"EU varautuu siihen, että Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump vähentää tukea Ukrainalle nopeasti."
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010845471.html
"EU:n viisi suurinta jäsenmaata kannattavat Ukrainan tuen rahoittamista yhteisvelalla, sanoo Puolan ulkoministeri Radoslaw Sikorski.
Sikorski kertoi asiasta Varsovassa, missä hän isännöi Ukrainan tukea käsittelevää kokousta, johon osallistuivat myös Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan ulkoministerit sekä EU:n ulkopuolelta Britannian ulkoministeri.
”Luulen, että tämä on ensimmäinen kerta, kun Euroopan unionin viisi suurinta jäsenmaata ovat ilmaisseet tukensa puolustusbondeille”, Sikorski sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
Varsovan kokouksen pääaiheita oli Euroopan varautuminen Donald Trumpin toiseen presidenttikauteen.
Trumpin vaalivoitto on pakottanut EU-maat varautumaan tilanteeseen, jossa ne joutuvat nopeasti lisäämään tukeaan Ukrainalle. Trump on luvannut lopettaa Ukrainan sodan päivässä, ja hänen puolueessaan on ajattelua, jonka mukaan Yhdysvaltain pitäisi vähentää Ukrainan tukea.
Trump astuu virkaan tammikuun 20. päivä.
Sikorskin mukaan EU:n suuret jäsenmaat ovat valmiita kantamaan entistä suuremman vastuun Ukrainan sotilaallisesta ja taloudellisesta tuesta, jos Yhdysvallat vähentää tukeaan.
Ukrainan tuen kasvattaminen oli esillä tiistaina myös Brysselissä EU-maiden puolustusministereiden kokouksessa. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) ei kuitenkaan suostunut kokouksen jälkeen sanomaan, koskiko keskustelu juuri yhteisvelkaa.
Hänen mukaansa EU:n pitää kuitenkin varautua siihen, että se joutuu nopeasti lisäämään taloudellista tukea Ukrainalle.
”Euroopan unionilla pitää olla käytännössä talven varalle jonkinlainen valmius tehdä merkittäviä lisätoimenpiteitä, joilla Ukraina pysyy pelissä mukana”, Häkkänen sanoo.
Ratkaisun pitää Häkkäsen mukaan olla sellainen, että se auttaa Ukrainan rintamatilannetta nopeasti.
”Jos vain lähdetään ajamaan eurooppalaista puolustusteollisuutta rakentamaan ylös, sillä voi olla pitkäkestoinen vaikutus, jolle ei ole aikaa Ukrainan rintamatilanteesta johtuen.”
”Tämä kokonaisuus on pohdittava EU:ssa aika pikimmiten.”
Asian odotetaan nousevan esille EU-johtajien kokouksessa joulukuussa."
Purra pääsee (joutuu) kohta allekirjoittamaan yhteisvelkasopimuksen. America First, you know....
Puolan ulkoministeri: EU:n suuret jäsenmaat kannattavat yhteisvelkaa Ukrainan tueksi
13
132
Vastaukset
- Anonyymi
anna rahaa anna anna 🤣näillä keksityillä tekosyillä jotkut tahkoavat hirmuisia varoja
tehdään feikki sota suomen ja venäjän välillä ja pommitetaan purkukuntoiset tai räjäytetään itse kerrostalot 🤣ja sitten muut maksavat uudet hienot talot tilalle 🙂
ei vittu 🤔eihän maailmassa olekaan yhtä tyhmiä maita kun suomi , joka maksaa kaiken- Anonyymi
Oletko valmis antautumaan Putlerille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko valmis antautumaan Putlerille?
Aina pitää valita myös se vähemmän paha, muutto siperiaan ei ollut navalillekaan hyvä.
https://areena.yle.fi/1-64604360 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina pitää valita myös se vähemmän paha, muutto siperiaan ei ollut navalillekaan hyvä.
https://areena.yle.fi/1-64604360Navalnyi ei sinne vapaehtoisesti mennytkään vaan aateveljesi Putlerin määräyksestä, tunnetuin seurauksin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Navalnyi ei sinne vapaehtoisesti mennytkään vaan aateveljesi Putlerin määräyksestä, tunnetuin seurauksin.
Nyt vasudemu taas valetta pukkaa, tuo vasuputinin ihanne.
https://www.hi2.fi/7-stalinin-neuvostoliitto/stalin-nousee-jumalan-asemaan/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt vasudemu taas valetta pukkaa, tuo vasuputinin ihanne.
https://www.hi2.fi/7-stalinin-neuvostoliitto/stalin-nousee-jumalan-asemaan/Itsehän sinä valehtelit. Ja mitäs helvettiä tuo linkkijuttu tähän liittyy? Eikö ajattelukapasiteettisi yllä yli 3 vuotiaan tasolle?
- Anonyymi
Yhteisvelkasopimukselle ehdoton ei. Ukrainan apu on lopetettava; ei aseita, ei rahaa. Ukraina on/oli terroristi-valtio; lapsikaupan, huumekaupan, rahanpesun, bioase-labrojen keskus ...mustan valon keskittymä, joka on nyt suurelta osin pommeilla pirstaloitu, koska diplomatia ei ole toiminut ...valintakysymys; diplomatia vai pommit?
Terrorismin tukeminen tuo tukijalle terroristin kohtalon ...Suomi (päättäjät + osa kansaa) samaistetaan terroristiksi, koska tukevat Ukrainaa. Terroristien etsintä-ohjelma on aktiivinen.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä hyötyä sinulle noista putinin rahoista, miljardeista.
https://yle.fi/a/74-20098987Eikös Linkkipersun pitäisi tuollaiset asia tietää ihan itse Putlerin aateveljenä?
- Anonyymi
Kun EU:ssa äänestettiin Venäjän tuomitsemisesta terrorismia tukevaksi valtioksi, niin mihin livisti PS-meppi Laura Huhtasaari?
https://www.europarl.europa.eu/news/fi/press-room/20221118IPR55707/eu-parlamentti-toteaa-etta-venaja-on-terrorismia-tukeva-valtio - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä hyötyä sinulle noista putinin rahoista, miljardeista.
https://yle.fi/a/74-20098987Kysymys on teidän yksittäisten suomalaisten tulevaisuudesta, ei Putinin rahoista. Kerron teille miten pelastatte nahkanne siirtyessänne toiseen järjestelmään, joka on koko ajan läsnä, mutta piilossa. Ei teitä käsitellä toisessa järjestelmässä massana vaan yksilöinä. Mitä yksilö tekee tällä fyysisellä puolella, siitä seuraus odottaa verhon takana ...se on fakta.
Uskonnoista ei ole kyse vaan maailmankaikkeudellisten järjestelmien toimivuudesta. Jos tuet terrorismia, olet terroristi, jota järjestelmä automaattisesti rankaisee. Ukraina on järjestelmän toimesta julistettu terroristimaaksi ja sen tukijoita rangaistaan. Järjestelmän luoma rangaistus on julma ja pitkäkestoinen ...varoittava näyttö kaikille olentoluokille maailmoissa. Irti päästäminen ...on avainsanat nyt.
- Anonyymi
Puola järjestää ensi viikolla Ruotsissa ison Ukrainan tuki kokouksen johon osallistuvat Puola, Pohjoismaat ja 3 Baltian maata.
Vasemmistohan tätäkin vastustaa. Li Anderssonin vasemmistoryhmä EU-parlamentissa mm. äänesti Ukrainan aseellista auttamista vastaan. Mielestäni on erikoista että esim. YLE vaikenee täysin siitä että Li Andersson ja vasemmistoliitto tekevät läheistä yhteistyötä äärivasemmistolaisten putinistien kanssa EU-parlamentissa.- Anonyymi
Persuvalhe.
"Anderssonin mukaan hänen vasemmistoryhmässään EU:ssa vallitsee yhteinen näkemys Ukrainan taloudellisesta tukemisesta, mutta aseellisen tuen kannatuksessa on ”hajontaa”. Se johtuu siitä, että ryhmässä on niin voimakkaita rauhanaatteen kannattajia.
Andersson kertoo painottaneensa puoluetovereilleen, että rintamatilanteella on kytkös siihen, millaista rauhaa neuvottelupöydissä voidaan tavoitella. Venäjä on hyökännyt syksyn mittaan itärintamalla voimakkaasti."
"Anderssonin mukaan Suomen 15 meppiä ovat Ukrainan tukemisessa samoilla linjoilla. Kun Euroopan parlamentissa keskusteltiin Venäjän pakotteita kiertävän varjolaivaston torjumisesta, Anderssonia ilahdutti, että hän, Ville Niinistö (vihr) ja Pekka Toveri (kok) seisoivat keskustelussa samassa rivissä."
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010806429.html
Eli persu leimaa muutaman jyrkän pasifistin kannanotolla koko vasemmistoryhmän muka aseellisen tuen vastustajiksi. Ja muuten ne putinistiset vatnikit löytyvät tutkitusti ja tunnetusti pääasiassa oikeistoleiristä.
https://vatniksoup.com/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004206084- 222413
- 2042294
- 1141658
- 1211628
- 751082
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu601073IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka21049Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.134978Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu59826