Nizzan ja paikan kaunottaret yössä, osa II

Lontoolaisetkin hämmentyivät ”ranskalaisista poskisuudelmistani” hiukkasen. Varmaan siitä syystä, että eivät ollenkaan odottaneet jäyhän suomalaismiehen näinkin sulavasti ottavan tilanteen haltuun, olinkin aika otettu.

Toinen daameista lähtikin vähän ajan päästä ”sovittuun tapaamiseen” eli olimme brunetin kanssa kahden. Ilon päivä muuttui äkkiä ilon illaksi….ja yöksi.
Illan pimetessä ja tunnelman selvästi tiivistyessä intouduimme jopa tanssimaan Rivieran kiihkeiden rytmien tahdittamina.

Tanssitaitoni on kyllä mitä on mutta tuo nylkyti – nylkyti tyyli minkä olen mielestänierinomaisesti sisäistänyt sopii myös tähän hommaan.
Ilta ja yö kuluivatkin hyvin, kuten saattaakin olettaa.

Aamulla poikkesin ennen uima-altaalle menoa vaihtamassa vaatteet ja kanssani matkaavat valittivat mukamas ilkikurisesti aamuyöllä kuulunutta kiljumista ja ”varstan hakkaamista muistuttavia” toisen kerroksen äänistä.

Enpä pahemmin välittänyt näistä kateellisten jorinoista.
Uima-altaalla se vasta olikin sitten ihanaa tämän viehättävän kukkakaupan myyjättären kanssa. Kiusoittelimme toisiamme sekä vedessä että altaan reunalla niin kuin puberteettiikäiset konsanaan.
Hoin ranskaksi jo aiemmin salassa opettelemaani mon chêriä pehmeine ärrineen ehkäpä liiankin tiuhaan mutta mielestäni se sopi tosi hyvin tunnelmaan ja tämä rakkauden tunnustushan sai näin kaivattua harjoitetta.
Voisin jossain valikoidussa tilanteessa jopa Suomen retkilläni ollessani hyödyntää tätäkin taitoani mutta hoitoni ei sitäkään varmaan ymmärrä, mutta kompromisseja täytyy ihmisen aina tehdä eli hoito saakin sitten elättää eli tehdä elämästäni mukavoo, mutta onhan noita oikeita nain*ikumppaneita yllin kyllin.

Huomasin kyllä, että muut altaalla olijat vaihtoivat Iltalypsy –ohjelmasta tuttuja pitkiä viipyileviä katseita mutta sehän ei meitä rakastavaisia häirinnyt.
Otinkin tilanteesta kaiken irti varsinkin kun ylen fiksuna miehenä olin hommanut pari - kolme viinipulloa ja muuta ”retkieinestä” kuumottavan päivän ratoksi.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin sekin päivä kallistui iltaansa. Seuralaiseni piti alkaa pakata laukkuansa, koska heidän paluulentonsa Lontooseen lähti aamulla.
Olihan tämä taas uusi lisäkokemus ja sangen miellyttävä sellainen ”plakkariini” ja tämä tuovarmasti lisää varmuutta tulevia ”retkiä” ajatellen. Hieno homma kerrassaan.
Vaihdoimme toki puhelinnumerot, mutta jostain ihmeen syystä en saanut häneen enää koskaan yhteyttä.

Mutta ihanat muistot, ne eivät koskaan kuole.

THE END
2140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sitten heräsit ja köntsät oli housussa

Äänestä

on tainnut Nizzan kävijällä olla kuivuneet mällit köntsät ja housuissa ku päässyt suomalaista "ihanuuttaan" tapaamaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lontoolaisetkin hämmentyivät ”ranskalaisista poskisuudelmistani” hiukkasen. Varmaan siitä syystä, että eivät ollenkaan odottaneet jäyhän suomalaismiehen näinkin sulavasti ottavan tilanteen haltuun, olinkin aika otettu.

Toinen daameista lähtikin vähän ajan päästä ”sovittuun tapaamiseen” eli olimme brunetin kanssa kahden. Ilon päivä muuttui äkkiä ilon illaksi….ja yöksi.
Illan pimetessä ja tunnelman selvästi tiivistyessä intouduimme jopa tanssimaan Rivieran kiihkeiden rytmien tahdittamina.

Tanssitaitoni on kyllä mitä on mutta tuo nylkyti – nylkyti tyyli minkä olen mielestänierinomaisesti sisäistänyt sopii myös tähän hommaan.
Ilta ja yö kuluivatkin hyvin, kuten saattaakin olettaa.

Aamulla poikkesin ennen uima-altaalle menoa vaihtamassa vaatteet ja kanssani matkaavat valittivat mukamas ilkikurisesti aamuyöllä kuulunutta kiljumista ja ”varstan hakkaamista muistuttavia” toisen kerroksen äänistä.

Enpä pahemmin välittänyt näistä kateellisten jorinoista.
Uima-altaalla se vasta olikin sitten ihanaa tämän viehättävän kukkakaupan myyjättären kanssa. Kiusoittelimme toisiamme sekä vedessä että altaan reunalla niin kuin puberteettiikäiset konsanaan.
Hoin ranskaksi jo aiemmin salassa opettelemaani mon chêriä pehmeine ärrineen ehkäpä liiankin tiuhaan mutta mielestäni se sopi tosi hyvin tunnelmaan ja tämä rakkauden tunnustushan sai näin kaivattua harjoitetta.
Voisin jossain valikoidussa tilanteessa jopa Suomen retkilläni ollessani hyödyntää tätäkin taitoani mutta hoitoni ei sitäkään varmaan ymmärrä, mutta kompromisseja täytyy ihmisen aina tehdä eli hoito saakin sitten elättää eli tehdä elämästäni mukavoo, mutta onhan noita oikeita nain*ikumppaneita yllin kyllin.

Huomasin kyllä, että muut altaalla olijat vaihtoivat Iltalypsy –ohjelmasta tuttuja pitkiä viipyileviä katseita mutta sehän ei meitä rakastavaisia häirinnyt.
Otinkin tilanteesta kaiken irti varsinkin kun ylen fiksuna miehenä olin hommanut pari - kolme viinipulloa ja muuta ”retkieinestä” kuumottavan päivän ratoksi.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin sekin päivä kallistui iltaansa. Seuralaiseni piti alkaa pakata laukkuansa, koska heidän paluulentonsa Lontooseen lähti aamulla.
Olihan tämä taas uusi lisäkokemus ja sangen miellyttävä sellainen ”plakkariini” ja tämä tuovarmasti lisää varmuutta tulevia ”retkiä” ajatellen. Hieno homma kerrassaan.
Vaihdoimme toki puhelinnumerot, mutta jostain ihmeen syystä en saanut häneen enää koskaan yhteyttä.

Mutta ihanat muistot, ne eivät koskaan kuole.

THE END

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu