Kukaan ei näe johtajan tyhmyyttä...joo joo kerho ympärillä nuolee per....n.
Kuinka huono on kaupungin henki!
Eikö hän tajua lähteä..
.kyllä saa Hyväksikäyttäjä siirtyä muualla teettämään remonttia kotiinsa kaup. työntekijöillä virka aikana ...ja vielä pj:llä
Kuinka paska henkilöjohtaja!!
Johtaja oa
101
964
Vastaukset
- Anonyymi
En tunne häntä lainkaan.
Minua vakuutti hänen taustansa armeijassa ja haave pappiudesta. Muuta en tiedä ja noiden perusteella tulkitsin asioita.
Kieltämättä hiljalleen olen ymmärtänyt että vähänpä minä tiedän. Alussa puolustelin häntä paljonkin, mutta muutkin hyväksi luulemani tyypit ovat tehnyt hölmöyksiä. En silti nytkään ala ketään syyttämään. Kunhan sanon etten sano mitään, kun en kerran tiedä mitään.
Tässä ainakin yhden kansalaisen näkemys siis tilanteesta. - Anonyymi
tyhmät päättäjät valitsee tyhmiä johtajia. Helppo vakuuttaa olan päättäjät. katsokaa ketä siellä on
- Anonyymi
Naulan kantaan. Orimattilassa on kautta aikain tyhmin valtuusto. Mutta me vasta tyhmiä olemme kun olemme heidät sinne valnneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naulan kantaan. Orimattilassa on kautta aikain tyhmin valtuusto. Mutta me vasta tyhmiä olemme kun olemme heidät sinne valnneet.
Kiitos valtuusto ja päättäjät, Orimattila on nousun tiellä, upeaa
- Anonyymi
Lähtö laskenta on alkanu
- Anonyymi
Aina ne sanoo samaa kaikelle. Kaikki täällä vielä on pystyssä... toi Arvid:kin.
- Anonyymi
Joo joo toivotaan nopeaa laskentaa...
- Anonyymi
Eihän se edellinenkään kelvannut teille.
Ihan hyvä johtaja, yrittää saada potkua ja uudistuksia aikaan, mutta täällä junttilassa se on työlästä.
Onko varmaa tietoa, että kaupungin työaikana ja palkalla on tehty töitä yksityiskodissa? Miksi tekijä olisi sellaiseen edes suostunut ja toisaalta onhan hänelläkin lomaa/vapaata, jolloin saa tehdä mitä lystää. Vaikka remppaa kaverin kodissa.- Anonyymi
Härskiä touhua.
- Anonyymi
Osmo olikin tarmokas. Hän ei elvistellyt turhia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osmo olikin tarmokas. Hän ei elvistellyt turhia.
Kaipaan niin Osmon ja Aimon aikoja. =OA.
- Anonyymi
Eipä ollut loma aika
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaipaan niin Osmon ja Aimon aikoja. =OA.
Saanko kysyä - oletko mies vai nainen jos kaipaat Osmon aikoja?
- Anonyymi
Uskotaan että kevään vaaleissa saahaan aikaan muutos ja Orimattila oikeille raiteille. Nämä nappulat vaihtoon. T.Kimmo
- Anonyymi
Kaupunkijohto myös pilaavat kaiken
- Anonyymi
Onhan toi aikamoista että johtan ja hallintojohtajan puuhiin pitää jo eduskunnan oikeusasiamiehen puuttua ja päättäjät vaan hymistelee ...prkl.
- Anonyymi
...tai poliisi.
Koen hassuksi että just nää mun "lempparit" täällä on hiilillä. - Anonyymi
Juurikin näin!!! Ja kukaan ei tajua todellista tilannetta!!!!
Ei savua ilman tulta!!
Pois Orimattilasta molemmat HETI!!!!! - Anonyymi
Ne pitää saada pois pilaamasta meidän kaupunkia..eihän se peltoala edes asu täällä pois pois pois
- Anonyymi
Hyvä kirjotus Oksaselta Aluelehdessä tänään. Salusjärven puolesta. Johto ja päätttäjä sai palauteetta.
- Anonyymi
Tosi hyvä yleisön osaston kannanotto. T:Kimmo
- Anonyymi
Orimattila on heikoilla joka mittarilla mitattuna. Ei ole yhtään osa aluetta joka olisi kunnossa. Heikko johtaminen ja osaamattomuus paistavat esiin.
- Anonyymi
Noi harjoittelija johtajat kiertoon NYT
Paskaa suoltavat minkä ehtivät
Omaan pussiin pelaavat - Anonyymi
Kaikki asiat alkaa olla kunnossa, mitä vanhat sotkivat. Hyvä tulevaisuus odottaa
- Anonyymi
Kannattaisi kysyä jos Osmo tulisi takaisin luotsaamaan.
- Anonyymi
Erite-Mummo kun aikoinaan lipasi minun peräaukkoa ensimmäistä kertaa, niin en olisi uskonutkaan miten mukavalta se voisi tuntua. Kannattaa kokeilla.
- Anonyymi
Johtajan on kuultava kansan ääntä, toivetta EROA tehtävästäsi!
Olemme karsineet ja kärsineet sinut kalle- Anonyymi
Kiitos kalle. olet paras johtaja tähän mennessä!!!
- Anonyymi
Kiitos OSA
Hallintojohtaja ja kaupjohtaja erottava.....TÖRKEÄÄ viranhoitoa!! - Anonyymi
Juristi hallintojohtajan töitä tekemään ei ikinä niin huonosti hommansa hoitaa että uusi Viksu tilalle!!
- Anonyymi
Kiitos hallintojohtajalle, joka on saanut kohta korjattua kaikki entisten tekemät kuplat
- Anonyymi
Orimattilan heikkous on kehno virkamiesjohto ja onnettomat päättäjät.
- Anonyymi
Orimattilaan pitää valita pormestari ja lopettaa kaupunkin johtajan titteli. Jari olisisi hyvä portmestari.
- Anonyymi
Jari olisi hyvä portmestariksi. Hänellä ei ole rasitteita taakkana. Eikä ole ylin ystävä Kallelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jari olisi hyvä portmestariksi. Hänellä ei ole rasitteita taakkana. Eikä ole ylin ystävä Kallelle.
Toivottavasti Jari on ehdokkaana. Hän saa meidän porukoitten äänet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti Jari on ehdokkaana. Hän saa meidän porukoitten äänet.
Ai Alkon kantisten äänet?
Kalle on ihan hyvä tyyppi ja edes yrittää jotakin saada aikaiseksi.
Ja kuuntelee kaupunkilaisia, jos vaan uskallatte olla tekemisissä.
Ei Osmoa, vässykkä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai Alkon kantisten äänet?
Kalle on ihan hyvä tyyppi ja edes yrittää jotakin saada aikaiseksi.
Ja kuuntelee kaupunkilaisia, jos vaan uskallatte olla tekemisissä.
Ei Osmoa, vässykkä.Vai kuuntelee kaupunkilaisia. Ja paskat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai kuuntelee kaupunkilaisia. Ja paskat.
Ja jutut kuuntele on kuuntelevinaan. Pelle se on
- Anonyymi
Tammelaan takasin ja Osmo ohjaksiin!
- Anonyymi
Osmo sai meidät perikatoon, nosti kiinteistöjen arvoja, että kaikki näyttäisi hyvälle. Nyt maksetaan sitä velkaa!!!
- Anonyymi
Persut on hienosti johtanu Orimattilaa. Ennää ei olla skutsissa.
- Anonyymi
ollaan ojan pohjalla täältä meidät nostaa enää naapurikaupunki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ollaan ojan pohjalla täältä meidät nostaa enää naapurikaupunki
Tosi hyödyllinen viesti, duh! Ihan kuin olisin jotain vastaavaa kuullut hoettavan jo vuosia.
Homma on yksinkertainen, k*sipäät vain lopettaa sen p*skan. Silleen se loppuu. Lahdella ym. ei ole mitään osaa asiaan eikä mitään syytä auttaa näitä mätiä.
Ei ole mikään pakko olla rikollinen. Narkkarit menee sinne vieroitushoitoon ja muut k*sipäät lopettaa ja jos ei muuta niin itsensä. - Anonyymi
Erittäin hyvvä suuntaan ollaan menossa, kiitos päättäjille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin hyvvä suuntaan ollaan menossa, kiitos päättäjille!
Niin ja kaupunkin johtajalle. Nyt on hyvä suunta ja kevyet askeleet. Orimattila on oikeilla raiteilla. Persut on tehny töitä urakalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja kaupunkin johtajalle. Nyt on hyvä suunta ja kevyet askeleet. Orimattila on oikeilla raiteilla. Persut on tehny töitä urakalla.
Oikaisen pienen kielioppivirheen. Persut ja työ, niitä ei voi käyttää yhtäaikaa samassa lauseessa. Persu on kuullut sanan työ vain kerran elämässään. Silloin kun oli kännissä Kuopion torilla ja poliisi kysyi: "Mitäs työ täällä teette?"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja kaupunkin johtajalle. Nyt on hyvä suunta ja kevyet askeleet. Orimattila on oikeilla raiteilla. Persut on tehny töitä urakalla.
Kalle ja Lilli pois pois ja kaverit uusiksi ympäriltä
Miten kukaan ei näe mitään kuule mitään...
He kun eivät itse tajua kadota meidän kaupunkia pilaamasta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikaisen pienen kielioppivirheen. Persut ja työ, niitä ei voi käyttää yhtäaikaa samassa lauseessa. Persu on kuullut sanan työ vain kerran elämässään. Silloin kun oli kännissä Kuopion torilla ja poliisi kysyi: "Mitäs työ täällä teette?"
Olipas todella viisas oikaisu. Käy sääliksi sun tyhmyys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalle ja Lilli pois pois ja kaverit uusiksi ympäriltä
Miten kukaan ei näe mitään kuule mitään...
He kun eivät itse tajua kadota meidän kaupunkia pilaamastaEnsimmäinen puolue, oli mikä hyvänsä, joka lupaa ajaa noi kaks muualle lupaan äänestää varppina ! Ai niin mut voiko lupauksiin luottaa .. ei ainkaan häneneen ketä viimeksi ääbestin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensimmäinen puolue, oli mikä hyvänsä, joka lupaa ajaa noi kaks muualle lupaan äänestää varppina ! Ai niin mut voiko lupauksiin luottaa .. ei ainkaan häneneen ketä viimeksi ääbestin
En äänestä kottikärryn työntelijää. Ikuna.
- Anonyymi
Kun johtaja on rp, niin Orimattila on pian pa. Ei mulla muuta
- Anonyymi
Rp onko ripulipaska.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rp onko ripulipaska.
rikospoliisi
- Anonyymi
Naperot johtaa skutsiin.
- Anonyymi
Hyvä alotus. Kaupunginjohtaja vie päättäjiä 16-0.
- Anonyymi
Hieno kommentti. Laitatko vielä banaanin pyllyysi, niin jatkuu tuo hyvän olon tunne
- Anonyymi
KOLMAS vaihtoehto; Minä en tehnyt vuosiin ja vuosikymmeniin asialle mitään riippuen siitä mistä ongelmasta on kyse. Tämäkään tekniikka on ongelmia poistanut.
Onko meillä siis tilanne että ongelmat ei ikinä poistu vai jonkun lauseke on väärä? Luulen että tuo on väärässä, joka väittää ettei valittamisesta olisi mitään apua. Käytännössä ongelmani pahenivat, kun aloin valittaa, mutta ne olivat jo pahentuneet hiljalleen ihan itsestäänkin eli luulin katkaisevani tämän huonon kehityksen. Kehuminen ei koskaan ole käynyt mielessänikään! Ei ole mitään kehuttavaa. Ei ole minun hommani ylläpitää heikkoitsetuntoisten valheellista kuvaa itsestään. Joten tuo kehuminen olisi ilmeisesti poistanut ongelman, mutta siihen en ryhdy. S**sta on s**staa, ei SE siitä kehumalla parane, vaikka ne id*ootit lopettaisivatkin sen jälkeen vainoamasta minua. - Anonyymi
Kukaan ei näe johtajan tyhmyyttä...joo joo kerho ympärillä nuolee per....n.
Kuinka huono on kaupungin henki!
Eikö hän tajua lähteä..
.kyllä saa Hyväksikäyttäjä siirtyä muualla teettämään remonttia kotiinsa kaup. työntekijöillä virka aikana ...ja vielä pj:llä
Kuinka paska henkilöjohtaja!! - Anonyymi
Joukkopako ja liikehdintä kaupungintalolla alkoi jo vuosia sitten.
Turha haikailla mennyttä. Ei se ollut sen ruusuisempaa muuta kuin
huonossa muistissa. Kaikki on muuttunut, vaatetehtaat kadonneet
mikä mistäkin syystä. Kaupunki ei paljon pysty maailmanpoliittisiin kuvioihin vaikuttamaan.
Nyt pitäis katsoa eteenpäin ja persut ei siihen kykene. Ne haikailee
äidin syliin ja tissimaidolle, mielikuvitusmenneisyyteen. - Anonyymi
Luin Yleltä, että Orimattilaan suunnitellaan kolmen tuulivoimalan tuulivoima-aluetta.
Tuollainen ei kannata missään tapauksessa.
Pitäisi olla kiellettyä ripotella metsiin muutaman tuulivoimalan tuulivoima-alueita. Tehkää mielikuvaharjoitus: metsässä törröttää 3 lähes 300 m korkeaa tuulivoimalaa noin 1 km välein. Karmea näky. Nimim. Kokemusta on - Anonyymi
Tää emojitrolli kiehui viime keväänä ja sillä oli kuvia siinä JOO!
Jäin äsken vain ihmettelemään että onko trolleilla koskaan ollut erikoismerkkejä viesteissään? En heti muista että ne myöskään kirjoittaisi ISOLLA koskaan. Ainahan tekoälykin kehittyy eli niitä saattaa alkaa ihmestyä (mm. murteella kirjoittamista), mutta juuri nyt en muista että siellä olisi näitä muita luonnollisia ilmaisukeinoja mukana.- Anonyymi
Nyt KORKKI KIINNI!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt KORKKI KIINNI!
Onpas sulla trolli nyt synkkä maailmankuva :DDD Kaikki on todellakin sulla näköjään huonosti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpas sulla trolli nyt synkkä maailmankuva :DDD Kaikki on todellakin sulla näköjään huonosti.
...Olin juuri miettinyt tuota outoa Erite-Mummo pilkkasanaa, kun kumpikaan sen osa ei oikein sovi minuun. Se on ehkä sellainen kauhukuva vain. Ällöttää ja vanheneminen kai huolestuttaa (ei kyllä pelota). Minulle sitten tuollainen?
No, kun kaikki on käänteistä ja materiaalina käytetään täällä valmiiksi olevaa materiaalia, niin sitä kautta itseasiassa saa sen oikean mielikuvan eli jotain positiivisempaa. Eli... olen absolutisti ja saan jatkuvasti noita korkki kiinni -juttuja (tosin tuossa se haukkui omaa viestiään). Kaikki muukin vain käänteisesti heijastaa sitä mitä olen.
Eli... täällä on todella paljon materiaalia, joka on vain minun itseni tuottamaa. Tuskin kone sitä ymmärtää. Rupesin miettimään sitä että kuinka paljon trolli 1. on negatiivinen 2. ihan puhtaasti vain käänteinen eli vastakkainasettelua vai 3. ei välitä vaan yrittää saada mitä tahansa reaktiota aikaan?
Minulle tulevat viestit ainakin näyttää siis olevan vain PEILIKUVAA itsestäni. Nyt myös kun sanon ettei trolli osaa jotain, niin sitten se alkoi näyttää että "Katsopas mitä mä teen!". Yhtäkkiä se sitten osaakin sitä tehdä (tai no oudosti MINUA kopioiden, kun ei siis itse osaa sitä tuottaa). Koska omaa materiaaliani on niin paljon täällä, niin tuntuu tämä trollaus olevan VAIN sitä peilikuvaa minusta/minun viesteistäni. Kaikkea kiusataan mitä minä juuri en ole. Selitin taas pitkästi, mutta... jos tämä trolli tekee sitä peilikuvaa (todellisuudesta), niin se todellisuus on siis sen peilikuva vuorostaan!!
En saanut sanojani aseteltua hyvin, mutta tänään herättyäni mietin niitä poliittisen vainon kohteita. Ei tavan, turha, t*hmä kansalainen päädy sen uhriksi. Ne simputtaa siitä FIKSUJA ja tärkeitä. Se vaino kertoo että olen tärkeä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Olin juuri miettinyt tuota outoa Erite-Mummo pilkkasanaa, kun kumpikaan sen osa ei oikein sovi minuun. Se on ehkä sellainen kauhukuva vain. Ällöttää ja vanheneminen kai huolestuttaa (ei kyllä pelota). Minulle sitten tuollainen?
No, kun kaikki on käänteistä ja materiaalina käytetään täällä valmiiksi olevaa materiaalia, niin sitä kautta itseasiassa saa sen oikean mielikuvan eli jotain positiivisempaa. Eli... olen absolutisti ja saan jatkuvasti noita korkki kiinni -juttuja (tosin tuossa se haukkui omaa viestiään). Kaikki muukin vain käänteisesti heijastaa sitä mitä olen.
Eli... täällä on todella paljon materiaalia, joka on vain minun itseni tuottamaa. Tuskin kone sitä ymmärtää. Rupesin miettimään sitä että kuinka paljon trolli 1. on negatiivinen 2. ihan puhtaasti vain käänteinen eli vastakkainasettelua vai 3. ei välitä vaan yrittää saada mitä tahansa reaktiota aikaan?
Minulle tulevat viestit ainakin näyttää siis olevan vain PEILIKUVAA itsestäni. Nyt myös kun sanon ettei trolli osaa jotain, niin sitten se alkoi näyttää että "Katsopas mitä mä teen!". Yhtäkkiä se sitten osaakin sitä tehdä (tai no oudosti MINUA kopioiden, kun ei siis itse osaa sitä tuottaa). Koska omaa materiaaliani on niin paljon täällä, niin tuntuu tämä trollaus olevan VAIN sitä peilikuvaa minusta/minun viesteistäni. Kaikkea kiusataan mitä minä juuri en ole. Selitin taas pitkästi, mutta... jos tämä trolli tekee sitä peilikuvaa (todellisuudesta), niin se todellisuus on siis sen peilikuva vuorostaan!!
En saanut sanojani aseteltua hyvin, mutta tänään herättyäni mietin niitä poliittisen vainon kohteita. Ei tavan, turha, t*hmä kansalainen päädy sen uhriksi. Ne simputtaa siitä FIKSUJA ja tärkeitä. Se vaino kertoo että olen tärkeä!...POLITIIKASTA
Heti muutettuani Orimattilaan sain postista oudon* (en jaksa selittää) kyselyn, jossa kyseltiin mm. poliittisia näkemyksiäni. No, silloin olin tarkasti Keskusta kannattaja eikä muita ollut käynyt mielessäkään. Näin vain oli aina ollut.
...ja yhä on, muttei se ole enää mitään selkeää. Olen vain aina ollut Keskustan kannalla ja heidän sanomisensa tuolla toisinaan saa ajettelemaan ettei maailma onneksi olekaan ihan täysin seonnut <3 Puhun nyt siis "oikeista" poliitikoista. Näistä Orimattilan tyypeistä en tiedä yhtään mitään (=kunnallispolitiikka).
Li Andersson oli niin ihana että se on saanut minut ajattelemaan Vasemmistoliittoa positiivisesti, mutta ei minulla vaaka vielä ole kallistunut sinne... tai en ainakaan tiedä että olisi. En osaa täysin ymmärtää noita asioita, joten en tiedä mikä "oikea" puoluekantani olisi. Kaikista rehellisintä on sanoa ettei minulla ole mitään tiettyä. Ne kerrat kun olen tehnyt jotain testejä/vaalikoneita, niin olen aina saanut räikeästi monelta eri puolueelta. Se siis on se äärimmäisen selkeä tilanne: yksikään ei ole juuri minun puolue. Ihan tilkkutäkki on aina se tulos. Oudonkin tilkkutäkki, joka itsessään pitäisi kai olla tilastollinen ihme, koska miten se on edes mahdollista etten saa miltään samalta puoluelta useampaa osumaa?? Kukaan ei vissiin puolusta juuri minun asioitani?
On minulla poliittisia näkemyksiä ja näkemyksiä muutoinkin. Voin hyvin kuvitella ettei moni ole samalla kannalla kanssani (vastustan mm. Natoa), muttei sillä pitäisi olla väliä. Nyt kun ajat kovenee, niin olen siellä täällä silti ruvennut aistimaan sellaista jännitettä, jota ei ennen ollut. Ihan kuin nyt sillä sitten rupeaisikin olemaan väliä? Jo teininä paasasin tuolla vihaten jenkkejä. Sitten tuli 911 ja tuli ekaa kertaa tilanne, kun oudosti jouduin jopa puolustella Bushia :DDD Muilla meni niin räikeästi yli se homma.
Yritin taas pitkästi selittää että ainahan minä tällainen olen ollut ja ääriajattelija, muttei se ennenkään aiheuttanut mitään vai oliko se mystinen "narkkarivaino" sitä sitten? Sitähän mä tässä siis mietin että oliko se sittenkin AINA SITÄ?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...POLITIIKASTA
Heti muutettuani Orimattilaan sain postista oudon* (en jaksa selittää) kyselyn, jossa kyseltiin mm. poliittisia näkemyksiäni. No, silloin olin tarkasti Keskusta kannattaja eikä muita ollut käynyt mielessäkään. Näin vain oli aina ollut.
...ja yhä on, muttei se ole enää mitään selkeää. Olen vain aina ollut Keskustan kannalla ja heidän sanomisensa tuolla toisinaan saa ajettelemaan ettei maailma onneksi olekaan ihan täysin seonnut <3 Puhun nyt siis "oikeista" poliitikoista. Näistä Orimattilan tyypeistä en tiedä yhtään mitään (=kunnallispolitiikka).
Li Andersson oli niin ihana että se on saanut minut ajattelemaan Vasemmistoliittoa positiivisesti, mutta ei minulla vaaka vielä ole kallistunut sinne... tai en ainakaan tiedä että olisi. En osaa täysin ymmärtää noita asioita, joten en tiedä mikä "oikea" puoluekantani olisi. Kaikista rehellisintä on sanoa ettei minulla ole mitään tiettyä. Ne kerrat kun olen tehnyt jotain testejä/vaalikoneita, niin olen aina saanut räikeästi monelta eri puolueelta. Se siis on se äärimmäisen selkeä tilanne: yksikään ei ole juuri minun puolue. Ihan tilkkutäkki on aina se tulos. Oudonkin tilkkutäkki, joka itsessään pitäisi kai olla tilastollinen ihme, koska miten se on edes mahdollista etten saa miltään samalta puoluelta useampaa osumaa?? Kukaan ei vissiin puolusta juuri minun asioitani?
On minulla poliittisia näkemyksiä ja näkemyksiä muutoinkin. Voin hyvin kuvitella ettei moni ole samalla kannalla kanssani (vastustan mm. Natoa), muttei sillä pitäisi olla väliä. Nyt kun ajat kovenee, niin olen siellä täällä silti ruvennut aistimaan sellaista jännitettä, jota ei ennen ollut. Ihan kuin nyt sillä sitten rupeaisikin olemaan väliä? Jo teininä paasasin tuolla vihaten jenkkejä. Sitten tuli 911 ja tuli ekaa kertaa tilanne, kun oudosti jouduin jopa puolustella Bushia :DDD Muilla meni niin räikeästi yli se homma.
Yritin taas pitkästi selittää että ainahan minä tällainen olen ollut ja ääriajattelija, muttei se ennenkään aiheuttanut mitään vai oliko se mystinen "narkkarivaino" sitä sitten? Sitähän mä tässä siis mietin että oliko se sittenkin AINA SITÄ??"On minulla poliittisia näkemyksiä ja näkemyksiä muutoinkin."
Ehkä ne ristiriidat on samoilla alueilla kuin se että halusin poliisiksi, mutta esteeksi muodostui etten halunnut armeijaan. Se koko homma sitten jäi. Nyt meillä on ihan just poliisivaltio. Vartijat jo hakkaa tuolla ihmisiä poliittisten näkemysten ym. perusteella ja koetaan oikeudeksi seurata KAIKKIA. Ihan kaikki on 24/7 tutkinvankeudessa eikä sellaista koskaan tule että "toisin todistetaan". Kaikki jäävät rikollisiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"On minulla poliittisia näkemyksiä ja näkemyksiä muutoinkin."
Ehkä ne ristiriidat on samoilla alueilla kuin se että halusin poliisiksi, mutta esteeksi muodostui etten halunnut armeijaan. Se koko homma sitten jäi. Nyt meillä on ihan just poliisivaltio. Vartijat jo hakkaa tuolla ihmisiä poliittisten näkemysten ym. perusteella ja koetaan oikeudeksi seurata KAIKKIA. Ihan kaikki on 24/7 tutkinvankeudessa eikä sellaista koskaan tule että "toisin todistetaan". Kaikki jäävät rikollisiksi."Se koko homma sitten jäi."
...Olisi pitänyt olla vuoden työkokemus korvaavasti, mutta maatilahommia ei siis laskettu työnteoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se koko homma sitten jäi."
...Olisi pitänyt olla vuoden työkokemus korvaavasti, mutta maatilahommia ei siis laskettu työnteoksi....Tuli EU ja nyt meillä ei ole maatiloja.
Minusta on jännää että käsittääkseni poliisit yleensä suosii kokoomusta, kun minä taas jotenkin vihaan kokoomusta (ja persuja). Minä kuitenkin halusin olla poliisi enkä AATTEELLISESTI näe tässä sitä ongelmaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Tuli EU ja nyt meillä ei ole maatiloja.
Minusta on jännää että käsittääkseni poliisit yleensä suosii kokoomusta, kun minä taas jotenkin vihaan kokoomusta (ja persuja). Minä kuitenkin halusin olla poliisi enkä AATTEELLISESTI näe tässä sitä ongelmaa....Vedän nyt siis yhteen, kun ovat eri viesteissä. Tuli EU, maatilat hävisi. Halusin poliisiksi, en päässyt. Tuli NATO, vaikken halunnut. Ihan hirveästi ei tähän maahan ole mitään jätetty.
Mikä vika minussa? Onko se että olen pedofilian uhri vai se etten halunnut armeijaan. Nämä molemmat aika erottamattomasti sekoilee sen tosiasian kanssa että olen NAINEN. Olen aikuinen nainen, en lapsi. Olen nainen, joka halusi poliisiksi. Jotenkin kukaan ei tunnu hahmottavan sitä mitä olen enkä minäkään hahmota teitä tässä että mikä ihme siinä nyt voisi olla se ongelma???? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Vedän nyt siis yhteen, kun ovat eri viesteissä. Tuli EU, maatilat hävisi. Halusin poliisiksi, en päässyt. Tuli NATO, vaikken halunnut. Ihan hirveästi ei tähän maahan ole mitään jätetty.
Mikä vika minussa? Onko se että olen pedofilian uhri vai se etten halunnut armeijaan. Nämä molemmat aika erottamattomasti sekoilee sen tosiasian kanssa että olen NAINEN. Olen aikuinen nainen, en lapsi. Olen nainen, joka halusi poliisiksi. Jotenkin kukaan ei tunnu hahmottavan sitä mitä olen enkä minäkään hahmota teitä tässä että mikä ihme siinä nyt voisi olla se ongelma????...Olette tekin* ristiriitaisia, kun vastustatte maanviljelyä, mutta kuitenkin syötte??? Mä en ole ikinä tajunnu tätä ristiriitaa.
Tapetaan ne ihmiset, joitten haluatte työt tehtävän teille? Käsketään töihin, muttei anneta töitä. Käsketään maatilalle töihin, mutta hävitetään ne maatilat. Halutaan silti ruokaa? Puussako se kasvaa ja linnut tuo? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Olette tekin* ristiriitaisia, kun vastustatte maanviljelyä, mutta kuitenkin syötte??? Mä en ole ikinä tajunnu tätä ristiriitaa.
Tapetaan ne ihmiset, joitten haluatte työt tehtävän teille? Käsketään töihin, muttei anneta töitä. Käsketään maatilalle töihin, mutta hävitetään ne maatilat. Halutaan silti ruokaa? Puussako se kasvaa ja linnut tuo?...Silti halutaan että jotenkin se KULTTUURI pysyisi elossa, vaikka se jo tapettiin. Se on kuin säästösyistä, tehostus tai vaikka se digitalisaatio että huomataan tuon Tampereen Poliisiopiston vievän järkettömästi varoja ja päätetään sitten sulkea se. Säästäminenhän tässä on se tärkein, eikö.
Sitten se ironia, kun jossain 10-20 vuoden päästä aletaan ihmitellä että mihin ne poliisit hävisi. Ok, no ne nyt hävisi. Selvyyttä ei tähän mysteeriin ikinä tullut, mutta oudoksi menee, kun kansa rupeaa jotenkin valittamaan siitä ettei MUKA ole poliiseja!! Siis sehän tässä on se ongelma, mun muille on kuitenkin se konteksti, meillä on se SANA, meillä on organisaatio ja kaikki pelaa, h*tosti on kuviakin poliiseista ja niitä voisi vaikka sitten mielialaa kohottaakseen laittaa esille enemmän kaikkiin medioihin. Jotain medianäkyvyyttähän nää poliisit selkeästi siis tarvitsee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Silti halutaan että jotenkin se KULTTUURI pysyisi elossa, vaikka se jo tapettiin. Se on kuin säästösyistä, tehostus tai vaikka se digitalisaatio että huomataan tuon Tampereen Poliisiopiston vievän järkettömästi varoja ja päätetään sitten sulkea se. Säästäminenhän tässä on se tärkein, eikö.
Sitten se ironia, kun jossain 10-20 vuoden päästä aletaan ihmitellä että mihin ne poliisit hävisi. Ok, no ne nyt hävisi. Selvyyttä ei tähän mysteeriin ikinä tullut, mutta oudoksi menee, kun kansa rupeaa jotenkin valittamaan siitä ettei MUKA ole poliiseja!! Siis sehän tässä on se ongelma, mun muille on kuitenkin se konteksti, meillä on se SANA, meillä on organisaatio ja kaikki pelaa, h*tosti on kuviakin poliiseista ja niitä voisi vaikka sitten mielialaa kohottaakseen laittaa esille enemmän kaikkiin medioihin. Jotain medianäkyvyyttähän nää poliisit selkeästi siis tarvitsee....Se on kuin Kokoomuksen* huoltovarmuus eli vain pelkkä kova luottamus siitä ettei mitään kriisiä tule.
Se on kun Postin täytyy viikon säilyttää ja mitoitukset on tehty kahdelle päivälle. Se on Titanic, jossa ei ikinä ollutkaan pelastusveneitä kaikille.
Se on kuin velka, jota ei koskaan aiottukaan maksaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...POLITIIKASTA
Heti muutettuani Orimattilaan sain postista oudon* (en jaksa selittää) kyselyn, jossa kyseltiin mm. poliittisia näkemyksiäni. No, silloin olin tarkasti Keskusta kannattaja eikä muita ollut käynyt mielessäkään. Näin vain oli aina ollut.
...ja yhä on, muttei se ole enää mitään selkeää. Olen vain aina ollut Keskustan kannalla ja heidän sanomisensa tuolla toisinaan saa ajettelemaan ettei maailma onneksi olekaan ihan täysin seonnut <3 Puhun nyt siis "oikeista" poliitikoista. Näistä Orimattilan tyypeistä en tiedä yhtään mitään (=kunnallispolitiikka).
Li Andersson oli niin ihana että se on saanut minut ajattelemaan Vasemmistoliittoa positiivisesti, mutta ei minulla vaaka vielä ole kallistunut sinne... tai en ainakaan tiedä että olisi. En osaa täysin ymmärtää noita asioita, joten en tiedä mikä "oikea" puoluekantani olisi. Kaikista rehellisintä on sanoa ettei minulla ole mitään tiettyä. Ne kerrat kun olen tehnyt jotain testejä/vaalikoneita, niin olen aina saanut räikeästi monelta eri puolueelta. Se siis on se äärimmäisen selkeä tilanne: yksikään ei ole juuri minun puolue. Ihan tilkkutäkki on aina se tulos. Oudonkin tilkkutäkki, joka itsessään pitäisi kai olla tilastollinen ihme, koska miten se on edes mahdollista etten saa miltään samalta puoluelta useampaa osumaa?? Kukaan ei vissiin puolusta juuri minun asioitani?
On minulla poliittisia näkemyksiä ja näkemyksiä muutoinkin. Voin hyvin kuvitella ettei moni ole samalla kannalla kanssani (vastustan mm. Natoa), muttei sillä pitäisi olla väliä. Nyt kun ajat kovenee, niin olen siellä täällä silti ruvennut aistimaan sellaista jännitettä, jota ei ennen ollut. Ihan kuin nyt sillä sitten rupeaisikin olemaan väliä? Jo teininä paasasin tuolla vihaten jenkkejä. Sitten tuli 911 ja tuli ekaa kertaa tilanne, kun oudosti jouduin jopa puolustella Bushia :DDD Muilla meni niin räikeästi yli se homma.
Yritin taas pitkästi selittää että ainahan minä tällainen olen ollut ja ääriajattelija, muttei se ennenkään aiheuttanut mitään vai oliko se mystinen "narkkarivaino" sitä sitten? Sitähän mä tässä siis mietin että oliko se sittenkin AINA SITÄ??"vihaten jenkkejä. Sitten tuli 911"
Poikkeava näkemys on kai se etten kannata kolonisaatiota. Amerikka on mielestäni kolonisoitu ja ois kiva jos jo viitsisivät poistua sieltä? En kannata mustien oikeuksia (siellä), koska se on natiivien maanosa. Siellä on black-white-and-asian alkuperäisväestön maalla eikä tässä ole edes mitään epäselvyyttä! Nuo täysin järkettömät (meillä järjettömät) rotumääritelmät toimii vain siellä, koska heidän tarpeisiinhan ne on luotu. Se on Amerikan näkökulmasta totta eli Amerikasta katsottuna siellä on itä-Aasia ja toisessa suunnassa Länsi-Eurooppa. Tuo 3x tuli luotua kuvailemaan niitä erilaisia IHMISIÄ, JOTKA TULIVAT AMERIKKAAN. Heihin noi määritelmät sopii.
Sitten tuota yritetään soveltaa tällä puolella planeettaa eikä se tietenkään toimi. Kaikki täällä myös PÄÄOSIN ovat omalla maallaan ja jos tästä pitäisi jonnekin siirtyä, niin pitäisi toisen siirtyä vuorostaan pois siitä alta. Aika pientä liikehdintää täällä siis on. Kaikki näyttää enemmän ja vähemmän toisiltaa paikallisesti. Sotia silti on!! Noi ukrainalaiset ja venäläisetkin siis kuuluisasti sotivat ettei varmasti ole jäänyt kenellekään epäselväksi!
Jostain syystä YLE ei ole IKINÄ julkaissut näkemyksiäni Amerikan politiikasta. Alunperin viestini olikin kärkkäitä, sitten ne laimeni pakosta, muttei mikään mennyt läpi. Kävi niin että joku viesti ei mennyt läpi, ihmettelin ja tajusin sen sisältäneen vaimean maininnan tuosta että Amerikassa ollaan alkuperäisväestön maalla. Ei mennyt läpi!! Ei ole IKINÄ mennyt tuota kolonialismia kritisoiva viestini läpi. Tämä on jo aika kummallista sanoisin. Ihan senkin takia siis tälle Suomi24:än kirjoitin ihan siitä ilosta että viestini menee läpi (ei sitä ehkä kukaan lue, mutta menee siis läpi).
Se on kumma, kun ei saa tuota Jenkkilää kritisoida. Ei pitäisi olla vaikea asia MYÖNTÄÄ ETTÄ AMERIKKA ON KOLONISOITU* [vai miten tuota outoa sanaa käytetään?]. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"vihaten jenkkejä. Sitten tuli 911"
Poikkeava näkemys on kai se etten kannata kolonisaatiota. Amerikka on mielestäni kolonisoitu ja ois kiva jos jo viitsisivät poistua sieltä? En kannata mustien oikeuksia (siellä), koska se on natiivien maanosa. Siellä on black-white-and-asian alkuperäisväestön maalla eikä tässä ole edes mitään epäselvyyttä! Nuo täysin järkettömät (meillä järjettömät) rotumääritelmät toimii vain siellä, koska heidän tarpeisiinhan ne on luotu. Se on Amerikan näkökulmasta totta eli Amerikasta katsottuna siellä on itä-Aasia ja toisessa suunnassa Länsi-Eurooppa. Tuo 3x tuli luotua kuvailemaan niitä erilaisia IHMISIÄ, JOTKA TULIVAT AMERIKKAAN. Heihin noi määritelmät sopii.
Sitten tuota yritetään soveltaa tällä puolella planeettaa eikä se tietenkään toimi. Kaikki täällä myös PÄÄOSIN ovat omalla maallaan ja jos tästä pitäisi jonnekin siirtyä, niin pitäisi toisen siirtyä vuorostaan pois siitä alta. Aika pientä liikehdintää täällä siis on. Kaikki näyttää enemmän ja vähemmän toisiltaa paikallisesti. Sotia silti on!! Noi ukrainalaiset ja venäläisetkin siis kuuluisasti sotivat ettei varmasti ole jäänyt kenellekään epäselväksi!
Jostain syystä YLE ei ole IKINÄ julkaissut näkemyksiäni Amerikan politiikasta. Alunperin viestini olikin kärkkäitä, sitten ne laimeni pakosta, muttei mikään mennyt läpi. Kävi niin että joku viesti ei mennyt läpi, ihmettelin ja tajusin sen sisältäneen vaimean maininnan tuosta että Amerikassa ollaan alkuperäisväestön maalla. Ei mennyt läpi!! Ei ole IKINÄ mennyt tuota kolonialismia kritisoiva viestini läpi. Tämä on jo aika kummallista sanoisin. Ihan senkin takia siis tälle Suomi24:än kirjoitin ihan siitä ilosta että viestini menee läpi (ei sitä ehkä kukaan lue, mutta menee siis läpi).
Se on kumma, kun ei saa tuota Jenkkilää kritisoida. Ei pitäisi olla vaikea asia MYÖNTÄÄ ETTÄ AMERIKKA ON KOLONISOITU* [vai miten tuota outoa sanaa käytetään?]....Stubb selitti presidentin puheessaan jotain todella sekavaa. Mm. jotain että Venäjä-suhteet on nyt ikuisesti lopetettu. Pah! Tuollaista p*skaa nyt voi sanoa vain suomenruotsalainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Stubb selitti presidentin puheessaan jotain todella sekavaa. Mm. jotain että Venäjä-suhteet on nyt ikuisesti lopetettu. Pah! Tuollaista p*skaa nyt voi sanoa vain suomenruotsalainen.
...Eli siis t*hmemmillekin ettette liian ihmettele, kun käy hassusti. Siellä black-white-and-asian vaatiin oikeuksia Amerikassa, tuolla slaavit sotii ja ruottalaisten kommentit on yhtä häiriintyneitä kuin ne on tähänkin asti olleet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Eli siis t*hmemmillekin ettette liian ihmettele, kun käy hassusti. Siellä black-white-and-asian vaatiin oikeuksia Amerikassa, tuolla slaavit sotii ja ruottalaisten kommentit on yhtä häiriintyneitä kuin ne on tähänkin asti olleet.
...Eräs ruottalainen kauniisti pahoitteli että suomalaiset nimet muutettiin ruotsalaisiksi. Myönsi että se oli väärin :(
Hassua silti oli, kun jutun lopussa hän silti totesi siinä olleen jotain hyvääkin eli nyt ne nimet on PAREMPIA!!! Näki myös hyötyä siinä ettei enää pojalle annettu vaarin nimeä ja sen pojalle taas vaarinsa nimeä (eli edellisen isä). Itse en ymmärrä miksi kukaan ylpeilisi sillä että moiden tradition lopetti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Eräs ruottalainen kauniisti pahoitteli että suomalaiset nimet muutettiin ruotsalaisiksi. Myönsi että se oli väärin :(
Hassua silti oli, kun jutun lopussa hän silti totesi siinä olleen jotain hyvääkin eli nyt ne nimet on PAREMPIA!!! Näki myös hyötyä siinä ettei enää pojalle annettu vaarin nimeä ja sen pojalle taas vaarinsa nimeä (eli edellisen isä). Itse en ymmärrä miksi kukaan ylpeilisi sillä että moiden tradition lopetti.Koska sukupolvia ei tule usein, niin ei tule riskiä väärinymmärrykselle. Vanhat kuolee kyllä pois eikä kaikkien poikien nimi ollut sama, vaan vain sille vanhimmalle se tuli. Jos siis tämä ruottalainen piti yhtä nimeä tylsänä, niin eihän niillä veljeksillä ollut samat nimet! Sitä pidetään myös KUNNIOITTAMISENA, arvostetaan vanhempia sukupolvia.
Toisaalta suomenruotsalaiskritiikki lyödään alas aina sillä että NYKYihmiset ovat sitä ja tätä. Ei toi ajantaju oikein toimi, kun eihän ne todellakaan kukaan ole enää elossa, jotka tuota harjoitti!!! Aivan varmasti kaikki on kuolleet, muttei aika muuta heidän tekemisiään. Se mikä on tehty, on tehty. Siihen mihin voi vaikuttaa, on se miten asioista jälkikäteen puhutaan. Pidetään myös mielessä (molemmin puolin) että sekä tekijät että uhrit ovat jo kaikki kuolleet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska sukupolvia ei tule usein, niin ei tule riskiä väärinymmärrykselle. Vanhat kuolee kyllä pois eikä kaikkien poikien nimi ollut sama, vaan vain sille vanhimmalle se tuli. Jos siis tämä ruottalainen piti yhtä nimeä tylsänä, niin eihän niillä veljeksillä ollut samat nimet! Sitä pidetään myös KUNNIOITTAMISENA, arvostetaan vanhempia sukupolvia.
Toisaalta suomenruotsalaiskritiikki lyödään alas aina sillä että NYKYihmiset ovat sitä ja tätä. Ei toi ajantaju oikein toimi, kun eihän ne todellakaan kukaan ole enää elossa, jotka tuota harjoitti!!! Aivan varmasti kaikki on kuolleet, muttei aika muuta heidän tekemisiään. Se mikä on tehty, on tehty. Siihen mihin voi vaikuttaa, on se miten asioista jälkikäteen puhutaan. Pidetään myös mielessä (molemmin puolin) että sekä tekijät että uhrit ovat jo kaikki kuolleet....Saamelaiset ovat neljän eri valtion alueella, joten heidän tilanne on monimutkainen. Suomalaiset ovat paljon selkeämmin vain Suomessa. Karjalaiset kun (poliittisista syistä) erotellaan, niin siellä Venäjänkään puolella ei meitä ole.
Suomenruotsalaiset ovat mitä nimikin kertoo. Kun Suomen politiikkaa sitten vedetään suomenruotsalaispainotteisesti niin tää meidän paatti kaatuu Itämereen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Tuli EU ja nyt meillä ei ole maatiloja.
Minusta on jännää että käsittääkseni poliisit yleensä suosii kokoomusta, kun minä taas jotenkin vihaan kokoomusta (ja persuja). Minä kuitenkin halusin olla poliisi enkä AATTEELLISESTI näe tässä sitä ongelmaa....Jotenkin ei ymmärretä ettei kaikki ole rahassa. Tämä on selkeintä vapaaehtoistyössä tai ainakin sitä on käsitelty mediassa. Vapaaehtoistyö ei näy ja ilmeisesti nämä* (kokoomus?) ei pysty milläänlailla tajuamaan että kukaan tekisi työtä ilman palkkaa!!!
Rahaa seurataan ja kun raha ei liiku, ei oleteta siellä tapahtuvan mitään. Ei ymmärretä että tavarakin ennen liikkui eli ei se jäänyt ostajalle. Tavara vaihtoi monta kertaa omistajaa eikä siitä koskaan maksettu mitään. Esimerkkinä nyt vaikka vaatteet, joita ainakin meidän suvussa pyöriteltiin lapselta toiselle (Nykyvaatteet ei tosin mitään kestäkään!). Myös edellisen sukupolven vaatteet palasi käyttöön nuorille. Tavara annettiin ilmaiseksi ja ilmeisesti annettiin vastavuoroisesti jotain takaisin.
Huomaan että mediassa on käsitelty samanlaisia aiheita. No, se liittyy selkeästi näihin leikkauksiin, mutta kun ongelma joka paikassa näkyy olevan että jos sitä ei ole digitaalisesti - sitä ei ole olemassa ollenkaan. Ja metsään mennään lujaa!! Se on kuin vartijat, jotka pitävät LAITTOMANA sitä että siellä joku liikkuisi ilman että he siitä tietävät, kuka on ja millä asialla. Mitään omaisuutta ei vartijat silti suojele, koska näkyyhän se nyt että kaikki on p*skana. Selkeästi kaikki jätetään vartioimatta, mutta leikitään tärkeää sillä että käydään säännöllisesti pahoinpitelemässä sitten joku, jonka naama ei miellytä. Ja hassua on että NÄÄ SAA SIITÄ PALKKAA.
Rahaa palaa, mutta paikat on rikki ja iso määrä rikoksia tullut lisää ja mahdollistettu. Ne "normaalitkaan" rikokset ei enää selviä, kun nämä turvallisuusalan sankarit on valjastettu vaientamaan todistajat ja ilmiantajat. Rahaa palaa, palaa ja palaa, mutta kamat menee rikki eikä vanhatkaan rikokset selviä. Sysätään sitten lisää rahaa näille rikollisille/vartijoille, annetaan heille lisää valtaa ja mahdollisuuksia etsää täysin että rikoksia enää selvitettäisiin. Tällä vainolla luulisi ettei mikään mene rikki, eikö? Luulisi. Mihin se raha valuu siis? Kaupat YHÄ valittaa näpistyksistä. Eikö tässä ole joku järjetön ristiriita, kun näpistys on yhä täysin samanlainen tapahtuma kuin se oli joku 20 vuotta sitten! Mihin tämä kaikki rahallinen panostus ja asiakkaiden oikeuksien polkeminen on sitten perustunut, kun ei sillä näpistyksiä estetty.
Kun KAIKKEA halutaan hallita eikä itse tekisi mitään ilman rahaa, niin se ei ymmärrä estävänsä sitä kaikkea mitä tuolla on. Ne on estäneet vapaaehtoistyön, koska eivät itse IKINÄ tekisi mitään ilman korvausta. Eivät ikinä antaisi mitään ilmaiseksi tai muutoinkaan tekisi hyvää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Se on kuin Kokoomuksen* huoltovarmuus eli vain pelkkä kova luottamus siitä ettei mitään kriisiä tule.
Se on kun Postin täytyy viikon säilyttää ja mitoitukset on tehty kahdelle päivälle. Se on Titanic, jossa ei ikinä ollutkaan pelastusveneitä kaikille.
Se on kuin velka, jota ei koskaan aiottukaan maksaa....Osa syy ongelmiin voi olla klassiset juorua*at. Ennen sanottiin ja pystyi unohtaa, mutta nykyään kaikki on pysyvää ja tallessa. Menee juoruilijoilla kielet solmuun ja sitten pitää vain leikkiä mykkää.
Kyllä muo naurattaa ihmiset, jotka eivät voi enää puhua mitään. Missään ei pitäisi edes olla ongelmaa, joten miksei voi kertoa asioita?
Kuka sanoi ja mitä? Ei täällä sitä näy että kuka. Miksei voi itsenään kertoa. Minä täällä kirjoittelen ja jutuistani pitäisi olla tosi selkeästi pääteltävissä kuka olen ja mistä on kyse. Miksi kellään menisi hermo? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Osa syy ongelmiin voi olla klassiset juorua*at. Ennen sanottiin ja pystyi unohtaa, mutta nykyään kaikki on pysyvää ja tallessa. Menee juoruilijoilla kielet solmuun ja sitten pitää vain leikkiä mykkää.
Kyllä muo naurattaa ihmiset, jotka eivät voi enää puhua mitään. Missään ei pitäisi edes olla ongelmaa, joten miksei voi kertoa asioita?
Kuka sanoi ja mitä? Ei täällä sitä näy että kuka. Miksei voi itsenään kertoa. Minä täällä kirjoittelen ja jutuistani pitäisi olla tosi selkeästi pääteltävissä kuka olen ja mistä on kyse. Miksi kellään menisi hermo?...Kun kyselin liikaa, niin poliisinaikkonen alkoi korottaa ääntää ja huutaa päälle. Yritti suututtaa ja kun homma kääntyi siihen että nimenomaan MINÄ yritin rauhoittaa häntä ylikierroksista, niin se feikkasi lähdön ja >>> löi lopulta luurin korvaani, kun yhä halusin vain rauhallisesti keskustella asiasta.
Näin käy juoruilijoille, yrittää luoda jotain riitatilannetta, vaikka se juoruilija oli ainoa joka siinä mitään edes draamaa teki. Tai vartijat, jotka simputtaa, simputtaa ja ahdistelee lopuutomasti yrittäen saada MINUA suuttumaan. Wtf? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Kun kyselin liikaa, niin poliisinaikkonen alkoi korottaa ääntää ja huutaa päälle. Yritti suututtaa ja kun homma kääntyi siihen että nimenomaan MINÄ yritin rauhoittaa häntä ylikierroksista, niin se feikkasi lähdön ja >>> löi lopulta luurin korvaani, kun yhä halusin vain rauhallisesti keskustella asiasta.
Näin käy juoruilijoille, yrittää luoda jotain riitatilannetta, vaikka se juoruilija oli ainoa joka siinä mitään edes draamaa teki. Tai vartijat, jotka simputtaa, simputtaa ja ahdistelee lopuutomasti yrittäen saada MINUA suuttumaan. Wtf?...Kun minut esiteltiin baarissa, niin mukana oli myös minun osoite, vaikken tajunnut toisen edes tietävän missä asun. Yritän tässä sanoa eli kuten se Abi-risteily 2005, niin onhan se vika nyt ilmiselvästi teissä eikä minussa. Lapsuuden kylän pojastakaan ei paljoa ole iloa, kun kinaa vastaan, kun sanon olevani kiltti tyttö.
Oliko teillä id*ooteilla todellakin joku ajatus tässä?
Te vain porukalla päätätte että minussa olisi joku vika, keksitte sen ihan ITSE että mikä tämä vika voisi olla. Vainoatte minua sitten milloin narkkarina ja milloin varkaana yli 20 vuotta? Heittääkö TEILLÄ vähän päässä? Syytätte minua? Kysyisin että miten tämä nyt on MINUN vikani? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Kun minut esiteltiin baarissa, niin mukana oli myös minun osoite, vaikken tajunnut toisen edes tietävän missä asun. Yritän tässä sanoa eli kuten se Abi-risteily 2005, niin onhan se vika nyt ilmiselvästi teissä eikä minussa. Lapsuuden kylän pojastakaan ei paljoa ole iloa, kun kinaa vastaan, kun sanon olevani kiltti tyttö.
Oliko teillä id*ooteilla todellakin joku ajatus tässä?
Te vain porukalla päätätte että minussa olisi joku vika, keksitte sen ihan ITSE että mikä tämä vika voisi olla. Vainoatte minua sitten milloin narkkarina ja milloin varkaana yli 20 vuotta? Heittääkö TEILLÄ vähän päässä? Syytätte minua? Kysyisin että miten tämä nyt on MINUN vikani?...Kiva että te nyt keskenänne päätitte näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Se on kuin Kokoomuksen* huoltovarmuus eli vain pelkkä kova luottamus siitä ettei mitään kriisiä tule.
Se on kun Postin täytyy viikon säilyttää ja mitoitukset on tehty kahdelle päivälle. Se on Titanic, jossa ei ikinä ollutkaan pelastusveneitä kaikille.
Se on kuin velka, jota ei koskaan aiottukaan maksaa....Ja mitä käy, kun on ruuhkaa? Posti syyttää asiakkaita! Aika noloa!!!!!
Tosi noloa painostaa asiakkaita. Siinä tulee se viesti että 1-2 viikkoa hakuaikaa. Onko minun omassa suomen kielen taidossa joku vika vai laitetaanko noi viestit ihan vitsillä?
Posti tuskin on ainoa, joka tätä samaa tekniikkaa käyttää. Valtiomme on juuri sellaisessa tilassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...Ja mitä käy, kun on ruuhkaa? Posti syyttää asiakkaita! Aika noloa!!!!!
Tosi noloa painostaa asiakkaita. Siinä tulee se viesti että 1-2 viikkoa hakuaikaa. Onko minun omassa suomen kielen taidossa joku vika vai laitetaanko noi viestit ihan vitsillä?
Posti tuskin on ainoa, joka tätä samaa tekniikkaa käyttää. Valtiomme on juuri sellaisessa tilassa....Ja miksikö paasaan? Koska muistan vielä elävästi korona-ajan. Kävin ihan muutenkin vain kerran viikossa asioilla. Firmat rupesi lähettämään tilauksen miljoonissa osissa (esim. ne 14 kirjaa eri 13 paketissa) ja sitten niitä tuli ripotellen joskus pari päivässä. Ei minulla ollut mitään aikomusta mennä niitä hakemaan, koska yhä kävin todellakin vain kerran viikossa asioilla.
Sitten ne "suuttui". Posti alkoi pommittaa paketeista jatkuvasti ja KOLMEkin kertaa viikon (vain viikon!) aikana samasta paketista. Jo alunperinkin aloin mennä niiden kanssa sekaisin, kun tulee vain pelkkä koodi tekstiviestinä, kun Posti itse ei enää suostunut niitä tuloilmoituksia antaa, joilla lunastaa paketti. Mun vihoviimeinen kerta oli, kun Posti herätti minun SUNNUNTAIaamuna p*skalla pakettiviestillään... ja siis pelkkä MUISTUTUSviesti. Mulla oli aikomus seuraavalla viikolla käydä hakemassa, mutta minua korpesi niin paljon että teki mieli jättää hakematta!
Uutisissa asti syyllistettiin asiakkaita ja sama kävi viime jouluna! Siis asiakkaidenko vika se on? Sehän on vihoviimeinen kenen vika se voi olla. Lähettäjä vika se on että paketti on siellä! Ja palaa todellakin takaisin hänelle, jos ei pakettia haeta. Minä sinnikkäästi hain vain jotakuinkin kerran viikossa ja tuli haettua niitä useampia sitten kerralla. Olisin hakenut tällä tavalla muutoinkin, mutten nyt ainakaan koronan TAKIA rupea ravaamaan siellä ja vielä montaa kertaa päivässä! Ihmiset on umpihulluja!
Meillä riehuu tappava kulkutauti ja minua jatkuvasti pakotettiin ihmisten ilmoille, vaikken ollut siellä ennenkään ollut. Ihan uutisissakin kehoitettiin juttelemaan naapureilla ja minua raivostutti se. Jos ei ole ennenkään juteltu, niin ei tartte NYTKÄÄN, vain KOSKA on kulkutauti liikkeellä. Jotenkin edes YLE ei tajunnut että jos pitää vältellä kontakteja, se ei tarkoita sitä että pitäisi etsiä uusia! Jos ei sitä työkaveria saa saastuttaa ja joutuu etätöihin, niin ei sitä omaa naapuriaankaan saa saastuttaa taudeilla! Mikä ihme logiikka tuossa voi olla!
"Sosiaaliset", eli id*ottit ihmiset, luovat ongelmia (mm. tappavan kulkutaudin, joka levisi siis todellakin vain ihmiskontakteissa), joista MEIDÄN KAIKKIEN pitää nyt selvitä vetämällä yhteen hiileen. Mutta nämä "sosiaaliset" ihmiset myös luovat järjettömiä ennakkoluuloja (=rasismi) ja ovat avuttoman kyvyttömiä mitenkään niihin muka puuttumaan, koska ne nyt on sitten täysin pakko ja kiveen hakattuja. Eihän nyt todellakaan ihmisten ENNAKKOLUULOIHIN pysty vaikuttaa, e-hei!! Ihmisten kuten kauppatätien nyt on vain PAKKO käydä asiakkaan päälle, koska tulee sellainen olo. Sehän on täysin ymmärrettävää, vaikkei mikään päälle käyminen kyllä noin muutoin ole hyväksyttävää, mutta silloin saa käyttäytyä asiattomasti, kun on nämä vaikeat ja ylitsepääsemättömät ja täysin ymmärrettävät ENNAKKOLUULOT ihmisistä. Jep.
- Anonyymi
Suojeluskunta on perustettava ja treeni/kokoontumispiste Jymylinna. Myös raittiusseuralaiset kokoustavat jymylinnassa.
Kuka olisi hyvä vetämään ampuma - ja lähitaistelutreenejä suojeluskuntalaisille?
On aika palata niihin 30-luvun aikoihin kun suojeluskunnat oli voimissaan.
Olisi hienoa kuulla kun suojeluskuntalaiset laulaisivat isänmaallisia lauluja ja puhuisivat suursuomen rakentamisesta.
" Oi kallis Suomenmaa
Sun koskiesi kuohua ja honkiesi huminaa
Suo mun kuunnella kunnes hetki lähtöni lyö
Ei toista kalliinpaa
Voi maailmasta löytää
Kuin tämä köyhä kotimaa
Jonka kauniiks' on kasvatellut taattojemme työ
Korpees' raivio
Kulta vainio
Raatain luoda nyt meidän vuoro on
Sulle tahdomme
Suoda kaikkemme
Puolestas' seistä saakka kuolohon
Oi Suomi synnyinmaa
Suo helmassas' sun poikasi onnellista nukahtaa
Kun hän henkensä halvan sulle antanut on
Ei muuta kunniaa
Kuin kuulla kummultansa
Sun kuusiesi kuiskinaa
Kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon"- Anonyymi
Perussuomalaisista löytyy näitä tyyppejä.
- Anonyymi
Orimattilan Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä ilmoitti valtuustoryhmän järjestäytymisestä. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on järjestäytymiskokouksessaan todennut.
- Anonyymi
Ny Räjähtäää
Ei Orimattilassa... Hallintojohtaja toimii hah hah Kallen kanssa
molemmat heitettiin täältä.
Vai odottaako että asiat unohtuu EHEI ei ne unohdu
VAIHTOOOOOOON paskat pois tarpeettomina.
Kalle puhuu paskaa toimii aivan erilailla!!! Ei luottamusta - Anonyymi
Orimattila on Onnellisten Tähtien alla. Kalle johtaa ja vie persuja kuin kuoriämpäriä. Ei olisi uskonu että näin käy.
- Anonyymi
Kuoriämpäri on tehty muovista. Tokmannilta saa semmoisia. Kansiskin saa sirltä Tookmannilta. Ssnkoin joukoin hakemaan nyt vaikka. Kohta on joulu ja kaikille lahjoja. Muistakaa nastarenkaat ja kenkissäkin saa olla nastat. Wanhaksi kun tullut niin pakko olla. Siinä ympyrässä on sitten liukasta. Muistakaa sekin sitten. Kaupunkin kallelle kanssa hyvää joulua ja uutta vuottakin!
- Anonyymi
Nyt se korkki kiinni!
- Anonyymi
Erite voiton vie tääläkin! Hurmoksesta saa voimaa voiton tielle! Yhteisomistuksen tie on välttämätön.!
- Anonyymi
Hei eritteelle haiseva mummo. Sinulle on tehty oma keskustelu, niin mene sinne selittämään. Kuten olet huomannut, niin ketään ei kiinnosta sinun typerät jutut.
- Anonyymi
Asiaa. Niin samaa mieltä.
- Anonyymi
Lahti ei huoli kuin Pennalan. Muu Orimattila ei heitä kiinnosta. Orimattila on liian hajallaan kuin ne jokisen eväät. Myös liikaa persuja.
- Anonyymi
JOHTAJAT EROTKAA KANTAKAA VASTUU
kaup johtaja ja hallintojohtaja Tajutkaa erota....vastuuta vastuuta toimintaan- Anonyymi
Ehei. Palkkaa niille nostetaan. Sano mun sanoneen. T:Kimmo
- Anonyymi
Toivottavasti ensi keväänä valitaan valtuusto joka laittaa virkamiehet kuriin ja lopettaa nappulan sooloilut.
- Anonyymi
Ota puhelu Erite-Mummolle. Hän saa kaiken mitä haluaa.
- Anonyymi
nakki ja muusit ja kokkelia kaikille
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579