Kehitysvammaisten pda

Anonyymi-ap

Itse saan jatkuvasti kuulla Kehitysvamma puolella työntekijöiltä miksi sanon joka asiaan ei.


Miksi en osaa toimia ohjatusti kuten muut asiakaat osaa tomia joilla on Lievä älyllinen kehitysvamma.

Lisäksi vanhemmat ja kaverit jotka tuntevat minut sanoo miksi käsken muita ihmisiä tekee asiat omasta puolestani ja myös vanhemmat sanoo.

Toinen diagnoosi on Adhd kun kirjoitin Adhd neuvonta chattiin kysyin Voiko pda piirteitä oleva olla jolla on älyllinen kehitysvamma ja Adhd ne kirjoitti tällä hetkellä on todettu Autismin ja Adhd suhteen pda voi olla niillä joilla on pelkkä Adhd tai pelkkä Autismi.

EDA-piirteiden vuoksi aivan kaikki vaatimukset aiheuttavat hallitsematonta ahdistusta. Kyllä – Havukainen todella tarkoittaa aivan kaikkia.

MAINOS – juttu jatkuu mainoksen alla
- Mainos -



– Äärimmäisyys on sitä, että ihminen pyrkii välttämään sekä muiden esittämiä ulkopuolisia vaatimuksia, pyyntöjä ja kehotuksia että myös omia sisäisiä vaatimuksiaan. Harvempi kokee, että jos on vaikka vessahätä, sisäinen kokemus siitä tuntuukin vaatimukselta. Tai jos on nälkä. EDA-piirteet voivat estää syömisen tai vessaan menemisen, hän kuvaa.

Toisaalta pyyntö siivota huone, lähteä ulos tai vaikkapa palauttaa essee aiheuttavat samanlaista vastustusta. Yleensä EDA-aikuinen keksiikin loputtomasti selityksiä sille, miksei vaadittua asiaa voi juuri nyt tehdä. Kun tilanne ahdistaa, sitä on parempi välttää.

Itse keksin jatkuvasti syitä että ei tarvitse siivota vaan käskytän muita ihmisiä tekee asiat omasta puolestani.

Tämä EDA /PDA on siitä hankala jos jollain on älyllinen kehitysvammaisuus ja Adhd ja EDA /PDA piirteitä ne ihmiset ei ole ohjattavissa kuten ne joilla pelkkä älyllinen kehitysvammaisuus tai pelkkä Autismi tai pelkkä Adhd

T. HENNA MARIA KOSKELA ESPOOSTA

0

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        73
        1929
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        366
        1209
      3. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        141
        1008
      4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        20
        969
      5. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        89
        685
      6. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        106
        675
      7. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        652
      8. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        41
        648
      9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        56
        624
      10. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        58
        580
      Aihe