Raha jonka lainasin

Siitä on jo kauan, muistui vain mieleeni nyt, kun ristillä oli kuolin ilmoitus hänestä. Asuimme samassa piha piirissä, tavallaan ystävästyimme, juttelimme päivittäin. Oli kesä muistaakseni heinäkuuta, naapurini tuli kylään minulle ja kertoi tarvitsevansa rahaa, että voitko lainata hänelle, en luonnollisesti kehdannut kieltää. Muistaakseni summa oli melko suuri. Annoin rahat, hän sanoi että maksaa seuraavasta tilistä takaisin. Asia sovittiin niin. Tuli tili aika, ei rahoja kuulunut, tervehdittiin ja jokunen sana vaihdettiin päivittäin. Minua harmitti koko homma. Tuli joulu, lahjoja kannettiin lapsille valtavat määrät. Sitten näin kannettavan uutta televisiota ja seuraavana päivänä pesukonetta. Silloin minun mitta tuli täyteen, Rupesin kuumeisesti miettimään, kuinka kehtaan ottaa asian puheeksi. Niin minä latasin itseni isku kuntoon, kun pariskunta tuli töistä, manin juttusille ja sanoin suoraan että , ei teidän puheet pitänyt paikkaansa, on kulunut puoli vuotta siitä kun lainasin, ja piti seuraavasta tilistä hoitaa takaisin, jos teillä on varaa ostaa kodin koneita, pitää olla varaa maksaa velkakin. Siinä sitten naapurit punoitti vähän aikaa. Lupaus oli että seuraavasta tilistä, niin minä sain se seuraavasta tilistä. Päätin silloin että en kuuna päivänä anna lainaksi rahaa, ja se on pitänyt. Onko teillä muilla käynyt samoin, lainaamallesi rahalle, tai jonkinlainen muu ikävä tapaus.
285819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Lainasin lähes viimeiset rahani, n. 30% palkastani "tarvitsevalle". Palkkapäivänä olin niin auki, ettei ollut rahaa edes bussiin päästäkseni pankkiin. Jouduin kävelemään. (Tämä oli ennen pankkikorttiaikoja.)

"Tarvitseva" ei maksanut koskaan takaisin. Sen jälkeen en ole lainannut. Minua aina ihmetytti se, että yleensä minulla oli aina rahaa jäljellä ennen tilipäivää, kun taas molella muulla, esim. tällä "tarvitsevalla", rahat loppuivat jo kauan ennen tilipäivää riippumatta, miten iso palkka oli. - No, siitä on kauan. Olin nuorena oikea saituri. Tai ehkä olen vieläkin, koska saan rahaa säästöön joka kuukausi ihan kiitettävän summan, vaikkeivät tuloni ole mitenkään erityiset.

Äänestä
  • Sinä vasta hyvä luonteinen olet, lainasit viimeisistä rahoistasi. Kävi vielä niin ettet saanut takaisin. Kyllä se varmaan "kismitti" ja suututti, osaskohan edes hävetä kun kohtasitte?

    Kerroit olevasi nuuka, minä en enään. Ajattelen niin että, aikaa on jäljellä kenties hyvinkin vähään, kuka tietää. Nautin rahan tuomasta ilosta.

    Äänestä

  • eltk kirjoitti:

    Sinä vasta hyvä luonteinen olet, lainasit viimeisistä rahoistasi. Kävi vielä niin ettet saanut takaisin. Kyllä se varmaan "kismitti" ja suututti, osaskohan edes hävetä kun kohtasitte?

    Kerroit olevasi nuuka, minä en enään. Ajattelen niin että, aikaa on jäljellä kenties hyvinkin vähään, kuka tietää. Nautin rahan tuomasta ilosta.

    En tiedä, miksi olen niin nuuka. Minusta on kivaa, että on rahaa pankissa. Ne, jotka uskovat horoskooppeihin sanovat, että Härkä on sellainen. Minä olen kyllä Härkä, mutta sekä sisareni että veljeni ovat samanlaisia, vaikka heillä on jokin muu horoskooppimerkki.

    Minä en oikeastaan tarvitse mitään. Olen matkustellut paljon ja käyttänyt siihen rahojani, mutta nyt ei sekään enää oikein huvita. Silloin harvoin, kun ostan vaatteita, ostan hyvää laatua, ja sehän maksaa. - Nyt ihan viime kuukausina olen huomannut, että kauppalaskuni ovat vähentyneet noin neljänneksen. Mitä ihmettä minä aikaisemmin oikein ostin, kun rahaa menee nyt paljon vähemmän, vaikka en ikinä juokse tarjousten perässä?

    Minä en muista pahalla sitä "tarvitsevaa", siitä on niin kauan. Olen luonteeltani antelias, ja korvaan lahjoilla ym. muulla sitä, mitä en osaa muuten antaa.

    Äänestä

  • Liian säyseä kirjoitti:

    Kyllä on oikein olla "Pahanpäivän varalle". Luotat horoskooppeihin, en oikein tiedä?

    Olet maailmaa nähnyt, kyllä olet reilusti rahaakin sitten käyttänyt. Se on avartavaa, ei takerru pikku asioihin, näin sanotaan.

    Osaat ostaa vain sen tarpeellisen.

    Olet halunnut unohtaa tarvitsevalle, niin lienee parasta.

    En missään nimessä usko horoskooppeihin! Halusin mainita sen vain ennen kuin joku viisas sanoo: "Olet tyypillinen Härkä".

    Äänestä

  • Liian säyseä kirjoitti:

    En missään nimessä usko horoskooppeihin! Halusin mainita sen vain ennen kuin joku viisas sanoo: "Olet tyypillinen Härkä".

    Laitan nimellä kun ei tahdo tulla oikeisiin kohtiin. Älä uskokkaan, en minäkään. Vastasin koska edesmennyt mieheni oli härkä, että on vähän tuntumaa nimimerkistä.

    Äänestä

itselläni on samallainen kokemus,erotuksella ehti kuolla ennen velanmaksua.annoin myös lainaksi naapurin leskimiehelle,valitteli että ei ole rahaa ruokaan lainasin .sitten odottelin,ja taas odottelin.kunnes eräänä päivänä,kerrottiin ruumis auto oli hakenut hänet kotoaan.rauha hänen tomulleen. vahinkosta viisastuu.ei äyriäkään ei kellekkään.

Äänestä
  • Ja huonolla menestyksellä, Sinulla ei sitten ollut toivoakaan saada. Olis vaan pitänyt rohkeasti mainita kuten minä. Mutta kyllä ihminen oppii, yleensä ei tee samaa virhettä kahta kertaa. Eli ei lanttiakaan lainaksi.

    Äänestä

  • eltk kirjoitti:

    Ja huonolla menestyksellä, Sinulla ei sitten ollut toivoakaan saada. Olis vaan pitänyt rohkeasti mainita kuten minä. Mutta kyllä ihminen oppii, yleensä ei tee samaa virhettä kahta kertaa. Eli ei lanttiakaan lainaksi.

    hyvin köyhä tyttö, sillä maalla asuvat vanhempani tekivät siellä sitä raskasta työtään tilallaan, heitä aina säälin, sillä tila oli iso eikä rahaa ollut ," metsiin ei koskettu", sillä ne olivat jotain isiltä perittyä, miltei pyhää. Vanhemmat eivät oikein tajunneet kaupukielämän kalleutta, enkä halunnut pyytää heiltä. Kesät tein aina töitä tilalla, tietenkin ilmaiseksi, ei tullut edes mieleen pyytää palkkaa.

    Kerran erän opiskelutoverini pyysi lainaksi rahaa, jonkin ihan pikkusumman, ja annoin hänelle. Muistin aina sen, kun näimme, mutta hän ei muistanut.

    Nyt, kun joidenkin kurssikavereiden nimet ovat jo unohtuneet parhaita ystäviä lukuunottamatta, tämän naisen nimi ja syy siihen on muistissa edelleen.

    Mitä opimme tästä? Itse maksan aina pienimmätkin vipit takaisin, esim. jos joku tarjoaa golf-pelin jälkeen juomat, pyrin aina itse tarjoamaan seuraavalla kerralla.

    Äänestä

  • olin kirjoitti:

    suuressa talossa.Vuosikausia asukkaat kävivät lainaamassa minulta rahaa.Lainasin,jos oli.Useimmat maksoivat ajallaan.Muutama poikkeus oli.Heille sai muistutella veloista,välillä leikkivät,etteivät muistaneet velkaa lainkaan .Heille lopetin rahan lainaamisen lyhyeen.Kyllä vielä tänäpäivänäkin lainaan,katson vaan tarkasti kenelle.

    On se varmaan tosi, että mailla asuvat vanhempasi eivät ymmärtäneet miten kaupungissa kaikki maksaa. mutta varmaan hyvin kuitenkin selvisit. Kovan yrityksen takana on sinunkin nuoruutesi ollut.

    Menetit myös laina rahat, joskus miettii onko se toisen taholta röyhkeyttä, ei luulisi olevan muistamatomuutta.

    Niin sitä muistaa yleensä "pahantekijän" niinkuin sinulle on käynyt.

    (Oppirahat) sinäkin jouduit rahan suhteen maksamaan, Omalta kohdaltasi olet reilu, jos lainaat niin hoidat homman. Se on hienoa.

    Äänestä

  • talonmiehenä kirjoitti:

    Eräs tuttavani, jonka tiedettiin yleisesti olevan huono maksaja, pyysi minulta lainaksi rahasummaa, joka mielestäni oli jo aika iso. Mietin, että miten kiemurtelisin siitä tilanteesta irti, ja sanoin hänelle "tarkoitatko siis, että minä lahjoittaisin sinulle tuon rahasumman?"

    Hän hämmentyi tai suuttui vastauksesta ja lähti nostelemaan.

    Muuten, jos lainaan rahaa vaikkapa sukulaiselle, jonka tiedän maksavan, laadin silti aina "järjestyksen vuoksi" kuitin tai velkakirjan.

    Asia on siten selvä ja kumpikin osapuoli muistaa asian ja lyhennyksetkin tietysti merkitään huolellisesti paperille.

    Näin minä menettelen.

    Sinulla on säilynyt luotto ihmisiin. Mutta kun tiedät rajan , niin hyvä on.

    Äänestä

  • saara.dma kirjoitti:

    Eräs tuttavani, jonka tiedettiin yleisesti olevan huono maksaja, pyysi minulta lainaksi rahasummaa, joka mielestäni oli jo aika iso. Mietin, että miten kiemurtelisin siitä tilanteesta irti, ja sanoin hänelle "tarkoitatko siis, että minä lahjoittaisin sinulle tuon rahasumman?"

    Hän hämmentyi tai suuttui vastauksesta ja lähti nostelemaan.

    Muuten, jos lainaan rahaa vaikkapa sukulaiselle, jonka tiedän maksavan, laadin silti aina "järjestyksen vuoksi" kuitin tai velkakirjan.

    Asia on siten selvä ja kumpikin osapuoli muistaa asian ja lyhennyksetkin tietysti merkitään huolellisesti paperille.

    Näin minä menettelen.

    Sanoitpa rohkeasti, niin sanotaankin että kun lainaat, valmistaudu lahjoitukseen.

    Pääsitpä nätisti eroon, eikä ollut pelkoa ettätulisi uudelleen pyytämään.

    Onkin viisasta laatia jonkinlainen paperi, näin ei tule erimielisyyksiä. Hieno homma.

    Äänestä

  • eltk kirjoitti:

    Ja huonolla menestyksellä, Sinulla ei sitten ollut toivoakaan saada. Olis vaan pitänyt rohkeasti mainita kuten minä. Mutta kyllä ihminen oppii, yleensä ei tee samaa virhettä kahta kertaa. Eli ei lanttiakaan lainaksi.

    Olin kerran Helsingin rautatieasemalla.Siihen tuli nainen,joka kerjäsi rahaa ruokaa varten.
    Annoin hänelle valmiin voileivän laukustani.Hän otti ja söi eikä kerjännyt enää.Joskus jos vielä eksyn Helsinkiin otan paljon leipiä mukaan kerjääjiä varten.

    Äänestä

  • hesassa kirjoitti:

    Kyllä kai sitten kerjäsi tarpeeseensa. Minulle kävi joskus samalla laila, mutta pyytäjä oli nuori tyttö, sanoi minulle, anna täti rahaa että pääsen linja autolla kotiin. Annoin ja kun hetken päästä katsoin taakseni, tyttö oli ostamaassa kioskilta makeisia varmaan.

    Äänestä

  • eltk kirjoitti:

    On se varmaan tosi, että mailla asuvat vanhempasi eivät ymmärtäneet miten kaupungissa kaikki maksaa. mutta varmaan hyvin kuitenkin selvisit. Kovan yrityksen takana on sinunkin nuoruutesi ollut.

    Menetit myös laina rahat, joskus miettii onko se toisen taholta röyhkeyttä, ei luulisi olevan muistamatomuutta.

    Niin sitä muistaa yleensä "pahantekijän" niinkuin sinulle on käynyt.

    (Oppirahat) sinäkin jouduit rahan suhteen maksamaan, Omalta kohdaltasi olet reilu, jos lainaat niin hoidat homman. Se on hienoa.

    Ymmärsit minua ja silloista opiskelijatyttöä !

    Tuntui hyvältä, ikäänkuin asia olisi nyt saanut happy endin.

    Äänestä

  • opiskeluaikalaina kirjoitti:

    Ymmärsit minua ja silloista opiskelijatyttöä !

    Tuntui hyvältä, ikäänkuin asia olisi nyt saanut happy endin.

    Hyvä niin joskus joku pieni on suurta.

    Äänestä

  • eltk kirjoitti:

    Kyllä kai sitten kerjäsi tarpeeseensa. Minulle kävi joskus samalla laila, mutta pyytäjä oli nuori tyttö, sanoi minulle, anna täti rahaa että pääsen linja autolla kotiin. Annoin ja kun hetken päästä katsoin taakseni, tyttö oli ostamaassa kioskilta makeisia varmaan.

    Isältä peritty ominaisuus. Nyt jopa puhelinkerääjät ovat äkänneet helpon saaliin.

    Jotkut nuoret käyttää kamaa, eläkeläisetkö olisivat maksumiehinä.

    Alkaa vituttaa jo maanhiljaistakin.

    maurimies

    Äänestä

  • hesassa kirjoitti:

    Olin kerran Helsingin rautatieasemalla.Siihen tuli nainen,joka kerjäsi rahaa ruokaa varten.
    Annoin hänelle valmiin voileivän laukustani.Hän otti ja söi eikä kerjännyt enää.Joskus jos vielä eksyn Helsinkiin otan paljon leipiä mukaan kerjääjiä varten.

    osui kohdallesi. Auttajallekin tulee hyvä mieli jos näkee ihmisen pyytävän todella tarpeeseensa.

    Kuitenkin kadulla pyytelijät ovat yleensä niitä, jotka
    tarvitsevat rahaa kaljaan tai aineisiin, mutta osaavat ovelasti esittää tarvitsevansa esim. bussirahaa mennäkseen työhaastatteluun, rahaa leipään tms. Jopa jotkut aikuiset laittavat pikkumuksut kerjäämään.

