15.55 TV1 alkaa hallituksen valehtelutunti

Mielenkiintoista mitä vaihtoehtoisia totuuksia saamme tällä kertaa kuulla.
13128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kahdeksan yritystä päivässä menee konkurssiin. Kiitos hallitus
kuluttajan ostovoiman viemisestä.

Äänestä
  • Kokoomuslaiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään.

    1 Kiero talousrikollinen , todennäköisesti pankki tai rakennusalálla tai pörssikeinottelija. Haukkuu puolet ajasta duunareita, lopun aikaa syyttää irtisanottuja työttömiä laiskuudesta.

    2 Tyhmä peruskoulun opettaja, jonka mielestä on hienoa kuulua Akavaan. Palkka tosin on surkea kehnosta ay-toiminnasta johtuen, mutta jos on mies, on sopivaa käyttää pikkutakkia töissä, joskus jopa kravattia ja vappuna voi pitää ylioppilaslakkia. Naisihmiset voivat käyttä vekkihametta ja esittää kas niin nuorekasta. Valkokaulusköyhälistöä kaikki tyyni.

    3 Lahjattomat insinöörit ja osa ikuisista ylioppilaista sekä tyhmistä poliiseista(Supo valvoo) kuuluvat myös kokoomuksen kannattajaiin. Koska kokoomuksen köyhien kyykytys ei aivan täydellisesti ole onnistunut Suomessa, voi politiikan sisällöllä sillä selittää oman elämänsä epäonnistumisia.

    Äänestä

Purran mukaa kotitalouksien ostovoima on n o u s s u t,
vaikka se laskenut vuoden 2009 tasolle.

Äänestä

Suomen työllisyys on EU:n surkeiten hoidettu. Persuhallitus aiheuttaa
massatyöttömyyden. Hallitus omilla toimillaan aiheuttaa työttömyyden
kasvun.

Äänestä

Uskomattomia vastauksia hallitukselta. Miten sekin on Marinin hallituksen
vika, että rakennusalalla menee nyt heikosti, kaksi yritystä menee konkkaan
päivässä ?

Äänestä

"En jaksa vastata" ei jaksanut edes tulla paikalle.

Äänestä

Purra: "Hallitus todella työskentelee sen eteen, että saadaan verojen kasvua"
Vale.
Hallituksen työskentely tuottaa työttömiä ja konkursseja,
se ei veroja kasvata, vaan vähentää.

Äänestä

Ei kuullut koskaan Marinin hallituksen syyttävän edellistä Sipilä-Orpo-Soinin
hallitusta, vaikka syytä olisi ollut paljonkin. Sehän kikytti ja kyykytti
työntekijöitä, vei lomarahat, leikkasi eläkkeitä, lapsilisiä jne.

Kun persuhallitus ei kykene selittämään päätöksiensä seuraukisia
syy on aina Marinin hallituksen. Alkaa jo naurattaa. Eikö persuhallitus
itse huomaa naurettavuuttaan ?

Äänestä

Eduskunnan istunnossa Purra käytti natsiretoriikkaa provosoimalla demareita jatkuvasti tuolla sosialismisanalla. Ei pitäisi provosoitua kun provosoidaan, sanoi aikoinaan jo Mauno Koivisto, sosiaalidemokraatti, joka oli puolustamassa Suomea aivan eri tavoin kuin nämä kansalliSSosialistihomotynkkyset ja muut tiktokbimbomit persuleiristä.

Äänestä
  • "nämä kansalliSSosialistihomotynkkyset ja muut tiktokbimbomit persuleiristä"
    ovat monien mummeleitten ja papparaisten mielestä niin sulkkuja,
    järjissään olevien mielestä täysiä m*lkkuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "nämä kansalliSSosialistihomotynkkyset ja muut tiktokbimbomit persuleiristä"
    ovat monien mummeleitten ja papparaisten mielestä niin sulkkuja,
    järjissään olevien mielestä täysiä m*lkkuja.

    PS:n kannattajat äänestävät m*lkkuja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mielenkiintoista mitä vaihtoehtoisia totuuksia saamme tällä kertaa kuulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu