Lasken pikku kaupunkimme kuuluvan lähes pääkaupunkiseutuun lyhyen välimatkan tähden. Porvootahan on jopa verrattu Itäkeskukseen.
Tänään Hesarissa Salla Rajalan artikkeli ” Peukun armoilla”.
Peukku on luokiteltu huumausaineeksi vuodesta 2013.
Peukun käyttö on lisääntynyt pääkaupunkiseudulla huomattavasti viime vuosina. Terveyden ja hyvinvointilaitoksen se oli syynä 35 kuolemaan johtaneessa myrkytyksessä. Se tappaa, koska se on voimakkaasti keskushermostoon vaikuttava aine, joka tekee käyttäjästään harhaisen ja psykoottisen. Osa valvoo sitä käyttäessään yöt läpeensä. ” Ne elää avaruusmaailmoissa. Niiden kanssa ei pysty puhumaan. Ne ovat kuin zombeja, sanoo huumepiireissä liikkuva mies. ”
Huolestuttavaa tulevaisuutta Porvoossakin
3
227
Vastaukset 3
- Anonyymi
Pientä tietoa on hoivapuolelta keskushermostoon vaikuttavista lääkkeistä monilääkityillä vanhuksilla. Oireethan ovat lähes samanlaisia kuin tuon huumeen vaikutuksen alaisilla lehtijutussa.
Kyse on vakavasta asiasta sillä kaduilla liikkuvat nuoret ovat todellisessa vaarassa joutua koukkuun ja menettää lopulta henkensä.- Anonyymi
”Alkoholisteilla hermosolujen määrä on selvästi vähentynyt”, sanoo Joutsa.
Hävikki näkyy esimerkiksi etuotsalohkon kuorikerroksella. Alueen soluista voi hävitä juopottelun seurauksena jopa viidennes. Otsalohko ohjaa tunteita ja säätelee käyttäytymistä.
Juominen ei kohtele aivojen osia tasapuolisesti. Pikkuaivojen keskiosan hermosolut ovat erityisen herkkiä, eikä alkoholin tuhoama alue palaudu ennalleen. Diagnoosin pystyy tekemään pelkästä kävelytyylistä.
”Leveä ja epävarma kävely on aika varma merkki pikkuaivojen tuhoutumisesta”, Juho Joutsa kuvailee. Pikkuaivot koordinoivat kehon liikkeitä ja ylläpitävät tasapainoa.
- Anonyymi
Peukku vähentää roskaväkeä tasaisesti pitkin Suomea. Ei haittaa pieni puhdistus porvoossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371383- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67868PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56693- 64676
- 37579
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi199565Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39517
- 63513