Tarinan persoona?

Vaikeaa sanoa kovin varmoja mielipiteitä, kun ei tiedä mitä muita aineksia jutussasi ehkä on rakkaustarinan lisäksi, mutta tässä jotain yleistä pohdintaa. Niin, ja lisäksi oletan, että tarkoitat nyt romantiikkaa populaarikirjallisuuden genrenä, etkä kulttuurihistoriallisena lajityyppinä.

Jos mietin romantiikkaa hyvin tyylipuhtaana genrenä, niin siinä korostuu yli muun aineksen yleensä juuri se romanssin muotoutuminen. Yksi yleisemmistä ratkaisuista, johon olen kiinnittänyt huomiota, tuntuu olevan kirjoittaminen yksikön kolmannessa persoonassa niin, että näkökulma vaihtelee sankarin ja sankarittaren välillä. Eli esimerkiksi pari kappaletta kuvaa miehen tuntemuksia naista kohtaan ja sitten taas välissä on muutama kappale miehen naisessa herättämiä reaktioita ja sitten siirrytään takaisin miehen kokemuksiin jne. Tämä nähdäkseni palvelee sitä tarkoitusta, että se tuo molempien päähenkilöiden kokemusmaailman lukijan lähelle tehden tarinasta intensiivisen ja lisäksi se antaa kirjoittajalle mahdollisuuden kuvata hahmojaan hyvin ihannoivaan sävyyn. Minä-kertoja ei nimittäin kovin suorasukaisesti voi kuvailla hyvännäköisyyttään, aistillisuuttaan ja säkenöivää nokkeluuttaan vaikuttamatta omahyväiseltä. Naisillehan nuo on pääsääntöisesti suunnattu, eli sankarittaren pitää olla sellainen, että siihen haluaa samaistua, ja sankarin sellainen, että sitä haluaa, piste.

En juuri nyt muista yhtään ulkomaalaista romanttista teosta, joka olisi kirjoitettu minä-muodossa. Kotimaisista sitä käyttää ainakin Tuija Lehtinen. Lehtisen kirjat ovatkin aika keskittyneitä päähenkilöönsä, ja minä-kertojan käyttö tukee tämän huumorin, persoonan ja pohdintojen esille tuomista. Lehtisen tyyliin kuuluu mielestäni vastaavasti se, ettei miespäähenkilöä valoteta läpikotaisin, vaan hänet jätetään hieman mystiseksi ja uteloittavaksi.

Tuossa oli hieman pohdintaa siitä, millaisi efektejä koen erilaisilla kertojaratkaisuilla haettavan. Tietenkään ei ole mikään pakko käyttää vain yhtä moodia kertojan suhteen, vaan voit vaihdella eri kertojien välillä. Sellaiselle tunnutaan olevan hyvin vastaanottavaisia nykyään. Voit esimerkiksi ottaa molemmat päähenkilöt minä-kertojiksi, tai sitten välillä laajentaa näkökulmaa minä-kertojasta kaikkitietävään, kuten kirjoitit.

Keskeisintä on varmasti löytää tapa, joka palvelee tarinaasi parhaiten ja sitten toteuttaa se tasapainoisimmalla, tyylikkäimmällä, vakuuttavimmalla ja koskettavimmilla mahdollisella tavalla. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty.