Tampereella ratinassa Novart -brändin alla tehdään keittiöremontteja, en suosittele.
Tilasin Novartilta keväällä 2024 tilasin keittiöremontin. Sitten ilmeni, että remontin urakoitsija on Pirkanmaan Keittiöpalvelu oy. Kyseisen firman perusti ruokakauppias (myi ruokakaupat) virolaisen miehensä kanssa. Kyseinen firma rekisteröitiin joulukuussa 2023. Virheitä oli suunnittelussa ja asennuksissa. Esim. työpöytätaso ei kestäisi painavia tavaroita ja työskentelyä pitemmän päälle (tämän totesi asennusmies, joka oli vain muutamana päivänä mukana). Kun tämä tuli ilmi, niin minulle vakuutettiin, että "kyllä sitä voi käyttää, mutta pitää olla varovainen." Siis työpöydästä on kyse.
Virheellisesti suunnitellun kattilakaapin sain käyttökuntoisena käyttööni vasta syyskuun 16. päivä, vaikka remontti piti olla valmis elokuun alussa.
Pakastimen yläpuolelle jätettiin iso nippu sähkö -ym. johtoja roikkumaan, noin 50 cm matkalta. Sähkökoskettimet väärässä paikassa, laatikosto raapi jääkaappia ym,ym.
Novartilta kerrottiin, että he kouluttavat kaikki osallistujat, siis asentajatkin, mutta pyyntööni, miten he ovat kouluttaneet Pirkanmaan keittiöpalvelu oy:n asentajat, ei vastattu. (siis koulutus vain muutamassa kuukaudessa. )
Ensi tapaamisessa vakuutettiin, että jos joudun reklamoimaan, niin Novart vastaa kaikesta, näin ei mennyt.
Mitään hyvityksiä Novart ja Pirkanmaa keittiöpalvelu oy ei ole suostuneet maksamaan viivästymisestä.
Kaikkien näiden lisäksi, Pirkanmaan keittiöpalvelu oy valehteli firmoista ja henkilöistä ketkä tulevat tekemään sähkö -ja putkityöt. Asiahan piti taloyhtiölle ilmoittaa. Aivan eri ihmisiä kävi tekemässä nuo työt ja se selvisi minulle jälkikäteen. Summa summarum: älä ota Novartia ja Pirkanmaan Keittiöpalvelu oy:tä, jos et halua joutua suuriin vaikeuksiin.
Ei Novartilta remonttia
Anonyymi-ap
0
496
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979