    Kerran ruokaostoksilta tullessani tarjosin kassistani syötävää ruokarahan pyytäjälle. Vastaukseksi sain: "Työnnä p.....sees sapuskas, rahaahan mä pyysin!"

    Äänestä

  • Paljon on tullut takkiin kirjoitti:

    Isältä peritty ominaisuus. Nyt jopa puhelinkerääjät ovat äkänneet helpon saaliin.

    Jotkut nuoret käyttää kamaa, eläkeläisetkö olisivat maksumiehinä.

    Alkaa vituttaa jo maanhiljaistakin.

    maurimies

    On olemassa nk. Robinsonin lista, jossa voi kieltää kaikki myynti- ja kerjäyspuhelut puhelimeensa. - En nyt muista, mistä se löytyy, mutta varmaankin Suoramarkkinointiliion sivuilta tai puhelinnumerosta. Suoramarkkinointiliitto todellakin tuntuu olevan sanansa mittainen.

    Minä ilmoitin sinne puhelinnumeroni jo vuosia sitten, eikä yhtäkään myynti- tai kerjäyspuhelua ole tullut Suomesta sen koommin. Jos jokin puhelu tulee, niin kysyn, miksi soittajan firma ei kuulu suoramarkkinointiliittoon. Vastaus on, että soittaja soittaa ulkomailta.

    Ylipäänsäkään ei tarvitse olla mitenkään myötämielinen puhelinmyyjille. Voi ihan kiltisti sanoa: "Ei, kiitos, en osta mitään puhelinmyynnistä." tms. Ei tarvitse räyhätä, mutta voi ilmaista selvästi ja kohteliaasti, että ei käy. Ei tarvitse kuunnella myyntilitanioita, kun sanoo jo alussa selvästi, että ei aio ostaa. Ei todellakaan pidä olla liian kiltti. Myyjät tekevät työtään, ja heidän tarkoituksensa on saada aikaan kauppaa, ei mitään muuta. Ei pidä sääliä sitä, että he ovat provisiopalkalla.

    Minä kannatan kaikin tavoin luonnonsuojelua, mutta en voi sietää sitä, että muuan asianomainen liitto julkaisee liitupaperille - luontoa erityisen paljon rasittavalle paperille painettua lehteä, jota aggressiiviset puhelinmyyjät sitten yrittävät saada kaupaksi. - Kiukustuin myös Aseman Lapset ry:n puhelinmyyjään. Hän ei edes tiennyt, mitä oli myymässä.

    Kerran joku puhelinmyyjä, joka soitti, sanoi tavanomaiseen tapaan "En kai häiritse" ja suuttui, kun vastasin "Kyllä häiritset". (Hän soitti TV-uutisten aikaan. Hän oli myös Luontoliiton myyjä.) Hän kimpaantui ja sanoi, eikö minulla ole todellakaan yhtä minuuttia aikaa kuunella häntä. Sanoin, että okei, antaa tulla. Sitten hän luki paperista myyntipuheensa ja kysyi: "Ostatko". Vastasin: "En". Hän iski luurin korvaani. Niin kai minäkin olisin tehnyt. - Hän teki työtään, tosin ei kovin hyvällä ammattitaidolla.

    Sanoit olevasi nahjus ja hyväksi käytetty, Mutta sentään, otappa itseäsi niskasta kiinni,ryhdistäydy, ja opi sanomaan EI. Maurimies elämä on kovaa, täällä täytyy osata pitää puolensa, muuten vahvat polkee alleen. Sait hyvän neuvon Puhelin myynnistä, toimi niin.

    Äänestä

  • Suvi2 kirjoitti:

    osui kohdallesi. Auttajallekin tulee hyvä mieli jos näkee ihmisen pyytävän todella tarpeeseensa.

    Kuitenkin kadulla pyytelijät ovat yleensä niitä, jotka
    tarvitsevat rahaa kaljaan tai aineisiin, mutta osaavat ovelasti esittää tarvitsevansa esim. bussirahaa mennäkseen työhaastatteluun, rahaa leipään tms. Jopa jotkut aikuiset laittavat pikkumuksut kerjäämään.

    Kerran ruokaostoksilta tullessani tarjosin kassistani syötävää ruokarahan pyytäjälle. Vastaukseksi sain: "Työnnä p.....sees sapuskas, rahaahan mä pyysin!"

    Silloin kun pyydetään rahaa todelliseen tarpeeseen, on varmaan lahjoitus paikallaan. Minulle vaan ei ole sattunut kohdalle. Luulempa että nyky maailmassa ei tarvi todellisuudessa kerjätä. onhan monen moista apua saatavilla yhteiskunnalta.

    Siinä vastauksesta voi päätellä, että rahaa olisi tarvittu johonkin muuhun. Kamalaa käytöstä.

    Äänestä

  • Ei enää kirjoitti:

    On olemassa nk. Robinsonin lista, jossa voi kieltää kaikki myynti- ja kerjäyspuhelut puhelimeensa. - En nyt muista, mistä se löytyy, mutta varmaankin Suoramarkkinointiliion sivuilta tai puhelinnumerosta. Suoramarkkinointiliitto todellakin tuntuu olevan sanansa mittainen.

    Minä ilmoitin sinne puhelinnumeroni jo vuosia sitten, eikä yhtäkään myynti- tai kerjäyspuhelua ole tullut Suomesta sen koommin. Jos jokin puhelu tulee, niin kysyn, miksi soittajan firma ei kuulu suoramarkkinointiliittoon. Vastaus on, että soittaja soittaa ulkomailta.

    Ylipäänsäkään ei tarvitse olla mitenkään myötämielinen puhelinmyyjille. Voi ihan kiltisti sanoa: "Ei, kiitos, en osta mitään puhelinmyynnistä." tms. Ei tarvitse räyhätä, mutta voi ilmaista selvästi ja kohteliaasti, että ei käy. Ei tarvitse kuunnella myyntilitanioita, kun sanoo jo alussa selvästi, että ei aio ostaa. Ei todellakaan pidä olla liian kiltti. Myyjät tekevät työtään, ja heidän tarkoituksensa on saada aikaan kauppaa, ei mitään muuta. Ei pidä sääliä sitä, että he ovat provisiopalkalla.

    Minä kannatan kaikin tavoin luonnonsuojelua, mutta en voi sietää sitä, että muuan asianomainen liitto julkaisee liitupaperille - luontoa erityisen paljon rasittavalle paperille painettua lehteä, jota aggressiiviset puhelinmyyjät sitten yrittävät saada kaupaksi. - Kiukustuin myös Aseman Lapset ry:n puhelinmyyjään. Hän ei edes tiennyt, mitä oli myymässä.

    Kerran joku puhelinmyyjä, joka soitti, sanoi tavanomaiseen tapaan "En kai häiritse" ja suuttui, kun vastasin "Kyllä häiritset". (Hän soitti TV-uutisten aikaan. Hän oli myös Luontoliiton myyjä.) Hän kimpaantui ja sanoi, eikö minulla ole todellakaan yhtä minuuttia aikaa kuunella häntä. Sanoin, että okei, antaa tulla. Sitten hän luki paperista myyntipuheensa ja kysyi: "Ostatko". Vastasin: "En". Hän iski luurin korvaani. Niin kai minäkin olisin tehnyt. - Hän teki työtään, tosin ei kovin hyvällä ammattitaidolla.

    Annoitpa hyvää tietoa , siitä on paljon hyötyä meille kaikille. Monet tuskailee niiden puhelin myyjien kanssa, ne ovat, vaikka työtään tekevät, oikein maan vaiva. Kiitos sinulle neuvoistasi.

    Äänestä

  • eltk kirjoitti:

    Annoitpa hyvää tietoa , siitä on paljon hyötyä meille kaikille. Monet tuskailee niiden puhelin myyjien kanssa, ne ovat, vaikka työtään tekevät, oikein maan vaiva. Kiitos sinulle neuvoistasi.

    Ainakin tällä sivulla löytyy jotakin tietoa Soneran ja Elisan asiakkaille.

    http://www.ssml-fdma.fi/

    Linkki vie alkusivulle, jolta löytyy otsikko Suoramarkkinoinnin Kieltoreksiterit.

    Se Robinsonin lista on lempinimi, en tiedä, miksi sitä oikeasti kutsutaan.

    Äänestä

  • eltk kirjoitti:

    Sanoit olevasi nahjus ja hyväksi käytetty, Mutta sentään, otappa itseäsi niskasta kiinni,ryhdistäydy, ja opi sanomaan EI. Maurimies elämä on kovaa, täällä täytyy osata pitää puolensa, muuten vahvat polkee alleen. Sait hyvän neuvon Puhelin myynnistä, toimi niin.

    Ollut oppia "ei" sanominen. Monissa keräyksissä, joihin olen osallistunut, on paljastunut
    väärinkäytöksiä.

    Yksityisille vippareille ei 1000e riitä.
    Vielä ymmärtäis, jos olis varakas!

    Pa Mm.

    Äänestä

  • Ei enää kirjoitti:

    Ainakin tällä sivulla löytyy jotakin tietoa Soneran ja Elisan asiakkaille.

    http://www.ssml-fdma.fi/

    Linkki vie alkusivulle, jolta löytyy otsikko Suoramarkkinoinnin Kieltoreksiterit.

    Se Robinsonin lista on lempinimi, en tiedä, miksi sitä oikeasti kutsutaan.

    Puhelintarjonnan rajoituspalvelu

    http://www.ssml.fi/index.phtml?s=35

    Äänestä

Lainasta puheenollen, niin totean vaan että en ole lainanut kenellekään, enkä laina. En ole mennyt takuuseen lainasta, enkä mene. Olen nähnyt niin paljon suruja ja kärsimyksisä näistä asioista, että olen oppinut läksyni, onneksi ajoissa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eltk kirjoitti:

Siitä on jo kauan, muistui vain mieleeni nyt, kun ristillä oli kuolin ilmoitus hänestä. Asuimme samassa piha piirissä, tavallaan ystävästyimme, juttelimme päivittäin. Oli kesä muistaakseni heinäkuuta, naapurini tuli kylään minulle ja kertoi tarvitsevansa rahaa, että voitko lainata hänelle, en luonnollisesti kehdannut kieltää. Muistaakseni summa oli melko suuri. Annoin rahat, hän sanoi että maksaa seuraavasta tilistä takaisin. Asia sovittiin niin. Tuli tili aika, ei rahoja kuulunut, tervehdittiin ja jokunen sana vaihdettiin päivittäin. Minua harmitti koko homma. Tuli joulu, lahjoja kannettiin lapsille valtavat määrät. Sitten näin kannettavan uutta televisiota ja seuraavana päivänä pesukonetta. Silloin minun mitta tuli täyteen, Rupesin kuumeisesti miettimään, kuinka kehtaan ottaa asian puheeksi. Niin minä latasin itseni isku kuntoon, kun pariskunta tuli töistä, manin juttusille ja sanoin suoraan että , ei teidän puheet pitänyt paikkaansa, on kulunut puoli vuotta siitä kun lainasin, ja piti seuraavasta tilistä hoitaa takaisin, jos teillä on varaa ostaa kodin koneita, pitää olla varaa maksaa velkakin. Siinä sitten naapurit punoitti vähän aikaa. Lupaus oli että seuraavasta tilistä, niin minä sain se seuraavasta tilistä. Päätin silloin että en kuuna päivänä anna lainaksi rahaa, ja se on pitänyt. Onko teillä muilla käynyt samoin, lainaamallesi rahalle, tai jonkinlainen muu ikävä tapaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu