamaan elämän suurimpia riemuja ja saattoivat mielin määrin ahmia toisiaan. Aapo yksin oli kuolleena elävä.
- Hyi olkoon, riittää jo, Emilia huudahti huomatessaan Aapon.
- En tarkoittanut, Aapo aloitti vetäen kätensä avoimesta sepaluksestaan, - olla töykeä, minä vain…
On tilanteita, jolloin “tämä ei ole sitä, miltä näyttää” -tyyliset selitykset vain pahentavat asioita. Aapolle niitä sattui yhtenään, eikä hän useinkaan älynnyt vaieta.
Myöhemmin samana iltana Emilia tapasi Tuomaksen. Tämä oli turkulainen teekkari, komea ja itsevarma; sellainen, jota naiset miehisen ymmärryksen ylittävällä oivalluksella kutsuvat rentuksi tarkoittamatta saati heittiötä, hulttiota tai retkua.
- Ei sunkka sul o tulta? tämä kysyi möreällä viskibassolla.
- No kun en polta, Emilia hymyili.
- Ei sunkka meit turkkulaissi oikke ymmärret missä muhal ku Turus, Tuomas kröhötti ja valloiti Emilian sydämen tuolla sanoinkuvaamattomalla renttumaisuudellaan.
- Olenpa minä hupsu, Emilia keimaili, - joo, palan kyllä, siis on tulta.
- Ai miks ni?
Kukaan ei ole täydellinen, mutta rentut epätäydellisiä juuri sopivissa määrin, Emilia ajatteli. Rentut ovat myös salaperäisiä ja syvällisiä, eivätkä avoimia tabula rasoja kuin Aapon kaltaiset nörtit, hän jatkoi pohdiskeluaan. Tuomas vaikutti juuri sellaiselta ihanalta rentulta, jollaisesta hän aina oli unelmoinut.
Samaan aikaan Aapo rytkytti paisunutta elintään Bizet’n Toreadorin alkusoiton voimistuvien ja nopeutuvien sävelten pauhatessa hänen päässään. Hän toteutti kiihkeintä fantasiaansa, jonka oli saanut elokuvasta “Sekaisin Marysta”. Jälkiä jättämättömän siemensyöksyn aikana hänen silmissään salamoivat sateenkaaren kaikki värit. Sitten soi ovikello. Hän menee avaamaan ja kohtaa Maryn, joka pyyhkäisee kämmenellään korvassa roikkuvan spermamällin ja hieroo sen hiuksiinsa. Tällä kertaa rappukäytävä ei ollut tyhjä. Ovikelloa oli juuri ollut soittamaisillaan pelastusarmeijan vanha rahankeruutäti, joka astui naapuritaloyhtiössä.
- Elämän kevät, oli ainoa, mitä täti sai suustaan änkytetyksi.
- Tämä ei ole sitä, miltä se… Aapo aloitti, mutta oivalsi pian, ettei kannattanut.
Renttu ähki ja mölysi toisaalla aikansa ja tyhjensi eritteensä varastettuun kumihylsyyn. Emilia alkoi itkeä. Ei siksi, ettei hän ollut saanut orgasmia. Ei hän koskaan saanut. Ei siksikään, että Tuomas olisi ollut paha tai vastenmielinen. Häntä vain puistatti toimituksen raadollisuus ja tunteettomuus. Renttu kummeksui tytön tirahtelua ja jätti tämä yksin. Seuraava yöbussi Turkuun lähtisi tuota pikaa.
Omalla tahollaan Aapo kirjoitteli päiväkirjaansa synkeitä mietteitä yksinäisyydestä, kuolleena elämisestä, itsensä häpäisemisestä ja aina hautaan säilyvästä poikuudesta. Jossain välissä itsemurhakin käväisi hänen mielessään, mutta heti tuon ajatuksen olemassaolon tiedostettuaan hän pyyhki sen pois tajunnastaan; hän kävisi ennemmin huorissa kuin riistäisi itseltään hengen pitkään säilyneen poikuuden takia.
- Kuin kävisi huorissa, Emilia tuskasteli tyynynsä märäksi itkeneenä, - mutta huorilla on vaikuttimena raha. Entä minulla?
Siitä päivästä lähtien Aapo luki silmänsä uuvuksiin aihetta käsitteleviä artikkeleita verkossa ja teki kaikkensa harjaannuttaakseen itsestään pelimiehen. Palkanmaksupäivänä hän osti kalliin mustanahkaisen blazerin ja tummat aurinkolasit. Ruokaostosten yhteydessä hän osti myös savukkeita ja ryhtyi kotiin tultuaan koetupruttelevaan peilin edessä uusiin tamineisiinsa sonnustautuneena. Hän hankkiutuisi eroon kirjoistaan, vaihtaisi akustisen kitaransa sähköiseen ja alkaisi sulkapallon pelaamisen sijasta käytä punttisalilla.
- Rakastan sinua Aapo, kuuli Emilia itsensä eräänä päivänä sanovan ja luuli maan pettävän jalkojensa alla.
- Älä heitä bööna flööbaa, kyl Aapo snaijaa kliffasti, Aapo keikaroi opettelemallaan stadin slangilla. - Paljon klöntti vispaa? hän lisäsi ja loi suurieleisen katseen ranteessaan kimaltelevaan piraattirolexiin.
Emiliaa hymyilytti tahattomasti.
- Aapo… hän sanoi vakavoituen ja otti tämän pään käsiensä väliin, - älä enää, ole kiltti.
Aapo loi naiseen ymmärtämättömän katseen.
- M-mutta minähän… minä, tiedäthän, halusin vain…
- Tiedän, Emilia vastasi sinetöiden Aapon huulet etusormellaan. - Halusimme molemmat.
- Kaikki puheet kvanttifysiikasta, tiedäthän, yritin…
- Tiedän, Emilia itki, - anna minulle anteeksi…
- Ja se tirkistely, olen…
- Ei, älä. Pidin siitä.
- Niin minäkin, Aapo naurahti arasti.
Hän ei ollut aiemmin ääneen myöntänyt kenellekään nauttineensa mistään seksiin liittyvästä.
- Haluatko nähdä minut taas? Emilia kysyi.
- Haluan.
Emilia riisuutui. Hänen rintansa olivat terhakat ja ruskeanänniset. Hänen alavatsaansa peittivät lyhyeksi leikatut käherät karvat, jotka muodostivat Aapon mielestä huolellisesti virkatun mustan pitsiliinan näköisen suorakaiteen, joka leveni tasaisesti napaa lähestyttäessä. Emilia asettui selälleen varastotilan nukkavierulle duunarisohvalle ja harotti koipiaan. Sormillaan hän levitti paljaiksi ajeltuja ulkoisia häpyhuuliaan ja paljasti sisäisten häpyhuulten yhtymäkohdassa olevan pienen ihokuomun alla piilevän nupun. Aapo oli näkevinään pitsiliinan alareunan kohdalla ruskean, hikisen pavun, ja oli tuntevinaan naisen hurmaavan, imelän sillisen ominaistuoksun ja hytkyi aikansa sateenkaaren kaikkien värien salamoidessa verkkokalvoilla.
- Ei se mitään, Emilia valehteli vetäessään viittä sekuntia myöhemmin kinttuihinsa pikkupöksyjä, joista Aapo olisi maksanut kuukauden palkkansa.
- Olemme siis nyt…
- Emme, Emilia keskeytti ja purskahti itkuun.
- Olet outo.
- Haista…
- Miksi itket? Aapo kummasteli.
Vastausta odottamatta hän poistui ja läimäytti oven kiinni perässään.
- Olen sellaisen yläpuolella, hän mutisi. Ulkona hän paiskasi tummat aurinkolasinsa ensimmäiseen ohittamaansa roskalaatikkoon.
Jossakin lähistöllä raakkui varis ja pyrähti lentoon.
- Hui, en tiennyt että vielä olet töissä, hän hoki ensishokista vielä toipumatta.
- Laskin kassat, Aapo sanoi.
- Saisit olla äänekkäämpi.
- Tiedän, tämä vastasi.
- Älä viitsi, Emilia huokasi irrottautuessaan Aapon kömpelöstä kosketuksesta.
- Minulta kesti pari kuukautta.
- Mikä?
- Esoteerisen kvanttifysiikan divertikkelipartikulaarimolekyyliteorian ymmärtäminen, Aapo myhäili ja nosti alas valahtaneet lasinsa tökkäämällä kehysten keskiliitosta.
- Anna jo olla.
- Tähtien sodan kolm…
- Ei kiinnosta, Emilia töksäytti mielestään turhankin tylysti.
- Vaikka kaivaisitkin laukustasi ne varastamasi kondomit ja… en ikimaailmassa suostuisi, Aapo ilmoitti, - olen sellaisen yläpuolella.
- Hyvä on, mitä haluat? Mitä aiot?
- En mitään.
- Etkä kantele?
- En, miksi kantelisin? hän älähti ja läimäytti oven kiinni poistuessaan.
