En ymmärrä yhtään teitä, jotka uskotte ja hurahdatte homeopatiaan. Tieteellisesti ei mitään näyttöä! Ihan pelkkää huijausta koko juttu. Yksittäiset paranemiset psyykkisistä syistä johtuvaa uskomista vain. Jotkut jopa kuolleet, kun ei ole menneet oikealle lääkärille ja käyttäneet vaan homeopatiaa. Vedellä ei ole muistijälkeä. Maalaisjärki käteen.
Hurahtanut ystäväni stäväni jopa sanoi, ettei rokota lastaan, koska homeopaatti näin neuvoi. Kuulemma rokotuksia ei ole tutkittu ja voivat aiheuttaa sairauksia ym. Uskon, että niiden tuoma hyöty on suurempi, kuin haitat. Monet ilman rokotuksia saatavat sairaudet saattavat aiheuttaa pahoja lisäsairauksia ja jälkitauteja ja nämä sairaudet ovat edelleen olemassa, mutta hävinneet rokotusten myötä. Mitä jos kaikki lopettaisivat rokotusten antamisen... Mitäköhän tapahtuisi? Hyvähän se on näiden hurahtaneiden olla rokottamatta, kun muut rokottaa. Sitten ystäväni sanoo, että ihmiset vain uskovat, että kun aina on tehty näin niin se on hyvä eli viittaa länsimaiseen lääketieteeseen. Tietenkin se on hyvä, koska se toimii! Kaikki perustuu tieteellisiin tosiasioihin. Varmaan tämä mun ystävä hyppäisi kaivoon jos homeopaatti käskisi, mutta on kriittinen lääkäreitä kohtaan. Ihan hullua!!! En ymmärrä.
Itse uskon kyllä vanhan kiinalaisen lääketieteen juttuihin, koska ne toimivat ja niissä on perää, mutta länsimaista lääketiedettä ei voi syrjäyttää sekään. Järki käteen huuhaa hörhöt!!!
Hurahtanut ystäväni stäväni jopa sanoi, ettei rokota lastaan, koska homeopaatti näin neuvoi. Kuulemma rokotuksia ei ole tutkittu ja voivat aiheuttaa sairauksia ym. Uskon, että niiden tuoma hyöty on suurempi, kuin haitat. Monet ilman rokotuksia saatavat sairaudet saattavat aiheuttaa pahoja lisäsairauksia ja jälkitauteja ja nämä sairaudet ovat edelleen olemassa, mutta hävinneet rokotusten myötä. Mitä jos kaikki lopettaisivat rokotusten antamisen... Mitäköhän tapahtuisi? Hyvähän se on näiden hurahtaneiden olla rokottamatta, kun muut rokottaa. Sitten ystäväni sanoo, että ihmiset vain uskovat, että kun aina on tehty näin niin se on hyvä eli viittaa länsimaiseen lääketieteeseen. Tietenkin se on hyvä, koska se toimii! Kaikki perustuu tieteellisiin tosiasioihin. Varmaan tämä mun ystävä hyppäisi kaivoon jos homeopaatti käskisi, mutta on kriittinen lääkäreitä kohtaan. Ihan hullua!!! En ymmärrä.
Itse uskon kyllä vanhan kiinalaisen lääketieteen juttuihin, koska ne toimivat ja niissä on perää, mutta länsimaista lääketiedettä ei voi syrjäyttää sekään. Järki käteen huuhaa hörhöt!!!
Vastaukset 56
Vanhimmat
niin kauan kuin löydän itseäni tyydyttävät riittävät perustelut sen kokeilemiseen ja käyttämiseen. Samalla periaatteella uskon myös kiinalaiseen ja länsimaiseen lääketieteeseen: mitään näistä en niele sokeasti. Eli minun arvomaailmassani homeopatia ja länsimainen lääketiede ovat täysin saman arvoisia: parhaimmillaan parantavaa ja huonoimmillaan huuhaata.
En itsekään täysin ymmärrä länsimaisen lääketieteen varaan vannovia, vaihtoehdot totaalisesti pannaan julistavia kannanottoja - länsimäinen lääketiedekin on huonoimmillaan huuhaata, parhaimmillaan parantavaa.
Hyvin paljon asiaan vaikuttaa joka saralla hoitavan tahon asiantuntemus ja kokemus.
Minkälainen on omakohtainen kokemuksesi homeopatiasta enkä nyt tarkoita sitä mitä olet artikkeleista lukenut tieteellisistä selityksistä?
Väitit että jotkut ovat jopa kuolleet kun ovat käyttäneet homeopatiaa eivätkä ole menneet lääkärille. Kerrotko konkreettisia esimerkkiä tuolle väitteellesi, itse en ole kuolemantapauksista koskaan kuullutkaan.......
Tiesitkö että Euroopassa homeopatia on hyvinkin käytetty ja toimivaksi huomatu hoitomuoto myös lääkäreiden ja koululääketieteen keskuudessa. Esim Saksassa ja Ranskassa suuri osa lääkäreistä käyttää myös homeopatiaa vastaanotoillaan ja käyttö vain yleistyy. Ehkä siitä voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä millaisesta humpuukista on kysymys.
Homeopatian pääperiaatteista:
Potensointi eli dynamisointi laimentamalla ja ravistelemalla: lääkeaineen vaikutus voimistuu sitä enemmän, mitä pitemmälle sitä laimennetaan ja ravistellaan tietyllä tavalla.
--> Siis jos aikansa laimentelee liuoksiaan saisi mukamas voimakkaampaa liuosta (missä muussa liuoksessa pätee tällainen sääntö?). Siis jos aikansa laimentaa alkuperäistä liuosta X, jossa vaikuttavaa ainetta määrältään N, niin eiköhän se järjelläkin ajateltuna laimene ja vaikuttavan aineen määrä suhteessa liuottimeen pienene..Joten, kun aikansa laimentelee, niin pääsee tilanteeseen, jossa vaikuttavaa ainetta ei enää ole ollenkaan(Huom! Homeopatian periaatteen mukaan liuos on tällöin TOSI vahvaa). Niin justiinsa...
Ja saksalaisethan on kaikki hurahtanu noihin luontaistuotteisiin, joten se siitä.
Mutta se plasebo, se plasebo..saavatpahan ihmiset plasebovalmisteistakin esim. haittavaikutuksia kuten pahoinvointia, päänsärkyä..kunhan eivät tiedä saavansa tehotonta ainetta..
Mutta, mutta..kaikillahan on oikeus uskoa mihin tahtoo, ja jos siitä kokee saavansa apua niin mikäs siinä sitten. Uskokoon ken tahtoo:)
Homeopatiaa käytetään paljon vauvojen ja eläinten hoidossa. Tuo tuli vain mieleen tuosta plasebo kommentista....
"Ja saksalaisethan on kaikki hurahtanu noihin luontaistuotteisiin, joten se siitä." Niinkuin sitten ovat homeopatiaan hurahtaneet saksalaisten lisäksi ranskalaiset, espanjalaiset, englantilaiset, hollantilaiset......Se on kumma juttu että pahimmat homeopatian kritisoijat ja arvostelijat löytyvät niiden piiristä joilla ei ole minkäänlaista käytännön kokemusta homeopatiasta eikä edes kiinnostusta tututustua siihen lähemmin kuin artikkeleita lukemalla. Mutta toki arvostella ja haukkua saa. Joskus vain toivoisi kommenttien pohjalla olevan vähän enemmän tähän hoitomuotoon tutustumista. Mutta kaikkea ei voi vaatia skeptikoiltakaan. Välillä joku innostuu tutkimaan asioita enemmän ja saattaapa joutua perumaan aiempia kriittisiä puheitansa. Siitäkin on monta omakohtaista kokemusta. Sitten on niitä joita ei edes kiinnosta asettaa mielipiteitään kyseenalaiseksi vaan jotka mennä jyräävät sitä samaa turvallista rataa elämänsä loppuun. Jokainen taaplailee tyylillään eikä homeopatiaa ole pakko hyväksyä tai tunnustaa kenenkään joka ei niin halua. Siksi tämä väittelyn jatkaminen on silkkaa ajanhukkaa ja voit mielestäni ihan rauhassa pysyä omissa tulkinnoissasi. Sehän ei ole minulta eikä muiltakaan homeopatiaa käyttäviltä pois:).
Veljen tyttärellä oli allergiaa ja kokeilivat homeopaattisia valmisteita. Tulos oli yhtä tyhjän kanssa. Lahjoittivat loput pillerit minulle. Söin kaikki kerralla ja join vettä päälle. Ei edes pierettänyt - yhtä tyhjän kanssa.
Taas kerran tämä auktoriteettiin vetoaminen, johon sopii vanha totuus: "Miljarid kärpästä..."
Ei, en ole kokeillut homeopatiaa, enkä aio kokeilla, koska sen periaate on täysin luonnontieteen vastainen. En väitä, että tietäisimme kaiken tästä maailmankaikkeudesta, mutta väitän, että aineen perusrakenne tunnetaan riittävän hyvin, jotta voidaan sanoa homeopatian perusteet vääriksi.
Tiesitkö, että Ranskassa homeopatialla on lääketieteessä virallistettu asema. Sitä opiskelee jokainen lääkäriksi valmistuva, siten, että tuntee pääperiaatteet ja yleisimmät aineet.
Heillä oli väärin valitut aineet.
vaaditaan osaamista yhdeltä sun toiselta alalta.
Että tunnistaa luulosairaat ja huijarit.
Tiedän, että myös farmasian koulutuksessa opiskellaan kyseistä hoitomuotoa. Se ei kuitenkaan todista/tarkoita sitä, että kyseinen hoitomuoto olisi jotenkin tehokas - voihan kuka tahansa opiskella mitä tahansa.
Opiskellaan ainoastaan sitä varten, jotta tiedetään millaisia hoitokeinoja asiakkaat kokeilevat/käyttävät.
Kysehän ei ole siitä, että pelkästään opiskeluaikana opiskellaan homeopatiaa, jotta tiedettäisiin, mistä hoitomuodosta on kysymys. Pienenä kuriositeettinä esim. Ranskassa tehdyn selvityksen mukaan homeopatiaa käytti 40% lääkäreistä koululääketieteen ohella. Eli ei olleet opit jääneet pelkästään koulun penkille;). Suomessa eräät koululääketieteen edustajat eivät tahdo tai halua ymmärtää, miten käytetty ja hyväksytty hoitomuoto homeopatia on myös lääkäreiden keskuudessa.
allergiaa?
Jos jonkinlaista helmeä ehdin niellä ilman mitään apua ja rahat siinä vain meni hukkaan eikä mitään vaikutusta ollut. Mikäli en olisi älynnyt lähteä hakemaan apua oikealta lääkäriltä, olisin kuollut muutamassa kuukaudessa.
Kerrotko minkä nimisiä aineita söit ja millä aikavälillä? Homeopaattisessa hoidossahan yksi hyvin valittu lääke riittää eikä siinä tarvita jos jonkinlaista helmeä. Jos homeopaatti syöttää jos jonkinnäköistä lääkettä ilman mitään vaikutusta, en lähtisi ensiksi syyttämään homeopatiaa, vaan osaamatonta homeopaattia. On myös hyvä pitää mielessä se, ettei homeopatia voi jokaista potilasta auttaa, mutta toisaalta eihän edes ole olemassa hoitomuotoa (koululääketiede mukaanlukien), joka tähän pystyisi.
Kaikkea voi aina väittää, mutta jos haluaa, että joku väitteistäsi olisi myös kiinnostunut, väitteesi tarviitsee myös perustelut!
Aineen rakenteen ominaisuuksiin tutustumisen voi aloittaa vaikkapa lukiotason fysiikan ja kemian kirjoista. Sitten voi syventyä tarkemmin ja tutkia jonkun yliopistin fysiikan ja kemian koulutusohjelmien oppikirjoja.
Söin useamman vuoden ja montaa eri valmistetta. Oireiden perusteella kärsin kuulemma kovasta stressistä ja hullu uskoin siihen itsekin niin kauan kunnes kunto romahti totaalisesti ja mieheni vei minut oikealle lääkärille. Terveyskeskuksessa ottivat muutaman labrakokeen ja määräsivät tähystykseen. Eikä kulunut kuin muutama päivä niin sain puhelinsoiton tulla vastaanotolle välittömästi ja diagnoosi oli keliakia. Näistä kokemuksista viisastuin niin paljon että nykyään menen lääkäriin jos tulee jotain oireita. Omien kokemusten perusteella olen vankasti sitä mieltä, että homeopatiasta saavat avun nk. luulosairaat, mutta todellisia sairauksia hoitavat vain lääkärit.
Sinun näkemyksesi mukaan näyttäisi terveydenhoito olevan vain, AINEEN RAKENTEEN OMINAISUUKSIIN TUTUSTUMISTA!
Se on toivottavasti vain sinun näkemyksesi tästä toiminnasta!
Minä kuitenkin oletan, ja toivon sen olevan huomattavastikin monipuolisempaa toimintaa!
Ei, terveydenhoito ei ole pelkkää aineen rakenteen tuntemusta. Homeopatian periaate (veden muisti, äärettömät laimennokset) eivät ole aineen rakenteen nykytietämyksen mukaisia, eivätkä varmaan muutukaan, koska perusasiota tunnetaan jo melko paljon.
Kommenttini ei siis koske koko terveydenhuoltoa, vaan ainoastaan homeopatiaa.
Minua kiinnostaisi artikkelit, mistä niitä löytyisi? Pubmed:stä ei ainakaan tuntunut kovin paljon löytyvän. Olisin kovin kiitollinen jos saisin joitain tieteellisiä viitteitä!
Kiitos jo etukäteen!
Tuohon kommentoisin, että homeopatiakoulutuksessa opetetaan, ettei homeopaatti tee potilaan tilasta diagnooseja olipa kyse fyysistä tai henkisistä asioista. Totta kai homeopaatti voi kertoa oman mielipiteensä ongelmien syistä, mutta jos virallista diagnoosia tarvitaan, homeopaatti ohjaa potilaan lääkärin tutkimuksiin.
Jos olit homeopaattisessa hoidossa useita vuosia eikä tänä aikana tapahtunut minkäänlaista muutosta, niin syynä voi olla lähinnä kaksi tekijää: homeopatiasta ei ole sinun tapauksessasi ollut apua tai sitten homeopaatti ei ole osannut sinua hoitaa (tietenkin vaikuttamattomuuden syynä voi olla esim. toinen rinnkkainen lääkitys, joka on estänyt homeopaattista lääkettä kunnolla vaikuttamasta). Joskus homeopaattisen hoidon aikana paraneminen voi olla hyvin hidasta ja huomaamatonta, mutta useimmiten jonkinnäköisiä merkkejä lääkkeen oikeasta vaikutuksesta voidaan nähdä jo aika pian lääkkeen oton jälkeen. Hyvänä merkkinä voi olla esim. hetkellinen oireiden paheneminen (esim. kortisonilla pinnan alle tukahdutettu ihottuma voi hetkeksi nousta jälleen pintaan ennenkuin se poistuu). Lääkkeen jälkeen potilas saattaa kokea energiatasonsa ja mielialansa selkeästi nousseen, mistä homeopaatti voi päätellä, että suunta on oikea. Jos minkäänlaisia merkkejä sairauden parantumisesta lääkkeen oton jälkeen ei ole pitkällä aikavälillä ilmaantunut, olisi kyllä kyseisessä tapauksessa otaksunut homeopaatin ohjanneen sinut toisaalle. Toisaalta voisin kuvitella myös potilaan omatoimisesti ohjautuvan muualle, jos vuosia kestänyt hoito ei ole vaikuttanut millään lailla ja tilanne on noin paha, että kuolema uhkaa muutaman kuukauden sisällä....
Näitä tulee aina silloin tällöin. Meillä on potilaskortistossa tosi paljon näyttöä siitä miten homeopatia toimii. Eipä tätä ois jaksanu vuosikaudet tehdä, jos ei olis näyttöä toimivuudesta.
Mä en ainakaan siltikään käytä sellaista, joka ei toimi. En usko, että veden juomisesta mitään haittaakaan on, mutta eipä juuri hyötyäkään. Miksi tuhlaisin rahani sellaiseen mistä ei ole varma, kun lääkäriltä saa varmemmin/varmasti toimivan reseptilääkkeen, joka myös sisältää lääkettä.
Olen lukenut diabeetikoista tosiaan, jotka ovat uskoneet homeopatian tuovan heille insuliinierityksen takaisin ja ovat kuolleet, kun eivät ole pistäneet insuliinia... Että, sellaista.
Homeopatiaan liittyy myös paljon väärennettyjä tutkimuksia, jotka tulleet ilmi sitten myöhemmin. Jotenkin sekin antaa sille humpuukin leiman. Jos joku oikeasti toimii ei sitä tarvitse vääristellä ja monet homeopatian väittämät ovat vastaan luonnontiedettä. Jokainen saa tietty uskoa ja tehdä mitä haluaa ja jos vielä hyötyy siitä niin sen parempi. Joskus hyvä ja tasapainoinen mieli on miltei tärkeämpi paranemisessa, kuin fyysinen puoli. homeopaatiltahan voi saada sitä psyykkistä hoitopuolta, mihin arvauskeskuksen lääkäreillä ei aina ole aikaa.
"Olen lukenut diabeetikoista tosiaan, jotka ovat uskoneet homeopatian tuovan heille insuliinierityksen takaisin ja ovat kuolleet, kun eivät ole pistäneet insuliinia... Että, sellaista. "
Tuo väite putkahtaa tällä palstalla aina aika ajoin esille ja tietysti olisi ihan mukava, jos kirjoittaja viitsisi tarkistaa, pitääkö asia todella paikkansa. Monet sekoittavat vuosia sitten Suomessa sattuneen diabetespotilaan kuoleman homeopatiaan, vaikka kyse olikin diabeteksen hoitamisesta kuhnehoidoilla. Ja kuhnehoidolla ei taas ole mitään tekemistä homeopatian kanssa, niinkuin jotkut jostain kumman syystä olettaneet. Homeopatiaan kuolleita insuliinipotilaita et löydä Suomesta, vaikka tutkit mitkä tilastot ja arkistot.... Tähän haluaisin vielä lisätä, että kyllä homepatiallakin voidaan tappaa potilaita, jos hoitaja ei hallitse työtänsä ja toimii vastuuttomasti. Koskaan esim. ammattitaitoinen homeopaatti ei pyydä asiakastaan jättämään diabeteslääkitystään ja hoitoa annetaan yhdessä koululääketieteen kanssa! Vastuuttomasti homeopaatti toimii, jos käskee jättää välittömästi muun lääkityksen homeopatian rinnalta. Mutta tässäkään tapauksessa ei voida syyttää homeopatiaa hoitomuotona, vaan syyttävä sormi kohdistuu ennemminkin vastoin homeopatiakoulutusta toimivaan homeopaattiin.
Mielenkiinnolla kuulisin myös tarkemmin niistä väärennellyistä tutkimusta: milloin niitä on tehty, kenen toimesta ja millä tavoin niitä ollaan väärennelty? Oletan, että sinulla on niistä tarkempaa tietoa, kun kirjoituksessasi ne mainitset.
Lopuksi vielä haluisin kysäistä, oletko tutustunut homeopatiaan käytännössä vai perustuuko väittämäsi homeopatian toimimattomuudesta lukemaasi?
Haluaisin tietää tästä insuliinijutusta. Koska tapahtui? Mistä luit? Taitaa olla kuule kaupunkilegenda?
Olen käyttänyt homeopatiaa yli kymmenen vuotta itselläni ja lapsillani. Emme ole muuta tarvinneet ja hyvin on toiminut. Kaikki allergiat, minun migreeni, minun kolmoishermosärky ym, kaikki parantuneet.
Kirjoitat: "Jotkut ovat jopa kuolleet, kun ei ole menneet oikealle lääkärille ja käyttäneet vaan homeopatiaa."
Mistä nämä kovin yksipuoliset, jopa tarkoitushakuiselta näyttävät tietosi ovat peräisin?
Kummankohan hoidossa olleeita potilaita on kuollut enemmän, homeopaatin vai lääkärin?
Väitän, että kyllä jälkimmäisen hoidossa olleita potilaita on kuollut huomattavan paljon enemmän, kuin homeopaatin!
Mutta suhteutapa se potilasmäärään.
Lääkärien potilasmäärät huomattavasti homeopaatteja suuremmat.
Ja lisäksi...lääkärien hoitotoimet konkreettisia, homeopaatin hoitomuodot enemmänkin psykologisia (niihin ei voi menehtyä).
Ihmisen reaktion plasebohoitoon voi helposti testata osallistumalla lääketestiin, jossa osa annoksista on plaseboja.
Olen osallistunut migreenilääkekokeiluihin ja erehtymättä olen tuloksesta tunnistanut lääkkeet. Osa plaseboa, osa täsmälääkettä, osa särky- ja täsmälääkkeen yhdistelmää. Jotkut taas saavat yhtäläisen avun kaikista. Heidän kannattaa kokeilla uskomuslääkkeitä ja -hoitoja. Minulle niissä ravaamisesta ei ole koskaan ollut mitään hyötyä ja syykin selvisi, kun pääsin tuohon lääkekokeiluun. Jotkin oireet/sairaudet eivät katoa kehoa huijaamalla, toisissa taas psyykellä on selkeämpi osuus.
Hoitojen konkreettisuudesta.
Onko esim. jonkun pillerireseptin kirjoittaminen, pillereiden määrääminen kovinkin konkreettista hoitoa, joka on se tavallinen hoito? muoto?
Vaikkapa esim. kivun hoidossa?
Ensinnäkin...Yksikään lääkäri ei määrää lääkereseptiä pelkän keskustelun perusteella. (tekeekö näin homeopaatti?)
ja lisäksi vertailua..
--> lääke on sitä vahvempi, mitä enemmän siinä on vaikuttavaa ainetta
--> homeopaattinen valmiste on sitä vahvempaa, mitä vähemmän siinä on vaikuttavaa ainetta
Kumpikohan jo pelkkien luonnontieteiden perusoppien perusteella on se oikeasti vahvempi valmiste..? (hmm..)
Voi voi, olen saanut lääkereseptin useampaankin otteeseen lääkäriltä puhelimetse tämän koskaan minua näkemättä tai tuntematta tai tutkimatta. Ja ihan vain parin minuutin keskustelun jälkeen. Eikä kyse ole ollut mikään vanhan reseptin uusiminen. Eli se siitä "yksikään lääkäri ei määrää lääkereseptiä pelkän keskustelun perusteella".
Keskustelun avaaja kertoo, että > Jotkut jopa kuolleet, kun ei ole menneet oikealle lääkärille ja käyttäneet vaan homeopatiaa.
Sinun väitteesi taas on, että >...lääkärien hoitotoimet konkreettisia, homeopaatin hoitomuodot enemmänkin psykologisia (niihin ei voi menehtyä).
Mikähän on sitä niin paljon mainostettua HUUHAATA??!!!
Kuten huomaat!
Kaikki ei olekaan niin, kuin miltä se näyttää, tai haluttaisiin näyttävän!
Vaikka kuinka vakuutellaan!
Edes puolustelemallasi, kovinkin rahavetoisessa koululääketieteessä!
Oletan, että myös terveydenhoidossa on paljon muitakin huomioitavia seikkoja, kuin vain esilletuomasi, valmisteiden vahvuuksien vertailu!!!!
Mielestäni homeopatia ei ole mikään uskon asia.
ME, "huuhaahörhöt" jotka olemme saaneet hyviä kokemuksia tiedämme ilman uskoakin että homeoopatia nyt vaan ..."ikävä kyllä".....toimii.
Ei siinä tarvita asiantuntija apuja ja tieteellistä hölyn pölyä.
Ihmisen on syytä uskoa itseensä!
ja suotakoon sinulle se ilo jos ei muutakaan iloa elämään löydy kuin puhuminen asioista joista ei mitään tiedä!
JA ihmisiä kuolee, joka päivä, käyttivätpä he homeopatiaa tai eivät! Sellaista elämä on!
Turha sitä nyt homeopatian syyksi on panna.
Ihmettelen muuten, miten uskallat mennä tavalliseen lääkäriin ja sairaalaan, kyllä sitä seilläkin tapahtuu kaikenlaista......
Tällä palstalla kysellään tuon tuostakin auttaako homeopatia siihen tai siihen vaivaan. Vastauksena on poikkeuksetta: "Kyllä auttaa, käänny homeopaatin puoleen". Todella syvällistä ja antoisaa keskustelua? -NOT! Läpinäkyvää markkinapropagandaa? YEP! Ainoa perustelu, joka väitetylle teholle on tullut esille on oma usko homeopatiaan ja sen toimivuuteen. Se ei yksinkertaisesti riitä.
Manual puhuu asiaa.
Näyttäkää minulle edes yhden luotettavan kaksoissokkotutkimuksen tulokset homeopatiasta, niin alan uskomaan väitteisiinne.
Ja huom! ei riitä että viitteiksi paljastuu pelkkiä eläinkokeita...
Jos sinulle terveydenhoito on jotain kaksoissokkotutkimusten tekoa, niin se on hyvä, ja sinä saavutat sillä halumasi terveydentilan!
Yleensä sairaat potilaat odottavat olotilansa kohentumista, jopa paranemista!
Olipa keino sitten mikä tahansa!
Etenkin jos joudutaan toteamaan, että nämä ns. tieteellisesti tutkitut menetelmät eivät tuota toivottua tulosta, kaikista tutkimuksista, ja lupauksista huolimatta!
Kaksoissokkotutkimuksilla voidaan luotettavasti todistaa tutkittavan hoitomenetelmän luotettavuus/teho. Koskee kaikkia hoitomenetelmiä, myös länsimaisen lääketieteen menetelmiä.
Mikäli sellaisia tutkimuksia löytyy homeopatiasta, olen valmis mielenkiinnolla lukemaan.
Tutki sinä vain niitä kaksoissokkotutkimuksiasi, koskapa ne näkyvät olevan elämässäsi niitä tärkeimpiä mielenkiintosi kohteita, ja haasteita!
Sairaita ihmisiä kun melkoisen vähän kiinnostavat nämä sinun intohimosi kohteet, joidenka tulokset kuitenkin käytännössä useinkin osoittautvat melkoisen heikkoa tulosta tarjoaviksi, potilaiden ongelmien ratkaisuissa, vaikka niiden pitäisi olla näiden sinun sokkotestiesi perusteella idioottivarmoja hoitomuotoja, tulosten suhteen!!!
Ovathan ne tietenkin läpäisseet, kaikki ne intohimosi, sokkotestit!
Turha provosoitua, jos joku esittää perusteltuja kysymyksiä. Kysyin joskus aikaisemmin tämän saman kysymyksen, en muista halusiko siihen silloinkaan kukaan vastata:
Kuvitellaan, että Sinä tai joku läheisesi on länsimaisen sairaalan teho-osastolla bakteerin aiheuttaman aivokalvontulehduksen takia. Haluaisitko silloin hänen hoitamisekseen käytettävän: a) antibioottiyhdistelmää, jonka on lukuisissa kliinisissä tutkimuksissa havaittu parantavan ihmishenkiä vielä paremmin kuin aikaisempi hoito, b) hoitoa, jota aina ennenkin on käytetty, ja jota saavat potilaat joskus pelastuvat, joskus eivät - vaiko c) homeopaattista lääkettä, jonka tätisi kertoo pelastaneen joskus ihmishengen vastaavassa tilanteessa.
Siinävaiheessa kun jo tiedetään mistä on kysymys, ja on se koululääketieteen vaatima DIAGNOOSI jo olemassa, esim. aivokalvontulehdus, siihen voidaan sitten syöttää mitä kussakin tapauksessa parhaaksi katsotaan, vaikka niitä antibiootteja.
Mutta kysymyshän painottuu sitä edeltävään tilaanteeseen, kun kukaan ei tiedä potilaan tilanteesta, eikä esim. sen aivokalvontulehduksesta sitten yhtään mitään, kerrotaan vain tilanteen, tapauksen vaikeudesta, ja että seurataan, seurataan, ja kirjoitetaan se tavallinen pilleriresepti mukaan!
Jopa voidaan antaa ymmärtää, että mitään todellisia sairauksia potilaalla ei ole olemassakaan, vaan tuntemukset voi painottua sinne luulotautien puolelle!
Vastaako esim. tämänkin kaltaiset hoidot?, myös niitä kovin tärkeiksi haluttuja kaksoissokkotestien tutkimuksia, hoitoja ja tuloksia?
Tässä nämä kysymykset vielä odottavat vastauksia!
Sinulla Mersault, kun on nähtävästi tätä parempaa tietoa aiheista, osaat varmaankin kertoa ymmärrettävät vastaukset, useille potilaille, joita nämä kysymykset askarruttavat!
Viisautta osoittaa taito keskustella asiallisesti. Syyttely johtaa keskustelun pois olennaisesta, siis itse siitä aiheesta.
Siis kuten varmaankin luit, kerroin tapahtumista vast.otolla.
Eikä ole ollenkaan harvinaislaatuisista tapahtumista kysymys!
On tapahtunut niin henk.koht. kuin monille muillekin!
Siis faktojen kertominenko on mielestäsi syyttelyä!
Kerroppa lisää!
Kaksoissokkoa käyttävissä kliinisissä tutkimuksissa on tarkka diagnoosi ehdoton edellytys. Näin ollen tuollainen tilanteen seuraaminen ja oireita poistava lääkitys ei ole varsinaista näyttöön perustuvaa lääketiedettä.
Kiire vaivaa, en ehdi aina vastata viesteihin. Ihmisen psyyke vaikuttaa kaikkiin sairaustiloihin, tämä on aivan selvä. Tietenkään ei pidä leimata ketään pelkästään luulotautiseksi tämän perusteella.
Olen aivan samaa mieltä, mitä kerrot vastauksessasi,Mersault!
Näinhän sen luulisi olevan, mutta kun se käytäntö vain tahtoo seurata niitä tapahtumia, joista aikaisemmin kerroin, vaikka nämä, niin sokko, kuin muutkin tutkimukset kerrotaan olevan ohjenuorana!
Kovin konkreettiseksi tapaus muodostuu, jos aiheesta rupeaa kyselemään, keskustelemaan.
Mm.osan vastauksista tilanteeseen kertoo nimimerkki MINÄ VAAN, joka sanoma erilaisin sanakääntein sitten kerrotaan!!
Onkohan todellakin käytäntöjä niin paljon kuin on tekijöitäkin, ja kaikki tietenkin niin hyviä?
Lisäys edelliseen.
Kerrot, että ihmisen psyyke vaikuttaa kaikkin sairaustiloihin, tämä on aivan selvä.
Entäs toisinpäin.
Kuinka selvä on SAIRAUKSIEN, KIPUJEN VAIKUTUS PSYYKKEEN?
Olisitpa nyt hiukan selventänyt, tai kertonut perustelujasi tälle huomautuksellesi, muuten se jää kovin arvottomaksi "lonkalta heitoksi", joka ei myöskään osoita kovinkaan korkeaa viisautta, eikä asiallisuutta, jos aihe on niinkin todellinen, kuin terveydenhoito, ja johtaa keskustelun pois olennaisesta!
Sairauksien ja kipujen vaikutus psyykeeseen on vielä selvempi kuin vaikutus toisinpäin. Nämä ovat tosin erittäin yksilöllisiä tapahtumia, olen itsekin huomannut varsin selvästi, että kipukynnys vaihtelee huomattavasti ihmisten välillä. Myös aikaisempi elämänhistoria lapsuudesta alkaen muokkaa kipukokemusta.
Tuohon aikaisempaan kysymykseesi on vaikea vastata ilman tarkempia tietoja. Onko siis esim. henkilö hakeutunut terveyskeskukseen valittaen kipua ja hänelle on annettu kipulääkeresepti ilman tarkempia selvityksiä? Kyllä tällainenkin toiminta on mielestäni hyväksyttävää, mikäli ei ole syytä epäillä mitään vakavampaa sairautta.
Onko em tapauksessa potilas tyytymätön a) saamaansa kohteluun, b) saamaansa hoitoon vai c) saamaansa diagnoosiin? Suurin syy TEO:n potilaskanteluihin johtuu hoitavan tahon (esim. lääkärin) epäasialliseksi katsotusta käytöksestä, ei niinkään tiedon puutteesta tai väärästä hoitometodista.
Jos minulta kysyttäisiin tärkeysjärjestystä, jota pidän tärkeänä vast.otolla, olisi se itsestään selvä näistä mainitsemistasi: c, b, a.
Olen ymmärtänyt, että hoidossa tapahtuva, koko jatkotoimintahan, tässä länsimaisessa koululääketieteessä perustuu, DIAGNOOSIIN!
Jos se on oikein, hoidoilta voi myös odottaa positiivisia vaikutuksia, myös potilaan tilaankin!
Päinvastaisessa tapauksessahan, tilanne oletettavasti on myös päinvastainen, saatikka sitten, jos ei ole mitään diagnoosia olemassakaan, kerrotaan vain , että SEURATAAN, KATSOTAAN ja annetaan se pilleriresepti!
Näkemyksesi tällaisesta käytännöstä!
Aikaisempaan esimerkkiin, olisit tarvinnut lisää tietoa, siihen vastataksesi, kerrot!
Jospa tässä esimerkiksi otetussa tapauksessa olisi huomattavia, jokapäiväistä elämää, ja toimintoja haittaavia tekijöitä.
Voimakkaita, suorastaan sietämättömiä kipuja, vaikkapa yläleuan, saman puolen, takaraivon, niskan ja hartiankin alueilla!
Olisiko siinä riittävästi taustatietoa, että voisi ruveta selvittämään, ongelmaa, niin syitä kuin seuraksiakin, ja saada se tarvittava DIAGNOOSI aikaiseksi, hoitojen aloittamiseksi?
Oliko edellisessä viestissäni tarpeeksi tietoja, aiheen pohtimisen aloittamiseksi, vai tarvitaanko lisää, Mersault?
No, Mersault!
Eipä ole näkynyt näkemyksiäsi esittämäni
esimerkin suhteen!
Onko esimerkin aihe aivan liian vaikea pohdittavaksi, vai...???
Mikä on oma käsityksesi kivun aiheuttajasta?
Edelleen hankala mitään kattavaa diagnoosia antaa. Jos taustalla on kasvojen alueen vyöruusu tai muuta hermoperäisen (neuropaattisen) kivun mahdollisesti aiheuttamaa, niin lääketieteen tarjonta tähän vaivaan on lähinnä erilaisten kivuntuntoa moduloivien hermostolääkkeiden käyttäminen - Triptyl, Deprakine, etc.
Neuropaattinen kipu on kipua, joka ei viestitä mistään kudostuhosta vaan ikäänkuin päälle jäänyt, turha kipuaistimus. Näiden hoitaminen on usein varsin hankalaa. Keskussairaaloissa on anestesiologian alaisuudessa kipupoliklinikoita, jotka hoitavat tämän kaltaisia tiloja. Esittämäsi perusteella en osaa sanoa, onko kyse nimenomaan neuropaattisesta kivusta mutta tämä tuli ensimmäisenä mieleen.
En valitettavasti muiden kiireiden johdosta pysty aina välittömästi vastaamaan viesteihin.
Kysyt omaa käsitystäni kivun aiheuttajasta.
Olen kuvitellut, että tutkimuksissa edettäisiin helpoimmista, yksinkertaisimmista, ja halvemmista, enemmän resursseja vaativiin, vaikeampiin, ja kalliimpiin tutkimuksiin.
Jos potilaan kivut painottuvat esimerkin mukaisesti hampaiden, ko. leukaluun, takaraivon, niskan alueille, olisin ensimmäiseksi kiinnostunut hampaista, niiden kontakteista, ja purennan tasapainoista, joka selvittäminen tuntuisi olevan melko vaivaton, ja pienin kustannuksinkin selvitettävissä!
Mikä on näkemyksesi näkemyksestäni?
Ihan loogiseltahan tuo esittamasi kuulostaisi, edelleen silla varauksella etta asiaa tarkemmin tuntematta tai omin silmin nakematta on vaikea antaa taysin tarkaa arviota.
Yleensa potilaan nakokulmasta ongelma on painvastoin se, etta naita kalliita tutkimuksia (tyyliin puolen vartalon MRI) vaaditaan aikaisessa vaiheessa. Siihen nahden ihan hyvalta kuulostaa.
Hammaslaakareilla on usein meita paremmin hallinnassa kaikki hampaisiin ja purentaan liittyva. Taytyy toki huomauttaa, etta yleisin paan ja niskaseudun kiputilan syy on lihasperainen jannityssarky. Leukanivelessa voi olla samanlaista nivelsarkya kuten missa tahansa nivelessa, jollakin reumaatikolla leukanivel oireilee pahiten ja siihen tarvitaan saannollisia kortisonipistoksia. Leukanivelessa tuntuu toisaalta usein myos heijastuskipua hampaista ja korvista - harvemmin niskoista ja poskionteloista.
Kivun selvittely riippuu myos siita, onko kyseessa akuutti (lyhytaikainen) kipu, joka suurella tod.nak:lla on ohimenevaa - vai onko kyse kroonisesta vaivasta.
Pakko taas mainita, etta tama keskustelu ei liity mitenkaan homeopatiaan mutta se sallittakoon.