Rannekanava ahtaumako?

Mummeli 66v

Olettamukseni mukaan käsieni tai paremminkin kolmen sormen puutuminen kuuluu rannekanava-oireryhmään?Lääkäriin pääsen vasta kuukauden päästä,minua on valistettu tuttavien taholta että leikkaus olisi ainoa hoito,eikä aina kuulema ole onnistunut.Onko kokemusta leikkauksesta,tai vastaavista hoidoista?

37

61395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuige

      Minulta leikattiin oikean käden rannekanavan ahtauma 3 viikkoa sitten. Se on ainut hoito, kortisonipiikit ym. ei auta. Parantunut tosi hyvin, kättä pitää vaan heti ruveta käyttämään mahdollisimman normaalisti, ettei tule kiinnikkeitä. Voi olla että menee kuitenkin uudelleen tukkoon, ja toinen leikkaus ei sitten kuulemma enää auta niin hyvin. Vasen käsi enteilee myös, varmaan vuoden sisään joudun siitäkin leikkaukseen...

    • -Nessea

      Sairastuin viime keväänä, kun käteni puutuivat pahasti ja sormista hävisi tunto täysin aina kyynärvarteen saakka oikeassa kädessä. Silloin epäiltiin ja todettiinkin jännetupen tulehdukset molemmissa ranteissani ja sainkin kipuun oikeaan ranteeseen kortisonia. Sairaslomalla vietin lähes 10 viikkoa. Kivut yöllä oli valtavat ja sanoin kuvailettoman kamalat - kädet puutui ja hermoa särki aina kainalosta sormenpäihin saakka. Kipulääkkeet ei auttanu.
      Nyt ehdin olla töissä vain 2 viikkoa uudessa paikassa kun samanlaisia oireita alkoi uudestaan ilmestyä ja kivut kovenivat vähitellen niin pahoiksi, että viimeiset 2 yötä olen valvonut ja itkenyt kivuista, tällä kertaa kun kivut ovat iskeneet vuorostaan molempiin käsiin.
      jouduin sairaslomalle ja kävin lääkärissä joka totesi rannekanavan ahtaumat molemmissa, tosin vaadin päästä hermoratakuvauksiinkin, menen vain yksityiselle koska keskussairaaloihin on pitkät jonot ja haluan käteni kuntoon hinnalla millä hyvänsä koska tarvitsen niitä vielä pitkään. Olen vasta 22v. Lääkärit ovat kaikki 3 suositelleet minulle uuden alan opiskelemista, vaikka olen vasta ehtinyt tehdä kokin työtä reilu 2 vuotta. nyt menen yksityiselle siis, yritän päästä kuvauksiin ja toivon pääseväni myös molempien käsien leikkaukseen.. Jonka jälkeen opiskelen uuden ammatin jälleen.
      Eli jos käsissäsi havaitset vahvasti puutumista 3 ensimmäisen sormen kohdalla ja tuntuu että joku repisi kättäsi irti ja hermoa vetäisi kovasti, suosittelen suunnattomasti hoitamaan kätesi - myös selvittääksesi onko sinulla rannekanavan ahtaumaa on siihen helppo keino selvittää se - laitat kämmenselät vastakkain niin että sormet osoittavat lattiaa ja painat ne toisiaan vasten. Jos ranteessa tuntuu kipua, etkä pysty pitämään käsiäsi paikoillaan, todennäköisesti sinulla on ahtauma ranteissa.

      • Mummeli 66v

        Kiitos kannanotoista ko.sairauteen.
        Minä ostin Otavan Suuri Kivunhoitokirjan ja siinä on todella hyvin valotettu ko.oireryhmää,
        sekä muitakin kipuiluja.
        Aloitin myös rankan itsehoitokuurin.Oluthanat kiinni,laihdutus,jumppa,hivenaineet,vitamiinit,joista B tärkein,rentoutuskasetin myös ostin.
        Helpotusta on tullut,joskaan ei parantunut.
        Tämä rannekanava juttu on enemmän naisten sairaus.Johtuneeko käsitöistä,joita minäkin olen
        paljon tehnyt elämäni aikana?
        Onhan siinä myös kokoojana 20vuotta urakkaputkessa.Sekä nyt tämä tietokoneen kanssa
        räpeltäminen.

      • rannelastaa
        Mummeli 66v kirjoitti:

        Rannelasta voi auttaa myös...Terveyskeskuksen fysioterapiasta voi saada lainaksi...

      • kertomukseni

        monelta osin. Olen vain kuitenkin jo 50 ikäinen ja toisesta syystä työkyvyttömyys eläkkeellä. Molemmissa käsissä pinne. Mittauksissa olen jo ollut ja todettu pitkälle edennyt pinnetila. Oikeassa kädessä olkavarteen saakka ja vasemassa kainalon alle pitkin kylkeä rintalastan alueelle kipeä. Nytkin oli pakko nousta ylös (yö) kun puutui kädet ja kämmeniä kihelmöi. Kipulääkkeitä olen taas vahvempia saanut muttei auta. Leikkaus on kesälomien tähden vasta elokuussa. Ensin toinen ja sitten toinen käsi toisen parannuttua.

        Ranne lastat ei auta myöskään. Yöllä kädet turpoaa jolloin lastat on otettava pois jotta ei purista.
        Pitäisi olla 40-60v. naisten sairaus pääsääntöisesti. Kuitenkin 80 enoni on hiljan leikattu ja veljeni 50 . Ei ole harvinainen juttu kun olen asista puhunut ääneen. Leikattuja ystäviä löytyy aika monta.

        Neuvoisin menemään lääkäriin. jotta pääsee leikkaus jonoon ajoissa.

      • tv

        kiitos!!!

    • Tero.Inkeri

      Tarkoitatko pikkurilli, nimetön ja keskisormi? Vai peukalo ja etusormi? Onko kuvat kaularangasta ja rintarangan yläosasta? Syy löytyy useimmiten jommastakummasta. Ei kannata leikata ellei ensin kokeile muita keinoja. Useita leikkauksia on tehty myös täysin turhaan ilman että kivut olisivat hellittäneet. Tosin uusia vaivoja on niiden seurauksena ilmestynyt. Syynä on ollut virheellinen diagnoosi.

      • Mummeli 66v

        Vastaan Sinulle Tero.Inkeri.Puutuu peukalo,etusormi,ja keskisormi.Uskon oletukseesi kaularangasta ja rintarangasta.Kaulanikamat osittain kasassa,rintaranka eteenpäin kallistunut.Työhistoria:Kokoonpanotyötä 20 vuotta urakalla,5 vuotta puotipuksuna,lapsia neljä.Ehkäpä tämä valaisee oireryhmää.
        Onneksi asun paikkakunnalla,jossa on akupunktiolääkäri,sekä osteopaatti,joiden käsittelyyn olen menossa.En leikkaukseen aio mennä,kuin viimeisessä hädässä.

    • Hermot pinnassa

      Molemmista ranteista on pinnetilat leikattu talvella -00. Nyt puutumista ja tunnottomuutta on tullut uudelleen. Leikkaukseen ei taas huvittaisi lähteä ja siksi juuri tänään kävin akupuntio- ja nikamakäsittelyhoidossa. Hoitaja sanoi, ettei missään nimessä pidä mennä leikkaukseen! Syy löytyy lapaluiden välistä ja niskanikamista. Niitä sitten väänneltiin ja rusauteltiin paikoilleen ja sitten laitettiin akupunktioneuloja käsiin ja myös jalkoihin koska aamuisin myös jalkani ovat jäykät. Samalla hoidettiin allergioitani ja vatsavaivojani. Nyt mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu! Viikon kuluttua on uusi käsittely ja hoitokertoja pitäisi olla alussa ainakin viisi ja jatkossa 3kk välein. 1-2v kuluttua vaivat pitäisi olla tiessään, joten mistään ihan nopeasta avusta ei ole kysymys. Ovathan vaivat tulleetkin pitkän ajan kuluessa joten eivät kai ne voi yhtäkkiä hävitäkkään. Toivossa on hyvä elää!

      • nikamakäsittelijällä

        Moi
        Millä hoitajalla olet käynyt? Tekeekö hän sekä manipulaation että akupunktion? Olisikohan kiropraktikosta apua? Entä pelkästä akupunktiosta?

      • kädetön?

        terve olisin kiinostunut kuinka nyt sujuu ranteiden kanssa akupunktion jälkeen ?mulla on leikattu vasta toinen ja pitäisi vielä tuo toinenkin mutta on jo ongelmia saada käsi kuntoon leikkauksen jäljiltä 2kk kohta kulunut ja hankalaa on.

    • ahtauma!?

      kestääkö tämä puutuminen ikuisesti vai hellittääkö se vasta leikkauksella tai jollain muulla hoidolla? olen 17 ja keskisormi on ollut puutuneena nyt 5 päivää!

    • raitsu 60

      Hei vaan... torstaina 10.11.2005 jorvin päivägirurkiassa leikattiin pinne oikeasta ranteesta, valmistelu vei enempi aikaa kuin ko.leikkaus noin. 10 min.kun käsi oli jo paketissa. toinen leikataan joulun jälkeen jos vielä oireita, hermoratakuvauksessa tämä oikea käsi oli niinsanotusti valmis eli pinne oli 100% nyt tuntuu mukavalta ei ole sen jälkeen sormet puutunut. tikit pois kahdenviikon päästä sairista 3-4 viikkoa, mielestäni liian pitkä loma kun käsi on niin hyvä mutta eiköhän lääkärit tiedä..jännitin ensin leikkausta mutta nyt suosittelen sitä kaikille niin hyvältä tuntuu. jonossa olin noin kuukauden ja sain peruutuspaikan, ensin yritettiin kortisonipiikeillä mutta kun se auttoi vain hetken niin päädyttiin sittten tehdä leikkaus.. nyt voin tehdä melkein mitä vaan paitsi käsillä ei oikeen voi kävellä.. ystävällisin terveisin raitsu

      • Mummeli 66v

        Kiitos rohkaisusta.Jonossa ollaan.Eivät eläkeläisiä niin nopeasti käsittele.Molemmat minultakin leikataan.Hermorata testissä olin jo.
        Mummeli jo 67v.

    • 39 v.

      Mulla todettiin tänä syksynä myös tämä ahtauma. Menin lääkärille ja valitin sormien puutumista ja ranteessa tuntuvaa särkyä. Sanoi heti että jos puutuu muut sormet kuin pikkurilli niin vika on tämä ahtauma. Nopeasti pääsin leikkaukseen.Tikit otettiin nyt maanantaina pois ja nyt kirjoittelen kymmensormijärjestelmällä. Mutta silti vielä varon tekemästä mitään sellaista jossa joutuisin painamaan kovasti jotain tms.
      Vai pitäiskö vain rohkeasti alkaa enemmän käyttämään?
      Muuten leikkaus meni hyvin eikä kipuja ole ollut. Muutaman päivän pidin kättäni mahdollisimman paljon kohoasennossa kuten neuvottiin. 4 viikkoa on sairaslomaa ja 23.pv pitäisi mennä töihin. Toivottavasti vaivat loppuu siihen.

      • tv

        voi vitsi meen leikkaukseen auttaako?

    • mph

      Olen itse menossa leikkaukseen pika puolin mut kaikki ystäväni sanoo et ei kannata.Urheiluhieroja sanoi et käsi toimii jonkun aikaa n.1v ja sit leikattava uudestaan.Hieroja voi parantaa käden ilman kuulemma leikkausta.

      • vesis

        Keskisormi ollut koko kesän puutuneen tuntuinen, tehnyt häijyä jopa tietsikan näppäileminen. Lisäksi peukalon liikuttaminen tekee kipeää ja punnertaminen käteen nojaten on mahdotonta. Muutaman yönä herännyt kämmenselän polttavaan kipuun ja liotellut kylmässä vedessä, jolloin ilmeisesti käsi menee tunnottomaksi ja kipu hellittää. Mahtaisiko olla samoja oireita muilla?

      • Ihmettelevä
        vesis kirjoitti:

        Lääkäri sanoi minulle, että rannekanava on ahdas tila, jonka läpi kulkee hermoja, jänteitä yms. Kun rannekanavaoireyhtymä tulee, on rannekanava luhistunut eikä se siitä millään nouse ilman leikkausta. Joten en voi millään uskoa, että mistään hierojista, akupunktiosta tai kiropraktiikasta voisi olla parantajiksi. Jos parantavat, on syy sitten muu, jännittyneet lihakset tms. jotka ovat jättäneet jonkin hermon pinteeseen. Mutta rannekanavaoireyhtymää ei muu paranna kuin leikkaus. Voi se tulla uudestaankin, jos käsi saa liikaa yksittäisiä toistoja. Menen heti leikkaukseen yksityiselle kun pystyn, käsi surkastuu muuten ja se alkaakin jo vähän näkyäkin.

      • miapai
        Ihmettelevä kirjoitti:

        Minulta vapautettiin oik. käden hermo pinteestä eilen leikkauksella. Olen 32 v. naainen ja kärsinyt puutumis- ja turtumisoireista sekä viime vuosina säryistä ja käden heikkoudesta yli kymmenen vuoden ajan. Ens oireet ilmenivät opisk.aikana luennoilla, kun kirjoittaessani peuk-etus-keskisormi alkoivat tikkuilemaan, turtuivat ja lopulta rupesi särkemään. Lääkäriin menin ekan kerran 1/2004, jolloin jo todettiin rannekanavan oireyhtymä. Siitä saakka hoidin vaivaa hieronnalla ja jumpalla, mutta oireet vain pahenivat ja alkoivat esiintymään vas.kädessäkin. 5/2006 uudestaan terv.keskuslääkärille, josta lähete fysiatrille. Hermopumppausjumppaa, enmg-tutkimus ja kieltävä leikkauspäätös, vaikka enmg:ssä vaiva todennettiin. Tiistaina kävin kysymässä toista mielipidettä yks. käsikirurgilta ja eilen keskiviikkona leikattiin. Nyt odottelen tuloksia. Vas. käsi vuorossa parin kk päästä.

      • s@nna
        miapai kirjoitti:

        Kyselisin leikkauksesta. MIllainen se oli ja kauanko se kesti? Olen kärsinyt kivuista jo vuoden ja tänään laitettiin leikkausjonoon. Olen vasta 20 vuotias ja käsiä pitäisi vielä käyttää. Nyt vain jännittää se leikkaus. Tehdäänkö se paikallispuudutuksella? Kiitti jos viitit vastata!

      • lumihankiainen
        s@nna kirjoitti:

        Hei s@nna ja muut rannekanavaleikkauksen läpikäyneet! Miten paljon leikattua kättä piti varoa toimenpiteen jälkeen, pystyikö sillä tekemään mitään? Kuinka nopeaa toipuminen oli? Miten pian pystyi/sai nostella jotain? Minulta pitäisi leikata molemmat kädet, enkä tiedä kannattaisiko ne leikkauttaa kerralla vai erikseen?

      • Ulpustiina
        lumihankiainen kirjoitti:

        Hei,

        Viikko sitten leikattiin paikallispuudutuksella,ja kivut olivat kaksi pientä pistoa ja laastarin irti repäisy :)

        Hyvältä tuntuu nyt, vaikka nimettömässä onkin vielä hiukan herkistynyt tunto. Toipuminen on nopeaa, mutta molempia käsiä ei tietenkään kannata samaan aikaan leikata, ellei satu omistamaan henkilökohtaista avustajaa..

        Ei kannata pelätä tai jäädä muuten vain ihmettelemään. Aika tuskin parantaa, leikkaukseen vaan ja sitten elämässä eteenpäin!

      • lumihankiainen
        Ulpustiina kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta Ulpustiina. Kuinka paljon sait sairaslomaa? Onko käsi siis paketissa leikkauksen jälkeen eli toimintakyvytön jonkin aikaa? Minä sillä kyselen koska minulla on 3 kk vauva..

      • Ulpustiina
        lumihankiainen kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta Ulpustiina. Kuinka paljon sait sairaslomaa? Onko käsi siis paketissa leikkauksen jälkeen eli toimintakyvytön jonkin aikaa? Minä sillä kyselen koska minulla on 3 kk vauva..

        Käsi on kääreessä 2 viikkoa ja sitten tikit pois. Kyllä ainakin itse olen käyttänyt kättä, ehkä hiukan liikaakin.. Sormet kun ovat vapaana ja kipuja ei ole ollut laisinkaan. Sairauslomaa 3 - 4 viikkoa, itse sain 4, koska teen päätetyötä.

        Mieleeni tulee, että ensimmäinen ongelma vauvan hoidon suhteen voisi olla se, että lääkeaineita tulee leikkauksen yhteydessä aika paljon, ja ne saattavat imeytyä äidinmaitoon, siis jos imetät.

        Ja toiseksi se, että kättä ei saa kastella kahteen viikkoon, ja elämä vauvan kanssahan on yhtä veden kanssa läträystä.

        Kolmanneksi se, että elämä pienen vauvan kanssa voi olla niin työlästä, etten ainakaan itse olisi halunnut mitään ylimääräistä hankaluutta; hyvä kun joten kuten selvisin :) Itselläni on mennyt leikkauksen jälkeen hyvin, mutta eihän sitä tiedä, jos haava vaikka sattuisi tulehtumaan tms.

        Toisaalta, jos leikkaus on mielestäsi nyt pakko tehdä, ja saat apua vauvan hoidossa, niin mikä ettei.. Monet asiathan vaativat vain hiukan käytännön järjestelyjä.

        Hyvää syksyn jatkoa sinulle ja vauvallesi!

      • käsi paketissa
        s@nna kirjoitti:

        Kyselisin leikkauksesta. MIllainen se oli ja kauanko se kesti? Olen kärsinyt kivuista jo vuoden ja tänään laitettiin leikkausjonoon. Olen vasta 20 vuotias ja käsiä pitäisi vielä käyttää. Nyt vain jännittää se leikkaus. Tehdäänkö se paikallispuudutuksella? Kiitti jos viitit vastata!

        hei, olin 2vkoa sit leikkauksessa. päiväkirurgiassa leikkasivat, puuduttivat. ei sattunut eikä tuntunut yhtään. kipulääkettä kantsii pyytää, niin tein minäkin, ja sain.noin 15 min kesti operaatio. nyt käsi paketis ja tikkejä. parin pvän päästä saan tikit pois ja sidettä kevennetään.ihana olo, ei puudu käsi ja hartioissakin on kevyt olo. suosittelen. älä vain anna leikata molempia käsiä samaan aikaan ja ei lääkärit yleensä leikkaakkaan.olet muuten muitten armoilla. et voi käydä suihkus etkä veskiskään yksin jos molemmat leikataan samaan aikaan. rannetta ei saa käyttää kun vasta 3-4 vkon kuluttua.sormi jumppa alkaa kyl heti, mutta käsi on isossa paketissa, niin et voi oikein takertua mistään ja mitään ei saa nostaa. joten yksi leikkaus kerrallaan. käsi on parantunut minulla tosi hyvin.

      • capryylihemmo
        käsi paketissa kirjoitti:

        miksei kukkan teistä pässinpäistä kysele manipulatiivista hoitoa saaneiden kokemuksia. eräs kyllä oli jo saanut kuulla että parantumien on täysin mahdollista ilman puukkoa, täytyy vaan lähteä kotoa saamaan hoitoa eli otettava vastuu itsestäään.
        eikä se kanava mihnkään romahda, ei sellaista ole koskaan diagnosoitu vaan se on kansanomainen nimitys kuten heteka rautasängylle. menk'ää asian osaavan kansanparantajan pakeille kuten minäkin aikoinani. ranne oli äärimm kipeä siitä kapryylikanavan kohdalta ja sormet oli kuin nippu kyrpiä. menin lähimmälle kansamparantajalle nyt tosin jo edesmenneelle, jonk avastaanottohuoneen
        ovessa luki että erikoislalana olivat iskias tennis ja golf kyynärpäät, rannekanava oireyhtymä' ym ym

        sanoin että ranne on tosi pahana ja hetken tutkittuaa kaveri sanoi että kyllähän ahdas saa olla muttei tiukka ja leipoi rannetta, myönnän että tuikki niin vitusti olkapäähän asti sähköä ja muuta mukavaa mutta sen käynnin 20 minuuttia ja 50 markaa eli 8,5 euroa myöhemmin en ole enää tuhlannut ajatusta asialle eli homma on kunnossa.
        ihmeellistä eikl totta ja jos joku paukapää taas provosoi että olen joku kiropraktikko tai kansanparantaja niin voi ottaa yhteyttä antamalla yht tiedot johon sit kirjoitan jos tulee epäselvyyksiä onko tämä tarina tosi.

