Mangaa?

Olen lukenut hieman mangaa, oikeastaan vain Ranma½:lta.

Tahtoisin lukea enemmänkin, sillä en tästä Ranmasta hirveästi pitänyt.

Voisitteko suositella jotain mangaa minulle, kun en näistä paljoa tiedä?

Sellaista vähän vanhemmille ihmisille. :)
12892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Akirasta on ilmestynyt Liken toimesta jo monta osaa suomeksi. Englanniksi löytyy mm. Amazonista. Kyseessä on siis moniosainen ja useampi satasivuinen (taitaa olla yli tuhatsivuinen) eepos atomisodan jälkeisestä Tokiosta ja siellä 30 vuotta horroksessa pidetystä pikkupojasta, jolla on yliluonnolliset telekineettiset kyvyt. Mahtava teos, ja japanilaisen sarjakuvan ehdoton klassikko. Tunnetaan myös yhtä maineikkaana animaatioelokuvana.

Sopii myös meille vanhemmille ihmisille.

Äänestä

Hei

Tässä Mangaa:

Ginga Nagareboshi Gin= Hopeanuoli. Tosi hyvä ja mielenkiintoinen mutta japaniksi ja saatavuus vaikeaa.

Ginga Legend Weed: Kertoo Hopeanuolen pojasta. Tosi hyvä sarja. Huonoa että vain kolme ensimmäistä osaa suomeksi. Saa tilattua suomalaisen kirjakaupan sivuilta.

Sailor Moon: Tämä on "tyttö" mangaa joka kertoo kuun sotureista. Voi saada filmifriikki.fi sivulta.

Neon Genesis Evangelion: Paras sarja(ainakin animena)jonka olen nähnyt. www.filmifriikki.fi saa tilattua koko manga sarjan muistaakseni yhteensä vähän päälle 100 egee plus kulut. Tätä voin suositella.

Äänestä

Akirasta en tykännyt sitten pätkääkään, sekin on sellainen love-or-hate-it-sarja, joten en suosittelisi sitä ensimmäisenä mangana.
Tv&radio-palstalla on erillinen keskustelualue animelle/mangalle, kannatta kysyä ehdotuksia siellä.
Tässä muutama massamanga, joista surin osa yleisöstä pitää:
Rurouni Kenshin
Fullmetal alchemist
Naruto
Bleach
Cardcaptor Sakura
Chobits
Love Hina
InuYasha

Mistä genrestä haet mangaa? Romantiikka, fantasia/scifi, samurai-/ninja-mangat, kauhu...
Kertoisit vähän enemmän, sillä mangaa löytyy laidasta laitaan.

Äänestä

One Piece on hyvä ja ihana! Mä ainaskin tykkään!

Äänestä
  • Voisin tuota One pieceä lukea (kuulostaa tosi hyvältä, olen kehujakin kuullut) , mutta myydäänkö aiempia osia enää? Tahtoisin siitä ensimmäisestä aloittaa ^^

    Äänestä

  • enpaljoalukenut kirjoitti:

    Voisin tuota One pieceä lukea (kuulostaa tosi hyvältä, olen kehujakin kuullut) , mutta myydäänkö aiempia osia enää? Tahtoisin siitä ensimmäisestä aloittaa ^^

    Sen verran uusi tulokas tämä One Piece on, että kyllä niitä aiempia osia kaupoista vielä löytää!(S-market,kirjakauppa) ilmestyy 12krt/v. hintana 5.50euroa


    ja eikun hyviä lukuhetkiä :)

    Äänestä

mun mielestä paras manga on ginga nagareboshi gin eli hopeanuoli.. ja sen jatko-osaa, weediä, voi tilata suomeen 3 ekaa osaa(käännettynä enkuks)... lue gingaa! :)

Äänestä

suosittelen:
1. inuyasha
2. tokyo mew mew
3. dragon ballz
4. love hina
5. yu-gi-oh!
6.helsing
7.gavitation
8.card captor sakura
en jaksa enempää luotella

Äänestä

suosittelen noita: azumanga daioh, salapoliisi conan ja Aishiteruze Baby

Äänestä

Kaori Yuki on paras mangaka ever. Sen mangoja ovat esim. Angel Sanctuary, Ludwig Kakumei ja Count Cain (=God Child). Yhtään ei ole vielä suomennettu, harvoja englanniksikaan löytyy (paitsi netistä o_-), saksaksi, ranskaksi ja japaniksi vaikka kuinka paljon. Ne eivät ole mitenkään pornahtavia tai yliväkivaltasia, mutta alle 10-vuotiaille niitä tuskin kovin helposti myydään =D.
Katso kuvia - http://www.angelicvoice.net/~shrine/galleries/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


enpaljoalukenut kirjoitti:

Olen lukenut hieman mangaa, oikeastaan vain Ranma½:lta.

Tahtoisin lukea enemmänkin, sillä en tästä Ranmasta hirveästi pitänyt.

Voisitteko suositella jotain mangaa minulle, kun en näistä paljoa tiedä?

Sellaista vähän vanhemmille ihmisille. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu