koko uransa kuvataiteilijana toiminut naine sanoo siihen kun kysyy, että mikä oli taiteessa parasta kaiken jälkeen, koska nainen ulkoapäin näytti alkoholisoituneelta, köyhältä ja hampaattomalta lisäkseen, vaikka iän suhteen saisi suussa olla parempia purukalostoja yhä, niin sen, että SAI TEHDÄ SITÄ MITÄ HALUAA, tarkoittaen vapautta elämässä elää niin kuin haluaa....
saa miettiä tuota ideaa koska vapauden panokset ovat kovia elämässä
toisaalta valinnat tapahtuvat pikku hiljaa ja seuraukset tulevat hitaasti jälkeenpäin
ei voi nopeasti kääntää, mutta kietoutuu boheemiuden verkkoon
jolloin hyväksyntä on sekin astettaisempi tapahtuma kuin voi kuulostaa
kuin juna joka kulkee suoraan samoja kiskoja eikä väisty
joten taiteilijan elämä kuulostaa traagiselta joka tapauksessa
voi sanoa, että ihmiset kärsivät koko ajan, että taideköyhyys, taidepuute olisi ollut kuin SAIRAUS, johon sairastuu ja kuolee, mutta siitäkään huolimatta KUKAAN HALLITUKSESSA RUPEA PARANTAA SEN
taideköyhyys ymmärretään yleisenä köyhyytenä syystä tai toisesta, jolloin se lääkitään yleisenä sosiaaliavustuksena vain
kuitenkin köyhyydessä on syitä jokaisessa, jotka aidosti parantaisivat köyhyys, koska sosiaalituki ei kosketa ammattillista puutetta
sosiaalituki antaa ruokaa, mutta ei edistä taiteita
henkinen puute jää, mikä on köyhyyden syy..
joka tapauksessa olisi otettava kantaa ja parannettava taiteen työllistyminen

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.