      • outova
        käsi paketissa kirjoitti:

        hei, olin 2vkoa sit leikkauksessa. päiväkirurgiassa leikkasivat, puuduttivat. ei sattunut eikä tuntunut yhtään. kipulääkettä kantsii pyytää, niin tein minäkin, ja sain.noin 15 min kesti operaatio. nyt käsi paketis ja tikkejä. parin pvän päästä saan tikit pois ja sidettä kevennetään.ihana olo, ei puudu käsi ja hartioissakin on kevyt olo. suosittelen. älä vain anna leikata molempia käsiä samaan aikaan ja ei lääkärit yleensä leikkaakkaan.olet muuten muitten armoilla. et voi käydä suihkus etkä veskiskään yksin jos molemmat leikataan samaan aikaan. rannetta ei saa käyttää kun vasta 3-4 vkon kuluttua.sormi jumppa alkaa kyl heti, mutta käsi on isossa paketissa, niin et voi oikein takertua mistään ja mitään ei saa nostaa. joten yksi leikkaus kerrallaan. käsi on parantunut minulla tosi hyvin.

        aika outoa juttua täällä...oma käteni leikattiin viikko sitten...vain haavaside siinä päällä kolmen päivän pääst ei mitään tukkoja...10pvn pääst leikkuaksesta tikit pois..tikit saa kastella 24h leikkuaksen jälkeen...ei uittaa saa ämpärist tietenkä, mutta suihkuun saa mennä-ei saunaan...sairaalan paras verisuonikirurgi leikkasi...ehkä siis jotain tietääkin....miten näin erilaisia juttuja eri puolella??

      • winneri
        outova kirjoitti:

        Huomasitko, että noi tyypit, jotka kertoi noista leikkauskokemuksista, niille oli tehty se leikkaus n. kaksi vuotta sitten tai aikaisemmin. Kait se lääketiede on kehittynyt. Mä olen itse menossa 29.10.2010 operointiin. Todennäköisesti tehdään tähystyksellä, jolloinka ei muodostu arpikudosta. Minulle sanoi kirurgi, että leikkauksen jälkeen laitetaan sellainen ns. nyrkkeilyhanska käteen, joka otetaan seuraavana päivänä pois. Että se siitä monen viikon paketista.

    • rasvahappo

      Ei missään nimessä leikkausta! Leikkaus on vihoviimeinen vaihtoehto jos mikään muu ei auta. Asia pitää tutkia perinpohjin. Onko rasvahapot kunnossa?

    • 52v. yh-äiti

      Minulle tehtiin hermoratatutkimus vasempaan ranteeseen ja sain lähetteen kirurgille leikkausta varten. Olen lukenut täällä olevia juttuja niistä leikkauksista ja eipä tässä kummemmin vielä ainakaan pelota. Kutsu leikkaukseen tulee vasta joskus tammi tai helmikuussa. Minäkin olen kuullut tuttaviltani, että leikkaus on heiltäkin onnistunut ja oireet lähtenyt paranemaan. Katsotaan nyt, miten meikäläisen käy.

    • Totuus ei pala tules

      Totuus ei pala tules17.1.2013 17:260
      Uskomushoidot perustuvat kokonaan uskomuksiin, asenteisiin, subjektiivisiin kokemuksiin ja myös kulttuuritaustaan.

      - Uskotaan, että lääketehtaiden pilsut parantaa.
      Selitys: Tämän uskomuksen ovat luoneet lääkärit ja lääketehtaat, koska omistavat osakkeita ja haluavat suuria voittoja.
      Totuus: Vain noin 13% pilsuilla hoidetuista paranee tai niillä havaitaan jotain tehea.
      - Kansan asenne on kasvatettu uskomaan, että lääkäri on Jumalasta seuraava, ellei jopa paremki.
      - Kulttuuritaustana on lekureiden ja lääkehtaan osakkaiden halu rikastua ja siksi kaikki nämä valheet kansalle.

    • Ikuinen vaiva

      Tutulla nuorella naisella oli rannekanavanahtauma joka leikattiin ja siinä hermo vaurioitui ja tuli sitten uusi särky eli hermosärky. Ei kestä oikein edes hipaisua siihen kohtaan. Hän meni kiinalaisen lääketieteen asiantuntijalle joka on saanut hieman hermosärkyä pois. Tietenkin tämä hermosärky olisi kuulunut leikkaavan lääkärin hoitaa mutta eihän ne enää mitään tee paitsi antaa kipulääkkeitä.

    • Whips

      2006 alkoi vaivat käsien kanssa, lähinä oikean käden oireilu pakotti lääkäriin kun ei enää tavarat pysyneet käsissä ja leposärky oli yöllä jotain ihan kamalaa.
      Useamman vuoden sinnittelin siis kuitenkin, tukilasta käytössä, työtehtävien muutos ja yleinen rasituksen välttäminen tuon huonomman käden suhteen auttoivat jonkin verran, samoin fyssan antamat jumppaohjeet.

      Työtehtävien muututtua enemmän toimistotyöksi, palasivat kivut ja puutuminen. Kädessä ei ollut oikein voimaakaan ja työterveydestä sain lähetteen ENMG-tutkimukseen 4.12.2012. Tutkimuksen perusteella leikkausjonoon tammikuun alussa. 6kuukauden hoitotkuu, eli odotin leikkaushetken koittavan loppukeväästä ja pilaavan koko kesän.
      Toisin kävi, jonohoitaja soitti 22.2.2013 ja leikkauspäivän sain valita: 11. tai 12.3..

      Käsi leikattiin maanantaina 11.3. aamulla klo 8 jälkeen.
      Operaatio oli varsin nopea, paikallispuudutus ja verityhjiö, vetyaika oli 8 minuuttia, ja kaikkiaan olin salissa alle 20 minuuttia. Puudutus toimi hyvin, kipuja ei leikkurissa ollut. Leikkaus tuntui epämiellyttävältä, kiristys olkavarressa painoi ja itse leikkaaminen tuntui kuin joku puristelisi ranteesta. Itse olin yllättynyt, että tunsin hoitajan lämpimät kädet puudutuksesta huolimatta.
      Itse leikkaus sujui ongelmitta, hermo oli kärsinyt pinteessään aika kovia, mutta silti vielä toimi. Käsi on isossa paketissa, jonka saa purkaa torstaina14.3..
      Kotiin pääsin lähtemään heti kun paperit oli valmiit, eli lounasaikaan :)

      Tänään on siis keskiviikko 13.3., leikkaus oli toissapäivänä. Kipuun määrättiin Burana 800 1-3 per päivä sekä Para-Tabs 1g 3/päivä. Buranaa olen ottanut 8 tunnin välein, Para-tabsin ottanut siinä välissä päiväsaikaan, eli 2/päivä. Hyvin on riittänyt, haavaan ei koske, vaikka sen olemassaolon ja tikit kyllä tuntee sidosta vasten. Sormia olen jumpannut ohjeen mukaan enkä ole toistaiseksi havainnut mitään tuntopuutoksia tai muita ongelmia.
      Leposärky ja oikean käden sormien pistely ja tunnottomuus jäivät sairaalaan.
      Tämä siis tilanne tänään. Kirjoittelen lisää sitten kun siihen on aihetta, varmaan huomenna kun paljastuu tuosta yllätyspaketista mm. tikkien määrä.

      • Whips

        Paketista paljastui 7tikkiä.
        Haava näyttää tällä hetkellä(5 päivää leikkauksen jälkeen) hyvältä. Särkylääkkeet pitää kivut hyvin poissa. Burana toimii paremmin kuin Para-Tabs. Ei sillä että olisi kovin kipeä muutenkaan. Levossa jos malttaisi pitää niin pärjäisi varmaan ilmankin, mutta kun kaikenlaista tulee touhuttua niin käsi kyllä ilmoittaa jos ei jostain tykkää.
        Kierrekorkkien ja -kansien avaaminen on hanurista, leikatulla kädellä ei kärsi auttaa yhtään. Hiusten harjaaminen on myös vaikeaa, onneksi on suora ja sileä pehko, että voimaa ei tarvitse käyttää. Pinsettejä ei pysty käyttämään ilman kipua, onneksi ei ole kovin villit kulmakarvat.. kärsii pari hajakarvaa nyppiä päivässä.
        Vasemman käden runsaamman käytön alkaa nyt huomata, pientä lihassärkyä havaittavissa. Ahtauma on myös vasemmassa ranteessa, eli odotettavissa on oireiden pahenemista sen suhteen.
        Jos tästä leikatusta kädestä tulee hyvä, niin leikkautan myös vasemman käden. Sitä ennen voisi hyvinkin testata vielä tastaamattomia vaihtoehtohoitoja.

      • Stella1972

        Onko kukaan saanut akupunktiosta pysyvää apua ranteen hermopinteeseen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe