Tällä palstalla aiemmin todettiin että ensimmäinen mustalaishavainto olisi ollut Ahvenanmaalla kun kyseiseen kansaan kuuluva varasti hevosen. Virallisten havaintojen mukaan ensimmäinen mustalainen havaittiin vasta 1500-luvun lopulla Turussa. Tästä on todisteita Turunlinnan vankeinkirjanpidosta (kyseinen mustalainen oli siis vanki Turun linnassa). Syy miksi tämä mustalainen sinne joutui on minulle tuntematon. Jos joku tietäväinen osaa sanoa niin olkaa hyvä ja kertokaa.
Korjaus!
Björn
3313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei siihen aikaan tarvinnut olla rikosta, riitti hieman erillainen olemus kuin muilla alueen asujilla.
Hevosvarkauksistahan niitä tuohon aikaan vangittiin. Nykyään ne voi temmeltää mielin määrin niin kaupoissa kuin eläkeläisten lompakoillakin, ilman että saisivat mitään tuomiota. Olisipa jo silloin otettu opiksi ja poistettu turhat mätäpaiseet, niin nykyisessä maailmassa olisi huomattavasti helpompi elää.
Olet aivan oikeassa kaikki mustalaiset on perseestä !! n. 8/9 on rikosrekisteri ja te jotka olette sitä mieltä et ei mustalaiset oo niin pahoja niin onhan jotkut vähän viisaampia mut niitä on vain 1/9 joten aika vähän.