Emilia riisuutui lakonisesti ja asettui hajareisin suihkuhuoneen rahille. Onnellisen tietämättömänä raollaan olevan tuuletusluukun takana pälyilevästä silmäparista hän alkoi peseytyä.
Aapon edessä piirtyvä näky oli epätodellinen, se herjasi häntä elämättömästä elämästä. Varusmiespalvelusta suorittaessaan hän oli nähnyt kymmeniä alastomia miehiä ja leikitellyt ajatuksella, miltä he olisivat näyttäneet naisina. Häpykarvoitukset olivat muodostaneet mitä vaihtelevimman muotoisia pöheikköjä, siittimet olleet yksilöllisiä kuin kasvot. Emilian näkeminen riipaisi hänen sydäntään. Enkelimäisistä kasvoista ja siroista kätösistä huolimatta tämä oli yhtä lailla eläimellinen. Aapon jokainen luokkatoveri oli. Aapo itsekin oli. Heidän jokaisen sukupuolielimiä ympäröi häpykarvoitus, miehillä siittimenvarren alapuoli oli tummunut ja naisilla vastaavasti häpyhuulet. Heidät oli vihitty aikuisuuteen, he olivat päässeet todistamaan elämän suurimpia riemuja ja saattoivat mielin määrin ahmia toisiaan. Aapo yksin oli kuolleena elävä.
- Hyi olkoon, riittää jo, Emilia huudahti huomatessaan Aapon.
- En tarkoittanut, Aapo aloitti vetäen kätensä avoimesta sepaluksestaan, - olla töykeä, minä vain…
On tilanteita, jolloin “tämä ei ole sitä, miltä näyttää” -tyyliset selitykset vain pahentavat asioita. Aapolle niitä sattui yhtenään, eikä hän useinkaan älynnyt vaieta.
Myöhemmin samana iltana Emilia tapasi Tuomaksen. Tämä oli turkulainen teekkari, komea ja itsevarma; sellainen, jota naiset miehisen ymmärryksen ylittävällä oivalluksella kutsuvat rentuksi tarkoittamatta saati heittiötä, hulttiota tai retkua.
- Ei sunkka sul o tulta? tämä kysyi möreällä viskibassolla.
- No kun en polta, Emilia hymyili.
- Ei sunkka meit turkkulaissi oikke ymmärret missä muhal ku Turus, Tuomas kröhötti ja valloiti Emilian sydämen tuolla sanoinkuvaamattomalla renttumaisuudellaan.
- Olenpa minä hupsu, Emilia keimaili, - joo, palan kyllä, siis on tulta.
- Ai miks ni?
Kukaan ei ole täydellinen, mutta rentut epätäydellisiä juuri sopivissa määrin, Emilia ajatteli. Rentut ovat myös salaperäisiä ja syvällisiä, eivätkä avoimia tabula rasoja kuin Aapon kaltaiset nörtit, hän jatkoi pohdiskeluaan. Tuomas vaikutti juuri sellaiselta ihanalta rentulta, jollaisesta hän aina oli unelmoinut.
Samaan aikaan Aapo rytkytti paisunutta elintään Bizet’n Toreadorin alkusoiton voimistuvien ja nopeutuvien sävelten pauhatessa hänen päässään. Hän toteutti kiihkeintä fantasiaansa, jonka oli saanut elokuvasta “Sekaisin Marysta”. Jälkiä jättämättömän siemensyöksyn aikana hänen silmissään salamoivat sateenkaaren kaikki värit. Sitten soi ovikello. Hän menee avaamaan ja kohtaa Maryn, joka pyyhkäisee kämmenellään korvassa roikkuvan spermamällin ja hieroo sen hiuksiinsa. Tällä kertaa rappukäytävä ei ollut tyhjä. Ovikelloa oli juuri ollut soittamaisillaan pelastusarmeijan vanha rahankeruutäti, joka astui naapuritaloyhtiössä.
- Elämän kevät, oli ainoa, mitä täti sai suustaan änkytetyksi.
- Tämä ei ole sitä, miltä se… Aapo aloitti, mutta oivalsi pian, ettei kannattanut.
Renttu ähki ja mölysi toisaalla aikansa ja tyhjensi eritteensä varastettuun kumihylsyyn. Emilia alkoi itkeä. Ei siksi, ettei hän ollut saanut orgasmia. Ei hän koskaan saanut. Ei siksikään, että Tuomas olisi ollut paha tai vastenmielinen. Häntä vain puistatti toimituksen raadollisuus ja tunteettomuus. Renttu kummeksui tytön tirahtelua ja jätti tämä yksin. Seuraava yöbussi Turkuun lähtisi tuota pikaa.
Omalla tahollaan Aapo kirjoitteli päiväkirjaansa synkeitä mietteitä yksinäisyydestä, kuolleena elämisestä, itsensä häpäisemisestä ja aina hautaan säilyvästä poikuudesta. Jossain välissä itsemurhakin käväisi hänen mielessään, mutta heti tuon ajatuksen olemassaolon tiedostettuaan hän pyyhki sen pois tajunnastaan; hän kävisi ennemmin huorissa kuin riistäisi itseltään hengen pitkään säilyneen poikuuden takia.
- Kuin kävisi huorissa, Emilia tuskasteli tyynynsä märäksi itkeneenä, - mutta huorilla on vaikuttimena raha. Entä minulla?
Siitä päivästä lähtien Aapo luki silmänsä uuvuksiin aihetta käsitteleviä artikkeleita verkossa ja teki kaikkensa harjaannuttaakseen itsestään pelimiehen. Palkanmaksupäivänä hän osti kalliin mustanahkaisen blazerin ja tummat aurinkolasit. Ruokaostosten yhteydessä hän osti myös savukkeita ja ryhtyi kotiin tultuaan koetupruttelevaan peilin edessä uusiin tamineisiinsa sonnustautuneena. Hän hankkiutuisi eroon kirjoistaan, vaihtaisi akustisen kitaransa sähköiseen ja alkaisi sulkapallon pelaamisen sijasta käytä punttisalilla.
- Rakastan sinua Aapo, kuuli Emilia itsensä eräänä päivänä sanovan ja luuli maan pettävän jalkojensa alla.
- Älä heitä bööna flööbaa, kyl Aapo snaijaa kliffasti, Aapo keikaroi opettelemallaan stadin slangilla. - Paljon klöntti vispaa? hän lisäsi ja loi suurieleisen katseen ranteessaan kimaltelevaan piraattirolexiin.
Emiliaa hymyilytti tahattomasti.
- Aapo… hän sanoi vakavoituen ja otti tämän pään käsiensä väliin, - älä enää, ole kiltti.
Aapo loi naiseen ymmärtämättömän katseen.
- M-mutta minähän… minä, tiedäthän, halusin vain…
- Tiedän, Emilia vastasi sinetöiden Aapon huulet etusormellaan. - Halusimme molemmat.
- Kaikki puheet kvanttifysiikasta, tiedäthän, yritin…
- Tiedän, Emilia itki, - anna minulle anteeksi…
- Ja se tirkistely, olen…
- Ei, älä. Pidin siitä.
- Niin minäkin, Aapo naurahti arasti.
Hän ei ollut aiemmin ääneen myöntänyt kenellekään nauttineensa mistään seksiin liittyvästä.
- Haluatko nähdä minut taas? Emilia kysyi.
- Haluan.
Emilia riisuutui. Hänen rintansa olivat terhakat ja ruskeanänniset. Hänen alavatsaansa peittivät lyhyeksi leikatut käherät karvat, jotka muodostivat Aapon mielestä huolellisesti virkatun mustan pitsiliinan näköisen suorakaiteen, joka leveni tasaisesti napaa lähestyttäessä. Emilia asettui selälleen varastotilan nukkavierulle duunarisohvalle ja harotti koipiaan. Sormillaan hän levitti paljaiksi ajeltuja ulkoisia häpyhuuliaan ja paljasti sisäisten häpyhuulten yhtymäkohdassa olevan pienen ihokuomun alla piilevän nupun. Aapo oli näkevinään pitsiliinan alareunan kohdalla ruskean, hikisen pavun, ja oli tuntevinaan naisen hurmaavan, imelän sillisen ominaistuoksun ja hytkyi aikansa sateenkaaren kaikkien värien salamoidessa verkkokalvoilla.
- Ei se mitään, Emilia valehteli vetäessään viittä sekuntia myöhemmin kinttuihinsa pikkupöksyjä, joista Aapo olisi maksanut kuukauden palkkansa.
- Olemme siis nyt…
- Emme, Emilia keskeytti ja purskahti itkuun.
- Olet outo.
- Haista…
- Miksi itket? Aapo kummasteli.
Vastausta odottamatta hän poistui ja läimäytti oven kiinni perässään.
- Olen sellaisen yläpuolella, hän mutisi. Ulkona hän paiskasi tummat aurinkolasinsa ensimmäiseen ohittamaansa roskalaatikkoon.
Jossakin lähistöllä raakkui varis ja pyrähti lentoon.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan ok.