siemennesteen luovuttaja etsinnässä

Anonyymi-ap

Hei! Olemme nuoripari, 22 ja 24v. Olemme naimisissa ja yrittäneet lasta 4vuotta, naispuolisen täytettyä 18v. Haluamme siis olla nuoria vanhempia, vaikkakin se juna on tainnut kohta mennä jo. Miehellä siis ei ole siittiöitä paljon ollenkaan, raskautuminen lähes mahdotonta ilman hoitoja jotka ovat kalliita, kestää kauan päästä, eivät ole varmoja sekä emme pääse naisen ylipainon takia vaikka muuta vikaa ei ole, muuten olemme perusterveitä, ostimme alkuvuodesta talon ja meillä on koiria. Toivisimme siis tätä kautta löytävämme miehen joka haluaisi lahjoittaa meille pienen onnemme josta kauan olemme jo haaveilleet. Luovuttajalle maksaisimme koituvat matkakulut ja tietysti ruokaa ja kahvia on tarjolla, näistä voidaan keskustella yksityisesti. Meillä ei ole ihmeellisiä vaatimuksia mutta listaan ne alas.

1. Sinulla ei saa olla sukupuolitauteja
2. Sinä ymmärrät että et olisi lapsen isä, vain luovuttaja
3. Olet mielellään valkoihoinen sillä haluamme lapsemme muistuttavan meitä
4. Olet perusterve
5. Olet 20-40 vuotias

Jos yrityksistämme lapsi syntyisi saisit tavata häntä mikäli haluat tai voimme katkaista välit kokonaan, ihan miten itse haluat. Luovutus tapahtuisi koti inseminaationa, ei siis luonnossa, meidän kotonamme, satakunnassa. Voimme myös mahdollisesti tulla kauemmaksi hotelliin ovulaation osuessa viikonlopulle mikäli asut kauempana. Jos haluat auttaa suomea kun nyt toivotaan lisää lapsia ja tätä onnetonta pariskuntaa, jätä kommenttikenttään joku sosiaalinen mediasi, sähköposti tms. jolla saamme sinuun yhteyttä. Olemme tosissamme ja toivomme että emme saa mitään vitsivastauksia. Kiitos!

4

805

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Riittääkö jos laukee naamalle? Vaikka molemmat samalla ja videolle.

    • Anonyymi

      Käytättekö ämpäreitä? siitä voi sitten hörpätä ja laittaa ämpärin päähän ja lähteä baariin, suomihan on ämpäri kansaa!!

    • Miesten hoidot eivät ole kalliita.
      Miehesi voi pyytää urologilta reseptin clomifeenille. Se lisää testosteronin eritystä ja siittiötuotantoa.
      Toki jos kivekset on muusia, niin ei ne lääkkeetkään toimi.

      Miten paljon sinulla on painoa?

      Jo oman terveytesi vuoksi on syytä laihduttaa normaali painoon.

    • Anonyymi

      Hmm Hienoa....

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe