Työttömyys kasvaa ja korvauksia pienennetään, ei hyvin mene. Lahden kaupunki tuhlaa silti melkein samalla lailla. Säästetään tietysti mutta se säästö otetaan aurauksista ja muusta joka ei Lahden eliittiä hetkauta. Rahaa menee entiseen malliin matkoihin ja hyvä hyvä veljien pitämiseen tyytyväisenä. Rakennetaankin kaikkea kivaa. Keväällä on sentään vaalit, jos sitten päästäisiin joistain ei niin hyvistä veljistä.
"Työttömyys ja lomautettujen määrä kasvoivat kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa lokakuussa viime vuoteen verrattuna.
Tiistaina julkistetun uuden työllisyyskatsauksen mukaan Hämeen korkein työttömyysprosentti, 14,3, oli Lahdessa, jossa oli lokakuun lopussa vajaat 8 100 työtöntä työnhakijaa.
– Lahden myönteinen kehitys esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyydessä on kääntynyt negatiiviseen suuntaan. Työttömien määrä on suuri, ja kyllä se vakavaksi vetää, sanoo Lahden työllisyyspalvelujohtaja Taisto Tuominen.
Tuskaa lisää myös se, että lokakuun lopulla TE-toimistoihin oli Lahdesta tarjolla runsaat 370 avointa työpaikkaa, kun vuosi sitten luku oli liki kolmikertainen." Yle
8 000 työttömän raja meni rikki Lahdessa
2
261
Vastaukset 2
- Anonyymi
Persut on työttömyys puolue! Heitä kiinnostaa vain Suomen tuho!
Pitkäaikaistyöttömiä tuli lisää 11 tuhatta. Näistä kukaan ei enää työllisty. Kallista!
Suuskuu työttömiä lisää 28 tuhatta!
Lokakuussa 29 tuhatta lisää työttömiä!
Konkursseja 2000 luvun ennätys!
Korkeakoulutettujen työttämyys kasvoi vuodessa 15%
Diplomiinsinöörien työttömyys kasvoi vuodessa 30%.
Velkaa otetaan 2 x Marinit.
Kai nyt jokainen käsittää! - Anonyymi
Persuille on tärkeintä maahanmuutto. Millään muulla ei ole mitään väliä vaikka koko Suomi menisi konkkaan. Sen takia siunaavat kaiken mitä Kokoomus ehdottaa. Kokoomus ei taas välitä kuin bisneksistä ja juurikin omiensa bisneksistä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 46953
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 117736
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t83695Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔35632- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447